Isänpäivää edeltävä viikko oli Lappeenrannassa melkoisen sateinen. Lauantaiksi oltiin kaavailtu perheen voimin suoritettavaa fribailureissua, mutta kauas ei oikein ollut intoa lähteä, ja lähialueen kuivemmista radoista Karhumäki on vähän pitkänpuoleinen perheen voimin ravattavaksi. Lyytikkälä it is, then! Sen verran paljon rinnettä ja ei-savista maata niin luulisi suurinpiirtein kuivana kestettävän.
Seuraa lyhyitä kappaleita ja paljon kuvia - vaimo päätti taas ottaa niin paljon ja hyviä kuvia että ei vaan sanat riitä.
Ja ennuste piti. Aamupalan jälkeen auto Nuijamaantien varteen ja yhdeksää väylää sitä Etelä-Karjalan yleisilmeestä poiketen avoimempaa mallia suorittamaan. Ja selässä olikin sitten aiemmin samalla viikolla seuratilauksella tullut Prodiscuksen pienempi (pienemmin iso) reppu. Kannatti luottaa vaimon suosituksiin, ruskea väri toimii erittäin mainiosti!
Kierroksessa meni sen reilut puoli tuntia ja viimeisellä väylällä alkoi tuhnuttamaan vettä taivaalta. Tulos oli kehnohko +4 pääasiassa lipsuilleen draivin ansiosta, mutta hymyillen mentiin koko kierros. Likka piti silminnähden hauskaa radalla; välillä kiekkojen kanssa pusaillen, välillä kukkia metsästellen. Pitää varmaan ostaa kohta neidille oma kiekko, lähtee meinaan silloin tällöin aika vihainen fore. Kaksivuotiaalta.
Reppu istui muuten selkään tajuttoman hyvin! Vaikka kiekkoja on verrattaen vähän, saa tilanjakajan kanssa aikaan hölskymättömän paketin. Yläkerran putteritaskuun menisi ties mitä ja minkä verran, mutta miulla palloilee siellä pelkästään yksi putteri. Koetin aluksi roikottaa toisesta olkahihnan yläpäässä olevasta lenkistä pyyhettäkin, mutta ei toimi se miulla - vyölenkistä roikottaminen ja kävellessä pyyhkiminen on näköjään se miun juttu.
Fribaaminen perheen kanssa on tietenkin erilaista kuin kaveriporukalla pelaaminen. Oli hassua vetää lenkkiä heittomielessä pitkästä aikaa yksin. Ylipäätään fiilis heittää oli rento eikä tuloksella tosiaan ollut sen isompaa väliä. Perheen laatuaika ja yhdessä tekeminen, siinä oli viime viikon lauantain juju.
Vähän samoilla fiiliksillä roiskittiin muuten viime torstainakin. Asmo oli käymässä kulmilla ja Heikin kanssa käytiin kolmeen pekkaan korkkaamassa ledikausi Myllymäessä. Oli kuraa ja oli liukasta, mutta oli tajuttoman hauskaakin.
Eihän tätä kukaan täysjärkinen pimeessä tee. Ja taas tehtiin. No season is offseason.
Onkin ollut vähän hiljaisempi kuukausi! Pahoittelut. Vähän päässyt syksyn pimeys nakertamaan fribailun määriä, eikä kellojen kääntö nyt ainakaan edesauttanut pihalla hillumisia enää työpäivän jälkeen. Jotain sentään tullut tehtyä.
Tukholmassa käytiin tosiaan lokakuun alkupuoliskolla. Discsportin vierailu jäi tosin oven nykimiseen, kun kävi aukioloaikojen kanssa jonkinlainen aivopieru ja paikalla oltiin tunnin verran ajoissa. Shame on me. Loppumatka olikin sitten täyttä timanttia. Mukava mennä ja viipottaa kun koko kolmihenkinen perhe saa reissusta elämyksiä irti.
Kaksi kierrosta Myllymäkeä Heikin keralla. Molemmilta kerroilta +15. Ekalla kierroksella oli kuukauden tauko takana eikä oikein lähtenyt. Tai lähti mutta mihin sattui. Rehellisyyden nimissä ei tuolta mitään huikeita tuloksia lähdetty hakemaankaan, enemmänkin meni hajoamisen ja hajoamisen jälkeisen hupsuttelun puitteissa. Hauskaa oli.
Toiselle kerralle oli tarkoitus lähteä sunnuntaina aamutuimaan ja hakea myllymäestä vielä se yksi alle +10 -tulos. Edellisenä iltana asentelin sitten valopuulle sähköjä ulkovarastosta pihalle kun tikkailta alastullessa tempaisin oikean nilkan ympäri että rutina kävi. Noh, seuraavana aamuna jäykällä koivella pari testidraivia. Ei tehnyt pahaa. Kävelyn kanssa sai tosin olla tarkkana, ja laitoin ideaalisiteen tukemaan kivien ja kantojen ylityksissä. Eipä kierros mennyt kehuttavasti, kun alitajunta varoi laittamasta tukijalalle kuormaa ja asento nousi tavallaan... hmm, pystyyn? Ja seurauksena draivin suunta oli oikealle. Ja siis oikealle PALJON. Loppukierros meni taas sitten ihan ok, pelissä oli ajatusta mukana ja heittovalinnat noin niinkuin teoriassa toimivat hyvin.
Mitäpä muuta...? Tempaisin harrastekassan (entinen fribakassa, sitten Magic the Gathering tuli jakamaan varoja) kuudenkympin verran pakkaselle ja pakkettiseurannan kanssa saan lähes reealiajassa seurata postiliikenteen takkuamisia. Palaillaan tästä kunhan seuratilaus löytää perille.
Ledilastuja pitäisi ostaa kiekkoihin. Se on mukavaa touhua se. Ylipäätään, pitää nyt päästä tästä pimeydestä yli ja ruveta suorittamaan. Kaamos on kuitenkin melko pitkälti pelkkää nuppijuttua.
Miä olen yleisesti ottaen harvoin kipeä. Jos jotain, niin pari-kolme kertaa vuoteen tulee jonkinlainen flunssa, joka on parissa päivässä ohi. Nyt kuitenkin on viikon verran mennyt sairastellessa, ensin kuumeen, nyt yskän ja liman kanssa. Fun fun fun. Fribailut jäi viime viikolta tekemättä, eikä tälläkään viikolla ainakaan alkuviikosta oikein vielä hotsittelis, kun kolmen kilometrin pyöräily töihinkin alkaa hengästyttämään. Katsellaan loppuviikosta.
Viikonloppuna käytiin vaimon isovanhemmilla kyläilemässä Virolahdella. Kulmilla pyöriessä käytiin Virojoen Lapinvuorella pikaisesti pyörähtämässä, sinne kun olivat 12-väyläisen frisbeegolfradan saaneet vähän tutkan alla ja erittäin vauhdikkaasti aikaiseksi. En sen kummemmin ehtinyt kierrellä, se pitää sitten kiekkojen kanssa tehdä paremmalla ajalla, mutta ekan väylän ja ilmeisesti viimeisen väylän korin löysin.
Ratakarttaa olin foorumilla jo reilu viikko sitten kysellyt, mutta silloin eivät olleet silloin vielä saaneet moista. Vieno toive olikin yllättyä ja löytää se paikan päältä. Noh, eipä löytynyt, mutta eipä haittaa! Jonkinlainen opaste sentään paikalla oli, eka tii kun oli vallien takana piilossa.
Tästähän saa jo paljon itri. Ensinnäkin ykköstiin paikan, mutta myös radasta itsestään. Par 38 todennäköisesti tarkoittaa kahta par4-väylää, ja maaston tuntien sieltä löytyy joko korkeuseroa tai pilliä. Jos rata kiertää Lapinvuoren päälle asti niin odotettavissa on vähän avoimempaa ja kovempaa, kallioisempaa maastoa. Foorumipostauksessa radan rakentamiseen osallistunut nimimerkki samo kertoi että tiipaikkoja on kolmenlaisia, ja heittämään pääsee tekonurmelta, betonilaatalta ja... tadaa, kalliolta.Vaikuttaisi siis monipuoliselta radalta.
Yllä olevassa kuvassa näkyy siis pääpiirteittäin se, mitä pikaisella pyörähdyksellä silmiin osui. Punaisella piirsin tuon olemassaolevan pururata/latu-uran näkyviin ja lisäsin näkyvissä olleet korit ja tiit. Oikealla näkyy ensimmäinen väylä, vasemmalla oletettavasti viimeisen väylän kori. Kiertosuunta radalla tämän perusteella olisi myötäpäivään ja mikäli kalliotakin on jossain kohtaa tarjolla, kierretään melkoinen lenkki. Pururata menee kuvan tavoin rinnakkaisena jonkin matkaa, jonka jälkeen tämä... hmm... ykösväylän mukainen soiro kääntyy jyrkästi oikealle ja ylämäkeen heittäen lähes täydet 180 astetta ennen kaartumistaan takaisin kohti Lapinvuoren huipun seutuvia. Vastaavasti tuo paluu-ura jatkaa vielä jonkin matkaa suoraan, mutta nousee pitkällä ylämäellä ylös ja lähtee kaartumaan oikealle. Tämän suoran ylämäen oikealla puolella on muistaakseni jyrkät kalliot ja vasemmalla kivinen jyrkkä rinne alas, vastassa talojen takapihoja. "Ylhäällä" löytyy jos jonkinmoista kiveä ja kuoppaa korkeuseroilla ja ilman, metsässä ja vähän avoimemmalla.
Spekuloidaanpa lisää. Tässä kohtaa muistutan, että viime kerran tuolla kävin lukioaikoina, vajaa kymmenen vuotta sitten (herranjestas!). Silloin tosin tuolla tuli enimmäkseen suunnistettua, että siinä mielessä päässä on eläviä mielikuvia. Saatan siis puhua silkkaa skördää mutta tällaisia mielikuvia tulee radasta, your mileage may vary! Kalliotii tarkoittaa, että rata käynee mäen päällä asti. Kalliota löytyy lähinnä hyppyrimäen huoltotien varresta.
Punaisella pururata, keltaisella huoltotie. Eka väylä sekä miun unelma viimeisestä oranssilla. Kallioinen alua ellipsin alla ja oletettu yleiskierto vihreällä.
On vaikea arvioida, mitä ykkösväylän jälkeen tapahtuu. Rata voisi nousta mäen päälle periaatteessa heti kakkosväylällä, mutta uskoisin, että pururata ja sen kiertosuunta tulee tässä vastaan, eikä ylämäkee sokkona hölkkääjää vastapalloon heittäminen tunnu oikealta. Lähdetään siitä, että toinenkin väylä myötäilisi pururatauraa, jossa tilaa löytyy verrattaen paljon ja näkyvyys etenkin vastaantulevaa uraa pitkin on hyvä. Kori voisi olla pururadan haaraumakohdan tuntumassa. Siitä sitten lähdetään kohti ylämäkeä joko pururadan kiertosuuntaa mukaillen (miun veikkaus) tai suoraan ylämäkeen kallioiden kanssa kikkaillen. Sen jälkeen jonkinlaisella siksakilla päästäänkin kuvan keltaisen ellipsin alle kallioisempaan maastoon heittelemään taas vähän isomassa tilassa kunnes pikkuhiljaa palaillaan takaisin kohti pururadan maalialuetta ja hiihtomaata. Miun mielikuva viimeisestä väylästä on alamäkihysse hyppyrimäen hyppyrin tuntumasta vallien suojissa näkyneeseen koriin.
Osuiko, samo lähellekään?
Spekulointi on kivaa, mutta innolla odotan ensi kertaa tuolla, kiekkojen kanssa tietenkin. 12 väylää mahtunee alueelle että heilahtaa, ja jos tuosta pururadan rajoittamasta alueesta lähtee etelään, löytyy siellä tarvittaessa tilaa laajentuakin.
Ensi viikoksi buukattiin koko perheelle Tukholman risteily. Toivottavasti aikaa jää sen verran, että Discsport.se:hen pääsisi kiekko-ostoksille. Myyvat meinaan Prodiscusta ja Prodiscustahan ei koskaan voi olla liikaa. Eihän?
Tero pyörähti käymään viime sunnuntaina. Tarkoitus oli lähteä ottamaan mittaa toisistamme Lappeenranta-Imatra -akselin radoilla Karhumäessä, Ravikankaalla ja Myllymäessä.Kirvelevä tappio kesän Tuplabogey Tourilta mielessä kisaan lähdettiin asiaan kuuluvalla vakavuudella, olihan nyt kotikenttä kyseessä.
Ravikangas #7
Tai sitten ei. Karhumäellä olen nykyistä leiskaa heittänyt kerran, senkin viime kaudella. Ravikankaalla on kaksi kokonaista kierrosta selätetty, niistä kerran tänä kesänä. Noh, Terolla ei ollut Ravikankaasta mitään kokemusta, ja Karhumäen nykyinen 21-väyläinen suurimmaksi osaksi mysteeri. Pelotti kyllä vähän. Puistohysse-Tero kun oli retostellut oppineensa puttereilla draivaamisen jalon taidon. Menisikö etu metsäpilleissä sen siliän tien? Omat lämmittelyt oli jäänyt pelkästään viime viikkoiseen kierrokseen Myllymäessä Heikin kanssa. Tulos +17 oli siinä mielessä positiivinen, että huonoja heittoja on kropassa jäljellä nyt vähemmän.
Noh, ysiltä aamulla kaffeet ja piirakat naamaan ja auton keula kohti Imatraa. Raikas ja poutainen keli saatteli matkaan. Karhumäen voisi summata siihen, että miä tappavan tylsästi revin paria korttiin kun Tero veteli vuoristoratahenkisesti isompaa ja pienempää lukua.
Omassa pelissä muuten mitään - kulki varsin kivasti - mutta avauksissa oli ongelmaa. Neljäntoista ja viidentoista tuplabogit harmittavat tietysti, mutta kokonaistulos +7 on ihan ok. Tero jäi heti kättelyssä neljän heiton päähän taakse. Oi kuinka kuulostaakaan kesäsiseltä reissulta. Pirkku tuli sentään otettua paineista huolimatta väylältä 20, kun Pystyin toistamaan Teron perässä Midarilla ylikääntävän rystyliidättelyn korin alle.
Eihän siinä, kamat autoon ja takaisin kohti Lappeenrantaa ja Joutsenon ravikangasta. Kapeat väylät on kapeita, ja Tero on oppinut kontrollidraivaamaan niitä midareita ja puttereita (prklö). Helisemässä oltiin, kun Tero piti avaukset väylällä itsen ollessa yleensä harmittavasti väylän reunassa pusikossa. Tero repi paria, miä bogia. Pari poikkeusta tietysti mahtui sekaan, mutta viiden heiton erolla Tero otti kokonaistuloksen kiinni ja painoi yhdellä heitolla ohi huimalla +9 -tuloksella. Itse siis jäin aiempia kierroksia yhdellä heitolla huonommaksi +14:llä. Pelottavasti alkaa muistuttamaan Tuplabogey touria tämä...
Naureskeltiin Myllymäkeen ajaessa, että on se kumma kun ei eroja saa syntymään oikein millään. Viimeiselle radalle lähdettiin Hesburgerissa virkistäytyneinä.
Myllymäkeen olikin iltapäivän tunteina eksynyt pari muutakin heittelijää, ja tiipaikoilla joutui ajoittain odottelemaan, mutta väliäkös tuolla. Ensimmäisellä väylällä otin heti eron kiinni paukauttamalla onnistuneella linjalla Titanin korin tuntumaan. Jäi muuten ainoaksi pirkuksi kierroksella tämä. Kolmannella väylällä turasin avauksen ja jälleen ajettiin takaa. Nelosella taas kiinni vain jotta pääsin antamaan seiskan hermopuuavauksella jälleen yhden siimaa. Ysillä Teron MD kääntää liikaa yli, ja allekirjoittanut pysyy väylällä tasoittaen pelin. Yhdellätoista kokonaiskilpailun johto vaihtui, kun päätin seiftata Midarilla väylälle sen sijaan, että olisin pidemmällä ja vasemmalla hakemassa hysselinjoja. Kannatti. 12:n avaus tumpeloitiin molemmat, mutta par mieheen siitä. Kolmellatoista Tero lirvautti kiekon oikealle pöpelikköön, miä vasemmalle. Teron kiekko löytyi neppi-noston päästä korista, miä tupeloin tuplabogin verran ja johto vaihtoon. 14 ja 15 tumpeloitiin tasatahtia, ja 16:ltakaan eroa ei syntynyt. Jäljellä oli kaksi avoimempaa väylää ja puistohysse-Tero hymyilee yhden heiton johdossa. Teron avaus menee vasemmalle ja painuu sen verran pitkälle että koria joutuu hakemaan isolla hyssellä. Oma avaus lähtee myös vasemmalle, mutta kimpoaa pensaasta takaisin väylälle lyhyenä. Jokerilla korin kumpuun ja putti sisään. Tero ei saa lähäriä hyvälle puttipaikalle ja bogin myötä tilanne tasan ennen viimeistä väylää. Viimesen väylän alamäki vei Teron avauksen jälleen vasemmalle miun hermostuksissani lepsuna lähtenyt avaus jäi väylälle vähän vajaana. Jokeri kouraan ja korkea lähäri korin alle. Teron foreantsa lähtee feidaamaan liian ajoissa ja painuu oikealle. Terolle bogi, ja miulle parin myötä kokonaiskisa yhden heiton turvin plakkariin. Lopputulos +7 kopsautti ennätystuloksesta taas yhden heiton pois, ja se kyllä kuvastaa kisan tiukkuutta entisestään.
Hieno reissu oli. Ja tiukka. Ensi kerralla kuulemma heitellään Hamina-Loviisa -ympäristössä. Teron kotikentillä tulee varmaan pataan että hilse pölisee. Mutta, se on vasta sitten, nyt nautitaan tästä!
Käytiinpä maanantaina taas Myllymäessä pyörähtämässä kierroksen verran. Viime viikonloppuna pidetyt mestaruuskisat meni tapetointihommissa sivu suun, ja toiveissa oli ehtiä heittämään muokattua kisarataa, mutta seuran nohevat puuhamiehet olivat jo maanantain aikana palauttaneet radan omilleen. Noh, peliä se on normipelikin.
Lyhyestä virsi kaunis - tuli pelattua omaan tämän kauden tasoon nähden hyvä kierros, +12. Jännästi tulokseen en varsinaisestiole tyytyväinen, mutta peliin olen. Pääosa tuloksesta muodostui avauksien kehnoudesta, pari lähäriä tempaisin rehellisesti pitkäksi, ja vain yhden pari-heittoa otin ahneilla puteilla.
Se, mikä esti tuloksia paisumasta tuon +12:n yli, oli ehdottomasti putti. Eilen tuntui uppoavan ihan kaikki. Siis ihan kaikki mitä vaa kehtasi yrittää vakavissaan. Ylipäätään tuli yritettyäkin puttia isommalla riskillä ja kauempaa kuin koskaan. Jos se pitkä, normaalisti alle nepattava putti ei uponnut, paluuputti meni justiinsa niitä paria ahnetta kohellusta lukuunottamatta viimeistään sisään. Toivottavasti tuo nyt ei ollut mikään yhden kierroksen suonenveto, vaan oikeasti se korin kanssa pihalla tanssahtelu alkaisi näkymäänkin.
Radalla oli väkeä pelaamassa ihan kiitettävästi. Yksinäisiä susia, kaveripooleja ja vanhempia lastensa kanssa. Koko kierrokseen meni kaikkinensa kuitenkin aikaa vain vajaa puolitoista tuntia - noin vartti lisää tyypilliseen. Lähes joka tiillä joutui vähän aikaa odottelemaan, mutta onhan se mukava kun ympärillä on muitakin pelaajia. Ei sillä, lisä pelaajamäärässä ja odottelu tuottaa välillä huonoja päätöksiä. Meitä seuraillut isä-poika -parivaljakko onnistui tuottamaan potentiaalisen vaaranpaikkoja avaamalla väyliä vielä kun edellinen ryhmä oli väylällä - ajatuksella "ei se sinne asti kuitenkaan yllä". Siitä ryhmästä, joka siellä väylällä vielä pelaa tilanne näyttäytyy täysin erilaisena; stressitasot nousee ja keskittyminen herpaantuu vähemmästäkin, saati siitä kun kymmenen metrin päähän selän taakse kopsahtaa kiekko. Sitä alkaa miettimään, että jokohan se seuraava tulee takaraivoon... Noh, meidän kierroksella tilanne kulminoitui viimeiselle väylälle, jossa sain sitten kiekon skippien kautta nilkoille. Huikkasin tiille päin, että jos mitenkään voisivat odotella väylän tyhjenemistä ennen avauksia ja väylän jälkeen jäimme vielä jutustelemaan asiasta kyseisen parin kanssa. Oli ilmeisesti tullut yllätyksenä koko heiton pituus, ja hyvässä hengessä sain anteeksipyynnön saattelemana lupauksen, että jatkossa odottelevat siellä tiillä hiukan kauemmin.
Käväisin viime viikolla Petäyksessä työmatkan puitteissa. Kevyehkön virallisen osuuden jälkeen aktiviteetteja oli valittavissa muunmuassa frisbeegolfin ja kirkkovenesoudun muodossa. Ei varmaan edes tarvitse arvailla...? Matkassa oli pari kollegaa, jotka eivät lajia olleet pelanneet. Paineet suoriutua hyvin olivat siis kovat.
Noh, Petäyksen rata koostuu yhdeksästä lyhyekhöstä par3-väylästä hotellin ympärillä. Alkupää harvassa metsässä, lopussa tiheämpää pusikkoa. Rata on varsin sopiva lajiin tutustumiselle, sillä paria väylää lukuunottamatta kori näkyy tiille, tilaa heittää on ja väyläopasteet ja (alkupäässä lähekkäin olevien) korien merkinnät ovat selkeitä. Ongelmaksi muodostuu tilanne, jossa heittopituus alkaa olemaan väylän pituuden luokkaa tai yli - nimenomaan tuon väylien lähekkäisyyden takia. Heitto karkaa helposti naapuriväylälle, jossa maastonmuotojen takana piilossa oleva vastapalloon heittäjä odottelee.Lisäksi hotellin ikkunat olivat vähän turhan lähellä parissa paikkaa.
Noh, kierros meni kuitenkin mukavasti ja kaikilla oli kivaa. Kierroksen jälkeen vaihdettiin minigolfiin. Sitten hajosi pää.
Viikko tästä lähdimme Heikin kanssa jälleen bägtägitaistoon. Rataa mietiskellessä tuli eteen tieto, että Lappeenrannan Lyytikkälään oli valmistunut uusi 9-väyläinen rata. Radan toteutuksesta on vastanneet Lappeenrannan kaupunki, Saimaan kanavan kyläyhdistys sekä Lappeen Riennon Kanavan osasto. Radan kaksi väylää heitetään jalkapallokentän ympäristössä, jokunen latu-uria mukaillen ja loput hyödyntäen alueella olevaa kukkularypästä (Paljon isohkoja korkeuseroja.)
Pelkästään karttaa ja kuvia tulkinneina juttelimme, että tiedossa saattaisi olla Lappeenrannan seudun avoimin rata. Paikalle päästyämme arvio osoittautui kutakuinkin oikeaksi, sillä varsinaisesti ahtaita väyliä ei 2- ja 8-väyliä lukuunottamatta oikeastaan ole. Noh, väylä 7 oli siinä ja tässä, mutta yleisesti ottaen tilaa heittolinjalle löytyy. Radalla tuuli tuntuu pyörivän aika vallattomasti kukkuloiden ja monttujen ansiosta, joten varmaa heittoa tarvitaan.
1. 80-metrinen suora ja tasainen futiskentän sivuitse heitettävä avoin väylä. Hyvä heitto on korilla.
2. 112-metkinen loivaan alamäkeen latu-uralla heitettävä suora väylä. Mando estää oikealta kiertämisen, eli uraa pitkin on heitettävä. Periaatteessa mahdollisuus päätyä korille, mutta reunapuut tappavat heiton kummallakin puolella varsin tehokkaasti.
3. Radan ainoa par4. Pituutta 136 metriä. Alku tasaisella, jonka jälkeen väylä nousee jyrkähkösti kukkulalle, jonka laki on tasainen ja avoin. Jos ensimmäinen heitto päätyy mäen päälle tai edes rinteen yläosaan, on jatkoheitto korin alle helposti haisteltavissa.
4. Lyhyt ja tekninen alamäkineppi, pituutta 71 metriä. Korin ympärillä on paljon tilaa kiekolle liidellä pitkäksi. Oikealla puolella vastassa on hiekkatörmää, vasemmalla jokunen puu. Putterin lento on kaunista katseltavaa.
5. Radan ainut väylä tekemisissä veden kanssa. 59-metrinen väylä etenee tasaisena lammen keskellä menevää latupengermää pitkin, jonka jälkeen nousee jyrkkään ylämäkeen, jonka päällä kori on puiden seassa. Mäki syö pituutta heitosta, mutta mäen päälle päätyvä suora heitto on helppo neppaista korin alle. Aikainen feidi tuottaa hankalan ylämäkiputin metsän läpi. Kovalla heitolla suoraan korille.
6.Kartan mukaan lyhyin väylä 58 metrin pituudellaan. Väylä on periaatteessa suora loivalla ylämäellä, mutta korin edessä ja takana on jyrkät montut ja vasemmalle karanneet heitot saattavat feidata loivassa alamäessä pitkälle. Periaatteessa tässä pitäisi päästä avaamaan korin alle.
7. 87-metrinen jälleen loivaan ylämäkeen. Avaus puiden seasta latu-uraa pitkin avoimelle, kori sijaitsee mäen päällä tasanteella. Tuuli metsästä tullessa voi tehdä tepposet.
8. 65-metrinen latu-uraa pitkin oikealle kääntävä väylä. Onnistunut oikeakätisen rystyantsa päätyy korille.
9. Takaisin jalkapallokentälle. 98-metrinen väylä seuraa jalkapallokentän reunaa, jonka jälkeen ohittaa jääkiekkokaukalon ennen kuin sukeltaa oikealle puiden sekaan. Jos löytyy pitkä kämmenheitto, good for you. Hysseflippi rystyltä toiminee myös. Jos kaukaloon päätyy, pääsee sieltä pois lähinnä upsilla.
Väylä 3, melkein mäen päällä
Väylän 3 ylämäestä kohti väylää 4. Taustalla näkyy nelosväylän oikean laidan hiekkatörmä, tii kuvan ulkopuolella oikealla
Sellainen oli siis rata, ja kaksi kierrosta heitettiin. Ensimmäisellä kierroksella tuuli ja toisella satoi, tulokset +2 ja +3, Heikki tempoi -1 korttiin kahdesti. Omassa pelissä kostautui pahasti ahneus. Etenkin väylät 3,5 ja 7 vaativat kovaa avausta, ja miä sorruin yliyrittämisen kautta tekniikan hajoamiseen. Avauksia lipsui korkealle ja nokka pystyssä. Saa nähdä miten kurinalaisuus palkitaan. Ekalla kierroksella ei pirkkuja omalle osalleni tullut, bogien tullessa seiskalta ja ysiltä. Toisella kierroksella nappasin pirkun neloselta, mutta bogit kakkoselta ja ysiltä, sekä lisäksi puttiralli-tuplan seiskalta. Näkisin, että omalla räpellykselläkin tuo on helpostikin pelattavissa pakkaselle, mutta nollatulosta nyt varmaan ensimmäisenä tuolta lähdetään hakemaan.
Väylä 6, ja ilma liikkuu. Tiit ovat kaikki kuvan hiekkaa ja kyllä, monttuja on ja tulee.
Heitinpä yhden tombstonen, Tuuli tempas Laserin äkilliseen ja jyrkkään feidiin väylällä 7
Väylien avoimuus tuo vaihtelua muihin alueen ratoihin, joissa sijoituspelilläkin pärjää hyvin. Täällä alkaa heitoilla paikkapaikoin olemaan jonkinlaisia pituusvaatimuksiakin; jos kolmosta ei saa avattua mäen päälle, joutuu toisen heiton nakkaamaan sokkona sinne jonnein siinä missä kovakätinen avaa mäen päälle ja lähestyy helpon pirkun.
Väylä 7. Heikki seisoo tiin oikealla puolella, kori (näkyy jos zoomailee) nippanappa näkyvissä metsäsaarekkeen oikealla puolella törmän päällä
Ainoa negatiivinen palaute koskee tiipaikkoja. Tästä juteltiinkin jo puuhamiesten kanssa paikan päällä, mutta tuo nykyinen hiekkaratkaisu ei tule kestämään draivien alla hyvänä kauaa. Jos tuohon halvan ratkaisun haluaisi hakea (ja pienellä budjetilla radan kanssa ollaankin liikkeellä), niin betoniset pihalaatat toisivat vähän tukevuutta. Tiiboxit itsessään olivat tukevat, lisätöitä sinne ei tarvita. Väyläopasteet ovat anturoiden perusteella tulossa, ja pitkät siirtymät on osattu merkata sinisillä nauhoilla. Hyvähyvä. Bonusta ennen kaikkea hyvästä monipuolisen maaston hyötykäytöstä. Jalkapallokentän hyödyntäminen toisaalta mietityttää - nyt kenttä oli tyhjillään, mutta mikäli tuonne enemmän väkeä eksyy niin heittäjä saa olla kieli keskellä suuta ykkös- ja ysiväylillä. Vastaava pätee tietysti latu-uriin; selkeät säännöt taululle siitä, miten talviheittely järjestyy jouhevasti hiihtäjien ja fribaajien välillä.
Sateen uhasta huolimatta pöristeltiin Heikin kanssa eilen Myllymäkeen kierrokselle. Heikki oli vain hintsun verran aiemmin saanut meidän oman porukan bagtag-mittelöissä ykköstägin haltuunsa, ja sitä oli sitten tarkoitus lähteä haastamaan. Lähtökohtaisesti haaste ei ollut mikään kovin vakavasti otettava, onhan Heikki saanut Lappeenrannan ihmeen heitettyä nollille siinä missä allekirjoittanut on suoriutunut parhaimmillaan 9 päälle. Noh, aina haastetaan - se on pelin henki.
Radalla olikin yllättävän paljon väkeä, vaikka sääennuste näytti yli 50% mahdollisuutta sateelle koko illalle. Kierroksessa kesti kuitenkin vain 1h 12min, eli odottelua ei pahemmin joutunut tekemään. Pieni sadekuuro tuli kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, mutta muuten märkyyttä näkyi lähinnä kiekoissa. Ilma oli sen verran kosteaa, että basic-muovi meni yllättävän tahmaiseksi ja kättä sai hieroa pyyhkeellä paljon. Seuraavana kierroskuvaus, alla videomateriaalia avuksi.
1. Avaus liian tiukalla linjalla, mutta mäen päälle. Lähäri oli pakko heittää forella ja matalaksi jää. Par-puttikaan ei uppoa. Kuparinen rikki ja bogia tauluun. Heikki lirvautti avauksen pidemmälle mäen päälle mut pirkkuputti ei napannut. +1
2. Avaus lähtee mikrohyssessä ja jää ekan puukujan laitamille puiden sekaan. Foreen ei tullut liiemmin antsaa mukaan seuraavassa, mutta kiekko tetsaa siihen toiseen puukujaan. Jokerilähäri putille ja par korttiin. Heikillä avaus puukujien välissä ja jatkot kolistelivat puita. Lopulta kortissa seisoi 6. +1
3. Jälleen liikaa hysseä avauksessa. Uskomaton sylky reunapuusta väylän oikeaan laitaan, josta venytysantsa pitkälle putille. Ei nappaa, ja bogi. Heikki päätyi avauksella väylän reunaan oikealle puiden kautta ja pisti lähärin jälkeen oivallisen putin sisään. +2
4. Avauksessa Midarilla oli ajatusta ja kiekko käänsi hyvin yli. Puuosuma tulee ja pehmeä kiekko kuolee keskelle väylää. Lähäri puukujaan raastaa hermoja eikä osu. Toinen lähäri menee putille ja bogi. Heikki lirvauttaa pitkän foren kaukaa kuusen yli ja lähärin jälkeen ottaa parin. +3.
5.Heikki avaa forella oksiin ja kiekko taistelee puoleen väliin väylää. Hyvä lähäri ja Heikille par. Oma avaus lähtee ajoissa käsistä, mutta väistelee puut ja päätyy pitkälle putille. Sisään. +2.
6. Ylämäkiantsa on tiukka, mutta kiipeää mäen päälle. Lähäri osuu johonkin ja ylipitkä putti ei uppoa. Bogi. Heikki heittää pitkälle pirkkuputille, mutta ei osu. +3.
7. Hyvät avaukset molemmilta. Heikki vähän pitkänä kantoon korin takana ja itse maltillisemmin kiveä kopsauttaen vajaana. Molemmille pirkku. +2
8. Heikki parkkeeraa P-P1:n korin alle. Samalla linjalla yritys itsellä päätyy keskipuuhun. Forelähäri hyvällä linjalla mutta nappaa toiseen puuhun. Jyrkänneputtia en yrittänyt - alle ja bogi. +3.
9. Heikki nappaa oksia oikealta ja kiekko sukeltaa vasemmalle puiden sekaan. Forelähäri ei jaksa korille ja bogia tuli. Oma yritys Midarilla kääntää sopivasti yli ja ekaa kertaa oltiin ylipitkällä pirkkuputilla. Kova, viettävä greeni pelottaa ja lepsuna putti korin alle. Par on hyvä. +3
Yhdeksän väylän jälkeen tilanne oli siis tasan 31(+3). Tässä kohtaa olin tietysti tyytyväinen siihen, että tulos oli varsin hyvä, putti kulki ja tötöilyjä ei ollut tullut. Heikin kanssa samoissa lukemissa olo oli hämmentävää. Toinen puolikas on tyypillisesti ollut se haastavampi miulle, joten odottelin kaulan repeävän varsin pian.
10. Laseri griplockaa oikealle, mutta sylky tulee keskelle väylää. Lähärissä käy jotain hölmöä ja Sparta lähtee lussuna vasemmalle metsään. Vippi korille ja tyhmä bogi. Heikki avaa vasemmalle puihin ja päätyy kahdella upsilla korille. +4
11. Jälleen oikealle lepikkoon, mutta väylälle pätkähdettiin. Lähäri lipsuu ja päätyy puusaarekkeen sekaan vasemmalle. Sieltä eka lähäri puuhun ja toka vasta pitkälle putille. Putti sisään ja tuplabogi. Heikki avaa puusaarekkeelle ja lähäri korista vasemmalle putille, joka nappaa alarautaan. +6
12. Heikki heittää keskipuuhun ja siitä lähärin jyrkänteeltä alas. Neppi ylös ja bogia sinne. Oma avaus Jokerilla vähän leveällä linjalla jyrkänteen reunalle. Kuolonputti laiturikoriin menee sisään. +5
13. Avaus lipsahtaa vasemmalle puiden sekaan. Hysselähäri nappaa ahneena puuhun ja seuraava sitten niihin seuraaviin. Pitkä putti kuitenkin sisään, huhhei. Heikillä hyvä avaus ja hyvä lähäri, mutta putti ei uppoa. +6
14. Lyhyt avaus Midarilla pysyy väylällä, mutta jatkofore Titanilla lipeää taas ajoissa. Onneksi kiekko tetsaa korin yläpuolelle pitkälle alamäkiputille. Uppoaa, viimein tämäkin väylä pariin. Heikki Avaa, lähestyy ja pussittaa ihailtavalla varmuudella. +6.
15. Oma avaus Laserilla kääntää pahasti yli eikä sylkyä lepikosta kuulu. Jatko pikku-upsilla jää lepikon reunamille, mutta putteriantsalla viimein mäen päälle. Putti ei uppoa ja toinen tupla. Heikillä avaus mäen päälle ja näppärästi lähärin jälkeen par. +8.
16. Heikki avaa vähän pitkänä, mutta ylämäkiputille. Oma avaus meni suunnitellusti, jääden putille. Heikki missaa, miä pussitan neljännen pirkun. +7.
17. Avaus hysseflipillä ilman sitä hysseä ja puiden taakse oikealle. Jatko urheasti Midarilla antsaan, mutta laahaten lentää ja feidaa ennen korikumpua kuusen alle. Putti hipoo yläpantaa mutta ei vaan mene. Paluuputti ineen ja bogi. Heikki avaa kummun juureen, mutta puttaa ohi. +8
18. Heikillä yhden heiton kaula viimeiselle väylälle. Heikin avaus ei käännä yli ja osuu ilkeästi pusaarekkeen puihin ja kimmahtaa OB:lle. Dropparilta avaus osuu aitaan ja jää greeniä ympäröivän aidan portille. Putti ei uppoa ja tuplabogi. Miulla avaus nätisti aidan ja puusaarekkeen väliin väylälle. Lähäri lähtee rumasti ja kolistelee aitoja, mutta päätyy putille. Putti sisään ja par. +8.
Elieli, ensinnäkin tuli tehtyä uusi ennätys yhden parannuksella. Toisekseen sain viimein pelattua 14:n pariin. Kolmannekseen sain kierrokseen neljä pirkkua. Ja viimeisenä - sain ykköstägin! Huah! Ja ykköstägin mukana kulkee myös alla näkyvä Teräsmies-lätkä, ja vähän aikaa sitä saakin olla oman pelinsä Teris. Putti kulki loistavasti, ja se kompensoi paljon huonoa draivia.
Joo-o, kesä alkaa kääntymään lopuilleen, ja nyt vasta muistin, että meillähän on Lappeenrannassa toinenkin täysmittainen rata, Ravikangas Joutsenossa, nimittäin! Viikko sitten, tiistaina, käytiin Heikin kanssa pyörähtämässä tuolla, ja miulle tuli pienoisena yllärinä tuon paikan ahtaus. Aika kultaili muistoja oikein urakalla, kun ykkösen muistin olevan sellainen leppoisahko hyssenpoikanen korin juureen.... en osunu väylään kuin yhdellä kolmesta avauksesta...
No mutta, ei menty vakavalla naamalla, vaan naureskellen rymyttiin pitkin metsiä. Loppujen lopuksi päädyin tekemään kahden heiton parannuksen omaan ennätykseen tuolla (nyt +14, wuhuu!) Heikin paukuttaessa tauluun +9. Ei bagtagia tällä kertaa, mur!
Käymisen arvoinen paikka, ehdottomasti. Viime kertainen reissu oli vähän turhauttavanpuoleinen taivaisiin lähtevien avausten kanssa, mutta nyt oli eri ääni kellossa - ainoastaa yksi avaus karkasi ylös, ja siinäkin oli jo heti heiton jälkeen selvä, että mistä se johtui. Jotenkin väistin edessä olevaa puuta ja koko asento jäi kieroon. Se mikä tällä kertaa aiheutti päänvaivaa, oli kiekkojen epätasainen irroitus. välillä foret lipsahtelivat ajoissa käsistä ja sitten taas kohta griplockailtiin pari- kolmekymmentä astetta oikealle siitä mistä piti. Välillä taas kaikki osui kohtiilleen, ja napsautin esimerkiksi jonkun vajaan ysikymppisen hysseflipin just siihen suuntaan kuin piti - olis vaan saanut olla metrin korkeampi niin olisi menny korille asti... Ylipäätään tuntui että pikkuhiljaa alkaa taas löytymään voimaa draivista.
Muutenkin suorittaminen tuntui luonnolliselta, eikä... noh, suorittamiselta. Kiekkovalinnat oli selkeät, vaikka väylät olivat "uusia", eikä huonoja valintoja tullut tehtyä. Pari kertaa vaihdoin draiverista midariin vielä tiillä. Ei tullut sellaisia "koska tämä kääntyy oikealle niin heitänpä kämmenellä vaikka väylällä on pituutta puoltoista kertaa miun foren verran" -päätöksiä näkynyt.
Jäipäs teksti lyhyeksi. Noh, huomenna seura on sama kuin tässä tekstissä, suuntana Myllymäki.
Vaikka ilmassa alkaa pikkuhiljaa haiskahtamaan syksyn tulo, ovat kelit kestäneet oivallisina. Vettä ei liiemmin ole tullut ja poutapäivän lämpötilat tuntuvat järjestään kiipivän sinne kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Työarki alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa ja fribailullekin on välillä aikaa.
Jasin kävi uudemman kerran viikko sitten Lappeenrannassa, ja kolmikolla Heikki, Jasin und miä käytiin parin kierroksen koitos Sammonlahdessa. Heikki oli enemmänkin Jasinin caddien roolissa, mutta miulla ja Jasinilla oli tägit selviteltävänä. Ensimmäinen kierros pelattiin tasan, tupeltelua tuli omalta osalta isoimmin väyliltä 4 ja 9, joista ensimmäisellä missasin mandon ykkösyrittämällä ja toisella lirvautin foren lepikkoon. Näistä tuli yhteensä kolmen heiton plussat, mutta onneksi ykköseltä, vitoselta ja kutoselta tuli sitten kompensoivat pirkut.
Toisella kierroksella startti oli jälleen vahva. Puuhipsun ansiosta oli eka holari lähellä, kun Sparta kajahti alarautaan. Noh, pirkkukin kelpasi. Parhaat fiilikset tarjosi kuitenkin kakkosväylä. Basic Midari lähti kourasta juuri niinkuin yritin, ja hentoinen hysseflippi kantoi keskipitkälle putille. Sisäänhän se meni, ja samalla Sammonlahden kaikki väylät on pirkutettu. Neloselta tuli bogi, vitoselta taas pirkku, samoin kasilta. Ysin tupelsin tuplabogiin ja yhden heiton erolla vitostägi siirtyi osasto Hyvinkään haltuun miulle jäädessä lätkä numero kuusi. Syyskuussa sitten Hyvinkäällä revanssia.
Sunnuntaina päätimme jatkaa sukulaisvierailua kotiseutumatkailun ja shoppailun muodossa ja päristelimme tytön nukkuessa autossa päiväunia kohti Kouvolaa. kaupoissa pyörimisen jälkeen suunnistettiin Harjunmäen radalle Valkealaan. Viime kerrasta täällä olikin jo aikaa, ja rata on päässyt kasvamaan neljän väylän verran 13-väyläiseksi. Osa vanhoista väylistä oli jäänyt myös pois, joten tuttuja väyliä taisi olla... viisi-kuusi? Noh, anyway, parasta mahdollista kangasmetsää ja hiekkakuoppaa tarjolla, kokonaista yhden kerran jouduin etsimään kiekkoa. Alkukierroksesta tuli poimittua parikin plussaa korttiin, kun ykkösen hysseavaus lipsahti käsistä liian ajoissa ja kolmosella heitin liian lepsusti ja Sparta ei jaksanut kääntää kunnolla yli - lähärin taisin lirvauttaa vielä puuhun. Noh, neloselta pääsi poimimaan Jokeriforella pirkun, tuntui hyvältä. Vitosella kävi hölmä virhe. Kävin katsomassa väylän ja totesin, että forellahan tän pitäisi menna ihan kivasti, kun nätisti taittaa lopussa oikealle. Vakaampi Laseri lapaan ja nätillä ässälinjalla just niinkuin suunniteltiin... jälkeenpäin lepikosta pelastusupsia virittäessä tuli mieleen, että väylä kuitenkin on sen sadan metrin mittainen - ei miulla sellaista forea vielä ole! Olisi pitänyt vain heittää joko Midarilla tai sillä alivakaammalla laserilla suora rysty siihen (leveään) väylään ja pelata paria. Mut ei, yrittää piti, ja bogin edestä tulikin yritettyä.
Kutosella tuli otettua virhe takaisin, kun Titani teki niin kuin käskettiin ja pitkä puttikin upposi. Seiskaväylällä tuli pieni virhearviointi tuulen kanssa. Hiekkakuopassa tuuli tuntui pyörivän vähän miten sattui, ja tuolle ison feidin rystyrunttaisulle tarjottiin myötätuulta. En tiedä miksi, mutta Titania kaivoin taas kouraan, vaikka alivakaampaa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan tarjota. Noh, sain pelattua parin vielä pois. Jokerilla heitetyt antsalähärit toimii kyllä hyvin! Kasilla kolistelin edellisellä kerralla tolppaa, ja nyt haettiin samanlaista aggressiivista linjaa, olihan korin takana hiekkapenkka. Vastatuulen takia kouraan basic Jokeri flippaamisen pelossa, ja vasemmalle lähti. Lähti kyllä suoraan eikä kääntänyt pätkääkään yli. Jostain puolesta välistä männyn alta foreneppi lähtee lussuna eikä putti uppoa. Äh.
Ysillä taas oli toinen ääni kellossa, kun Midarin sai likimain nostaa pömpeliin. 10 ja 11 menikin sitten tupeloidessa avauksien ja lähäreiden kanssa, ja +1 vaihtui +3:een. 12:n tiipaikka oli viety aiemmasta paikasta ylös hiekkakuopan vallin päälle, ja vähän jopa reunaa kauemmas jättäen alkujännää koivuportin muodossa koko rahan edestä. Pitkä par3, iso korkeusero ja napakka vastatuuli puuskilla. Katastrofin ainekset ovat kasassa. Tällä kertaa kiekkovalinta osui suurinpiirtein oikein, kun lähdin sillä vakaammalla Laserilla yrittämään. En muista, tuliko avaukseen pieni hyssenpoikanen, mutta suunta oli hyvä ja korkeus nätti alaviisto. Tuuli lähti viemään Laseria reippaasti oikealle, mutta lopulta lätkä palasi takaisin väylän keskilinjan oikealle puolelle. Ei korin alle, mutta eipä lähärinkään kanssa mitään ongelmia ollut. Hyppuputti korille ja par sisään.
Viimeinen väylä oli enemmänkin korvien välistä kamppailua. Satametrinen tasaisesti oikealle kääntävä tasainen väylä kuntopolulla. koko väylän pituudelta väylä viettää reippaasti vasemmalle, mutta forea ei oikein pysty väylän muodosta johtuen tarjoamaan. Alivakaa Laseri kouraan ja ajatus "heitä kovaa niin se kääntää yli" -mantra päähän. Heitto lähti kovaa, mutta pienessä hyssessä. Kiekko flippasi vaakatasoon ja rupesi vaeltamaan väylää pitkin oikealle. Vauhti loppui vähän ennen koria, jossain 90 metrin korvilla ja kiekko muksahti alamäkeen parin risun taakse. Hyvillä mielin antsaneppi alle ja par korttiin. Tuntui hyvältä käyttää sitä riskimpää heittoa, kun tiesi ja uskoi siihen että kiekko tekee mitä sen käskee tehdä. Pituuttakin oli tämän kesän mittapuulla oivallisesti!
Hyvä rata. Teknistä, lyhyttä väylää plus pari isompaa riipaisua. Ei liian pitkä eikä turhauttavan lyhyt.
Tänään on edessä Ravikangas Joutsenossa Heikin kanssa. Metsäradat, ne on sillä omalla sadistisella tavallaan niin ihania.
Loma alkaa pikkuhiljaa olemaan taputeltu ja työt jatkuvat. Töiden alun myötä alkaa myös taas se aika, kun kollegat, etenkin kiekkoja heittävät sellaiset, alkavat palailemaan omilta kesäisiltä riennoiltaan takaisin sorvien ääreen ja säännöllinen kierrosrytmi alkaa toivottavasti taas muotoutumaan. Noh, muotoutuuhan se kun muotoillaan.
Hämeeseen karannut Jasin, opiskeluaikainen kaveri, oli lomiensa tiimoilta käymässä Lappeenrannassa tiistaina. Heikki oli napannut päivemmällä Jasinin kiertämään Karhumäkeä Imatralle, ja miä lyöttäydyin mukaan, kun parivaljakko suuntasi illansuussa Myllymäkeen. After all, olihan siinä mahdollisuus puolustaa bag tagia ja nähdä vanhoja kavereita. Mukaan saatiin myös Niko, joka oli ainakin miun mielestä turhan vaatimaton arvioidessa omaa peliään, heitti meinaan oikein hyvin. Jasinin tuttuja mikäli oikein muistan.
Kerkesin viitisen minuuttia lämmitellä puttia ennen kuin loppupoppoo eksyi paikalle. Aiempien kierrosten perusteella Jasin oli bagtagikilvassa niskan päällä, mutta luotto omaan peliin oli kova ja Jasinilla jo yksi kierros alla. Alkukierros meni omalla mittapuulla hyvin, pirkku kasilta ja bogit väyliltä 3,4 ja 9. Aikaisemmin hyvät kierrokset ovat viimeistään tyssänneet väylälle 9, mutta melkein hyvästä ja pöpelikköön päätyneestä avauksesta huolimatta otin pitkällä putilla taistelubogin siitäkin. Etuysin jälkeen huimassa +2-tuloksessa ja viisi heittoa Jasinia edellä. Jasinilta lipesi avaus kakkosväylältä lepikon puolelle ja herra raapi triplan korttiin sieltä, muutoin mentiinkin erittäinkin tasatahtia.
Toinen puolikas on aina ollut miulle se vaikeampi. Pirkkuja saa tavallisimmin väyliltä 12 ja 16, mutta muilta sitä lukua tuleekin. 13:n olen joskus pirkuttanut. 10 ja 11 napsin huonoilla avauksilla tai jatkoilla bogeja, mutta 12:n avaus tuotti kierroksen toisen pirkun. 13:n avaus oli jälleen melkein hyvä ja puun kautta puolessavälissä väylää, mutta kova ja paljas greeni lennätti Jokerin skipillä korin alta pitkälle putille, jota en saanut sisään. Vastaavasti 14:llä yritin seiftimpää avausta Midarilla, mutta lipsautin hysseflippiviritelmän vasemmalle ojaan. Jatkoheiton heitin oikealle metsään, mutta muutaman puun kiertämällä sain tästä vain bogin. Vielä jäi par ottamatta. +5 ja 15:n ylämäkeen. Avaus jää matalaksi, mutta periaatteessa korille olisi hyvällä putteridraivilla päässyt. Griplockasin sen kuitenkin nippanappa kallion päälle ja oikealle. Yritin antsalähestymistä korille, mutta liika varovaisuus kostautui, eikä aikaiseen suoristanut ja pitkälle putille jäänyt jatko mennyt. Toinen tuplabogi. 16:lla jäi avaus lyhyeksi, mutta alamäki-kuolonputtipaikoilla haisteltiin pirkkua. Putti alarautaan ja tuloksessa +7 kohti henkisesti ja fyysisesti miulle vaikeimpia viimeisiä väyliä.
Tässä kohtaa mainittakoon, että +9 on miun ennätys tuonne. Laskeskelin, että jos jommankumman pelaa pariin, niin toiselta saa sitten ottaa bogia ja vielä saa ennätystä parannettua. 17:n pelasinkin pariin ja yhtäkkiä mahdollisuudet oli jopa kahden heiton parannukseen - olinhan miä pelannut 18:n pariin ennenkin. Avaus käänsi liikaa yli ja jäi oikealle puihin. Jatkopaikka ojanpientareella ja asento huono. Periaatteessa tästä olisi pitänyt pistää Midarilähäri portille tai jopa korille, mutta lempaisin taivaille. Kiekko jäi parikymmentä metriä portista ilman suoraa linjaa. Ajatus oli pistää loiva hysse portin läpi korille, mutta lipsahtipa liian ajoissa ja aitaan. Bogiputti ei mennyt sisään.
Eli: sulin ja otin viimeiseltä väylältä bogin. Lopputulokseksi jäi omaa ennätystä sivuava +9 ja vaikka pitäisi olla tyytyväinen, niin oikeastaan päälimmäisenä tunteena oli pienoinen pettymys. Jasin lempoi ittensä lopulta tulokseen +14, jos sen triplabogin kakkoselta jättäisi huomiotta niin aika tiukillehan tuo veti. Muttei tarpeeks, hähä! Vitonen jäi siis Lappeenrantaan. Pitää jossain kohtaa syksyä lähteä Jasinin kotikentille huutelemaan.
Heikkiä ei ollut mitään jakoa lähteä haastamaan. Parhaimmillaan olin yhden heiton päässä väylän 8 jälkeen, mutta vielä ei rahkeet riitä. Vielä.
Tämän kesän kesälomareissumme suuntautuu Muumimaahan ja Visbyn risteilylle. Aloittelimme reissun jo keskiviikkona, kun veimme koirat hoitoon ja pärräilimme anoppilaan muutamaksi päivää. Menomatkalla kieppasimme pääkaupunkiseudun kautta ja muunmuassa Verkkokaupassa. Katsomassa niitä 9,90€ maksavia premium-muovisia Prodiscuksen kiekkoja.
Ja voi pojat, täytyy kyllä sanoa, että oli kerassaan erikoinen tapa ostaa niitä kiekkoja. Ensin kiertelin liikkeen läpi pariin otteeseen ja etsiskelin vailla tulosta. Lopulta nykäisin kovin kiireisen oloista myyjää hihasta ja kuulin, että kaikki ovat varastossa ja jos kiekkoja haluaa ostaa niin asia pitää hoitaa noutotilauksena. Eli tehdään tilaus, tuote haetaan varastosta ja se maksetaan noutokassalla. Kiekoista ei tosiaan sitten missään lue muuta kuin muotti ja muovi - ei painoa, värejä... Noh, olin se idiootti asiakas ja tilasin kymmenen Legendaa siihen noutotiskille. Tavoitteena oli löytää vähän kevyempi Legenda testaukseen, mutta noutovarastossa kaikki olivat 175g ja pinkinpunaisia. Otin niistä kuitenkin yhden (koska halvalla sai), saas nährä miten tuo miun naruilla lentää. Erittäin huono tapa myydä kiekkoja, jos niitä ei saa liikkeeseen, niin jotain tuolle netti/noutotilaussysteemille kannattaisi tehdä. Pari kertaa kokeilin tuota lähes kylmiltään Ykslammin radalla seuraavana päivänä, mutta vaatinee totuttelua tuo leveä rimmi, kaikki (molemmat siis) heitot lähtivät hyssessä ja loputhan sitten tietääkin.
Torstaina siis puolitoista kierrosta Ykslammia. Kahden viikon heittämättömyys näkyi ja tuntui tuloksessa, kun ekan kierroksen viskelin muhevassa tuulessa +5 -tulokseen ilman pirkkuja. Toisen kierroksen aloitin jo huomattavsti mukavammin kakkosväylän pirkulla, mutta bogiputken saattelemana luikin sateen alta karkuun viiden väylän jälkeen. Kastuin. Nam.
Tänään sitten suunnattiin Hämeenlinnaan. Käytiin kaupoilla keskustassa ja sen jälkeen kierroksella fribaa Hämeenlinnan frisbeegolfradalla.Vähän mehustelin ajatuksella painua Hattulaan, mutta tuo 12-väyläinen osoittautui oikein mainioksi perhekierroksen sijainniksi.
12-väyläinen rata on rakennettu vanhan hiekkakuopan yhteyteen ja käyttää upeasti hyödyksi paikan luontaisia korkeuseroja. Tasaisia väyliä ei kovin montaa ollut, ja niillä tasaisemmillakin sai usein varoa väylän laidalla tai korin takana vaanivaa rinnettä.
2.
Jos torstain kierrokset Ykslammilla olivat kohmeisia niin Hämeenlinnassa heitto kulki varsin napakasti. Toki ykkösväylällä avasin lepsusti vasemmalle Mordoriin ja otin jäänmurtajapeliliikkeen ja tuplabogeyn. Kakkosen sitten väylän hurjasta ulkoasusta huolimatta avasin Spartalla korin alle. Isoilla korkeuseroilla tulee kyllä herkästi kaivettua putteri kouraan, etenkin kun väylän varsinainen pituus ei ole iso.
4.
Kutosväylälle asti napsittiinkin sitten paria korttiin (helppo rata kirjata, kaikki väylät ovat par 3). Nelonen oli muikeanjyrkkä ylämäkineppi (40m) ja vitonen vastaavasti joku 90-metrinen alamäkineppaisu. Kutosella lirvautin sitten avauksen oikealle puihin ja taistelin bogin korin pohjalle.
6.
Seitsämäs väylä oli suoraviivainen hysseväylä, jonka avasin Titanilla pariin-kolmeen metriin. Toinen pirkku ekalle kierrokselle, not bad. Tästähän tulisi vielä ihan kelpo kierros. Kasin avaus sitten lirvahti tällä kertaa vasemmalle, ja puuosuman jälkeen kiekko leijaili aina seiskatiille asti. Re-tee tällä kertaa forella ja oikealle ekaan puuhun. Sen verran hiipi ihon alle että jatkoheitonkin nakkasin 20 metrin päähän maahan. Triplabogey lopulta korttiin kun sinne korille asti päästiin...
Ysiväylä oli oikealle kaartava loiva alamäki, jossa vasemmalla vaani pusikkoinen rinne. En yhtään hoksannut tuulta, vaan varmistellen nakkasin Titanin forella matkaan. Melkein suoraan alhaalta rinnettä pitkin nouseva tuuli läjäytti Titanin oikealle lepikkoon ennätysvauhtia ja taas sai taistella. Jatko Jokerilla taiteili siitä yritetystä postiluukun kokoisesta välistä pitkälle putille, ja kiekon kilistessä ketjuihin oli par pirkun veroinen suoritus.
10.
Kymppiväylä oli leppoisampi parin edellisen jälkeen. Ylikääntävä alamäkineppi putterilla korin alle. Paitsi että tuplamando rajaa leveää linjaa sen verran että onnistuin kääntämään Basic Spartaa liikaa yli ja mäntyyn. Noh, hiukan pitkän nepin jälkeen paluuputti uppoaa eikä plussaa tule. Tästä innoissani avasin 11:n siihen ekaan puuhun, oikealle. Kahdella heitolla korin alle ja bogey. Yksi väylä jäljellä.
12. Kyl se siel jossain on. Kiekko ja kori. Kai.
En oikein osaa kuvailla fiilistä 12:n tiillä. Väylä alkaa hiekkamontun vallin reunalta ja kori on... jossain. Väyläopaste puuttui, mutta pientä apua oli tussattu opasteen pohjaan. Samoin ratakartta fgr:stä auttoi jonkin verran. Väylä painuu montun pohjalle, painuu ravakasti oikealle, korin sijoittuessa oikealle käännön jälkeen vasemmalle metsään. Tajuttoman leveä rystyantsa pienellä palautuksella, siis. No ei, tuuli niin että meinas parta irrota ja joku sankari oli merkannut liian aikaisn feidaafan kämmenheiton laskeutumispaikan kohdalle rohkaisevat sanat "Hukkuu tänne". En jättänyt sattuman varaan mitään, ja päätin että pelaan bogeya. Otin sen näkyvämmän Titanin ja junttasin sen flättinä kohti tuntematonta, tavoitteena päätyä jonnein alas avoimelle. Ei kippiä, ei hukkua, ei pirkkuja.
Vastatuulesta huolimatta Titan lensi isolla feidillä aukean takana olevaan harvaan männikköön. Alas kavutessa näin ensin korin (hyvä tässä kohtaa!) ja kiekkokin paistoi (ei siis lähimaillakaan) silmään ilman etsimisiä. Pariin pelaaminen vesittyi samantien, mutta jatko avoimelle oli helppo. Avoimelta pitäisi taistella iso feidi tai skippi pienessä ylämäessä olevalle korille. Titan kouraan ja iso irvistys. Jäi se pitkälle bogeyputille mutta ei mennyt, ei.
Lopputulos: Likka sai mustikoita, koko perhe liikuntaa ja miä uuden ratabongauksen +7 -tuloksella. Vois se pöllömpääkin olla.
Tuplabogey Tourin toinen päivä valkeni, ja tukevan aamiaisen jälkeen päivä alkoi pienen alkulämmittelyn säestyksellä Riutta DGP:ltä. Rata oli vanhalta, 12-väyläiseltä layoutiltaan miulle ennestään tuttu, mutta nykyisen 18-väyläisen ulkomuodon lisäväylät olivat ennestään tuntemattomia.
Alkulämmittelyt näyttivät hyviltä, puttikorilla ketjut kilisivät ja ykkösväylällä oltiin yhtä usein pirkku- kuin par-putilla. Kierros itsessään ei sitten ollut niin mairitteleva, lopunviimein tuli nakutettua tauluun +14 Teron viedessä +6:lla johtoa jälleen isommaksi. Pidin uusista väylistä, eikä vanhoissakaan mitään vikaa ole. Monipuolinen paikka harrastaa!
Ajovuoro taas meikäläiselle ja suunta kohti Tuusulaa ja Ristikiven rataa. Kangasmetsää ja hiekkakuoppaa -yhdistelmä kuvaa tätä 18-väyläistä (joskin kaksi väylää pois käytöstä) varsin osuvasti, eikä kiekkojen löytymisen kanssa ole tosiaan maastosta johtuen mitään ongelmaa. Heittokin kulki kivasti, tosin kämmeneltä heittäessä tuppasi kiekko lirvahtamaan antsassa lapasesta ja sen saattelemana sitten ties minne. Kampoihin sain kuitenkin laitettua, lopunviimein sekä Tero että miä pelattiin kierros +5:een.
Seuraava etappi oli Tuusulan Burger King, jossa pikatankkaus ja keula kohti Kivikkoa, miun Tourilta ehkä eniten odottamaa rataa. Ja Kivikkohan oli juuri odotustensa veroinen. Oli vaikka mimmoista väylää avoimemmista luukutuksista teknisempiin metsäsoiroihin ja vesiesteisiin. Alun tyyni kesäpäivä reipastui varsin navakaksi tuuleksi, joten jännän äärellä oltiin useammankin avauksen kanssa. Hanttiin tuli täälläkin laitettua, kierroksen jälkeen kortissa seisoi +10 miulle ja +9 Terolle.
Tourin kaksi viimeistä rataa olivat Hyvinkäällä. Ensin käytiin kiertämässä mieleenpainuva Sahanmäki DGP ja siihen perään otettiin molemmilta luulot pois Nummenmäki DGP:llä, Suomen vaikiemmaksi metsäradaksi tituleeratulla jötkäleellä.
Sahanmäki edusti jälleen enemmän avointa kangasmetsää, joskin siellä kangasmetsässäkin saatiin välillä tiukkoja linjoja aikaiseksi. Erittäin leppoisa paikka heitellä ja vajaan puolenvälin avoimet luukutukset viimeistään avaa hartiat! Täällä ratkesi sitten voitto ratavoittojen osalta, kun Tero vei kahdella heitolla itse heitettyäni +14. Koska raakatuloksessakin eroa oli jo tuon verran, julistettiin voittaja epävirallisesti jo 19.:nnen korilla.
Mutta Nummenmäki heitettiin silti haastemielessä, jos ei muuten niin yrittäessä kaunistaa loppulukuja. Nummenmäki on Sahanmäestä poiketen rakennettu tiheämpään ja sankempaa aluskasvillisuutta käsittävään metsään, ja väyläkuvaus "pitkä ja kapea" sopii lähes joka väylälle. Ja lukuahan tuli. Lopunviimein eroa oli jälleen Teron eduksi yhden heiton verran tuloksilla +27 ja +26.
Huikeahan tuo kokemus oli. Uusia ratoja tuli koettua paljon ja hauskaa oli. Vaikka pataan tuli lähes joka radalla, niin oli ilahduttavaa kuitenkin saada pataan tiukassa kisassa - Mukkulaa, Mäntsälää ja Riuttaa lukuunottamatta kaikki ratatulokset olivat kahden heiton sisällä! Palkinnokseen Tero valikoi itselleen C-MD:n, jonka käyn hakemassa tulevalla viikolla itselleni saatekirjeen rustaamista varten.
Ja suunnitelmat ovat kovat jo ensi kertaa ajatellen...
Melkein kaksi viikkoa tuli kuitenkin vietettyä lähes (puttitreenejä pihalla) fribatonta lomailua, mutta keskiviikkona kaivoin illansuussa sateesta huolimatta kiekot esiin ja painuin Myllymäkeen. Hyvin kulki heitto kiekkojen tullessa tutummiksi koko ajan. Ensimmäisen yhdeksän väylän jälkeen kökötettiin tuloksessa +4 (sisältäen yhden triplabogin!), ja sain ekaa kertaa pelattua kakkosväylän pirkulle. Hyvä avaus, hyvä jatko, hyvä putti. Toinen puolikas ei sitten mennyt niin mairittelevasti, kun lopputulos oli muhkea +15. Ei haittaa, se on kuitenkin suunnilleen tämän kesän keskitasoa, ja jos keskitasoon pääsee tupeltamalla niin sieltä on kovempaakin tulosta vielä tulossa.
