Joulupäivänä radalla

Vuosi alkaa lähestymään loppuaan, ja vaikka muutamasta pakkasasteesta huolimatta ei maassa näy lunta, on tammikuun alkupäivinä maassa muutakin kuin pystyyn jäätynyt, jo uuden kasvun aloittanut nurmikko. Joulu vieteltiin hämeessä, ja koska keli oli... hmm... paljas (?) niin fribakamatkin pakattiin autoon mukaan.

Ja joulupäivänä lähdettiinkin kinkun sulatteluun Ykslammille. En ollutkaan vielä aiemmin tänä vuonna 18-väyläiseksi venähtänyttä, nykyisin AA1 -luokkaan lipsahtanutta rataa päässyt kiertämään. 

Kuva: http://frisbeegolfradat.fi/

Muutokset rataan ovat suoraviivaisia. Kutosväylään asti mennään vanhaa, ja siitä eteenpäin "jatketaan monttua pitkin" ja palataan vanhan seiskan myötä kolmelle vanhan leiskan väylälle. Ennakkotiedustelujen mukaan radalla on vähän erikoisempia ratkaisuja väylien (ja etenkin tiipaikkojen) sijoittelun kanssa ja väylä 15 on oman osansa kritiikistä saanut. Jätän nyt tulokset (kröhömplusneljätoistakrööh...) käymättä sen tarkemmin läpi, melkoinen puuskatuuli riepotteli kiekkoja oikein olan takaa. 

Vanhaa tuttua, puttaamassa väylällä kolme.

Uudet väylät ovat fiilikseltään sitä samaa tuttua Ykslammia. Tilaa heittää on ja korkeuserojen kanssa kikkailuun löytyy hiekkamontulta hyvät puitteet. Tuuli näyttelee edelleen isoa osaa pelikirjassa, kun monttua pituussuunnassa puhaltava tuuli puhaltaa reunavallilla lähes alhaalta ylöspäin. Avoin maasto tekeekin sitten yhtälön tasapainoksi pidemmät väylät. Tiimatot olivat uusilla väylillä tätä silmälläpitäen mitoitetut ja kiitorataa oli tarjolla sitä tarvitseville. 

Väylä 10, toinen heitto

Seiska, par 4 taisi vähän mennä alamäkeen, mutta kääntää koko matkalta oikealle. Tarkan draivin voisi livauttaa melkein heittämällä kohti 14 koria puiden välistä, mutta pirkulle ei miulla taida tässä olla asiaa. Kasiin pitänee kokeilla sekä antsaa että forea, mutta avauksesta noinkin pitkälle oikealle pääseminen saattaa tuottaa etenkin tuulessa vaikeuksia. Ysiväylä on melko lailla suoraviivainen 129-metrinen pirkutuksen mahdottomuus, korin takana vasemmalla tosin lammenlutakko ja montussa ainakin märkään aikaan vettä. Kymppi näyttää tyynellä ihan mahdolliselta pirkulta, joskin jyrkän feidin istuttaminen kapeaan ylämäkiränniin saattaa mennä tuuripeliksi. Yksitoista, vaikka onkin 120-metrinen kirkuu miun korvien välissä vakaata putteria koska korkeuseroa löytyy, pitäisin tätä jollain mittapuulla uusien väylien todennäköisimpänä pirkkona. Etenkin, kun koria ympäröi pieni vallintapainen eikä korista pitkäksikään menneitä ole vaikea nepata korin alle.

11

Kaksitoista on vähän pillimpi ja melko tasainen. Kun alun puukujasta selviää niin loppu on avointa. Kolmetoista heitetään jälleen mäen päältä ja mäen päälle. Tuuli voi viedä kiekot käytännössä minne vain aina seiskan korista 12:n tiille tai 11:n korille. Kieli keskellä suuta, niin osuu greenille. Neljälletoista tarjotaan käytännössä molemmille kätisyyksille väylää, joskin oikealla uralla löytyy enemmän tilaa. 80% väylästä on pilliä loivaan alamäkeen jonka jälkeen looooivan kummun päällä avoimella kököttää kori.

Sitten viisitoista. Herranjestas, terveisiä Ravikankaalta! Väylällä on 145 metriä pituutta, mutta leveyttä ei sitten ole. Sateenpieksemä maa on kova ja viettää hurjasti oikealle. Kaksi rollaamatonta pillisuoraa draivia niin hyvä on. Eli lukua tulee.

No mutta, ylipäätään onnistuneita väyliä, haastavuutta ainakin tällaiselle tavan amatöörille on ihan riittämiin. Tuon 7-11-12-13-14 -ryppään turvallisuudesta en mene tosin ihan takuuseen, pieni tuulenpuuska vie kiekkoa helposti ja mielessä kannattaakin pitää muiden väylien paikat ja numerot. Piilosta voi tulla kiekkoja ja vastatuuleen fore ei kuulu. Silmät ja korvat auki ja isompi väylänumero heittää ensin. Ja ohan tuo 15 aika höpsö. Silleen ihan vähän.

Kesälomareissu

 Ostin taas uuden kiekon.

Tämän kesän kesälomareissumme suuntautuu Muumimaahan ja Visbyn risteilylle. Aloittelimme reissun jo keskiviikkona, kun veimme koirat hoitoon ja pärräilimme anoppilaan muutamaksi päivää. Menomatkalla kieppasimme pääkaupunkiseudun kautta ja muunmuassa Verkkokaupassa. Katsomassa niitä 9,90€ maksavia premium-muovisia Prodiscuksen kiekkoja.

 Ja voi pojat, täytyy kyllä sanoa, että oli kerassaan erikoinen tapa ostaa niitä kiekkoja. Ensin kiertelin liikkeen läpi pariin otteeseen ja etsiskelin vailla tulosta. Lopulta nykäisin kovin kiireisen oloista myyjää hihasta ja kuulin, että kaikki ovat varastossa ja jos kiekkoja haluaa ostaa niin asia pitää hoitaa noutotilauksena. Eli tehdään tilaus, tuote haetaan varastosta ja se maksetaan noutokassalla. Kiekoista ei tosiaan sitten missään lue muuta kuin muotti ja muovi - ei painoa, värejä... Noh, olin se idiootti asiakas ja tilasin kymmenen Legendaa siihen noutotiskille. Tavoitteena oli löytää vähän kevyempi Legenda testaukseen, mutta noutovarastossa kaikki olivat 175g ja pinkinpunaisia. Otin niistä kuitenkin yhden (koska halvalla sai), saas nährä miten tuo miun naruilla lentää. Erittäin huono tapa myydä kiekkoja, jos niitä ei saa liikkeeseen, niin jotain tuolle netti/noutotilaussysteemille kannattaisi tehdä. Pari kertaa kokeilin tuota lähes kylmiltään Ykslammin radalla seuraavana päivänä, mutta vaatinee totuttelua tuo leveä rimmi, kaikki (molemmat siis) heitot lähtivät hyssessä ja loputhan sitten tietääkin.

Torstaina siis puolitoista kierrosta Ykslammia. Kahden viikon heittämättömyys näkyi ja tuntui tuloksessa, kun ekan kierroksen viskelin muhevassa tuulessa +5 -tulokseen ilman pirkkuja. Toisen kierroksen aloitin jo huomattavsti mukavammin kakkosväylän pirkulla, mutta bogiputken saattelemana luikin sateen alta karkuun viiden väylän jälkeen. Kastuin. Nam.

Tänään sitten suunnattiin Hämeenlinnaan. Käytiin kaupoilla keskustassa ja sen jälkeen kierroksella fribaa Hämeenlinnan frisbeegolfradalla.Vähän mehustelin ajatuksella painua Hattulaan, mutta tuo 12-väyläinen osoittautui oikein mainioksi perhekierroksen sijainniksi.

12-väyläinen rata on rakennettu vanhan hiekkakuopan yhteyteen ja käyttää upeasti hyödyksi paikan luontaisia korkeuseroja. Tasaisia väyliä ei kovin montaa ollut, ja niillä tasaisemmillakin sai usein varoa väylän laidalla tai korin takana vaanivaa rinnettä.

2.

Jos torstain kierrokset Ykslammilla olivat kohmeisia niin Hämeenlinnassa heitto kulki varsin napakasti. Toki ykkösväylällä avasin lepsusti vasemmalle Mordoriin ja otin jäänmurtajapeliliikkeen ja tuplabogeyn. Kakkosen sitten väylän hurjasta ulkoasusta huolimatta avasin Spartalla korin alle. Isoilla korkeuseroilla tulee kyllä herkästi kaivettua putteri kouraan, etenkin kun väylän varsinainen pituus ei ole iso.

4.

 Kutosväylälle asti napsittiinkin sitten paria korttiin (helppo rata kirjata, kaikki väylät ovat par 3). Nelonen oli muikeanjyrkkä ylämäkineppi (40m) ja vitonen vastaavasti joku 90-metrinen alamäkineppaisu. Kutosella lirvautin sitten avauksen oikealle puihin ja taistelin bogin korin pohjalle.

 

6.

 Seitsämäs väylä oli suoraviivainen hysseväylä, jonka avasin Titanilla pariin-kolmeen metriin. Toinen pirkku ekalle kierrokselle, not bad. Tästähän tulisi vielä ihan kelpo kierros. Kasin avaus sitten lirvahti tällä kertaa vasemmalle, ja puuosuman jälkeen kiekko leijaili aina seiskatiille asti. Re-tee tällä kertaa forella ja oikealle ekaan puuhun. Sen verran hiipi ihon alle että jatkoheitonkin nakkasin 20 metrin päähän maahan. Triplabogey lopulta korttiin kun sinne korille asti päästiin...

Ysiväylä oli oikealle kaartava loiva alamäki, jossa vasemmalla vaani pusikkoinen rinne. En yhtään hoksannut tuulta, vaan varmistellen nakkasin Titanin forella matkaan. Melkein suoraan alhaalta rinnettä pitkin nouseva tuuli läjäytti Titanin oikealle lepikkoon ennätysvauhtia ja taas sai taistella. Jatko Jokerilla taiteili siitä yritetystä postiluukun kokoisesta välistä pitkälle putille, ja kiekon kilistessä ketjuihin oli par pirkun veroinen suoritus.

10.

Kymppiväylä oli leppoisampi parin edellisen jälkeen. Ylikääntävä alamäkineppi putterilla korin alle. Paitsi että tuplamando rajaa leveää linjaa sen verran että onnistuin kääntämään Basic Spartaa liikaa yli ja mäntyyn. Noh, hiukan pitkän nepin jälkeen paluuputti uppoaa eikä plussaa tule. Tästä innoissani avasin 11:n siihen ekaan puuhun, oikealle. Kahdella heitolla korin alle ja bogey. Yksi väylä jäljellä.

12. Kyl se siel jossain on. Kiekko ja kori. Kai.

En oikein osaa kuvailla fiilistä 12:n tiillä. Väylä alkaa hiekkamontun vallin reunalta ja kori on... jossain. Väyläopaste puuttui, mutta pientä apua oli tussattu opasteen pohjaan. Samoin ratakartta fgr:stä auttoi jonkin verran. Väylä painuu montun pohjalle, painuu ravakasti oikealle, korin sijoittuessa oikealle käännön jälkeen vasemmalle metsään. Tajuttoman leveä rystyantsa pienellä palautuksella, siis. No ei, tuuli niin että meinas parta irrota ja joku sankari oli merkannut liian aikaisn feidaafan kämmenheiton laskeutumispaikan kohdalle rohkaisevat sanat "Hukkuu tänne". En jättänyt sattuman varaan mitään, ja päätin että pelaan bogeya. Otin sen näkyvämmän Titanin ja junttasin sen flättinä kohti tuntematonta, tavoitteena päätyä jonnein alas avoimelle. Ei kippiä, ei hukkua, ei pirkkuja.

Vastatuulesta huolimatta Titan lensi isolla feidillä aukean takana olevaan harvaan männikköön. Alas kavutessa näin ensin korin (hyvä tässä kohtaa!) ja kiekkokin paistoi (ei siis lähimaillakaan) silmään ilman etsimisiä. Pariin pelaaminen vesittyi samantien, mutta jatko avoimelle oli helppo. Avoimelta pitäisi taistella iso feidi tai skippi pienessä ylämäessä olevalle korille. Titan kouraan ja iso irvistys. Jäi se pitkälle bogeyputille mutta ei mennyt, ei.

Lopputulos: Likka sai mustikoita, koko perhe liikuntaa ja miä uuden ratabongauksen +7 -tuloksella. Vois se pöllömpääkin olla.

Tuplabogey tour 2015 - osa 1: Perjantai

Kaksi päivää, 9 rataa, 158 väylää. Ja 652 heittoa. Siitä oli viime viikonloppu tehty. 26.-27.6 heitettiin nimittäin Tuoplabogey Tour 2015!

Perjantaiaamuna puoli kahdeksan aikaan lastauduimme koko perheen voimin autoon ja suuntasimme kohti Kouvolaa ja Veturin parkkipaikkaa. Vaimo ja tyttö jatkoivat anoppilaan ja miä hyppäsin Teron kyytiin. Matka jatkui Lahteen ja Mukkulaan.

Olin pakannut tälle reissulle muitakin kuin Prodiscuksen kiekkoja. Lähinnä matkaan lähti sellaisia kiekkoja, joiden häviäminen ei haittaa - draiveriosastolla vanha Tiippari palasi ruotuun vesiesteväylille ja D-MD2 midaripuolella. Mukkulaa ja Riuttaa varten mukana oli myös Champion Rhyno ja miun vanhat D-P1:t. Laukku oli painava. Paria kuuroa lukuunottamatta keli oli poutainen ja upea.

Tuplabogey tour oli reissuna niin uniikki ja mahtava, että siitä kirjoittaminen on itseasiassa melkoisen vaikeaa. Reissun aikana opin paljon omasta pelistä, fyysisestä ja psyykkisestä. Heitin uudenlaisia ratoja ja väyliä jotka pakottivat epätavanomaisiin heittoihin. Opin nesteytyksen ja ravinnon merkityksen, onneksi en kantapään kautta. Lisäksi tutustuin jokusen vuoden "kadoksissa" olleeseen serkkuuni uudestaan yhteisen harrastuksen merkeissä. Ja pidettiin hauskaa, voi pojat.

Niin joo, ja turpaan tuli että tukka lähti.

Mukkulan avasin heti vahvasti pirkkuputille. En putannut sisään tätä enkä sitä toista pirkkuputtia väylältä 19, vaan molemmat kolisivat alarautoihin. Muuten meno oli aika kiinteää. Tulosta paransin edellisestä käynnistä +35:stä +26:een. Ja välissä sinne oli tullut neljä väylää lisää. Seitsämän heiton johdossa kohti Orimattilaa.

Orimattila, täysin uusi rata miulle. Jälkiviisaana totean, että mukava paikka ja hieno rata, joo. Osa väylistä oli mielikuvituksettomia, mutta kutkuttavia väyliä jäi myös mieleen. Esimerkiksi hiekkakuopan pohjalle heitettävä lopusta kapea liidättely tai hiihtosillan alta menevä alamäki-triplamandopläjäys. Lopputulos +18 ei varsinaisesti sykähdyttänyt, tupeltamista oli ihan liikaa. Tero otti kahdella heitolla kiinni. Viiden heiton kaulalla syömään ja Mäntsälään.

Mäntsälässä kävi täysi sulaminen. En tiedä miksi, mutta heitot eivät lähteneet lainkaan ja se näkyi tuloksessa ja miehessä. Rata oli hieno, joskin huonolla heitolla lupiinipuskista kiekon löytäminen on vaikeaa. Mäntsälä jäi ratana mieleen kuitenkin positiivisesti, hiekkakuoppaa (hiekkakuopastoa?) oli oivallisesti käytetty mitä erilaisimpiin linjoihin pelaajan pään menoksi. Lopputulos omalta osalta surkea +24 siinä missä Tero paukutteli tauluun +11. Viiden heiton johto kääntyi kahdeksan heiton takaa-ajoksi ja kiesin keula suunnattiin kohti perjantain viimeistä etappia, Hausjärven Ykslammia.

Ykslammi oli reissun ainoa ysiväyläinen ja valikoitui mukaan siksi, koska se sattui olemaan meidän majapaikkamme, anoppilan läheisyydessä. Itse nakuttelin tälle jo kovin tutulle radalle pirkuttoman +3:n ja Tero nappasi perjantain ainokaisen pirkun väylältä 6. Sain kahdella heitolla kurottua eroa kiinni. Unta palloon otettiin kuuden heiton takaa-ajolla.

Ensimmäinen päivä oli vähemmän raskas kuin odotin. Illalla toittakai ruoka ja uni maittoivat, mutta paikat olivat kipeän sijasta väsyneet. Hienoja ratoja mahtui jo ensimmäiseen päivään, ja vaikka Mäntsälä meni miten meni, oli fiilikset katossa. On tää vaan hienoa!

Huikea viikko fribaa!

Huhhuh, kun oli mieletön viikko. Suunnittelua, muutoksia ja toteuttamista. Ja fribaa.

Onneks tuo suli samana päivänä pois...

Keskiviikkona kävin viemässä aamuselta vaimon ja tytön junalle anoppilaan, itsellä sama reissu autolla perässä perjantaina. Leikkimökin maalailun ja sen sisälle tulevien huonekalujen tuunailun ohella kerkesin käydä heittämässä kaudenavauksen Myllymäessä ja suunnitella ostoslistaa viikonlopulle suunniteltuun Frisbeepointissa käyntiin.

Keskiviikkoiltana lähdin parin kaverin kanssa kuikkimaan Myllymäen tilannetta. Tuuli oli melkoisen napakka ("En kyllä oo ikinä Bansheen nähny lentävän noin suoraan!") ja draivi oli melkoisen ruosteessa, mutta parin re-teen ja pienen tupeltamisen seurauksena naputin tauluun +18. Sinällään ihan OK, kun näkee jo heti missä vika oli ja että viime kauden avauskierros oli +20. Draivi alkoi loppupäässä kierrosta olla jo kivan matala - hyvin tuntui toimivan ne uudet ajatukset takapainoisuuden poistamiseksi (myöhäisempi taakseveto jne jne...). Vaikka tuuli, tuli vettä eikä tuloskaan ollut ihanteellinen, oli silti mukava päästä radalle. Hymyssä suin kotio.

Perjantaina pärräsin sitten Hämeeseen ja ehdittiinpä vielä koko perheen voimin pyörähtää siellä Frisbeepointissakin. En tiedä olenko miä sitten vaan pönttö, mutta miusta on jotenki hienoa käydä tuolla, jotenkin sellanen karkkikauppa -olo. En antanut karkinhimolle valtaa, vaan napakasti marssin osastolle Prodiscus ja napsin ennalta suunnitellut kiekot matkaan ja marssin kassalle (oikeasti sahasin hermostuksissani kassan ja laarin väliä pariin otteeseen, kun vaihdoin väriä ja sitten olikin kevyt kiekko ja onkostäänythyvä). Lopulta sain ostokset tehtyä.

 Matkaan tarttui siis:

• Basic LASERi - koska Ultrium LASERi on kuitenkin aika suora ja jotain alivakaampaa olisi vielä hyvä olla tarjolla. Siisti vaalean turkoosi punaisilla pyörteillä
• Premium MIDARi - Ei pinkkinä, joka todellisuudessa oli melkein kirkas, vaan keltaisena. Testaukseen Midariksi (duh)
• Basic MIDARi - Alivakaa kaveri edelliselle, punainen
• Ultrium Titan - Puhdas testikiekko. Tätä sovitellaan vastakkain akselille Ch Teebird, Ch Banshee, S-PD

Lisäksi suunnittelin seuraavaa slottia ja hiplailin Spartaa. Hyvältä tuntui muotonsa tiimoilta. Kirjoittelen noista kiekoista ja ensituntumista erikseen, mutta tuo Basic on hurjan tuntuinen muovi. Ei taida puttereissa olla pelkoa pidon puutteesta - se on tahmasuudeltaan melkeen kuin R-Pro:ta, mutta jäykempää.

Lauantaiaamuna lähdettiin perheen voimin aamukävelylle ja suunnistettiin Ykslammin radalle Ryttylään. Toiselle kotiradalle. En ottanut sinne vielä uusia kiekkoja mukaan, koska turhamaisuus - halusin ottaa seuraavaa tekstiä varten kuvat heittämättömistä kiekoista... Rata oli tyhjä, ja likka pääsi tallustelemaan Maniac käsissä rataa pitkin. Jännä kattella, kun tyttö mallailee puttia samanlaisilla manöövereillä kuin miä, vahdannu varmaan pihalla treenatessa...

No mutta, kierros oli tuloksellisesti sellanen "Meh, OK" +7, mutta jälleen kerran osviittaa paremmasta draivista oli tarjolla. Matalaa ja jotenkin kovakierteisemmän tuntuista. Alivakaat kiekot eivät olleet niin alivakaita kuin ennen ja vakaammatkin tuntuivat suoremmilta... Puolessavälissä rataa oli vielä ennätystahti päällä mutta sitten tulikin riskiputti-neloskutosen ja kuonojen heittovalintojen siivittämän toisen tuplabogeyn saattelema "Meh". Keli oli upea ja tuloslukema ei haitannut. Tiedän, että pystyn parempaan.

Tänään ajeltiin kotio Lappeenrantaan ja spottasin Facebookista ilmoituksen seuran järkkäämistä ratatalkoista Sammonlahdessa. Vettä tuli taivaalta, mutta sinnehän sitä lopulta lähdettiin. Sähäkästi saatiin noin kymmenen hengen porukalla vaihdettua kuusi koria uusiin ja raivattua aluskasvillisuutta. Vesisade kastelee mutta ei kyllä haitannut pätkääkään. Jotenkin tuli hyvä fiilis siitä että lähti mukaan tekemään ja osallistumaan siihen lajin ylläpitävään kääntöpuoleen.

9.5. on muuten Linnoitus Open täällä Lappeenrannassa! Tulkaahan pelaamaan tai katteleen - morjestakaa kun näette, miut löytää jostain toimitsijahommista siellä (ja miä en pure)!

Kiekkoa hämeen ilmatilassa

Viime viikon tiistaina (oli siis 22. päivä) vein uuden laukkuni testikierrokselle. Mukaan lähtivät Jasin ja Teppo, vanhoja kavereita molemmat. Tarkoituksena oli kiertää ainakin kierroksen verran Ykslammia ja siitä ehkä testaamaan vielä Tervakoskelle ilmaantunutta uutta 9-väyläistä.

Kuuden jälkeen seurue lähti kiertämään soramonttua. Jasinille ja Tepolle kerta oli ensimmäinen, itse oli jo muutaman kierroksen rataa kiertänytkin.

Sen kummempaa sukseeta kierros ei omalta osalta ollut - pirkkuja ei tullut, mutta bogeja senkin edestä. Avaukset lähtivät taivaille (ei vissiin enää tullut yllätyksenä) ja kiekko lensi nokka pystyssä. Jotenkin tuntuu turkaisen vaikealta heittää, kun lennon alkuvaihe on niin (ali-)vakaa kuin pitäisikin, mutta feidi tulee peliin mukaan aivan liian nopeasti kun kiekosta loppuu vauhti. Tai jotain, en miä tiedä.

Mukava kierros oli kuitenkin; +6 sivuaa omaa ennätystä radalla mutta olisihan se tietty paremminkin voinut mennä. Haavoja nuolten hypättiin Tepon autoon ja suristeltiin Tervakoskelle, jossa meitä odotti uusi rata. Typeränä en tietenkään tajunnut ottaa kuvia, mutta käykäähän fgr.fi -sivustolla tiirailemassa tietoja paikasta.

Tällä kierroksella kohtasin monenlaista. Ensin ykkösväylällä niin kusuttu "kakkosnelonen": 35-metrisen jyrkähkön ylämäkiväylän avaus jonkinlaiselle putille. Putti alarautaan ja rolli ties minne. Olisi varmaan kannattanut vain seiftata... Kakkoselta haettiin pirkkua mutta "ei tänään". Kasiväylällä avaus ylämäkeen nappaa puuhun, joska kiekko kuolee ja rollailee metrin päähän tiistä. Ei tuolle voinut muuta tehdä kuin nauraa. Lopputulos +7, siitä on hyvä parantaa.








Rata oli itsessään ok. Erilaisia muotoja ja korkeuseroja löytyi, mutta yksin en suosittele tuonne menemään. Monien väylien avauksen joutuu tekemään sokkona joten spotterin käyttö on vähintäänkin suositeltavaa!


Last Tuesday I was throwing with Jasin and Teppo in Ykslammi and Tervakoski. It was fun to see old friends and go through old and new courses in the region. Both scores left "some" room for improvement, but  the main thing was that we all had good time. Tervakoski was fun experience, but I should warn that many of the teeshots are blind and using a spotter is highly recommended!

Tämän herran pääsiäisvaellus

Pääsiäinen tuli, oli ja meni. Meidän perheen pääsiäinen vietettiin Hämeessä, Riihimäen kupeella anopin luona ja, kuten aina, mukavaa oli. Tuli syötyä ja juotua... ja heitettyä kiekkoa.

Torstaina pakkailin auton lähtökuntoon ja siivoilin. Vaimolla oli viimeisä menoja, joten ylimääräistä aikaa jäi sen verran että pyörähdin jalkapallokentällä treenailemassa draiveja. Nuo aiemmat kierrokset Myllymäessä olivat antaneet jonkinlaisia vinkkejä siitä, mikä siinä draivissa loppujen lopuksi mättää ja miten sitä pitäisi lähteä korjaamaan. Tukijalkaa enemmin oikealle, vedon keskivaihe alemmas ja viimeinen askel huomattavasti lyhyemmäksi. Noilla eväillä päästiin alustavasti eroon anhyzer-kulmasta, väpätyksestä, ylös lähtevästä heitosta. Samalla sain jollain ilveellä nokkakulmaa hallintaan. Kun kaikki tekijät osuivat kohtiilleen, oli tulokset (vastatuuleen) melko huimia. Sataa metriä hätyyteltiin useampaan otteeseen, mutta tarkaa pituutta oli vaikea arvioida. Sitten kerran kaikki napsahti, ja GPS-etäisyysmittari näytti lukemaa 106,7 metriä 5 metrin virheellä. Jälkeenpäin sateliittikuva varmisti tuon 106 metrin olevan kohtalaisen tarkka mitta. Eli ensimmäinen kesälle asetettu tavoite oli siinä ja jokeri samalla, koska kiekkona oli Teebird ja lentorata suorastaan herkullisen suora.

100 metriä rikki kentällä, mielellään väylädraiverilla

Seuraavaksi tuo pitäisi toistaa. Ja toistaa. Ja toistaa.

Hyvillä mielin lähdin pääsiäisen viettoon anoppilaan. Viikonlopun aikana kävin Ykslammi DGP:n kahteen kertaan läpi sekä kuusi väylää Riutta DGP:tä. Keskittyminen ei ollut avauksissa ihan mukana, mikä kostautui matalaa mäntyä täynnä olevalla radalla. Tulokset maltilliset +7 ja +6. Jälkimmäisellä kierroksella ei muuten tullut yhtään tuplabogey:a tai pahempaa, mikä nostatti hymyä huulille Jonkinlainen rutiini siis on, jahka tuon avauksen saisi kuntoon. Riutalla käytiin vaimon kanssa viisi ekaa väylää läpi ja sitten viimonen takaisin parkkipaikalle. Tulokset oli muistaakseni  nelä bogey:a ja kaksi paria.

Ykslammi osa 1 (+7):

Tämän kierroksen keskeiseksi teemaksi muodostui heikot avaukset. Jotenkin onnistuin tasapainoilemaan heitossa siten, että koko yläkroppa oli kallellaan oikealle ja kiekot lähtivät anhyzer-linjoille. Lisäksi irroitus oli heikko, vaikka väpätystä ei aina nähnyt niin sen kuuli. Tämä vaatii keskittymistä, koska torstain kenttätreenissä sain kyseisiä ongelmia hallittua. Suurimmat highlightit löytyvät lähäripelistä sekä viimeisen väylän mehukkaasta avauksesta.

Ykslammi osa 2 (+6):

Avauspelissä heti ykkäseltä asti samaa makua, oikealle mentiin ja lujaa. Siitä eteenpäin avaukset tuntuivat lähtevän ajoittain hyvin. Laajalla sektorilla väylän sivuja nuolleen mutta suoraan. Kierroksella pääsin ulkoiluttamaan myös C-Bansheeta, jolla kolmosväylän erittäin lyhyeksi jääneen avauksen jälkeen heitin koria suojaavan metsäsaarekkeen taakse ja pelastin parin. Paikoiltaan heitetyt heitot väylädraivereilla olivat heikkoa katsottavaa - antsalinjalle riivitiin taas ja väpätellen. Onneksi upsi toimi hyvänä pelastusrenkaana.

Summa summarum:
Oli mukava saada jonkinlaiset pohjatulokset anoppilaradalle Ykslammi DGP:lle. Oli hienoa nähdä, että joltensakin harvalla treenirytmillä saa kehitettyä ja ylläpidettyä omaa suoritusta. Oli mukava heittää etenkin tuota jälkimmäistä Ykslammin kierrosta kun edellä heitti kaksi lasta äitinsä kanssa ja takaa tuli neljön hengen porukka viisissä-kuusissakymmenissä olevia äijiä. Sanasia vaihdoin molempien porukoiden kanssa ja jälkimakuna ei voi muuta kuin arvostaa, miten laji loppupepeissä muokkautuu kaikille omanlaiseksi. Vaimon kanssa oli hauskaa heitellä Riutalla. Ja ennen kaikkea - oli mukava saada ensimmäinen kesälle tarkoitettu tavoite rikki jo huhtikuussa.

Easter was packed with various feats with disc golf. First on Thursday still at Lappeenranta I was training at the football field. I managed to get all those variables right for few throws and got my Teebird to fly to 106 meters. So that's one of the upcoming summer's goals done and we're still in April! Off our family went to my Mother-in-law's place to Tavastia, where I threw few rounds at Ykslammi DGP. Some problems I previously had with my drives were still there and were mostly the main reason for the +7 and +6 scores. That and putting from anywhere longer than 5 meters... However, the second round was with no double bogeys and that actually is a feat in itself. Overall, the par scores were distributed among six holes so I'm happy overall. I also threw six holes on Riutta DGP with my wife; fun sport in a perfect company - who could not enjoy oneself?