Oliskohan se kohta aika ruveta valmistautumaan?

Päivittäin voi laskea neliöissä lumen alta paljastuvan pihan alan. Napakka tuuli, vajaa kymmenen astetta lämmintä ja pilvetön taivas tekevät kevättä huimaa vauhtia. Ja hyvä niin, Linnoitus Openiin on aikaa vain se reilu kuukausi. Ja miulla ei ole vielä yhtään kierrosta alla.

Meinasin tässä kellojen käännön yhteydyssä huikeasti lisääntyneen valon määrän myötä ruveta käymään ainakin sen yhden kierroksen viikossa Myllymäessä, ja huhtikuun lopulla lähden Teron kirittäjäksi Opiskelijoiden SM-kisoihin valmistautumiseen Mikkeliin. Päivän verran Siekkilää ja Kaihua. Näkeepä samalla miten käsi kestää täyttä kierrosta.

Sen verran tuo käpälä vielä oikuttelee, että esimerkiksi pyöräilyn kanssa pitää vielä varoa - kovat renkaat ja tärinä tuottavat herkästi kipuilevan seuraavan aamun...

Puttia käsi kestää hyvin, pää ei niinkään. Tuntuma on luonnollisesti ruosteessa, ja tällä hetkellä reeni menee siinä, että siellä 7-8 metrin väliltä menee suurinpiirtein puolet sisään. Olen taas kerran muuttanut tekniikkaa, ja vaikka sivuhajonta onkin pieni, pystysuunnan tatsi pitää saada kuntoon. Siis pitää - se ei auta jos kilahtaa tolppaan tai menee tolpan jatkeelta yli koko vehkeestä... Noo, siihen ei auta kuin reeni. Ja eilen meni paremmin kuin viikko sitten.

Olkoonkin että linnoituksen alue on miulle sinällään tuttu, asuinhan tuossa vallien kupeessa jokusen tovin, ja viime vuonna olin lippumiehenä häärimässä, on kisarata miulle täysi mysteeri. Rata kiertää enimmäkseen sellaisilla alueilla, jossa tavan pulliaisena ei vain yksinkertaisesti tule liikuttua. Pari väylää tuli nähtyä viime vuoden touhuiluissa, ja loppuja varten miulla on tällä hetkellä viime vuoden kirjanen ja Tuomas Korpin valokuvagalleria. Näillä pääsee jo hyvin alkuun ja pienellä mielikuvittelulla voikin jokaiselle väylälle löytää ainakin sen pari kuvaa. En tiedä missä vaiheessa, mutta jahka lumet sulavat niin käyn myös linnoituksessa kävelemässä (kiekoilla tai ilman) nuo väylät läpi, tsekkailen minkälaiset ne nyt sitten ihan oikeasti viime vuonna olivat.

Niin, uskoisin vakaasti, että muutoksitta tuo rata ei pysy. Muutokset on tosin todennäköisesti helpompi omaksua jos maasto on jo ennestään edes jollain tasolla tuttu. Teron kanssa turinoin jonkinlaista suunnitelmaa siitä, miten kierros etenisi, ja lähes kaikki väylät pitäisi onnistua pelata edes pariin. Ylipäätään arvioin lopulta, että +10...+15 -kierrokseen voi olla jo tyytyväinen. Kokonaistulos olisi siis +20...+30 ja viime vuoden tuloksissa sijoitus jossain puolen välin ja jumbokymmenikön välillä.

Korin Kevätkoestukset

Tässä on nyt muutamina päivinä päästy nauttimaan auringonpaisteesta ja plussakelistä. Pihan loska ja jää alkaa pikkuhiljaa sulamaan pois ja sora pääsee näkösälle. Eilen olikin aika ottaa kori esille (no siis tuossa katoksessa se on ollut esillä koko talven. En ole puttaillut koska... tekosyyt) ja kokeilla miten pahaan ruosteeseen putti on talven aikana päässyt. Kori ei ollut ruostunut. (Jutun kuvissa lisäksi miun värjäysopettelujen tuloksia)

Salidraivailujen ohella ollaan heikin kanssa aina ajoittain lyhennetty välimatkaa ja kopiteltu puttailemalla. Siinä kopitellessa putti on pikkuhiljaa muokkautunut viime kesäisestä käsi koukussa-työntö -putista enemmän sellaiseksi suoran käden heiluriliikkeeksi. Kun vielä yhtälöön ynnää sen, että jos kiekosta ei päästäkään irti silmien (tai edes rinnan) korkeudella vaan tavallaan "liian aikaisin" niin tuloksena miulla on sellainen laakana lentävä putti, joka ei kymmenestäkään meristä juuri ehdi feidata. Toki jos haluaa, niin tuota voi roikottaa korkeammalta, jolloin pystysuuntainen tähtäys vaikeutuu mutta ohi mennessään kiekko löytää nopeasti maahan. Suurpiirteissään liikerata on molemmissa kuitenkin sama, ja ensi alkuun tuntui meininki ihan hyvältä.

Kahden putterin kanssa miulla oli työstössä sellainen 50% osumaraja -drilli. Aloitin seitsemästä metristä ja puttasin molemmat. Jos molemmat menee sisään, putataan metri kauempaa, jos molemmat ohi, metri lähempää. Kuuteen metriin meno harmittaa ja rankaisee, välillä saatetaan käydä kympissäkin pyörähtämässä. Jotenkin tuo drilli tuntui mukavalta, koska koko ajan tuntui olevan sellainen haastava etäisyys ja tekemisen meininki käsillä. Ja keskimäärin ollaan siis niissä etäisyyksissä missä kahdesta heitosta puolet menee sisään. Siinä kipupisteessä.

Ranne jatkaa toipumistaan. Pientä turvotusta (nestettä?) on vielä havaittavissa oikean peukalon tyvessä, ja aamuisin kestää vähän aikaa ennen kuin vihlomiselta saa jänteet taas liikkeelle. Painoa tuo sietää päälle jo ihan hyvin - dippipunnerrusasennossa pystyy jo olemaan. Heittämistäkään tuo ei enää paljoa haittaa, tänään kokeilin taukoheittelyissä oikeastaan sita ainokaista miun käyttämää upsia - 30-metristä yli-ja-ympäri -pelastautumista, ja vaikka tuntui oudolta niin kipua ei ollut.

Hyvä niin. Tero meinaa varmaan huhtikuun puolella lähteä koestamaan OSM:ään harjoittelun merkeissä Mikkeliä tältä vuodelta ja miä kutsuin ittseni mukaan.

Kierros viikossa

Käytiinpä maanantaina taas Myllymäessä pyörähtämässä kierroksen verran. Viime viikonloppuna pidetyt mestaruuskisat meni tapetointihommissa sivu suun, ja toiveissa oli ehtiä heittämään muokattua kisarataa, mutta seuran nohevat puuhamiehet olivat jo maanantain aikana palauttaneet radan omilleen. Noh, peliä se on normipelikin. 

Lyhyestä virsi kaunis - tuli pelattua omaan tämän kauden tasoon nähden hyvä kierros, +12. Jännästi tulokseen en varsinaisestiole tyytyväinen, mutta peliin olen. Pääosa tuloksesta muodostui avauksien kehnoudesta, pari lähäriä tempaisin rehellisesti pitkäksi, ja vain yhden pari-heittoa otin ahneilla puteilla.

Se, mikä esti tuloksia paisumasta tuon +12:n yli, oli ehdottomasti putti. Eilen tuntui uppoavan ihan kaikki. Siis ihan kaikki mitä vaa kehtasi yrittää vakavissaan. Ylipäätään tuli yritettyäkin puttia isommalla riskillä ja kauempaa kuin koskaan. Jos se pitkä, normaalisti alle nepattava putti ei uponnut, paluuputti meni justiinsa niitä paria ahnetta kohellusta lukuunottamatta viimeistään sisään. Toivottavasti tuo nyt ei ollut mikään yhden kierroksen suonenveto, vaan oikeasti se korin kanssa pihalla tanssahtelu alkaisi näkymäänkin.

Radalla oli väkeä pelaamassa ihan kiitettävästi. Yksinäisiä susia, kaveripooleja ja vanhempia lastensa kanssa. Koko kierrokseen meni kaikkinensa kuitenkin aikaa vain vajaa puolitoista tuntia - noin vartti lisää tyypilliseen. Lähes joka tiillä joutui vähän aikaa odottelemaan, mutta onhan se mukava kun ympärillä on muitakin pelaajia. Ei sillä, lisä pelaajamäärässä ja odottelu tuottaa välillä huonoja päätöksiä. Meitä seuraillut isä-poika -parivaljakko onnistui tuottamaan potentiaalisen vaaranpaikkoja avaamalla väyliä vielä kun edellinen ryhmä oli väylällä - ajatuksella "ei se sinne asti kuitenkaan yllä". Siitä ryhmästä, joka siellä väylällä vielä pelaa tilanne näyttäytyy täysin erilaisena; stressitasot nousee ja keskittyminen herpaantuu vähemmästäkin, saati siitä kun kymmenen metrin päähän selän taakse kopsahtaa kiekko. Sitä alkaa miettimään, että jokohan se seuraava tulee takaraivoon... Noh, meidän kierroksella tilanne kulminoitui viimeiselle väylälle, jossa sain sitten kiekon skippien kautta nilkoille. Huikkasin tiille päin, että jos mitenkään voisivat odotella väylän tyhjenemistä ennen avauksia ja väylän jälkeen jäimme vielä jutustelemaan asiasta kyseisen parin kanssa. Oli ilmeisesti tullut yllätyksenä koko heiton pituus, ja hyvässä hengessä sain anteeksipyynnön saattelemana lupauksen, että jatkossa odottelevat siellä tiillä hiukan kauemmin.

Alkaa muuten hämärtämään jo illalla.

Pihaputtia

Pari viikkoa meni sen verran kiireisesti että ei paljoa ole kiekkojen kanssa kerennyt reippailemaan. Hiirikäsi on saanut kyytiä asian tiimoilta senkin edestä, kun olen koettanut metsästää itselle uutta väylädraiveriehdokasta. Taustalla tähän on pieni aatteellispainotteinen mietiskely, josta lisää sitten myöhemmin.

Lauantaina kaivelin korin... noh, kaivelin ja kaivelin, tuossahan se kököttää autokatoksessa... esiin ja kymmenkunta lämmittelysarjatuliputtia myöhemmin napsautin JYLYn auki. Ei tosiaan näyttäytynyt tauko ainakaan parempana pistesaaliina, ensimmäinen kierros nohevasti alle 300 pisteen tuloksella 291. Plussaa kuuden ja seitsemän metrin putit, miinusta viiden ja yli seiskan. Ei vaan lähtenyt.

Taitaa nuo merkit pysyä pihassa jonkin aikaa

Toinen kierros lähti kuitenkin heti perään. Alkoi ilmeisesti keskittyminen herpaantua ja muutenkin kaivella päätä, kun lopputuloksen 282 kanssa kävelin viimein nöyrästi sisään. Plussaa siitä, että puttasin kierroksen loppuun, muu miinusta. Paitsi ei aivan, tulihan siinä parisen sataa puttia lisää pankkiin niitä tilanteita varten, kun sinne radalle jossain kohtaa eksyy. Yksikään putti ei ole merkityksetön treenin kannalta.

Kyllä sitä aina välillä pömpeliinkin osuu. Ja keskitolppaan jopa!

Eilen maanantaina lähdettiin likan kanssa yhdessä puttailemaan. Hassua nähdä, miten tytsy on imeny miusta vaikutteita ja omaksunut miulta tuon varsin suurieleisen kiekon alasviennin. En ruvennut JYLYä pelailemaan, vaan keskityin lähinnä tuon kipupiste-etäisyyden, seitsemän metrin hieromiseen. Kyllä sieltä loppujen lopuksi noin puolet upposi. Lopuksi kokeilin toisenlaista puttidrilliä, jossa aloitetaan vaikkapa viidestä metristä ja putataan kerran. Osumasta metri kauemmas, hudista lähemmäs. Kerran taisin putata vitosesta ohi, kerran kävin kympistä kopsauttamassa alarautaan ja suurimman osan ajasta vietin (vähän yllättäen) siinä seitsemässä metrissä, vieläpä niinpäin että seiskasta upotin, kasista en. Äkkiseltään arvioituna tuli parisen sataa puttia siitäkin. Ei paha.

Applikaatiorintamallakin tapahtuu. Julkistin epäsuorasti Disctancen DGCR:n foorumilla ja mainitsin asiasta kauttarantain myös seurani pj:lle, jonka kanssa vähän tuumailtiin ja suunniteltiin juttuja... Asiaan löyhästi liittyen päivittelin sekä Disctancen että JYLYn projektisivut englanninkielisiksi ja nauhoittelin ajantasaiset videot - käykäähän tsekkaamassa!

Aurinko paistaa ja herra rupes reenaamaan puttia

Muutto on muutettu eikä kelleen edes sattunut mitään! Asettuminen on mennyt mukavasti ja pikkuhiljaa alkaa normaali elämä puskemaan esille.

Sain jokunen päivä sitten rakenneltua vaimon miulle syntymäpäivälahjaksi hankkiman Discmanian Lite Basketin. Menihän siinä kokonainen kymmenen minuuttia yhdeksänkohtaisen rakennusohjeen kahdeksaan ensimmäiseen kohtaan ja viimeiseen "9. Aloita puttaaminen ja tule mestariksi" saattaakin sitten tovi vierähtää.

Tänään aurinko paistoi ja lämpötila oli jossain kuuden asteen tietämissä kun pyöräytin kiesin kotiin. Likka leikki pihalla ja miä kannoin korin ulos ekoihin puttitreeneihin. Jalkamitalla otin (siis tällä miun jalkamitalla mallia "ainut ketä kusetat olet sinä itte joten otappa reilusti sitä mittaa") viisi-kuusi metriä matkaa ja käännyin viisi putteria käsissä ympäri...

Noinkos pitkä matka se onkin? Kaikki foorumilla tuntuvat vetävän tästä 100% sisään, ei helevatti... Noh, eikun lättyä ilmaan ja kokeilemaan! Pari kierrosta meni karistellessa talven jäitä kropasta ja sen jälkeen alkoikin ketjut kilistä, ainakin aina välillä. Joskus meni sarjasta yksi sisään, joskus kaikki. Useinmiten kolme. Heti kun rupesi yrittämään niin homma levisi käsiin. Nuppi kaipaa siis treeniä. Nyt siihen on hyvät puitteet! Samoin kropan soisin alkavan löytää omaa rutiiniaan. Kaikki muuttuu koko ajan ja välillä homma meni tempomiseksi. Välillä liikesarja meni (ajattelematta - nuppi huom huom!) niin sulavasti kun olla ja osaa ja lätty lensi kun foorumilaisen draivi. Sitten kun asiaa pysähtyi ajattelemaan ja ennen kaikkea toistamaan (!!!), ei samaa flow'ta enää löytynyt.

Loppujen lopuksi kokonaisosumaprosentti oli varmaan jossain siellä 60% tienoilla. Pohjalukemat on lyöty nyt sisään - nyt on aika harjoitella ja parantaa. Kaikkea.

Rupesin koodaamaan puttipeliapplikaatiota omaan käyttööni netissä excel-muotoisena leviävästä JYLY -puttipelistä. Itse en excelin kanssa jaksa ruveta turaamaan niin teenpä vaikeemman kautta.

P-P1 on muuten silkkaa timanttia. Korin lisäksi siis. Koria suosittelee myös likka. Se puttaa jo metristä :P

Koodia ja puttia

Viimeiset viikot ovat menneet muuttoa valmistellessa, mutta aina välillä on jäänyt aikaa myös astetta fribambaan juttuun.

Kaivelin tuossa parisen viikkoa sitten tuon Disctance-projektin naftaliinista ja rupesin tutkimaan, mihin asti lokakuussa pääsin ja miten siitä päästään uusin silmin eteenpäin. Ja päästiinhän sitä - päätin julkistaa tuon projektin jo varhaisessa alpha-vaiheessa ja laittaa asennuspaketit Android-alustalle julkiseen jakoon. Loin oman sivun Disctancelle tänne blogin puolelle ja frisbeegolf-forumille oman ketjunsa, johon kirjailen viimeisimpiä kommelluksia.

Nykyinen versio (a0.2.1) pitää sisällään jo paljon sellaista, mitä haetaan. Kiekkoja ei enää tarvitse luoda uudestaan joka sessiolle, vaan ohjelma hakee muistista vanhat kiekot ja jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Isoja askeleita, mutta työtäkin tuon kanssa on paljon. Vielä pitäisi esimerkiksi laajentaa analyysiosiota nykyisestä, lähes placeholder-henkisestä torsosta käsittämään all time versus sessiokehitystä tai muuta vastaavaa. Mukavaa touhua, mutta aikaavievää... Kesällä tulee kiire, jos fribaamaankin meinaa ehtiä.

Sain seuratilaiksen tehtyä ja P-linen P1 paukahti käsiin viime viikonloppuna. Pinkkinä ja sateenkaaristämpillä.

Käteen tuntui uskomattoman hyvältä, etenkin kun vertaa D-linen vastaaviin. Tahmaisuutta ja pitoa tuntui löytyvän yllinkyllin, eikä huoneenlämmössä tuntunut mitenkään häiritsevän lörpöltä tuo. Innolla odottelen sitä, että saan puttikorin eteeni.

Ja sitäkään ei tarvitse kauaa varmaan odotella. Jahka tuon muuton saa pois alta, niin meinasin ostaa täräyttää itselle jonkinlaisen harjoitusvastustajan pihalle. Otollisin vaihtoehto tällä hetkellä on tuo Discmanian uusi Lite -kori. Kattellaan tuota parin viikon päästä...

Ai niin, tuo miun Magnet pääsi toimistoputteriksi. Koskaan ei tiedä milloin tuota tarvitaan.

Putti pirstaleina

Käytiin koko perheen voimin eilen perjantaina työpäivän jälkeen ulkoilemassa Pikisaaressa. 9-väyläinen rata tuolta on jokunen aika sitten purettu pois mutta kolme koria on ulkoilualueelle jätetty harjoitusvastustajiksi. Siinä sitten puljailtiin ja puttailtiin.

Ei voi kyllä maisemista valittaa

Puttia tuli treenattua varmaan parinsadan suoritteen verran etäisyydeltä, joka on varmaan yli, mutta ainakin viisi metriä... otin siis viisi "ainakin metrin mittaista" askelta ja löin bagin maahan ja aloin suorittamaan. Kait miä alitajuisesti odotin käsittämättömän upeaa suoritusta, kun nuo olohuonetreenaukset olivat olleen mukavan toimivia ja putti kulki. Nyt sitten kädet oli kuivat, ilma kylmempi ja maali korkeammalla. Tuli sanalla sanoen reality check, kun "edes tuolta matkalta" ei maaliin osunut varmaan kuin puolet heitoista.

Yleinen suunta... ärgh!

Analyyttinen mieli rupesi sitten murehtimaan ja pohtimaan tuota puttisuoritusta. Yleisesti ottaen suorituksessa oli sellainen voimaton tunne - kiekko lähti kohdetta kohti, mutta kierrettä jäi puuttumaan ja ponneton lärpytin joko kolahti alarautaan, lopsahti maahan korin eteen tai vajosi vasemmalta ohi. Todennäköisesti ongelmien purkaminen lähtee kuivista käsistä. Jos se kiekon kierre tuottaa suoremman ja liitävämmän lennon, ja ilman kitkaa moista ei pääse paljoa syntymään niin eihän siinä muuta kuin käsiä kosteuttamaan. Eli rasvaa ja reeniä... jahka käden jumi helpottaa.

Ei huonoa ilman jotain hyvääkin. Lähäriä harjoittelin parin korin välillä muutamia kertoja - hyvältä tuntui. Putterin pelko heittokäytössä alkaa hälvenemään melko tehokkaasti. Innolla odottelen maanantain keikkaa Myllymäkeen...

Had some kind of a reality check with my putting yesterday. We stuffed ourselves in the car and drove to Pikisaari, where three baskets stand reminding us of 9-hole course built in the recreational area packed between lake Saimaa and densly built apartment complexes. The surroundings were the only beautiful thing to be seen that day, my putting was totally off and took me by surprise - my previous indoor putting had gone so well! Oh well, I did some analysis, and probably the main problem was dry air and dry hands. If there's no grip, there's no friction. With no friction there will be no spin keeping the disc aloft. Let's see... and hope that's the case...

Ekat puttitreenit ikinä.

Noh, niinhän se tuli talvi viimein Etelä-Karjalaan. Onhan se tietysti ihan siisti juttu, että ulkona alkaa näkemään jotain jo kasin jälkeen, mutta eipä tuolla toisaalta kehtaa -10 asteessa riekkua pihalla kiekkojen kans. Hinku harjoitella - jatkaa siitä, mihin männäviikon kenttätreenillä jäätiin - on kova, joten jotain oli keksittävä. Sunnuntaina yritin pitää liikeratoja muistissa pyyhetreenin avulla ja muutenkin vähän reippailla olohuoneessa. Jäi hyvä fiilis, vaikka tilaa kunnon pyyhedraiveille ei varsinaisesti ole. Toivottavasti tuon läpivedon ja liikeradan saa pysymään lihasmuistissa kevääseen. Ja mikä jottei, kunhan ottaa vaan projektiksi.

Eilen lähdin sitten miettimään, että mitäs muuta sitä pystyis sisällä tekemään. Vähän aikaa puntaroin, ja sitten välähti, että miun puttipeli on oikeastaan jäätävän huonoa; ote ei ole vakio, tyyli muuttuu sitä mukaa kun tulee uusia youtube-videoita vastaan eikä nuppikaan oikein radalla kestä. Ei kestä, vaikka ainoa, joka asettaa suorituspaineita olen minä itte.

Tuumasta toimeen. Likka puljaili omiaan olkkarin lattialla, ja miä siirsin takaoven tuntumaan tommosen kapean, käsinojallisen tuolin (olisko reilut kaks kiekonleveyttä käsinojien välissä) ja siihen sohvatyynyn "maaliksi". Takana oli olohuoneen ikkunat, joten tiettyä varovaisuutta piti pitää yllä - ensimmäiset heitot siis läheltä!

Frisbeegolf-forumin tekniikkakeskusteluista ammensin sen verran tietoa, että lähdin muokkaamaan jo olemassa olevaa, sitä miun alun perin omaksumaa, puttityyliä. Kyseessä on siis perusliikkeeltään suora työntö, jonka alkuasento on käsivarsi koukussa. Nimeä tuolle en tiedä, muutakuin Snake strike -putti. Otetta muokkasin sen verran, että ennen kun olin pitänyt etusormen kiekon ulkokehällä ja muut sormet viuhkamaisesti suorana kiekon alla, niin nyt asetin pikkusormen ja nimettömän kiekon rimmille. Jotenkin tää otteen muutos teki sen, että kiekko lähti helpommin vaakatasossa eikä hyzer-kulmassa ja sen että ote oli hyvin helposti toistettavissa samanlaisena. Ja tulostahan alkoi tulla. Olohuoneen rajoitteiden takia en päässyt kuin about kuudesta metristä pisimmillään puttimaan, mutta hyvinhän nuo tuntuivat uppoavan. Vähän muokkasin ja modailin heittoa, ja lopulta päädyin vielä ihan vähän avittamaan ranteella irroitusta, että kiekko lähtisi kädestä siistimmin. Satakunta puttia tuli varmaan paukuteltua, pääasiassa 5-6 metristä. Jatkokehitelmänä pinosin samaisen tuolin päälle kaksi Ikean kuutiorahia päällekkäin, päällimmäisen itseen päin, ja sulloin pari sohvatyynyä sisään. En kerennyt paljon testailla mutta on lähempänä "oikeaa" korkeutta nyt. Tätä siis luvassa lisää!

Olivat siis ensimmäiset puttitreenit ikinä! Woo!

Yeah, so, the winter came finally. Going outside throwing is simply put out of the question, but innovative (and addicted) people find their way of maintaining their performance! On Sunday I did some towel drives and some other excercise to keep some sort of muscle memory up. Felt good. Hopefully this way the spring is efficient when going outside again. Yesterday was all revolving around my putts. I made a makeshift basket out of a small armchair, first with just a pillow in it and later few of Ikea cubical legrests. Also formed some routines in my putts in terms of grip (index on outside of the rim, middle finger straight below the flightplate and pinky and ring finger cirled against the rim) and my style (kind of snake strike putt, check the link above). All in all, livingroom allowed 6 meters of putting distance at max, and most of my putts were about of the max distance. Made a total of around 100 of them. Now that the method is usable, the training should be more frequent, too.