"Sammonlahen tekis oottaa meit"

"Sammonlahen tekis oottaa meit"

Heikki lähestyi miua yllä olevan kuvan kera. Treenikauden avaus on käsillä.

Jo muutaman viikon kevät on kovaa vauhtia tehnyt tuloaan Lappeenrannassa. Radat ovat toki vielä jäässä ja märkiä, mutta Sammonlahden tekonurmikenttä on joka vuosi ollut se ensimmäinen paikka, jossa kiekkoa pääsee paiskomaan pitävältä alustalta. Kenttä on nimittäin luistelujäänä talvella, ja mustahko kumi(?)rouhepohja ja auringonpaiste tekevät tehokasta sulatustyötä. Nytkin yllä olevassa kuvassa kentän lähipääty oli täysin sula ja kuiva, metsänrajassa oli tietysti loskaa, vettä ja lunta. Vaikka tiistaina taivaalta tuli räntää ja tuuli oli varsin veikeän napakka oikealta vasemmalle -puhuri, oli meillä Heikin kanssa varsin mielekäs draivisessio ja molemmilla taisi jäädä hyvä maku suuhun. Näin jälkeenpäin ei edes olkapää mennyt jumiin!

Miun oli tarkoitus hakea tuntumaa draivaamiseen taas pitkän tauon (joululta asti) jälkeen, ja heitossa oli lähes koko kiekkoarsenaali. Ylivakaimmat, eli Titanit ja Premium Legendat jätin vielä pois.

Uusia ja "uusia" kiekkoja oli yhteensä neljä. Syksyllä ostettu Stari ja...pfft... kuun alussa hankittu Fasti olivat täysin uusia, ja bägissä jo mukana pyörinyt Ultrium Legenda pääsi varsinaisen draivitestailun pariin yhdessä Terolta saadun SINISELLÄ VIVAHTEELLA OLEVAN TUMMANPUNAISEN vastaavan kanssa. oikeasti, tuon värinen kiekko hukkuu kyllä vielä johonkin jo tämän kesän aikana, mark my words...

Muttasiis, aloitetaan Starista. Alivakaana midarina miulla on ollut tähän asti käytössä hakattu Basic Midari, ja uusi Premium Stari menee kyllä sitäkin herkemmin oikealle. Kiekko tuntuu vähän matalammalta ja vähemmän "pseudodraiverilta" kädessä. Pitää vielä heitellä lisää ja ennen kaikkea tyynellä, jos tuosta saisi jotain tolkkua irti ylikääntäviin korkeampiin heittoihin. Matalammilla linjoilla Stari päätyy tonttiin ennen kuin lähtee edes harkitsemaan feidaamista, mutta mikään täysflipperi tuo ei ole.

Fasti jatkaa samalla linjalla, joskin vähän isommin. Pohjustuksena siis tähän se, että miä en ole tähän mennessä oikein saanut tolkkua leveärimmisiin draivereihin liioin otteen tai nopeuden puolesta - kaikki heitot karkaavat vasemmalle ja feidaavat nopeasti. Ilme oli varmaan näkemisen arvoinen kun ensimmäinen heitto päätyi cut-rolliksi. Samoin toinen. Nopea tuo on, ei siinä mitään, mutta pitänee jatkossa kokeilla tuollekin korkeita antsalinjoja tai hysseflippiä - tai sitten katsoa miten tuo käyttäytyy vähän hitaammalla heitolla ja aavistuksella hysseä. Jännä kiekko.

Jotain alitajuista mentaaliharjoittelua on varmaan talven aikana tehty, kun sain ajoittain Legendatkin lentämään hyvin. Viimein tuntui, että leveärimminen kiekko istui kädessä verrattaen hyvin ja sitä sai puristettua tarpeeksi napakasti ilman että koko draivi menee jäkittämiseksi. Toki lipsujakin sattui, mutta hyvällä suoralla ja flätillä avauksella sain Ultrium-muovisista legendoista tiukan ässälinjan ja parilla metrillä reilun satasen pituutta irti.

Ei yhtään pöljempi kevään avaus.

Oliskohan se kohta aika ruveta valmistautumaan?

Päivittäin voi laskea neliöissä lumen alta paljastuvan pihan alan. Napakka tuuli, vajaa kymmenen astetta lämmintä ja pilvetön taivas tekevät kevättä huimaa vauhtia. Ja hyvä niin, Linnoitus Openiin on aikaa vain se reilu kuukausi. Ja miulla ei ole vielä yhtään kierrosta alla.

Meinasin tässä kellojen käännön yhteydyssä huikeasti lisääntyneen valon määrän myötä ruveta käymään ainakin sen yhden kierroksen viikossa Myllymäessä, ja huhtikuun lopulla lähden Teron kirittäjäksi Opiskelijoiden SM-kisoihin valmistautumiseen Mikkeliin. Päivän verran Siekkilää ja Kaihua. Näkeepä samalla miten käsi kestää täyttä kierrosta.

Sen verran tuo käpälä vielä oikuttelee, että esimerkiksi pyöräilyn kanssa pitää vielä varoa - kovat renkaat ja tärinä tuottavat herkästi kipuilevan seuraavan aamun...

Puttia käsi kestää hyvin, pää ei niinkään. Tuntuma on luonnollisesti ruosteessa, ja tällä hetkellä reeni menee siinä, että siellä 7-8 metrin väliltä menee suurinpiirtein puolet sisään. Olen taas kerran muuttanut tekniikkaa, ja vaikka sivuhajonta onkin pieni, pystysuunnan tatsi pitää saada kuntoon. Siis pitää - se ei auta jos kilahtaa tolppaan tai menee tolpan jatkeelta yli koko vehkeestä... Noo, siihen ei auta kuin reeni. Ja eilen meni paremmin kuin viikko sitten.

Olkoonkin että linnoituksen alue on miulle sinällään tuttu, asuinhan tuossa vallien kupeessa jokusen tovin, ja viime vuonna olin lippumiehenä häärimässä, on kisarata miulle täysi mysteeri. Rata kiertää enimmäkseen sellaisilla alueilla, jossa tavan pulliaisena ei vain yksinkertaisesti tule liikuttua. Pari väylää tuli nähtyä viime vuoden touhuiluissa, ja loppuja varten miulla on tällä hetkellä viime vuoden kirjanen ja Tuomas Korpin valokuvagalleria. Näillä pääsee jo hyvin alkuun ja pienellä mielikuvittelulla voikin jokaiselle väylälle löytää ainakin sen pari kuvaa. En tiedä missä vaiheessa, mutta jahka lumet sulavat niin käyn myös linnoituksessa kävelemässä (kiekoilla tai ilman) nuo väylät läpi, tsekkailen minkälaiset ne nyt sitten ihan oikeasti viime vuonna olivat.

Niin, uskoisin vakaasti, että muutoksitta tuo rata ei pysy. Muutokset on tosin todennäköisesti helpompi omaksua jos maasto on jo ennestään edes jollain tasolla tuttu. Teron kanssa turinoin jonkinlaista suunnitelmaa siitä, miten kierros etenisi, ja lähes kaikki väylät pitäisi onnistua pelata edes pariin. Ylipäätään arvioin lopulta, että +10...+15 -kierrokseen voi olla jo tyytyväinen. Kokonaistulos olisi siis +20...+30 ja viime vuoden tuloksissa sijoitus jossain puolen välin ja jumbokymmenikön välillä.

Korin Kevätkoestukset

Tässä on nyt muutamina päivinä päästy nauttimaan auringonpaisteesta ja plussakelistä. Pihan loska ja jää alkaa pikkuhiljaa sulamaan pois ja sora pääsee näkösälle. Eilen olikin aika ottaa kori esille (no siis tuossa katoksessa se on ollut esillä koko talven. En ole puttaillut koska... tekosyyt) ja kokeilla miten pahaan ruosteeseen putti on talven aikana päässyt. Kori ei ollut ruostunut. (Jutun kuvissa lisäksi miun värjäysopettelujen tuloksia)

Salidraivailujen ohella ollaan heikin kanssa aina ajoittain lyhennetty välimatkaa ja kopiteltu puttailemalla. Siinä kopitellessa putti on pikkuhiljaa muokkautunut viime kesäisestä käsi koukussa-työntö -putista enemmän sellaiseksi suoran käden heiluriliikkeeksi. Kun vielä yhtälöön ynnää sen, että jos kiekosta ei päästäkään irti silmien (tai edes rinnan) korkeudella vaan tavallaan "liian aikaisin" niin tuloksena miulla on sellainen laakana lentävä putti, joka ei kymmenestäkään meristä juuri ehdi feidata. Toki jos haluaa, niin tuota voi roikottaa korkeammalta, jolloin pystysuuntainen tähtäys vaikeutuu mutta ohi mennessään kiekko löytää nopeasti maahan. Suurpiirteissään liikerata on molemmissa kuitenkin sama, ja ensi alkuun tuntui meininki ihan hyvältä.

Kahden putterin kanssa miulla oli työstössä sellainen 50% osumaraja -drilli. Aloitin seitsemästä metristä ja puttasin molemmat. Jos molemmat menee sisään, putataan metri kauempaa, jos molemmat ohi, metri lähempää. Kuuteen metriin meno harmittaa ja rankaisee, välillä saatetaan käydä kympissäkin pyörähtämässä. Jotenkin tuo drilli tuntui mukavalta, koska koko ajan tuntui olevan sellainen haastava etäisyys ja tekemisen meininki käsillä. Ja keskimäärin ollaan siis niissä etäisyyksissä missä kahdesta heitosta puolet menee sisään. Siinä kipupisteessä.

Ranne jatkaa toipumistaan. Pientä turvotusta (nestettä?) on vielä havaittavissa oikean peukalon tyvessä, ja aamuisin kestää vähän aikaa ennen kuin vihlomiselta saa jänteet taas liikkeelle. Painoa tuo sietää päälle jo ihan hyvin - dippipunnerrusasennossa pystyy jo olemaan. Heittämistäkään tuo ei enää paljoa haittaa, tänään kokeilin taukoheittelyissä oikeastaan sita ainokaista miun käyttämää upsia - 30-metristä yli-ja-ympäri -pelastautumista, ja vaikka tuntui oudolta niin kipua ei ollut.

Hyvä niin. Tero meinaa varmaan huhtikuun puolella lähteä koestamaan OSM:ään harjoittelun merkeissä Mikkeliä tältä vuodelta ja miä kutsuin ittseni mukaan.

Hienosäätöä ja varautumista

Toinenkin kiekkotilaus saatiin onnistuneesti tehtyä, postitettua ja vastaanotettua. Vara- ja kenttätreenikiekkotilaus käsitti siis Ultrium ja Basic Midarit sekä Premium Jokerin, joiden lisäksi hankin vielä ensi kesän taistoihin uuden pyyhkeen sekä meidän likalle ihka ensimmäisen kiekon, jos vaikka kelien lämmetessä päästäisiin porukalla taas Sammonlahteen. Miä valkkasin muotin (Latituden Ruby) ja neiti värin (keltainen). Toistaiseksi ollaan molemmat oltu tyytyväisiä valintaan, vaikka kokemuket kiekosta ovatkin jääneet sisätiloissa hypistelyyn.

Nyt miulla pitäisi olla kiekkojen puolesta valmis setti ensi kesän taistoihin! Perusmuovisille kiekoille löytyy kaikille uusi kulutusta odottava kappale ja muutenkin varakappaleita löytyy joka käänteeseen. Kiekkojen lisäksi laukusta löytyy nyt siis myös kaksi pyyhettä ja ensiapupussukankin kunnon tarkastin. Vielä kun jokusen kappaleen ihmisenpaikkausvälineitä, kyypakkauksen ja hyttysmyrkyn tuonne virittelee niin... päh, eipä tästä loppua taida tulla.

Saliheittelyissä on käyty melko aktiivisesti lähäriheittojen lisäksi draiviformia läpi toimistoputterin pikkuhiljaa kuluessa puhki ja pahki. Viimeisimmät viikot ovatkin olleet jonkinlaista oivallusten aikaa, ja yllättävän pienistä asioista on (ainakin oman fiiliksen puitteissa) tullut yllättävän reilusti napakkuutta ja terävyyttä heittoon. Välillä mielleyhtymiä on haettu niinkin kaukaa kuin sulkeisista, mutta miulla tuon tyyppinen ajatusmallipohja treeniin tuntuu toimivan. Otteen puolella pyrin edelleen hieromaan rutiiniksi sellaista otetta jolla kiekon nokka kestää alhaalla ja siinäkin on hyvää kehitystä havaittavissa. Jahka lumet sulaa vähemmäksi niin pitää käydä kokeilemassa ihan kentällä mihin tuo salissa asioiden hierominen ja pohdiskelu on vienyt. Ennen sitä voisi tosin napata videon-pari Youtubenkin puolelle. Peukku-upsiakin olen viimein opetellut! Hoopolta se tuntuu edelleen mutta eihän sitä tiedä milloin sillekin löytyy tarvetta. 

Sosiaalisessa mediassa alkaa jo näyttämään keväiseltä - ainakin Turussa, Vihdissä ja Kotkassa on kuvien perusteella jo ihan vihreää paikoin tai isommin näkyvissä. Hyvähyvä, sanon minä ja palaan katsomaan, josko kymmenen päivän ennusteessa näkyisi taas vähän enemmän plussaa kuin viikko sitten.

Talvella unelmoidaan ja investoidaan. Ja treenataan (???)

Kahdessa päivässä jäsähti Lappeenrantaankin sellainen lumipeite ettei heittämistä oikein halua ulkotiloissa harrastaa. Tietysti parinkymmenen pakkasasteen molemmin puolin huiteleva pakkanenkaan ei tilannetta tee yhtään miellyttävämmäksi, mutta jotenkin sitä on pitänyt motivaation yllä ja fribailun mielessä. 

Vähän takaperoisesti olen käyttänyt talviaikaa bägin tutkimiseen ja täydentämiseen. Tähän mennessä olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, miltä miun kiekkoarsenaali näyttää ja tuntuu. Isoimmat villit kortit viime kaudelta, Basic Jokeri ja Premium Legenda ovat molemmat päässeet käyttöön ja tuo Jokeri on ennen kaikkea sellainen kiekko jota käytän nykyisin todella paljon. Joka kierroksella.

Lähtötilanne ennen Prodiscukseen siirtymistä oli siis, että  miun putteripeli rakentui D-P1:n, C-P1:n ja Ch-Rhynon varaan. Suurin osa lähäreistä tuli heitettyä P1:llä ja kiekosta tuli tuttu. Rhyno oli se ylivakaa kiekko, joka oli matalampana hyvä ja turvallinen heittää. Kun valmistaja vaihtui, tein (omasta mielestä) fiksusti kun otin Spartat Basicilla ja Ultriumilla P1:n tilalle ja Premium Jokerin korvaamaan Rhynon. Ja kaikkihan toimi, peli oli käytännössä samanlaista. Basic Jokeria ostaessa mielikuva oli, että nyt tulee ostettua vähän päällekkäinen kiekko, joka ensiksi on lähes identtinen Premiumin kanssa ja kuluessa alkaa muistuttamaan Ultrium Spartaa. Ehkä puhtaasti vakauden puolella tilanne onkin tämä, mutta jotenkin taas ei. Tuo kiekko meni kokonaan omanlaiseen lokeroonsa. 

Sillä pääsee pidemmälle, se on...hmm, aggressiivisempi(?) ja nopeampi, ja sillä voi muista puttereista jossain määrin poiketen pelata skippipeliä. Lennon muoto on kokonaan erilainen. Matalamman profiilin ansiosta sitä on tiukassa paikassa helppo heittää justiinsa sen pienen napsun verran kovemmalla runnulla.

Ja kuluessaan se vain paranee. Feidi lähtee pikkuhiljaa pois mutta kiekko ei edelleenkään päästä yli. Etenkin antsaheitot (kämmen että rysty) ovat erittäin ennustettavia.

Muttasiis, ylipäätään olen tällä hetkellä tyytyväinen siihen mitä miun bägistä löytyy eikä uusille muoteille ole tullut tarvetta. Ostinkin tuossa jokunen tovi sitten pelkkiä varakappaleita, kun postista tuli Ultrium Laseri (vastaa PLH:n perusteella tuota miun alivakaampaa, keltaista Laseria) sekä Basicilla Sparta sekä Jokeri. Flippiputteri alkaa olemaan jo vähän turhan flippi ja ajattelin kierrättää samaan slottiin miun puttiputterin ja ottaa uuden vastaavasti puttaushommiin. Ja Jokeri nyt vain... noh, lue ylhäältä, sille on nyt varakappale jos tuo häviää. Vielä vähän säästämistä ja toinen varakiekkosatsi lähtee tilaukseen. Listalla kopiot miun Midareista (saatan tosin Premiumin sijasta kokeilla Ultriumia) sekä Ultrium Jokeri varalle Premiumin rinnalle.Sen jälkeen käytännössä kaikki kiekot miun bägissä on samantien korvattavissa, ja kentälläkin on enemmän kiekkoja samoilla muoteilla. Samalla ajattelin meidän likalle ostaa ensimmäisen ihan oman kiekon. 

Entäs tästä eteenpäin? Ollaan Heikin kanssa käyty työpaikan monitoimisalissa paiskomassa puttereita. Ohjelmassa on ihan kopittelua ja linjojen hakua, napakoita lähäreitä sekä ihan draivitreeniä. Vein työpaikalle vanhat sisäpelikengät, ettei ihan liukasteluksi mene. Viime kerta oli siinä mielessä miulle antoisa, että alettiin pistämään miun draivia syyniin. Päätavoite olisi aktivoida miun keskikroppaa enemmän ja pitämään ajoitus ja ryhti kasassa. Ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta kesään on aikaa. Toivottavasti heitto kehittyy jotta pelille tulee varaa myös kehittyä. Ja kehittyyhän se kun laitetaan kehittymään.

Prodiscuksen kiekkovalikoiman ollessa hyvin vakaaseen painottuva on miulla hyvä tilanne kehittyä. Nykyinen ylivakaa Titan saattaa alkaa suoristumaan ja Laseri kääntämään yhä enemmän yli. Ylivaakaaksi kiekoksi saattaa tulla vaikkapa Respecti. Legendakin saattaa ruveta lentämään suoraan, herranjestas. 

Kolmas seikka mihin on nyt enemmänkin aikaa on kesän ja etenkin Tuplabogey Tour 2016:n suunnittelu. Ajateltiin teron kanssa kierrättää ja täydentää edellisvuoden upeaa samettikansiota, ja ratojen ja reittien lisäksi on logostakin jo ensimmäinen versio piirretty. Mallina minä Savitaipaleella, fokus tourin nimessä ja välineenä Inkscape. Olkaa hyvät:

Yleistä tourialuetta ja reittiä ollaan Teron kanssa myös vähän pohdittu. Ajatus on, että iltaa tai yötä vasten lähdetään Mikkeliin, josta (Kaihua ja Siekkilää unohtamatta) painellaan Kangasniemen kautta Pieksämäelle ja Joroisten kautta jollain ilveellä Savonlinnaan. Savonlinnassa yö ja seuraavana aamuna Savonlinnan lähiratojen jälkeen Rautjärvelle ja lopetus Imatralle. Saa nähdä miten tuo käytännössä onnistuu. Ajoa on huomattavasti enemmän ja ratoja saman verran. Jos Mikkeli-Savonlinna -akselilla löytyy hyviä ideoita niin antakaahan kuulua!

11 myyntiin, 11 laukkuun, zeniä mieheen

Jännästi osui muuten noi luvut yksiin.

Olen pari viimeisintä kierrosta tosiaan kiertänyt nyt määrällisesti karsitulla bägillä. Osaksi opettelen uusia kiekkoja, tottakai, mutta toisaalta olen miettinyt. En tiedä, miten paljon oma tekninen kehittyminen vaikuttaa, mutta miulla ei oikein ole enää tarvetta viidelle väylädraiverille plus muutamalle nopeammalle siihen päälle. Sen sijaan että miettisin, miten tällainen tuuli varmaan kaipaa S-FD:n sijasta C-FD:tä tai jos puuskia tulee niin Tiipparia, mietin, kuinka saan manipuloitua kiekkoa. Olen heittänyt (yrittänyt heittää) hysseflippejä enemmän kuin koskaan, olen opetellut antsa-avauksia kun sitä vaaditaan... Lisäksi ilmeisesti heittoon on tullut kierrettä lisää sen verran, että suora/alivakaasta suora/ylivakaaseen ulottuvat kiekot ovat painuneet lähemmäs toisiaan - alivakaat eivät kippaa yli niin herkästi ja vakaampien feidi tulee myöhemmin.

Olen oppinut jotain uutta.

Heitin Myllymäen ykköstä aiemmin PD:llä, tai Bansheella. Heitin flättinä ja annoin feidin hoitaa loput. Nykyisin avaan Titanilla, joka tässä vertailussa voidaan helposti lyödä vakaudeltaan samaan satsiin (not the point). Kierrelisä on tuottanut ylivakaalla kiekolla pitkäksi menneen avauksen, joka ei ylämäestä huolimatta ehtinyt feidata ennen kuin tuli mutkan ulkolaita vastaan. Hyssessä ylivakaan kiekon heittäminen vaati henkistä kasvamista, mutta tämä uusi linja on sen opeteltuani todennäköisesti varmempi ja vie lähemmäs koria, pirkkuja, tulosta.

Uskallan heittää antsaa. Lähinnä olen heittänyt alivakailla kiekoilla, joilla ei käytännössä feidiä ole, mutta kuitenkin; mielen perukoilla vaanii tieto, että osaan (tai miun pitäisi osata) heittää kiekon antsassa ilman että se lähtee korkealle ja feidaa. Myllymäki, väylä 6, I'm looking at you!

Olen oppinut katsomaan ratoja, väyliä ja heittoja eri tavalla. Se kori EI OLE ABSOLUUTTINEN MAALI. Tai on, mutta ei avauksella tai lähärillä. Sillä ei ole väliä, feidaako se kiekko enemmän vai vähemmän siinä korin edessä, jos linja on hyvä. Väylän reunasta saa yhtä hyvin sen kiekon nepattua korin alle kuin keskeltäkin. Jos sitä koria ei puun takaa näy, ei tarvitse mitään sormirollerihöpöä - siinä korin ympärillä on jatkuvasti laajeneva rinki, heitä siihen. Sama koskee heittolinjaa. Ei tarvitse tunkea siitä tajuttoman pienestä rakosesta pannukakku-upsia tai foreneppiä, vain ja ainoastaan koska se yläpanta paistaa siitä eniten - kierrä sivusta, siellä on tilaa. Heitä hysseä, putteriantsaa. Älä vedä laput silmillä.

Osasin luopua. Tajusin eilen kuinka miä edelleen pidän viittä väylädraiveria jne laukussa kulkemassa, koska "jos niitä joskus kuitenkin..." vaikka samalla opin koko ajan hyödyntämään vähempiä kiekkoja moninaisemmilla tavoilla. Jotain napsahti päässä ja otin ne pois laukusta. Otin kuvan. Mietin. Levitin yli jääneet kiekot, miun luottopannut "joita ilman en pärjäisi" lattialle, otin valokuvan niistä, heitin numerot ja lätkäisin koko komeuden myyntiin. Lähetä- napin kohdalla hermostutti ja velehtelematta meni sen kymmenisen minuuttia ennen kuin julkaisin myynti-ilmoituksen. Menevätkö kaupaksi? En tiedä, en ole kiekkoja ennen myynyt. Pääasia että laitoin ne myyntiin, enää niiden lähtö ei ole tavallaan miun käsissä. Olen oman osuuteni hoitanut.

Nyt laukussa on väliseinät eri paikoissa ja 11 kiekkoa sisällä. Tiedän edelleen mitä heitän, miten sen heiton suoritan ja miten se heitto todennäköisimmin epäonnistuu milläkin väylällä ja missäkin tuulissa.

Kevään ensidraiveja

Jännä tilanne, kun viime talvena oli lunta. Toissa talvena suurimman osan talvikautta kentät olivat paljaat, mutta viileä keli piti kentän kesäkausikäyttäjät kotona pelaamassa Playstationia. Fribaaja sai heittää rauhassa. Männä talven lumentulo - tai oikeastaan sen lähtö - sattui yksiin kelien lämpenemisen kanssa ja lumen ikeen alta vapautunut (teko- tai luonnon-)nurmi on välittömästi ns. kesämoodissa ja käyttöaste on korkea.

Olen siis ehtinyt heittää kokonaista puolen tusinaa draivia tänä vuonna. Hyvä minä. Eiköhän tuo heittotaajuus kasva kun illallakin alkaa olemaan ulkona muuta kuin pimeää.

En valita, mukava nähdä ihmisiä liikkeellä ja siinä kentän vieressähän joka tapauksessa on se Sammonlahden 9-väyläinen. Kierroksia siellä on kertynyt jo neljä, ja ensihaparointien jälkeen ollaan lähäri- ja puttipelin valossa siinä, mihin syksyllä jäätiin. Ensimmäisen pakkastuloksenkin heitin lauantaina, -1.

Kenttää kaipaan lähinnä siksi, että talven aikana tuli mietiskeltyä omaa draivia ja sen puutteita. Ongelmana on kiekkojen aikainen feidaaminen, vaikka lennon alku menee ns. "oikein" - S-line FD kääntää yli tai nousee hyzerista, mutta varsinainen liitovaihe on lyhyt ja kiekko päätyy sinne 85 metrin tienoille. Nokkakulmaa tai kierteen puutetta, veikkaan miä. Myöhäisempi taaksevienti toi heittoon voiman tuntua lisää, pituutta ei niinkään. Lisäksi korkealle karkailua ei toivottavasti tarvitse enää pelätä niin paljoa - videoita katsomalla huomasin, että aikainen taaksevienti ja perässä laahaava kiekko veivät asentoa takapainoiseksi. Rauhaa asialta en saa, vaan pitäisi päästä kokeilemaan ja analysoimaan. Kameran kanssa.

Lisäksi haluaisin opetella lisää uutta kiekkoa, Prodicuksen LASERia. Ostin tuon Ultrium-muovisena tuossa viime viikolla ja kerkesin muutaman heiton heittää back-to-back S- C-FD:n kanssa. Kääntää vähemmän kuin S, muttei niin paljon kuin C, mutta kaipaa enemmän testausta. Näillä heitoilla olisi just sitä mitä kaipasin. En hae tuohon väliin siis uutta kiekkoa, ehei, vaan varmaan alan tutustumaan tarkemmin näihin Prodiscuksen lättyihin ylipäätään. Luontaisella vaihtumalla ja vaihdannalla Prodiscus-bägi alkaa nimittäin lemaan täysin mahdollinen ajatus; ainakin miun pelin kulmakivi, alivakaa väylädraiveri löytyy. Siitä sitten MIDARia ja sitten Spartaa ja JOKERia puttereiksi niin hitaampi osasto olisi siinä.

Pihaputtia

Pari viikkoa meni sen verran kiireisesti että ei paljoa ole kiekkojen kanssa kerennyt reippailemaan. Hiirikäsi on saanut kyytiä asian tiimoilta senkin edestä, kun olen koettanut metsästää itselle uutta väylädraiveriehdokasta. Taustalla tähän on pieni aatteellispainotteinen mietiskely, josta lisää sitten myöhemmin.

Lauantaina kaivelin korin... noh, kaivelin ja kaivelin, tuossahan se kököttää autokatoksessa... esiin ja kymmenkunta lämmittelysarjatuliputtia myöhemmin napsautin JYLYn auki. Ei tosiaan näyttäytynyt tauko ainakaan parempana pistesaaliina, ensimmäinen kierros nohevasti alle 300 pisteen tuloksella 291. Plussaa kuuden ja seitsemän metrin putit, miinusta viiden ja yli seiskan. Ei vaan lähtenyt.

Taitaa nuo merkit pysyä pihassa jonkin aikaa

Toinen kierros lähti kuitenkin heti perään. Alkoi ilmeisesti keskittyminen herpaantua ja muutenkin kaivella päätä, kun lopputuloksen 282 kanssa kävelin viimein nöyrästi sisään. Plussaa siitä, että puttasin kierroksen loppuun, muu miinusta. Paitsi ei aivan, tulihan siinä parisen sataa puttia lisää pankkiin niitä tilanteita varten, kun sinne radalle jossain kohtaa eksyy. Yksikään putti ei ole merkityksetön treenin kannalta.

Kyllä sitä aina välillä pömpeliinkin osuu. Ja keskitolppaan jopa!

Eilen maanantaina lähdettiin likan kanssa yhdessä puttailemaan. Hassua nähdä, miten tytsy on imeny miusta vaikutteita ja omaksunut miulta tuon varsin suurieleisen kiekon alasviennin. En ruvennut JYLYä pelailemaan, vaan keskityin lähinnä tuon kipupiste-etäisyyden, seitsemän metrin hieromiseen. Kyllä sieltä loppujen lopuksi noin puolet upposi. Lopuksi kokeilin toisenlaista puttidrilliä, jossa aloitetaan vaikkapa viidestä metristä ja putataan kerran. Osumasta metri kauemmas, hudista lähemmäs. Kerran taisin putata vitosesta ohi, kerran kävin kympistä kopsauttamassa alarautaan ja suurimman osan ajasta vietin (vähän yllättäen) siinä seitsemässä metrissä, vieläpä niinpäin että seiskasta upotin, kasista en. Äkkiseltään arvioituna tuli parisen sataa puttia siitäkin. Ei paha.

Applikaatiorintamallakin tapahtuu. Julkistin epäsuorasti Disctancen DGCR:n foorumilla ja mainitsin asiasta kauttarantain myös seurani pj:lle, jonka kanssa vähän tuumailtiin ja suunniteltiin juttuja... Asiaan löyhästi liittyen päivittelin sekä Disctancen että JYLYn projektisivut englanninkielisiksi ja nauhoittelin ajantasaiset videot - käykäähän tsekkaamassa!

Aurinko paistaa ja herra rupes reenaamaan puttia

Muutto on muutettu eikä kelleen edes sattunut mitään! Asettuminen on mennyt mukavasti ja pikkuhiljaa alkaa normaali elämä puskemaan esille.

Sain jokunen päivä sitten rakenneltua vaimon miulle syntymäpäivälahjaksi hankkiman Discmanian Lite Basketin. Menihän siinä kokonainen kymmenen minuuttia yhdeksänkohtaisen rakennusohjeen kahdeksaan ensimmäiseen kohtaan ja viimeiseen "9. Aloita puttaaminen ja tule mestariksi" saattaakin sitten tovi vierähtää.

Tänään aurinko paistoi ja lämpötila oli jossain kuuden asteen tietämissä kun pyöräytin kiesin kotiin. Likka leikki pihalla ja miä kannoin korin ulos ekoihin puttitreeneihin. Jalkamitalla otin (siis tällä miun jalkamitalla mallia "ainut ketä kusetat olet sinä itte joten otappa reilusti sitä mittaa") viisi-kuusi metriä matkaa ja käännyin viisi putteria käsissä ympäri...

Noinkos pitkä matka se onkin? Kaikki foorumilla tuntuvat vetävän tästä 100% sisään, ei helevatti... Noh, eikun lättyä ilmaan ja kokeilemaan! Pari kierrosta meni karistellessa talven jäitä kropasta ja sen jälkeen alkoikin ketjut kilistä, ainakin aina välillä. Joskus meni sarjasta yksi sisään, joskus kaikki. Useinmiten kolme. Heti kun rupesi yrittämään niin homma levisi käsiin. Nuppi kaipaa siis treeniä. Nyt siihen on hyvät puitteet! Samoin kropan soisin alkavan löytää omaa rutiiniaan. Kaikki muuttuu koko ajan ja välillä homma meni tempomiseksi. Välillä liikesarja meni (ajattelematta - nuppi huom huom!) niin sulavasti kun olla ja osaa ja lätty lensi kun foorumilaisen draivi. Sitten kun asiaa pysähtyi ajattelemaan ja ennen kaikkea toistamaan (!!!), ei samaa flow'ta enää löytynyt.

Loppujen lopuksi kokonaisosumaprosentti oli varmaan jossain siellä 60% tienoilla. Pohjalukemat on lyöty nyt sisään - nyt on aika harjoitella ja parantaa. Kaikkea.

Rupesin koodaamaan puttipeliapplikaatiota omaan käyttööni netissä excel-muotoisena leviävästä JYLY -puttipelistä. Itse en excelin kanssa jaksa ruveta turaamaan niin teenpä vaikeemman kautta.

P-P1 on muuten silkkaa timanttia. Korin lisäksi siis. Koria suosittelee myös likka. Se puttaa jo metristä :P

Sadepäivän rattoa

Vähän eilen huoletti nakkelun onnistuminen, mutta suunnitelmat piti ja illalla lähdettiin pienestä satelusta huolimatta Heikin kanssa Sammonlahteen. Treenikierros rataa lämmittelyksi ja siitä tyhjentyneelle futiskentälle draivaamaan - siinä suunnitelma. Ilmeisesti sään (tai hyttysten)  takia rata oli tyhjillään, joten pääsimme kaikessa rauhassa avaamaan väylät parilla-kolmella kiekolla per heittäjä. Tuloksia ei otettu ylös, mutta ihan mukavasti meni. Birdieitä siunaantui kertaalleen ykkösväylältä ja uutena väylänä myös kasilta, jolla molemmat avaukset löytyivät korin vierestä. Ylipäätään voin edelleen olla lyhyeen peliin tyytyväinen.

Kentällä tunnelmat olivat sitten enemmän kaksijakoiset. Positiivisina seikkoina voitaneen sanoa, että heittosektori draivatessa tuntuu kaventuneen niin leveys- kuin korkeussuunnassa. Hallintaa tuntuu olevan rystyllä vähintäänkin riittävästi. Lisäksi kämmeneltä sujuu myös hyvin, kun sain Bansheen ja PD:n hyvin kapealla s-linjalla 80-85 metriin. Mieltä jäi kuitenkin painamaan avaukset hitaammilla kiekoilla, kun tuntuivat kääntävän taas väpätellen oikealle. Ajatusta mukaan, niin sain lopunviimein nekin lentämään suoraan, mutta väpätys ja paha mieli jäi. Rystydraivin pituudessa ei isommin uutta, 80-85 metriä lähes kaikilla heitoilla. Alkaa loppumaan keinot mitä tuolle enää voi tehdä. Heitto tuntuu hyvältä, suunta näyttää hyvältä, väpätyksen puolella kaikki vähintään ok. Pituutta ei vain ole. Jatkossa koitan keskittyä nokkakulmaan, josko vaikka sitä kautta tulisi vähän lisää pituutta. Muutoin se onkin varmaan varmaan toistoa, toistoa, toistoa ja nopeuden kehittämistä.

Yesterday was a bit on the rainy side, but me and Heikki still managed to head to Sammonlahti. First the course for practise and warm-up and afterwards driving on the football field. Course was a satisfactory, got new birdie on hole #8 (twice) and also birdied #1 once. Throw discipline starts to show. On the field... well, something good and something bad. On the bright side my backhand drives are more controlled in terms of direction and height, but the distance isn't quite there. Almost every drive with drivers ended up on the 80-85 meter mark no matter what. I also tried my forehand potential and was quite happy to see that my sidearm also reaches the same distance, 80-85 meters. I threw my leftover drivers (Banshee and PD) and both made quite narrow s-line without too much wobble. Definately have to try my straighter drivers the next time... Also more focus needs to be directed toward clean release with midranges and putters.

Kumpareita, kumpareita...

Se on muuten jännä, miten kumpareista tämä lajin kanssa kehittyminen on. Ensin menee hyvin ja heitto pelaa, sitten taas ei ja lopulta kaikki on taas hyvin. Olen huomannut tällaisen kuvion etenkin omassa suorittamisessani, ja mennyt sunnuntai-maanantai -pari ei ollut siitä poikkeus. Aikataulutus meni pääpiirteissään siten, että sunnuntaina kävin pari kierrosta Sammonlahtea läpi ja vähän kenttädraivailua ja maanantaina oli työsarkana Myllymäki - pitkästä aikaa. Edetäänpä tässä kronologisesti ja aloitetaan sunnuntailta.

Sammonlahden #3. Sanalla sanoen tiukka väylä. Ainakin jos suoraan heittää.

Tytön lähdettyä nukkumaan pakkasin fribalaukun ja hipsin kohti Sammonlahtea, tavoitteena heittää lämmittelykierros radalla ja sitten draivin harjoittelua kentällä. Kentällä oli muuta touhua menossa, mikä ei sinällään tullut yllätyksenä. Radalle siis. Ensimmäinen kierros oli vähän sitä itteään, ja oli lähellä ettei päässyt turhautuminen iskemään, mutta jatkoinpa tulosten kirjailua kuitenkin. Liian paljon on mennyt kierroksia ilman tuloskorttia ja tavoitteellisuutta. Alku peruskauraa par-bogey-par, ja sitten levisi. Neloselta ensin mandon ohi ja tuplabogey korttiin ja viidenneltä sama juttu. Sitten tapahtui kummia kun aiemmin analysoima vahvasti birdielle mahdollisen kutosväylän avaus kämmenellä MD2:lla paukahti korin alle! Kolmas birdiesulka tältä radalta hattuun, hyvä minä! Jatko oli sitten tuttua bogeylinjaa ja viimeiseltä väylältä par. Heikoin kirjattu tulos tältä radalta, mutta sinistä on kiva nähdä kortissa. Tulos +6

Kävin tässä välissä vilkaisemassa futiskenttää ja totesin sen vieläkin varatuksi, joten suorilta toiselle kierrokselle. Kierros alkoi mukavasti, kun P1 jäi väylälle - joskin vajaaksi -  ja pitkä putti napsahti sisään. Väylälle 6 tullessa tilanne oli vielä +/-0, mutta sitte nedellisen birdie-väylän avaus leikkasi liian sisään ja lopulta korttiin jäi +1 ja seiskalta samaa tarinaa. Yllätyksenä tuli, kun kasilta pääsin birdie-puttia yrittämään. Ujo putti jäi alarautaan , mutta mieltä lämmitti. Viimeisen väylän avaus jäi oikealle pöpelikköön ja lopunviimein kierrokselta tuli mediaanitulos +3. Kaksi kierrosta, kahdelta eri väylältä birdie. Ei voi valittaa.

Toisen kierroksen aikana oli futiskenttäkin tyhjentynyt, joten hiippailin kentän laidalle treenaamaan... väylädraivereilla... ja yhdellä uudella heräteostoskiekolla (no oli se jokatapauksessa ostoslistalla. Ensi vuodelle). Löysin lauantaina Mikkelin Intersportista sellaisen oikein mehukkaan neonpinkin Ternin, ja se tarttui hyppysiin. Ensimmäisten kenttätestailujen perusteella lensi juurikin sen 5-10 metriä pidemmälle kuin väylädraiverit, mutta keskimääräinen heittopituus oli tippunut; Ternillä pisin heitto 95 metriä ja TB:llä 90. Keskimääräiset heittopituudet jäivät johonkin 80-85 metriin. Suurin antikliimaksi oli se, kun viimeisellä heittokerralla tyhjensin laukun sisällön kentälle ja nakkasin D-MD2:n nätillä hyzerflipillä 80 metriin. Etsilleen, miulla alkaa olemaan vahva epäilys, että miun heitossa nokkakulma on liian ylhäällä. Jotenkin tuntuu, että kaikki draiverit (mukaanlukien se alivakaa Tern) käyttäytyvät todella vakaasti ja feidistä tulee visuaalisesti mieleen lähinnä sakkaaminen. Vauhti vaan tyssää kesken. Noh, askel taakse ja sitten eteen, harjoittelua edessä vielä paljon.

Maanantaina lähdettiin sitten koko perheen voimin illalla kiertämään pitkästä aikaa Myllymäen rata. Vettä satoi koko matkan, mutta onneksi lopetti parkkipaikalle kurvatessa. Myllymäki on miulle henkisesti aina sellainen benchmark-rata; siellä näkee pelipään ja heiton kehittymisen. Ja kierroksen perusteella sitä kehitystä onkin tullut ja rutkasti! Tai sitten kävi tuuri... noh, mennään ensimmäisellä tulkinnalla.

Suoritus yllätti jo pelkällä tasaisuudellaan. Birdieitä ei kortissa näkynyt ja tuplabogeyjäkin vain yksi. Lähäripeli oli omaan tasoon peilattuna silkkaa timanttia ja putti kulki paremmin kuin ennen. Väylätkin näyttivät mukavan tilavilta Sammonlahden jälkeen.

1. Par - PD mäen päälle mutkaan, ei skippiä. Lähäri alle ja putti mukiin

2. Bogey - PD:llä liian varovaisesti, jää mäen alle sisämutkaan. Forella puukujan läpi toiseen väyläyraan. Lähäri puihin ja seuraava korin alle. Putti sisään.

3. Par - Avaus FD:llä väylään, mutta jää vajaaksi. Pitkällä birdieputilla ollaan silti, mutta ei uppoa. 

4. Tuplabogey - Kämmenavaus PD:llä liian varovainen ja feidaa kinkaman jälkeen oikealle. Yritän hammerilla korin alle, mutta TB lentää liian vasemmalle ja jää rinteeseen. Putti rollaa takaisin alas. Seifti korin alle ja nosto.

5. Bogey - TB kämmenellä liikaa vasemmalle ja nappaa puiden lehviin. Jää väylälle. Lähäri feidaa liikaa vasemmalle ja putin kämmäsin.

6. Par - Avaus FD:llä rystyannukassa, mutta liikaa kulmaa eikä kanna ensimmäisen mutkan ohi. Lähestyminen Bansheella tavoitellen tiukkaa S-heittoa. Linja hyvä, suunta liikaa vasemmalle. Putti osuu.

7. Par - Avaus P1:llä hermopuuhun vasemmalle. Lähäri muuten nätti, mutta jää greeniä reunustavien puiden taakse. Pitkä S-putti sisään!

8. Bogey - Avaus MD2:lla mäen päällä olevaan puuhun. Lähäri jää vajaaksi ja putti alarautaan.

9. Bogey - Avaus FD:llä hitusen oikealle ja kuolee 10 metriä tiistä väylän oikeaan laitaan. Jatko MD2:lla väylälle, mutta vaatii vielä toisen korin alle. Etuysin tulos +6

10. Bogey - Avaus TB:llä liian ylös ja oikealle, feidaa väylälle. Jatko Korin lähelle kallion alle kuusen juureen. Putti rautoihin.

11. Avaus FD:llä liian ylös ja oikealle, mutta jää väylään. Timanttinen lähäri MD2:lla pienessä hyzerissa korista vähän vasemmalle. Putti sisään.

12. Par- Kokeilin Bansheeta tähän, ettei liitäisi vahingossakaan jyrkänteeltä. Arvioin linjan väärin ja kiekko feidaa rajusti vasemmalle, jyrkänteen rinteeseen. Seifti alle ja nosto.

13. Par - Kokeilin MD2:lla avausta, koska draiverit karkaavat herkästi ylös ja alamäkiväylällä moinen on murhaa. MD2 loivassa s:ssä korin tasalle mutta vasemmalle. En uskalla ottaa pitkää puttia vaan seiftaan alle.

14. Bogey - Avaus FD:llä hyvin loivalla S-mutkalla väylään, en muista milloin viimeksi olisi jäänyt. On oikealla ja yritän Bansheella kämmenellä korin alle. Osuu koivuun, josta ehdin ennen heittoa sanoa että "jos tohon ei osu, niin se on alla". En lähde yrittämään pitkää puttia ylämäkeen vaan seiftaan alle. Olen tyytyväinen bogeyyn.

15. Bogey - Avaus kallion alle suurinpiirtein siihen mihin yritettiin, ehkä vähän liikaa oikealle. Lähäri MD2:lla liian varovainen ja feidaa annukasta pois ja jää korikummun alle. Seiftaus alle jää liian vajaaksi mutta putti menee sisään.

16. Bogey - Avaus P1:llä oikealle ja jää ikävästi pöpelikköön. Jatko vähn turhan kauas korista ja putissa kämmi.

17. Par - Avaus FD:llä loivalla S-mutkalla mutta vajaa. Jatko kummun rinteeseen, mutta liukuu melkein alas. Hermoja raastava putti menee sisään.

18. Bogey - Avaus TB:llä liikaa oikealle ja lehvästön kautta vasemman puolen puusaarekkeen tasalle. Jatko MD2:lla huonosta asennosta aidan portin tuntumaan ja lähäri korin alle.

Lopputuloksena siis kierrokselta uusi ennätys, +11. Edelliseen ennätykseen parannusta tuli huimat 7 heittoa. Vaikka draivipituus on vähintään heikko ja laatukin vasta paranemassa niin jotenkin tuo Sammonlahden rata ja kenttä ovat saaneet lähäripeliä kehittymään huimasti. Heittoon on enemmän luottoa ja puttia uskaltaa paljon pidemmältä. Anhyzer-lähestymisiä uskallan jo jotenkin heittää ja midarin kämmenheittoakin uskaltaa käyttää. Kertakaikkisen hieno käänne sunnuntain kenttäpettymukseen. Toivotaan, että tuo ei ollut ihan täysin tuuriheittelyä, vaan että kehitystä olisi oikeastikin tapahtunut. Joka tapauksessa tuollainen päänahka taskussa on mukava lähteä Vaasaan huomenna. Tarkoitus oli käydä kolmipäiväisessä seminaarissa ja joku ilta pyörähtää myös paikallisia ratoja ihmettelemässä Matin kanssa.

Finally i managed to actually take scores from few rounds! Past few days have been packed with disc golf, first in Sammonlahti (two rounds in the course and field training) and yesterday I made my new record at Myllymäki (long time no throw). Emotion-wise it's been yet another rollercoaster week. Disappointments turn into successes and yet again failures follow only to be replaced by epic throwing.

You can find the scorecards above. I managet to take birdies from two holes at Sammonlahti, from which the #6 one was new. Results were "meh" and "ok", as first one was my lowest at +6 and second a median +3. The field practise was somewhat rustrating, as my distance with drivers has dropped. My average throw got 80-85 meters (fairway drivers) and my new Tern only made approximately 5 to 10 meters more. From the flight I guess that the problem lies in the nose angle, because the flight seems to stall quite heavily as well as go a bit high. Oh well, one step back before going forward...

The Myllymäki round was a complete success. Even though I didn't get any birdies my double bogey count was low too, only one that is. I get to try birdie on #3 but no luck there. Final result was +11, which is 7 better than my previous record. It's a major confidence boost even though the drives were average at best. Tomorrow I'll head to Vaasa for a seminar and I've planned some disc golf on the evenings with Matti, who lives there at the moment.

Online-identiteetti - iloreplica

Viikon verran on vierähtänyt ilman sen kummempia saavutuksia tai suorituksia. Sammonlahden radalla olen pariinkin otteeseen käynyt, mutta tuloksia en ole ottanut ylös. Enemmän tuo on ollut lähäritreenausta kuin tulosheittelyä. On vähän rennompi fiilis heitellä ja voi kokeilla uusia juttuja. Eniten tuolla radalla kehittää tekniikka- ja heittokuria, kun heiton pitää toistuvasti osua (todella) kapeaan väylään. Reenatessa tapahtuu ja välillä väyläkohtaisesti otetaan tupla- ja triplabogejakin, kun se kiekko lipsahtelee mihin sattuu, mutta toisaalta alkaa hitaammilla kiekoillakin löytymään eräänlaista linjanmuokkauskykyä ja varmuutta omaan suoritukseen. Laskeskelin tuossa, että Sammonlahden radalla olisi nyt kaksi väylää (1 ja 3) jo saatu -1:een ja kaksi väylää olisi vielä "helposti" saatavilla samoihin (6 ja 9). kaksi jälkimmäistä ovat siitä merkittäviä, että molemmilla avaan kämmenellä, joka edustaa sitä heikompaa puolta. Puttipelissä on lisäksi nähtävissä aavistus kehitystä, kun hieman elävä grippi alkoi tuottamaan korista yli ja hieman oikalle meneviä kovia laakaputteja. Jalkapallokentällä draivailuissa ei ole näkynyt sen kummempaa kehitystä tai takapakkia. Paljoa ei ole pystynyt käymään, kun -kas kummaa- jotkut pelaavat jalkapalloa siellä.

Kuulumisien lisäksi puhun vähän online-identiteetistäni. Sen lisäksi että käyn pelailemassa ja kirjoittelen siitä tänne blogiin, olen myös lajin tiimoilta esillä eri sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Nimimerkillä iloreplica esiinnyn muun muassa Frisbeegolfradat -sivustolla, Frisbeegolf-Forum:lla sekä Instagram:ssa. Muita sivustoja, joilla tunnukset on, mutta aktiivisuutta ei (vielä), on esimerkiksi DiscGolfScores -palvelu. Suosittelen tsekkaamaan ainakin nuo fribailuun liittyvät sivut.

No big stuff from the last week. I've been circling around Sammonlahti course few times with no scorecards, just making relaxed practise - just what I've been looking for. Some minor improvements in putting and overall upshot quality, but... the course is tight and even small mistakses yield big penalties.

Also, if you're interested, I've been making nickmane iloreplica my online identity and you can find me for example on the sites linked above 

Vauhtia pois (ja pituutta lisää)

Aikaisemmassa postauksessa oleva video päätyi siis myös Frisbeegolf-forumille threadiin, jonka pääsääntöinen tarkoitus on nimenomaan auttaa muita foorumin käyttäjiä avauksiensa kansssa. Palautetta tuli muunmuassa juurikin tuosta viimeisen askeleen pituudesta sekä koko vauhdinoton mitasta. Ohjeena tuli lähinnä, että "Rauhoitu, ota vauhtia pois. Kävele ne vauhdinottoaskeleet ja rentoudu". Lisäporkkanana vihjattiin, että koska hitaammalla vauhdinotolla jää enemmän aikaa heittää kunnolla, ei avauksen pituus todennäköisesti kärsi juuri lainkaan.

Tätä lähdettiin toteuttamaan. Alunalkaen puoli yhdeksän maissa iltasella suunnistin jo kovin tutuksi käyneelle Sammonlahden jalkapallokentälle. Kai se täytyy todeta kesän tulleen, kun molemmat kentät olivat kovassa, niille ominaisimman lajin mukaisessa käytössä. Noh, eipä hätiä tuosta, kävin alkulämmittelyiksi kiertämässä Sammonlahden frisbeegolfradan.

Sammonlahden rata oli kokenut pieniä elämää helpottavia muutoksia. Väyläjärjestystä oli muutettu sen verran, että enää ei tarvinnut mennä siirtymässä vanhalta seiskalta kasille nelosväylän yli, vaan vanhasta vitosesta tulikin nyt uusi nelonen ja... ähh, kuvassa näkyy, ensin vanha

ja sitten uusi

Lisäksi nykyisen vitosväylän feidisuuntaa on muutettu oikealta vasemmalle, mutta siinäpä ne sitten olikin. Tulos oli linjassa edellisen suorituksen kanssa - myös tältä kierrokselta tuli kokonaistulos +3.

Bogeyt ja tuplabogey johtuivat kokonaisuudessaan liian ahtaisiin väleihin heitetyistä liian huonoista avauksista, jotka kimpoilivat ikäviin paikkoihin. Ei mitään, mistä pitäisi alkaa murehtimaan, kun tarkkuus kehittyy niin se kehittyy. Erityismaininta väylältä 7, josta sain ehdottomasti oman mukavuusalueen ulkopuolella olleen reilusti yli kymmenmetrisen putin sisään. Hieno motivaationkorottaja!

Kierroksen jälkeen suuntasin takaisin kentälle, ja futarit olivatkin juuri sopivasti lopetelleet touhuilunsa. Ensimmäiset heitot kävelyvayhdilla tuntuivat sanalla sanoen hoopoilta, jäi fiilis että jotain puuttuu. Jalat ja yläkroppa eivät oikein olleet synkassa, mutta heiton laatu sen sijaan oli jo heti aaistuksen parempi. Välillä kiekko väpätteli ja välillä se karkaili ylös aivan kuten ennenkin, mutta miun mielestä ongelmat ovat jo pienempiä. Eikä se pituuskaan kärsinyt: kun FD lähti kädestä hyvin ja puhtaasti, otin suoraan lentäneelle draiville mitaksi 94 metriä. Ei huono - ei yhtään huono. Kunhan kroppa taas tottuu, niin uskoisin, että tästä tulee oikein mallikasta suorittamista.

The video I presented on my last post also went to http://www.frisbeegolf-forum.fi/  -site (finnish disc golf forum) to be peer analyzed. I got feedback that my plant-foot step is way too long and I could do better without that long step-up and running through it. "Take your time, slow down and relax!". So off I went to the football field with intentions to test this new drive. There were, however, some football players (well, surprise!) practising at the field so I threw the Sammonlahti course to warm up. They had made some quality of life changes to the hole order as well as some minor changes to spesific holes mut nothing course-changig - it felt the same indeed. end result was a repetition of last, +3.

After the course I went back to now empty field and tested the slowed-down version of my drive. At first it felt just stupid, but later on I started to get some sense into it. Yeah, i still get flutters and sky-shots but it feels like that the problems are diminshed just a litte bit. And the distance wasn't affected - One good throw and it was at 94 meter mark. Not bad - not bad at all.

Videokatsaus eiliseltä

Kävin eilen taas kuvailemassa omaa draivia. Videolle tarttui kuusi hidastusta, joista kolme ensimmäistä karkasi enemmän tai vähemmän taivaille ja kolme jälkimmäistä oli suurinpiirtein siellä missä piti.

Positiivisia seikkoja kuvailukeikalta: Taas pääsin sadan metrin viivalle, ja keskipituus väylädraivereilla kiipii myös pikkuhiljaa. Myös midariosastolla tuli ylläri, kun lämmittelyheittoje päätteeksi runttasin C-MD2:n 91 metriin. Putteritkaan eivät levänneet kaukana takana. Pahoittelut lyhyestä postauksesta, video puhukoon puolestaan!

Video-drives - part II is here! This time we have six drives, of which three first go up to the sky and three following are more or less "fine". No big worries with this session, got a fairway driver to 100 meter line and also the average distance is growing. What totally made my day was my C-MD2, which I found at 91 meter mark!

Pohdiskelua avauksesta

Kelien lämmetessä ja päivien pidetessä tarjoutuu ahtaampia aikatauluja omaaville uusia mahdollisuuksia harjoitella ja suorittaa. Kun tyttö menee nukkumaan, tarjoutuu silloin tällöin mahdollisuus pyörähtää futiskentälle paiskomaan, eikä viereinen 9-väyläinenkään ole missään nimessä poissuljettu. Valoa tosiaan riittää eikä lämpötilakaan ole päivää kummempi.

Tässä lähipäivinä olen pari iltaa käynyt tappelemassa omaa avaustani kuntoon. Kaipa se on hyväksyttävä että suorituksen parantaminen, ja välillä jopa ylläpitäminen on ainaista taistelua omaa kroppaa vastaan kehon, pään ja puhtaan heiton äärirajoilla. Asiaa ei tietenkään auta, että nyt kun se sadan metrin mörkö on selätetty, ei tyydykään henkisesti enää samoihin lukemiin kuin ennen ja 85-metrinen avaus alkaa vaikuttamaan lyhyeltä. Sitten sitä runnoo, ja pettyy...

Noh, sunnuntaina oli juurikin sellainen päivä. Ei onnistunut, ei sitten millään. Parhaimmillaan heitto kantoi 95 metriin, mutta keskimääräinen heittopituus oli varmaankin 80 metrissä, ehkä vähän yli. Voin sanoa, että korpesi aivan suunnattomasti, kun tuntui että ei vaan saa siihen läpyskään tarpeeksi nopeutta. Kiekosta loppui vaihti auttamatta kesken ja sitten kun runnoo niin sitten kiekko väpättelee minne sattuu. Ei hyvä.

Eilen kävin hakemassa revanssia, mutta samaa tarinaa oli tarjolla. Nyt sentään pääsin pariin otteeseen sataan metriin ja yli, mutta jotenkin ei jaksa innostua sellaisesta heitosta, joka on pitkällä, mutta 20 metriä sivussa. Heittojen pituuskeskiarvon arvioisin olleen vähän pidemmällä kuin sunnuntaina, noin 85 metrissä. Vanhoja pahoja tapoja on tulossa myös takaisin; tuntuu, että heitto alkaa valumaan takapainoiseksi, koska iso osa heitoista karkaa ylös.

On se vaikeaa, mutta niin sen toisaalta pitääkin olla - eihän lajissa olisi lopulta mitään voitettavaa, jos rieska lentää 150 metriin kuukauden treenin jälkeen. Nyt se vain tuntuu ärsyttävältä, kun hyvä heitto midarilla (ja yksi timanttinen heitto putterilla) kantaa samoille mitoille kuin väylädraiveriavaukset. Suorempaan ja siistimmin...

Since the evenings have more light now and the temperatures are also climbing, I've been spending some time at the local football field in the evening, when my daughter is asleep. However, my current state where I'm in, is infuriating, because the progress I had few months ago has slowed down for now. It seems that even keeping up with my previous drives is a struggle, let alone improving it. I've even managed to bring back some old habits in terms of back-weighted throws and oat. It's not all bad, however, I've managed to get to 95 meters on every practise session, and occasionally over 100 meters. The averages are low, though... my average drive is only 80-85 meters... A distance I can throw with a good throw with my midrange (or even putter). Oh well, It's a neverending process, and I tend to think that if it was easy, It ain't fun!

Itsetunnon rippeet koottuna kohti lauantaita ja Mukkulaa

Tänään sääennusteessa luvatusta sateesta huolimatta pakkasin tytön päiväuniaikaan kiekot, kameran ja jalustan ja suunnistin kentälle tarkoituksena pohdiskella, että mikä ihme siinä avauksessa mättää. Ajatuksena oli lähinnä yrittää ensin heitellä hitaampia ja virheitä paljastavampia kiekkoja, kuvata ja analysoida. Etukäteen mietin, että "taaksevetoa jos lyhentäisi ja keskittyisi jalkojen sijasta enemmän käteen ja sen toimintaan, niin voisi toimia. Myös käden saattoa irroituksen jälkeen sietäisi muuttaa, nykyinen kun menee kovin alas..."

Mennessäni laittelin kollegaporukalle viestiä, että jos joku haluaisi omaa räpellystään filmille niin nyt oisi tilaisuus. Asmo lähtikin mukaan ihan muuten vain. Kerkesin kasata kameran ja katsoa kuvakulmat kohtiilleen ja heittää pari lämmittelyheittoa, kun Asmo surautti polkupyörällä paikalle. Lämmittelyheitot heitin melko kevyesti, mutta panin merkille että väpätystä ei ollut ja että suoraan menivät. Koitin samoja puttereita ja midareita uudestaan vähän kovemmalla voimalla, ja jälleen kaikki toimi. Tai ainakin niin kauan kun jaksoi keskittyä - heti kun ajatus harhautui, alkoivat tutut oireet. Oli siis toiston aika.

Kameraa en loppujen lopuksi tarvinnut. Asmon kanssa heiteltiin tunnin verran bageja tyhjäksi hyvällä fiiliksellä. Itsellä alkoi luottoa avausiin taas löytyä - P1:lle ja MD2:llekin uskalsi laittaa jo vähän voimaakin taakse ilman heiton hajoamista. Näillä eväillä on hyvä lähteä lauantain koitokseen, Mukkulan neitsytkierrokselle. Sinne tosiaan sain tämän blogin kautta kaverilta haasteen hänen omalla ensimmäisen kauden tuloksella. Sitä lähdetään tavoittelemaan... Lisää siitä myöhemmin

Today I was at the football field with Asmo trying to figure out my driving and problems it has. Mainly the anhyzer release and OAT were the main concerns. I was equipped with camcorder, but eventually I ended up not using it at all - my analysis done beforehand turned out to be right and from the start everything worked up just fine. At the end of our hour-long session of emptying our bags I could put some power behind even my putter and midrange drives without fear of them going right. Today's session was good practise for my upcoming Mukkula challenge on Saturday; my old friend challenged me with his 1st year score to join him there. More on that later...

Tämän herran pääsiäisvaellus

Pääsiäinen tuli, oli ja meni. Meidän perheen pääsiäinen vietettiin Hämeessä, Riihimäen kupeella anopin luona ja, kuten aina, mukavaa oli. Tuli syötyä ja juotua... ja heitettyä kiekkoa.

Torstaina pakkailin auton lähtökuntoon ja siivoilin. Vaimolla oli viimeisä menoja, joten ylimääräistä aikaa jäi sen verran että pyörähdin jalkapallokentällä treenailemassa draiveja. Nuo aiemmat kierrokset Myllymäessä olivat antaneet jonkinlaisia vinkkejä siitä, mikä siinä draivissa loppujen lopuksi mättää ja miten sitä pitäisi lähteä korjaamaan. Tukijalkaa enemmin oikealle, vedon keskivaihe alemmas ja viimeinen askel huomattavasti lyhyemmäksi. Noilla eväillä päästiin alustavasti eroon anhyzer-kulmasta, väpätyksestä, ylös lähtevästä heitosta. Samalla sain jollain ilveellä nokkakulmaa hallintaan. Kun kaikki tekijät osuivat kohtiilleen, oli tulokset (vastatuuleen) melko huimia. Sataa metriä hätyyteltiin useampaan otteeseen, mutta tarkaa pituutta oli vaikea arvioida. Sitten kerran kaikki napsahti, ja GPS-etäisyysmittari näytti lukemaa 106,7 metriä 5 metrin virheellä. Jälkeenpäin sateliittikuva varmisti tuon 106 metrin olevan kohtalaisen tarkka mitta. Eli ensimmäinen kesälle asetettu tavoite oli siinä ja jokeri samalla, koska kiekkona oli Teebird ja lentorata suorastaan herkullisen suora.

100 metriä rikki kentällä, mielellään väylädraiverilla

Seuraavaksi tuo pitäisi toistaa. Ja toistaa. Ja toistaa.

Hyvillä mielin lähdin pääsiäisen viettoon anoppilaan. Viikonlopun aikana kävin Ykslammi DGP:n kahteen kertaan läpi sekä kuusi väylää Riutta DGP:tä. Keskittyminen ei ollut avauksissa ihan mukana, mikä kostautui matalaa mäntyä täynnä olevalla radalla. Tulokset maltilliset +7 ja +6. Jälkimmäisellä kierroksella ei muuten tullut yhtään tuplabogey:a tai pahempaa, mikä nostatti hymyä huulille Jonkinlainen rutiini siis on, jahka tuon avauksen saisi kuntoon. Riutalla käytiin vaimon kanssa viisi ekaa väylää läpi ja sitten viimonen takaisin parkkipaikalle. Tulokset oli muistaakseni  nelä bogey:a ja kaksi paria.

Ykslammi osa 1 (+7):

Tämän kierroksen keskeiseksi teemaksi muodostui heikot avaukset. Jotenkin onnistuin tasapainoilemaan heitossa siten, että koko yläkroppa oli kallellaan oikealle ja kiekot lähtivät anhyzer-linjoille. Lisäksi irroitus oli heikko, vaikka väpätystä ei aina nähnyt niin sen kuuli. Tämä vaatii keskittymistä, koska torstain kenttätreenissä sain kyseisiä ongelmia hallittua. Suurimmat highlightit löytyvät lähäripelistä sekä viimeisen väylän mehukkaasta avauksesta.

Ykslammi osa 2 (+6):

Avauspelissä heti ykkäseltä asti samaa makua, oikealle mentiin ja lujaa. Siitä eteenpäin avaukset tuntuivat lähtevän ajoittain hyvin. Laajalla sektorilla väylän sivuja nuolleen mutta suoraan. Kierroksella pääsin ulkoiluttamaan myös C-Bansheeta, jolla kolmosväylän erittäin lyhyeksi jääneen avauksen jälkeen heitin koria suojaavan metsäsaarekkeen taakse ja pelastin parin. Paikoiltaan heitetyt heitot väylädraivereilla olivat heikkoa katsottavaa - antsalinjalle riivitiin taas ja väpätellen. Onneksi upsi toimi hyvänä pelastusrenkaana.

Summa summarum:
Oli mukava saada jonkinlaiset pohjatulokset anoppilaradalle Ykslammi DGP:lle. Oli hienoa nähdä, että joltensakin harvalla treenirytmillä saa kehitettyä ja ylläpidettyä omaa suoritusta. Oli mukava heittää etenkin tuota jälkimmäistä Ykslammin kierrosta kun edellä heitti kaksi lasta äitinsä kanssa ja takaa tuli neljön hengen porukka viisissä-kuusissakymmenissä olevia äijiä. Sanasia vaihdoin molempien porukoiden kanssa ja jälkimakuna ei voi muuta kuin arvostaa, miten laji loppupepeissä muokkautuu kaikille omanlaiseksi. Vaimon kanssa oli hauskaa heitellä Riutalla. Ja ennen kaikkea - oli mukava saada ensimmäinen kesälle tarkoitettu tavoite rikki jo huhtikuussa.

Easter was packed with various feats with disc golf. First on Thursday still at Lappeenranta I was training at the football field. I managed to get all those variables right for few throws and got my Teebird to fly to 106 meters. So that's one of the upcoming summer's goals done and we're still in April! Off our family went to my Mother-in-law's place to Tavastia, where I threw few rounds at Ykslammi DGP. Some problems I previously had with my drives were still there and were mostly the main reason for the +7 and +6 scores. That and putting from anywhere longer than 5 meters... However, the second round was with no double bogeys and that actually is a feat in itself. Overall, the par scores were distributed among six holes so I'm happy overall. I also threw six holes on Riutta DGP with my wife; fun sport in a perfect company - who could not enjoy oneself?

Putti pirstaleina

Käytiin koko perheen voimin eilen perjantaina työpäivän jälkeen ulkoilemassa Pikisaaressa. 9-väyläinen rata tuolta on jokunen aika sitten purettu pois mutta kolme koria on ulkoilualueelle jätetty harjoitusvastustajiksi. Siinä sitten puljailtiin ja puttailtiin.

Ei voi kyllä maisemista valittaa

Puttia tuli treenattua varmaan parinsadan suoritteen verran etäisyydeltä, joka on varmaan yli, mutta ainakin viisi metriä... otin siis viisi "ainakin metrin mittaista" askelta ja löin bagin maahan ja aloin suorittamaan. Kait miä alitajuisesti odotin käsittämättömän upeaa suoritusta, kun nuo olohuonetreenaukset olivat olleen mukavan toimivia ja putti kulki. Nyt sitten kädet oli kuivat, ilma kylmempi ja maali korkeammalla. Tuli sanalla sanoen reality check, kun "edes tuolta matkalta" ei maaliin osunut varmaan kuin puolet heitoista.

Yleinen suunta... ärgh!

Analyyttinen mieli rupesi sitten murehtimaan ja pohtimaan tuota puttisuoritusta. Yleisesti ottaen suorituksessa oli sellainen voimaton tunne - kiekko lähti kohdetta kohti, mutta kierrettä jäi puuttumaan ja ponneton lärpytin joko kolahti alarautaan, lopsahti maahan korin eteen tai vajosi vasemmalta ohi. Todennäköisesti ongelmien purkaminen lähtee kuivista käsistä. Jos se kiekon kierre tuottaa suoremman ja liitävämmän lennon, ja ilman kitkaa moista ei pääse paljoa syntymään niin eihän siinä muuta kuin käsiä kosteuttamaan. Eli rasvaa ja reeniä... jahka käden jumi helpottaa.

Ei huonoa ilman jotain hyvääkin. Lähäriä harjoittelin parin korin välillä muutamia kertoja - hyvältä tuntui. Putterin pelko heittokäytössä alkaa hälvenemään melko tehokkaasti. Innolla odottelen maanantain keikkaa Myllymäkeen...

Had some kind of a reality check with my putting yesterday. We stuffed ourselves in the car and drove to Pikisaari, where three baskets stand reminding us of 9-hole course built in the recreational area packed between lake Saimaa and densly built apartment complexes. The surroundings were the only beautiful thing to be seen that day, my putting was totally off and took me by surprise - my previous indoor putting had gone so well! Oh well, I did some analysis, and probably the main problem was dry air and dry hands. If there's no grip, there's no friction. With no friction there will be no spin keeping the disc aloft. Let's see... and hope that's the case...

Pikapyrähdys tekonurmelle - Pituusennätys uusiksi

Tänään Ilmatieteen laitoksen ennustessa oli tarjolla vesisadetta käytännössä koko päiväksi. Sitä silmällä pitäen lähdettiin koko perhe aamupäiväkävelylle paikalliselle tekonurmikentälle, joka oli onnistunut parin päivän aikana sulamaan kauttaaltaan. Tarkoitus oli päästä kenttäolosuhteissa (ei minuu uskalla aitaamattomalle alueelle laskea...) kokeilemaan uusia juttuja draivin suhteen.

Lämmittelynä muutama putteri ja midari kentälle. Kaikki kippas yli ja painui oikealle, tuntuma hukassa jne jne, mutta C-MD2 lensi varmaan jonnein 70 metrin tienoille. Tuntui hyvältä, että huonollakin heitolla on mahdollista saavuttaa tuollaisia etäisyyksiä.

Sitten itte asiaan, hitaat draiverit kouraan. Miulla oli aiemmin listatuissa tavoitteissa mainittu 100 metrin rikkotuminen, mielellään väylädraiverilla. Aikaisemmin oli maksimidraivit Herra H.:n DD2:lla ja PD:llä kantaneet tuurinkantamoisella 90 metriin ja omat väylädraiverit kopsahdelleet jonnein 80 metrin huitteille. Omat videotreenissä havaitut puutteet ja virheet antoivat osviittaa, että mittaa heitolle tulee "helposti" lisää ja melkoisen reilusti - tähän asti heiton voima tulee kerjäläisen kelkannarua muistuttavasta kädestä, kroppa ei ole mukana heitossa muuten kuin seuraajana.

Jebales, ylöshän ne lähtee...

Yritin pitää kaikki uudet asiat tänään mielessä ja lyhentää viimeistä askelta, käyttää keskivartaloa ja keskittyä nokkakulman pitämiseen matalana. Asentoa pitäisi saada pystymmäksi ja pyörähdys kantapään yli toimimaan ennen kuin polvi pettää jne jne... Ei näitä kertatreenillä korjata!

Mutta pienet muutoksetkin näkyvät! Vaikka kiekot tuppasivat lähtemään ylös ja pari kertaa sakkasivat, parhaimmillaan mentiin 95 metriin (S-FD ja Pro-D XL) ja keksimääräinen heittokin oli jossain 80 metrin paikkeilla. Samaan tulokseen päädyin kentällä kentät viivoitusten perusteella ja varmistuksen sain satelliittikuvasta. Eli lyhyesti, hieno startti kauteen, pituusennätys rikki ennen kuin lumet lähtee! Ja jos ja kun korjattavaa on vielä paljon, innolla odottelen mihin nuo rieskat päätyy kun "oikeasti napsahtaa"!

...Ens kerralla taas videokamera mukaan...

Video analysis and teorycrafting indeed yielded results, as I went to local artificial grass football field to drive. I had a goal for the season to (preferably with fairway driver) pass the 100 meter line. Today I kept the pointers ofthe video training closely in mind and managed to use my back and lowerbody more, and managed twice to get to 95 meter distance! So, we're off to agood start to this season - distance record is broken before the snow melts!