13. kesäkuuta vuonna 2017...

...oli muuten juurikin se päivä, jolloin julkaisin edellisen kerran jotain tässä blogissa. Melkoisen paljon on päässyt tapahtumaan fribailunkin parissa, mutta jotenkin intoa, aikaa saati ideaa kirjoitteluun ei ole varsinaisesti ollut. Tekosyitä sen sijaan enemmän. Noh, koetan tässä niputella ajatuksia kasaan kesän osalta ja harpata takaisin nykyhetkeen. Ehkä sitä taas innostuu kirjoittelemaankin.

Triplabogey Tour 2017 oli jälleen kerran suksee. Teron kanssa on mukava heittää - molemmilla on sellainen rennonpuoleinen kisavietti päällä koko ajan, ja naljailu vaihtuu luontevasti tsemppiin jos tarvitaan. Ykslammi - Kylmäkoski - Hunnari - Tammela - Kiipula - Loppi - Karkkila - Kaatis - Nummelanharju. Tero vei loppujen lopuksi 25 heitolla yhden radan päättyessä miun eduksi ja kahden tasan. "Legendaarisemmat" radat eli Kylmis, Karkkila ja Kaatis nyt olivat silkkaa herkkua, mutta puskista nousi myös Hunnari varsin loistavana ratana - unohtamatta tietenkään Tammelan puistoväyliä. Ensi kerralla Suomenlahden rantoja? Perhaps.

Myllymäkeen ehdin työstää tällekin kesälle uuden ennätyksen (+1 - putti nollille meni ohi, grrr), ja enää ei kyseiselle ennätykselle varsinaisesti tapahdukaan ihmeempiä, kun radan väylät 1-4 ja ehkä myös 7 painuvat unholaan ja korvataan uusilla jossain vaiheessa. Samoihin lukemiin sain pelattua myös Lappeenrannan uuden Huhtiniemen radan, joskin samalla kierroksella hukkasin jo kakkosväylällä alivakaamman Titanin... Menin sitten ja hankin uusia kiekkoja kaksin kappalein tilalle, eikös se näin pidäkin mennä...?

Huhtarin rata on suurimmaksi osaksi avoimemmassa maastossa kuin muut "isot" paikalliset radat. Alkupuolella isoa roolia näyttelee Huhtarin laskettelurinne, ja loppupuolella pyöritään kangasmetsässä ja pururadalla. Melkoinen haloo radasta nousi paikallisella mielipidekirjoituspalstalla, mutta omien huomioideni mukaan natiivit ja fribaajat ovat sopineet varsin hyvin huhtarin pusikoihin rymyämään.

Mutta, heittäminen on kivaa ja (alku)illat ovat vielä valoisia! Entinen työkaveri Tuomas on ollut muutamaan otteeseen Heikin ohella taistelijaparina, ja ainakaan ei ole jutun puute vaivannut viskomisen ohessa.

Asennemuutoksia peliin

Tänä keväänä on ollut tosi mukavaa pelata. En ole edes seuran viikkokisoihin tosin viitsinyt lähteä, kun jotenkin niiden kanssa menee hommat vähän säätämiseksi - viikonloppuna on muutakin ja nykyisin täysin liigapohjainen viikkokisailukin vaatisi ehkä vähän enemmän läsnäoloa. Katon asiaa uudemman kerran jahka viikkokisat vaihtuvat arki-illoille. Nyt ei Linnoitus Openin lisäksi muita kisoja ole kiikarissa. Tämän hetken heittelyt on pääasiassa mallia kierros kerran viikossa kaverin kanssa ja viikonloppuisin perheen kesken mahdollisuuksien mukaan. 

Fiilis radalla on ollut mahtava. Tänä keväänä fokus on kääntynyt tulospohjaisuudesta enemmänkin itse suoritukseen keskittymiseen. Miun mantra on ollut vähän sellainen, että jos puuhun tai väylän reunaan osuu jossain muutaman kymmenen metrin päässä tiiltä tavallaan hyvällä linjalla mutta vähän sivussa, voi heittoa pitää onnistuneena vaikka se päätyisikin pöpelikköön ja pirkku vaihtuukin tuplabogiin. Se metri sivussa sillä etäisyydellä on kuitenkin tulosta hävyttömän pienestä erosta kulmassa, joka miun heittomäärillä jää ihan puhtaasti satunnaisvaihtelun piikkiin. Se tarkentuu kun tarkentuu, ei sitä heittoa siinä tilanteessa olisi voinut heittää yhtään "paremmin". Lopputulos olisi voinut olla parempi mutta heitto ei.

Kiroilun sijasta olenkin päässyt rymyämään mörrissä vähintään neutraalilla mielentilalla, usein jopa tyytyväisenä heitosta. Jatkoheittoa pääsee tekemään rennompana ja usein huomaa niistäkin oppivansa samalla jotain. Turhautuminen johtaa hosumiseen ja hosuminen johtaa sitten oikeasti niihin huonoihin heittoihin. Eikä se yläpantaan paukahtanut, rinnettä alas rollannut putti muutu mihinkään, vaikka kuinka kiroaisi ja murehtisi.

Itselleen saa ja pitää nimittäin nauraa.

Olen tässä hevään aikana lueskellut myös Patrick D. McCormickin Zen and the art of disc golf -kirjaa ja  koettanut saada sitäkin kautta psyykkistä puolta pelistä kasaan. Kirja on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistavaa luettavaa, ja sikäli mikäli sen oppeja pystyy ja kykenee omaksumaan, niin uskoisin että se näkyy melkoisesti tuloksessa ja kierrosten välisessä tuloshajonnassa. Yksi perusajatus kirjassa on se, että omat ajatukset ohjaavat pitkälti sitä miten kierros menee. Kierroksen ulkopuolisten asioiden pähkäily tai heiton riskeihin keskittyminen (sen onnistuneen heiton sijaan) ovat plussapainotteista toimintaa. Pitäisi uskoa ja luottaa siihen, että pystyy, osaa ja onnistuu. 

Näiden asioiden yhdistelmä - onnistumiskeskeinen ajattelu, kierrokseen rauhoittuminen ja onnistumisen määritelmän muuttuminen - on ollut iso kehitysaskel tämän "kauden" avauksessa. Frisbeegolf on ollut tuloksesta riippumatta kivaa. 

Tiedän jo nyt, että huomisesta Linnoitus Openista tulee uskomattoman siisti kisa.

Linnoitus Open 2017 lähestyy

Johan se on taas tämänkin spektaakkelin aika. Ensi viikon lauantaina vietellään taas leppoisa päivä Lappeenrannan linnoituksessa fribeegolfin parissa, kun Willimiehen Disc Golf paukauttaa pop-up -radan pystyyn. Edessä on jyrkkäreinaisia kivivalleja, avointa puistomaisemaa ja paljon korkeuseroja. Saimaa tuottanee vähän tuulta ja keväinen sää sitten lyö lukkoon koko arvaamattoman kokonaisuuden.

Ratakarttaa kisan tämän vuoden layoutiin ei ole vielä julkaistu, mutta WGD:n kisan sivujen mukaan leiska "mukailee pitkälti vuoden 2016 rataa". Eli tätä:

Linnoitus open 2016 ratakartta. Kisatoimisto merkattu punaisella palluralla

En nyt tähän rupea sen enempää väylistä kuvia laittamaan, mutta miun edellisvuoden postaus käy kohtalaisen hyvin läpi kaikki väylät. Piatsi 12, jossa heittopaikka oli enemmän vasemmalla, ja kuvassa näkyvä koivu pakotti heittolinjat joko OB:n päälle vasemmalla tai hysselle oikeanpuoleisen rakennuksen katon päältä.

Sikäli mikäli rata pysyisi samana, on miun pelikirja ja kierrostulostavoite pääsääntöisesti sama. Väylälle 12 saatan tarjota Staria rystyltä vasemmalta puolelta ja antaa sen kääntää yli, ja edellisvuoden kisakierroksen tavoin väylälle 18 tarjotaan Basic Midaria. 17 on vähän kysymysmerkki. Periaatteessa edellisvuotinen päätös heittää Laseri vain "sinne jonnein" ylämäkeen ja taistella vallien yli hysse/upsi -linjoilla oli ihan ok, mutta yksi vaihtoehto olisi heittää tähän myös Fastia. Väylälle 3 Fasti on liian alivakaa, joten siinä mennään tilanteen mukaan joko Laserilla (alivakaata flättinä tai suorempaa antsaan) tai Titaniforella.

Kokonaisuudessaan avaukset, lähärit par 3:illa pääsäänöisesti Spartalla tai Jokerilla:

1. Premium Jokerilla forea korille

2. Basic Jokeri nostolle

3. Titania  forella tai Ultrium (tai Basic) Laseria rystyltä.

4. Basic Midari ensin väylään, toinen korille

5. Ultrium Laseri mahdollisimman pitkälle, jatko paikasta riippuen Titan/Laseri

6. Ultrium Laseria. Pysyttävänä matalana, koska aikainen feidi vie tiheään risukkoon ja märkään

7. Premium Jokeri / Titan hyssessä

8. Ultrium Laseri niin pitkälle kuin menee (ei sais jäädä valliin kiinni), Jatko Jokerilla tai Titanilla, riippuu

9. Ultrium Laseri, tavoitteena mutkan kohta. Mitä enemmän heitto feidaa vasemmalle, sitä pidempi jatko mutta toisaalta lyhyemmällä heitolla pääsee hyvälle jatkolle. Jatkoa Basic Midarilla ylämäkeen (pitkältä ehkä Laseria)

10. Titanilla pitäisi yltää "rotkon" yli vallin taakse. Jos menee sisu kaulaan niin Laseria. Jatkoa Midarilla tai Jokerilla.

11. Tiiltä katsoo taas, mistä mahtuu. Rystyä tai Forea, kiekko on sama alivakaa Ultrium Laseri

12. Titania forelta tai Staria rystyltä, testattava vielä. Fore on varma mutta pirkkuun vähän vaikea. Stari-rysty on linjansa puolesta IMO parempi.

13. Joko kovaa flättinä uudella Basic Jokerilla tai kuluneella hysseflippiä. Yli EI SAA kääntää.

14. Vakaampaa Ultrium Laseria vallin tuntumaan. Pirkkulla vaikea päästä greenin kapeuden vuoksi

15. Basic Midaria aukolle. Jos jaksaa kääntää yli greenille niin hyvä. Tähän foisi yrittää flipauttaa myös Staria...

16. Loivaan alamäkeen vakaampaa Laseria. Heitto pidettävänä matalana tai aikainen feidi vie TIHEÄÄN puskaan.

17. Hysseflipillä Fastia tai flättinä Laseria niin kovaa kun kropasta lähtee. Greenille ei miun heitolla mitään asiaa, joten parempi on asetella avaus hyvin lähäriä varten

18. Basic Midaria, se käänsi niin kivasti yli viimeksikin.

Käykäähän katsomassa valokuvat viimevuotisista väylistä aiemmin linkkaamasta postauksesta ja kertokaahan, millä eväillä työ lähtisitte tämän vuoden Linnoitus Openiin!

Lähes Kuvatonna Myllymäki

Sääennuste lupaili aurinkoa ja kahdeksaa astetta. Täydellinen sää lähteä katsomaan, miltä Myllymäki näyttää. Ensimmäinen kierros tälle vuodelle ja noin kuukausi Linnoitus Openiin. 

 

Tällaiseen aikaan heittelyssä varustautuminen miusta korostuu. Vaikka aurinko paistaa ja olo on lämmin, on varjonpaikoissa silti kylmä ja tuuli tekee efektiiviselle lämpötilalle iholla kummia. Miulla oli päällä kevyttä kerrosta - pohjalla ohut urheilupaita, ja päällä... liekö tuo nyt sitten pyöräilyyn tarkoitettu, "vähän paksumpi ohut pitkähihainen" pienellä kauluksella. Päällä Softshell-takki. Housupuoli meni ihan kerrastolla ja vaellushousuilla. Jos vielä flunssalta haluaa oikeasti välttyä niin vedenpitävyys kengissä on tärkeää - loskassa kolmosväylällä kastuneet jalat pilaa kyllä fiilistä.

Sitten toinen puoli - juotavaa mukaan.  Heittäessä tulee kuitenkin lämmin ja nestettä haihtuu kehosta, mikä vastavaasti kostautuu sitten kierroksen jälkeen nestehukkaisuutena jos juotavaa ei ole mukana. Miulla on ollut paha tapa olla juomatta kierroksilla, mutta olen yrittänyt kunnostautua siinä.

Mahtavaa päästä radalle. Sulaminen on vielä vaiheessa, mutta etenkin metsän puolella (1, 7-9) alkaa olemaan mukavan sulaa ja kuivaa. Väylät 2-6 olivat odotetunlaisesti erittäin kuraisia (komosväylällä ei ole enää yhtään puuta!!! Täysin paljas väylä nyt, pöh), ja loppupään väylät 14-18 olivat vastaavasti lumisia. Jäätä ei varsinaisesti ollut, lukuunottamatta väylää 16, jossa sai olla todella tarkkana.

Ja heittokin kulki hyvin. Basic Jokerilla draivatessa tuli griplockeja ja draiverit lipsuivat välillä käsistä, mutta ennen kaikkea ajatus oli joka heitossa jossain edes siellä päin. Enemmänkin homma jäi asteelle "ensi kerralla sitten enmmän tätä" tai "pitääkin kokeilla ensi kerralla näin". Draivin jäädessä huonoksi tietysti pirkutusmahdollisuudet jäävät vähille, mutta verrattaen hyvin onnistuneet lähärit ja yllättävän mehukkaasti osuva putti tekivät paljon tulokselle. Loppukierros, väylästä 15 eteenpäin oli varmaankin yksi parhaista vastaavista mitä olen tuonne heittänyt. Kokonaistulos +9 on ensimmäiseksi kierrokseksi ja olosuhteisiin nähden erittäin hyvä, ja syystäkin voi olla tyytyväinen.

Tänä aamuna heräsi vähän huolen poikasta. Paikat ovat muuten täysin ehjät, mutta oikean polvilumpion alapuolella tuntui jäykkyyttä ja.. .noh, ei nyt varsinaista kipua mutta sellaista pientä jotain. Kiertoa ja kuormaa sieti kyllä hyvin, mutta yhden jalan kyykkäystä ei niinkään. Päivän mittaan oireilu on tässä lieventynyt ja poistunut. Pitänee tarkkailla asiaa ja tarvittaessa käydä draivia läpi, etenkin päkiän nostoa ja kantapäällä pyörähdystä.

Vuosi on uusi, kujeet ei

Onkin elokuun jälkeen pidellyt pientä paussia tämä. Kävin joulupäivänä taas kokeilemassa reilun neljän kuukauden jälkeen miltä kiekot ja heittäminen tuntuu ja ei tapanina koskenut vielä tarpeeksi niin menin uudestaan. Vieteltiin siis joulua anoppilassa, siinä Ykslammin radan tuntumassa Ryttylässä, ja keli oli muutaman asteen nollan yläpuolella. Pari ensimmäistä väylää tuntui, että joku on käynyt vaihtamassa kiekot 20 grammaa painavammiksi ja jokusen piirun vakaammiksi, mutta aika äkkiä sitä alkoi jossain määrin luistamaan. Paitsi putti - pitää kaivella kori esiin ja JYLYttää räpellys jonkinlaiseen kuosiin.

Mutta, mitäpä tulevalle vuodelle sitten? Keväällä lähden jossain kohtaa Teron kanssa käymään Haminassa ja Kotkassa heittelemässä, ja alustavia puheita tämän kesän turneestakin on jo käyty. Suuntana on tällä kertaa muotoutumassa kolmostien länsipuoli, joskin kysymys painottumisesta joko Tampereen tai Karkkila-Nummela -suunnille on kaikki auki. Willimiehen Disc Golf:n jäsenenä jatketaan tietysti edelleen, ja tavoite olisi käydä viikkokisoissakin pyörähtämässä. Kilpailulisenssiä en tällekään kaudelle vielä ottanut, mutta varmaankin ensi vuodelle sitten lähdetään kilpailemaan enemmän. Linnoitus open oli sen verran kauskaa kutittelua että sitä tekisi mieli raapia vielä vähän lisääkin.

Kiekko-ostoksia tein syksyn aikana tasan yhden, kun Frisbeepointista tarttui mukaan Premium Stari. Se, tulenko Prodiscuksen uutta draiveria, Fastia, testaamaan riippuu pitkälti siitä miten Legendat alkavat toimimaan. Viime kesänä bägin ainokaisten leveärimmisten heittäminen jäi aika vähälle kun tuntui lipsahtelevan turhankin herkästi. Pitäiskö sitä sitten vaan puristaa kovempaa?

Henäkuun helteitä

On ollut meinaan kelit! Miun työnkuva on sellainen, että loman pitäminen heinäkuussa ja kuukauden mittaisena on aika lailla normi - akateeminen maalilma on täysin kuollut silloin ja mikäpä sen parempaa kuin kesän parhaimpaan aikaan löhötä lomalla. Ja paiskoa tietty kiekkoa monen muun aktiviteetin ohessa.

Juu-u. Reissaamisen, Pokemonien keräämisen, puutarhassa pusailun ja liiallisen löhöilyn lisäksi on kiekkoakin lennätelty. Heinäkuun alussa tuli pyörähdettyä moikkaamassa Mattia kera kierroksella Hattula DGP:tä. 18-väyläinen hiekkakuoppa-metsärata oli armoton miun hikoilevien kämmenten ja edelleen lipsuvien kiekkojen (en kyllä tiedä mikä sen lipsun oikeasti aiheuttaa. Jokin sen lätyn irroittaa aina liian ajoissa ja vasemmalle) suhteen ja tulosta tuli. Hauska rata tosin! 

Samalla anoppilavierailulla tuli käytyä tietenkin Ykslammilla heittämässä upea 18-väyläinen uskomattoman upeassa (joskin tuulisessa) kelissä ja sheivailtua kokonaista 9 heittoa ennätyksestä pois. Pirkkuja ei +5:een mahtunut kuin yksi, mutta eipä tuolla bogeja pahempia ollut toisessa päässäkään.

Viime viikolla tajusin, ettei muutamaan viikkoon ole kiekot käsissä olleetkaan ja kävin Myllymäellä totuttelemassa. Lipsahtelujen pelossa heittelin tulostatekevät 10- ja 11-väylät hitaammilla kiekoilla, ja jotenkin sitä paria sai revittyä. 12- ja 13-väylien pirkut saivat hymyilemään, ja siinä vaiheessa kun 15:ltäkin sain revittyä parin ja 17 tiillä tulos oli vain +2, oli suupielet korvissa - voisin ottaa kahdelle viimeiselle väylälle tuplabogit ja silti tekisin uuden ennätyksen.

17:n avasin pitkälle omalla mittapuulla, mutta puukujan taakse. Foreantsan sain kummun juurelle mutta parputti kolahti alarautoihin. +3. 18:n avaus tuuleen varovasti Jokerilla, tarkoitus oli päästä väylälle, ei OB:lle. Jokeri käänsi kriittisesti yli ja vasemmalta puiden seasta oli vaikea jatkaa. Foreantsa oli sillä hilkulla ettei surahtanut portista sisään. Pahasti näytti bogilta ja +4:ltä, mutta jollain ilveellä pitkä roikkoputti löysi itsensä korista. +3 ja neljä heittoa ennätyksestä pois!

Lauantaina ei Virojoen radalla mennyt sitten yhtään niin hyvin... :P KröhPlusKymmenenKröh.

Tuplabogey Tour 2016 starttaa perjantaina!

Linnoitus Openin jälkeen onkin blogirintamalla ollut vähän hiljaisempaa mutta fribarintamalla onkin tapahtunut senkin edestä. Uusia ratoja on tullut useampi - kolme kaikinkaikkiaan, ja vanhoja ratojakin on kierretty tasaiseen tahtiin. Tuplabogey Tour kolkuttelee tämän kesän osalta jo muutaman päivän päässä ja odotukset jälleen uusien ratojen bongailuun on vähintäänkin riittävä.

Mihin se kirjoittaminen on sitten jäänyt? Noh, sanotaanko vaikka näin että pihalla kököttää terassi, keinu, muutama kukkapenkki... ja suurin osa keinun aluslaatoituksesta. Samalla tuli hankittua illoiksi muutama tuotatontokausi hyvää katottavaa ja HERRANJESTAS sehän on jo kesäkuu kohta puolessa.

Eli pientä recappia pukkaa. Pidelkäähän tuolin reunoista kiinni!

Uusia ratoja on heitetty kolme. Pari niistä - Virojoen Lapinvuoren rata ja Imatran Mellonmäki jo toukokuun puolessavälissä, viimeisin uusi tuttavuus viime viikonloppuna.

Lapinvuoren rata mukailee 12 väylän (tänä kesänä 18) verran pururata-hyppytorni-ulkoilualue -maisemissa ja avoimien purtsi- ja kallioväylien lisäksi radalla kököttää jokunen varsin tiukka metsäpillikin. Ratana oli sellainen, että ei kyllä mistään voi oikein valittaa. Oma suorittaminen ei ollut ihan jiirissä, ja siitä jäi vähän pahaa makua. Haastetaan sitten ensi kerralla uudestaan!

Seuraavana päivänä olikin työporukan kanssa fribailuilta ja porukalla päätettiin lähteä tutustumaan Mellonmäen radalle Imatralle. Jälleen kerran mäkihyppytornia, jyrkkiä mäkiä ja laskettelurinteitä. Ei muuten ole koskaan 12-väyläsen jälkeen hapottanut jalkoja niin pahasti kuin tuolla! Mutta - viimeinen väylä korvaa paljon, 200-metrisen alamäkiliidätyksen jälkeen oli kyllä hymy herkässä. Aavistuksen hammentävä rata, mutta ehdottomasti vaivannäön arvoinen. Vaivannäöllä tarkoitetaan siis muunmuassa sitä että väyläopasteet oli väärät ja ainut kartta minkä kanssa pääsi suunnistamaan oli luonnos.

Tiiltä kohti koria...

...ja korilta kohti tiitä!

Välissä tuli sitten käytyä Ravikankaalla tsekkaamassa raivauksien tuloksia, ja ehdottomasti tulee peukkua uudistuksille - kiinnostuskiikarit jaksaa pitää päässä radan loppuun asti eikä aavistuksen levennetyt väylät hajota läheskään niin paljoa. Lisäksi Myllymäkeä on tarvottu pariin otteeseen - tulostason hiipiessä pikkuhiljaa kympin paremmalle puolelle - viimeisin, lauantainen kierros oli vielä viimeisen väylän tiillä +6, mutta tuplabogey vei sitten ennätyksen...

Kolmas uusi rata löytyikin yllättäen Taavetista, Luumäeltä. Satuin Facebookista bongaamaan, että Taavetin linnoituksen ympäristöön ollaan tekemässä 9-väyläistä ja sunnuntain ratoksi käytiin asiaa koko perheen voimin tutkimassa. Opasteita ei ollut, mutta tiit ja korit olivat. Hienolta vaikuttaa! Aluskasvillisuus ei syö kiekkoja ja ylipäätään näkyvyys on selkeä ja hyvä.

Lopuksi vielä vähän ensi viikosta. Sateissistä sääennusteista huolimatta Tuplabogey tour 2016 starttaa perjantai-illasta suuntana Mikkeli. Lauantaina käydään läpi Mikkelin molemmat pitkät radat ja suunnataan kohti Savonlinnaa... Kangasniemen, Pieksämäen ja Joroisten kautta. Sunnuntaina vuorossa Savonlinna-Kerimäki -parivaljakko ja Simpeleen kautta palataan Lappeeseen joko paria väylää uupuvan Karhumäen tai Ravikankaan kautta.

Uusia ratoja, paljon heittoja ja märkää. Just sitä mitä fribagolfin kuuluukin olla. Kaksi päivää niin pärähtää!

Tuplabogey tour 2016 löytyy myös Skoorinista - sikäli mikäli olen siitä muistanut julkisen tehdä. Jos joku haluaa tulla moikkaamaan niin sieltä voi ainakin aavistuksen saada siitä missäpäin liikuskellaan!

Oliskohan se kohta aika ruveta valmistautumaan?

Päivittäin voi laskea neliöissä lumen alta paljastuvan pihan alan. Napakka tuuli, vajaa kymmenen astetta lämmintä ja pilvetön taivas tekevät kevättä huimaa vauhtia. Ja hyvä niin, Linnoitus Openiin on aikaa vain se reilu kuukausi. Ja miulla ei ole vielä yhtään kierrosta alla.

Meinasin tässä kellojen käännön yhteydyssä huikeasti lisääntyneen valon määrän myötä ruveta käymään ainakin sen yhden kierroksen viikossa Myllymäessä, ja huhtikuun lopulla lähden Teron kirittäjäksi Opiskelijoiden SM-kisoihin valmistautumiseen Mikkeliin. Päivän verran Siekkilää ja Kaihua. Näkeepä samalla miten käsi kestää täyttä kierrosta.

Sen verran tuo käpälä vielä oikuttelee, että esimerkiksi pyöräilyn kanssa pitää vielä varoa - kovat renkaat ja tärinä tuottavat herkästi kipuilevan seuraavan aamun...

Puttia käsi kestää hyvin, pää ei niinkään. Tuntuma on luonnollisesti ruosteessa, ja tällä hetkellä reeni menee siinä, että siellä 7-8 metrin väliltä menee suurinpiirtein puolet sisään. Olen taas kerran muuttanut tekniikkaa, ja vaikka sivuhajonta onkin pieni, pystysuunnan tatsi pitää saada kuntoon. Siis pitää - se ei auta jos kilahtaa tolppaan tai menee tolpan jatkeelta yli koko vehkeestä... Noo, siihen ei auta kuin reeni. Ja eilen meni paremmin kuin viikko sitten.

Olkoonkin että linnoituksen alue on miulle sinällään tuttu, asuinhan tuossa vallien kupeessa jokusen tovin, ja viime vuonna olin lippumiehenä häärimässä, on kisarata miulle täysi mysteeri. Rata kiertää enimmäkseen sellaisilla alueilla, jossa tavan pulliaisena ei vain yksinkertaisesti tule liikuttua. Pari väylää tuli nähtyä viime vuoden touhuiluissa, ja loppuja varten miulla on tällä hetkellä viime vuoden kirjanen ja Tuomas Korpin valokuvagalleria. Näillä pääsee jo hyvin alkuun ja pienellä mielikuvittelulla voikin jokaiselle väylälle löytää ainakin sen pari kuvaa. En tiedä missä vaiheessa, mutta jahka lumet sulavat niin käyn myös linnoituksessa kävelemässä (kiekoilla tai ilman) nuo väylät läpi, tsekkailen minkälaiset ne nyt sitten ihan oikeasti viime vuonna olivat.

Niin, uskoisin vakaasti, että muutoksitta tuo rata ei pysy. Muutokset on tosin todennäköisesti helpompi omaksua jos maasto on jo ennestään edes jollain tasolla tuttu. Teron kanssa turinoin jonkinlaista suunnitelmaa siitä, miten kierros etenisi, ja lähes kaikki väylät pitäisi onnistua pelata edes pariin. Ylipäätään arvioin lopulta, että +10...+15 -kierrokseen voi olla jo tyytyväinen. Kokonaistulos olisi siis +20...+30 ja viime vuoden tuloksissa sijoitus jossain puolen välin ja jumbokymmenikön välillä.

Korin Kevätkoestukset

Tässä on nyt muutamina päivinä päästy nauttimaan auringonpaisteesta ja plussakelistä. Pihan loska ja jää alkaa pikkuhiljaa sulamaan pois ja sora pääsee näkösälle. Eilen olikin aika ottaa kori esille (no siis tuossa katoksessa se on ollut esillä koko talven. En ole puttaillut koska... tekosyyt) ja kokeilla miten pahaan ruosteeseen putti on talven aikana päässyt. Kori ei ollut ruostunut. (Jutun kuvissa lisäksi miun värjäysopettelujen tuloksia)

Salidraivailujen ohella ollaan heikin kanssa aina ajoittain lyhennetty välimatkaa ja kopiteltu puttailemalla. Siinä kopitellessa putti on pikkuhiljaa muokkautunut viime kesäisestä käsi koukussa-työntö -putista enemmän sellaiseksi suoran käden heiluriliikkeeksi. Kun vielä yhtälöön ynnää sen, että jos kiekosta ei päästäkään irti silmien (tai edes rinnan) korkeudella vaan tavallaan "liian aikaisin" niin tuloksena miulla on sellainen laakana lentävä putti, joka ei kymmenestäkään meristä juuri ehdi feidata. Toki jos haluaa, niin tuota voi roikottaa korkeammalta, jolloin pystysuuntainen tähtäys vaikeutuu mutta ohi mennessään kiekko löytää nopeasti maahan. Suurpiirteissään liikerata on molemmissa kuitenkin sama, ja ensi alkuun tuntui meininki ihan hyvältä.

Kahden putterin kanssa miulla oli työstössä sellainen 50% osumaraja -drilli. Aloitin seitsemästä metristä ja puttasin molemmat. Jos molemmat menee sisään, putataan metri kauempaa, jos molemmat ohi, metri lähempää. Kuuteen metriin meno harmittaa ja rankaisee, välillä saatetaan käydä kympissäkin pyörähtämässä. Jotenkin tuo drilli tuntui mukavalta, koska koko ajan tuntui olevan sellainen haastava etäisyys ja tekemisen meininki käsillä. Ja keskimäärin ollaan siis niissä etäisyyksissä missä kahdesta heitosta puolet menee sisään. Siinä kipupisteessä.

Ranne jatkaa toipumistaan. Pientä turvotusta (nestettä?) on vielä havaittavissa oikean peukalon tyvessä, ja aamuisin kestää vähän aikaa ennen kuin vihlomiselta saa jänteet taas liikkeelle. Painoa tuo sietää päälle jo ihan hyvin - dippipunnerrusasennossa pystyy jo olemaan. Heittämistäkään tuo ei enää paljoa haittaa, tänään kokeilin taukoheittelyissä oikeastaan sita ainokaista miun käyttämää upsia - 30-metristä yli-ja-ympäri -pelastautumista, ja vaikka tuntui oudolta niin kipua ei ollut.

Hyvä niin. Tero meinaa varmaan huhtikuun puolella lähteä koestamaan OSM:ään harjoittelun merkeissä Mikkeliä tältä vuodelta ja miä kutsuin ittseni mukaan.

Talviloma - uusia juttuja

Myö ollaan koko perheen voimin vietelty tätä kuluvaa viikkoa talviloman merkeissä. Viime viikonloppuna päristeltiin anoppilaan Riihimäen kupeeseen, ja sieltä käsin ollaan tehty pistoja niin pääkaupunkiseudulle vaimon kanssa kylpyläreissun merkeissä ja vastaavasti Ikaalisiin asti Titi-nallen taloa ihmettelemään. Huima viikko kertakaikkiaan on ollut takana!

Ennen lomille lähtöä mursin taas jonkinlaisen raja-aidan, kun ilmoittauduin ensimmäiseen oikeaan kilpailuun! Toukokuun 7. päivä pidettävä Linnoitus Open 2016 oli lähestymässä ja pohdiskelin puolivakavissaan, että pitäisiköhän tuohon ilmoittautumisralliin osallistua ja kokeilla, jos vaikka pääsisi koettamaan siipiään. Ja tuumasta toimeen, mukana ollaan. Kisa täyttyi huimassa 2 minuutin ja 20 sekunnin ajassa, ja ensimmäisen läpi menneen ilmoittautumisen ja vastaavasti avoimen sarjan täyttävän välissä oli huimat 48 sekuntia. Kaveri kertoili vähän saman suuntaista tarinaa Haminan kevään amatöörikisoista - minuutissa täynnä MA3-luokan osalta. Ilmeisesti kysyntä kisoille on kova ja hinku heittämään heti keväästä löytyy muiltakin kuin itseltä. 

Noh, käyn toukokuussa kokeilemassa miltä kisailu maistuu ja sitten myöhemmin kesällä saatan vaikka heittäytyä hurjaksi ja koettaa osallistua Sawo-Karjala tourille, jossa Mikkeli, Savonlinna ja Lappeenranta ottavat mittaa toisistaan.

Maanantaina pääkaupunkiseudulla liikuskellessa käytiin Frisbeepointissa ostamassa kiekonvärjäystarpeita. Mukaan lähti pointin sivuillakin oleva isompi aloituspaketti, johon kuului viisi väriä, parisenkymmentä kalvoa, sivellinsarja, veitsi ja kumilasta. Vielä Sinolit ostoon kun tästä ehtii ja sitte se oliskin kokeilujen aika. Väreiksi lähti mukaan mustan lisäksi keltainen, pinkki, violetti ja turkoosi. Ja js iskee, niin lisäähän saa tilaamalla!

Ikaalisiin ei Riihimäen seudulta näppärästi pääse ajamatta Tampereen kautta, ja Tampereellahan on Kiekkopiste! Paluumatkalla Titi-nallen talolta kävin tarkastamassa paikat ja matkamuistoksi mukaan lähti Ultrium Legenda ja Ultrium-muovinen Prodiscuksen mini valkoisena. Kaupasta itsessään jäi erittäin mukava fiilis, ja ehdottomasti tuolla tulee tilaisuuksien tullessa käytyä uudemmankin kerran! Myyjä kertoi tarkemmin Ultrium- ja Premiummuovisten kiekkojen vakauseroista ja tuon ostamani Legendan pitäisi nyt sitten olla selkeästi tuota aiempaa Premium-muovistani alivakaampi. Ja sellaista miä vähän kaipailinkin. Kunhan kentälle pääsee niin...

Käsikin on tässä pikkuhiljaa osoittanut toipumisen merkkejä. Peukalon tyven jänteet eivät muuten ole enää kipeät, mutta kun rannetta koettaa kääntää (kyynärvarsi ja kämmen vaikkapa pöytää vasten ja siitä) suoraan sivulle, tulee vastaan vielä sellainen vihlaisu että oksat pois. Normaalielämää tuo ei enää haittaa, muuten kuin tavaroita nostellessa - ja rystyheiton luulisin tuolla jo onnistuvan jotenkin. Kämmenheittoa kun kuiviltaan koettaa, niin herkästi tulee juurikin tuo ranteen kääntyminen vastaan... Noh, kaksi viikkoa vasta parannettu, eiköhän se tuosta. 

Kannattiko?

Noh, siinä missä ulkona talvi vielä jatkuu ja intoa naruttaa kiekkoja ei oikein löydy, tämä ei toivottavasti ole fribailun kannalta mikään merkittävä juttu...

Kävin eilen koettamassa luistimia jalkaan vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja tokihan sitä tervepäinen ihminen lähtisi varovasti liikenteeseen. Noh, hivenen hulluutta on hyvä, mutta nyt oli liikaa. Laskeuduin sirosti kuin balleriina (not) oikean ranteen päälle ja jumankekka kun teki makiaa.

Yhtä tuskaista yötä myöhemmin ranne ei omin voimin taivu kovin paljoa ja kuormituksen kestoa ei ole. Toisella kädellä varovasti avitellen ranteen saa taipumaan jonkin verran, mutta sielläkin tulee rajat vastaan aika nopeasti. Eli nyt vaan odotellaan ja katotaan, miten tuo lähtee tuosta kuntoutumaan. Jos ei muuta niin ensi viikolla sitten näyttämään tuota lekurille.

Kannattipa taas olla fiksu!

Miä kun en juuri lainkaan uusiin asioihin lähde mukaan...

Koin tarvetta pituusmittausapplikaatiolle - opettelin koodaamaan. Sain pituusmittausapplikaation kasaan ja samat taidot pääsivät Jylyn kanssa isomminkin esille.

Kaipailin nopeustutkaa ja kollegan kanssa on komponentit tulossa ja projekti hyvää vauhtia etenemässä.

Puhuttiin Teron kanssa siitä, kuinka voitaisiin tämän vuoden Tuplabogey tourille hankkia palkintokiekko tourin stämpillä...

Noh, asia johti toiseen ja miä olen tässä pari viikkoa tutustunut kiekkojen värjäilyyn. Parin viikon päästä suunta on talviloman muodossa kohti pääkaupunkia ja tarkoitus onkin Frisbeepointista käydä jonkinlainen värjäyspaketti hankkimassa. Ensi alkuun lähden ihan mustalla ja sapluunavärjäyksellä, mutta mikäli kädentaidot ja kärsivällisyys riittää, niin mikä jottei muutakin - monivärisapluunoita, marmorointia, vaahtoja, liimavirityksiä.

Kuva: Frisbeepoint

Tähän voisi tietysti vinkua siitä, miten homma on hinnakasta ja kynnys sen ensimmäisen kiekko-oston ja täysin tyhjällä pöydällä puuhastelun aloittamisen suhteen on korkea. Jos vaikka homma meneekin reisille ja kiekko on pilalla? Vähän aikaa mietiskelin, miten tuota aloitusta kannattaa lähestyä, ja käytännössä olin tuota miun uutta sinistä Premium Jokeria jo heittämässä veitsen alle, kun spottasin käytettynä myynnissä oranssin Ultrium Jokerin. Kunto 9/10 ja hintaa posteineen 9e. Rieska tuli parissa päivässä postilaatikkoon, ja kansi on sen verran hyvässä kunnossa, että tuosta sain hyvän ja verrattaen edullisen harjoitusvastustajan. Ja jos vaikka kannessa olisikin jotain isompaa skraidua ollut, olisin vain värjännyt sen sinisen premiumin.

Opettelen ensin tietenkin selkeäkuvioisilla sapluunoilla, mutta tässä kevään aikana pitäisi vielä hieman modattu Tourin logokin saada kiekon pintaan.

Että tämmöstä. Kohta varmaan rupean suunnittelemaan ratoja. Tai tekemään kiekkoja...

Minä, frisbeegolfari

Se olisi tämän tekstin myötä vähän reilut kaksi vuotta ja sata kirjoitusta täynnä. Vaikka vielä en ole isompia nostalgiareissuja vuoden 2014 syövereihin tehnyt, on miusta silti tärkeää, että jotenkin eloa ja peliä on tallentunut myöhempiä muisteloita varten.

Mitenkäs on niin kuin omasta mielestä menny? Loppukesästä 2013 lähtien on innostuttu, tehty, hierottu, tuhlattu, hukattu ja löydetty paljon. Otanpa tässä (huonon) muistin lisäksi tuo kirjoituslistan oikein esiin ja... noh, ilman mulligania kiertämään!

Loppujen lopuksi reiluun pariin vuoteen on mahtunut paljon ja toisaalta kuitenkin blogitekstien aikaleima tärähtää viime vuoteen huiman äkkiä. Varsin nopeasti laji koukutti ja vei mennessään. 2013 sain ekan kiekkoni. Lajiin miut tutustuttanut kaveri antoi toiselle kierrokselleni ikinä lainaan D-MD2:n. Kysyi perään, että minkä draiverin haluan. Sanoin, että en mitään, midari riittää. Olinhan ehtinyt jo muutaman opetusvideon katsoa. Myllymäen ykköstiillä meille huuteli joku karvaturri, että "kohta alkaa viikkokisat, lähteekö jätkät mukaan?". Heilautin kädessä olevaa lainakiekkoa ja sanoin, että tän lisäks ei ole muita kiekkoja, ja tämäkin on lainassa. Ei kuulemma haitannut. Ei menty kisaamaan mutta luvattiin pysyä pois tieltä. Lopetettiin väylälle 13, kun kisat sitten alkoivat ja 14:n tiillä oli ruuhkaa. Jälkeenpäin, 2015 tutustuin seuraan liittyessä PJ:n hommissa hääräilevään Mäntylän Timoon - sama karvaturrihan se oli kuin siellä tiillä. Kävin kyllä sitten jälkeenpäin niissä viikkokisoissakin.

Autolle kävellessä pyörittelin sinistä Fiendiä käsissä ja mietin ääneen, että tällainen pitää hommata ittellekin, kun tuntui niin hyvältä heittää. Kaveri tuumasi siihen, että saan miä pitää tuonkin, ei ole itselle käyttöä.

Se kiekko on vieläkin tallessa. Hakattuna ja nykyisin heittämättä, mutta tallessa on. 

Tuo tuossa. Kuva ei lavastettu. Vilkaisin yllä olevaa kappaletta kirjoittaessa olan yli ja tuossahan se kökötti!

Valmistumisen jälkeen osa vanhoista koulukavereista jatkoi vielä omat opintonsa loppuun, miä jatkoin samassa paikassa töiden muodossa. Pääsin frisbeegolfporukkaan käytännössä samalla hetkellä sisään kun porukka alkoi hajoilemaan pitkin mantuja töiden perässä. Tuttuja heppuja kuitenkin kaikki, ja yhteyttä tulee pidettyä fribareissujen merkeissä. Ja Heikki nyt mätänee samoissa hommissa kuin miäkin, kierroksilla pyritään sulaan ja valoisaan aikaan käymään kerran viikossa. 

Serkkuni Teron kanssa en ollut pitänyt vuosikausiin minkäänlaista yhteyttä. Facebook-kavereita sentään oltiin, mutta kaipa me joissain isovanhempien juhlissa oltiin nähty. Heitin muistaakseni jonkun kommentin liittyen Teron postaamaan kuvaan frisbeegolfradalta - ja 2014 kesällä käytiin kiertämässä Imatraa ja Lappeenrantaa. 2015 käytiin kaksipäiväisellä Tuplabogey Tourilla - ja 2016 sama keikka. Good stuff. 

Opettelin ohjelmoimaan, ja rupesin työstämään applikaatioita. Heikin kanssa pitäisi huomenna laittaa tilaukseen osia nopeustutkan rakentelua varten jatko-opintoprojektin muodossa. Välillä kahvitauon sijasta mennään monitoimisaliin kopittelemaan. Frisbeegolf näkyy myös radan ulkopuolella, ja miksei saisi näkyä.

Sata kirjoitusta sitten miun tyttö oli vajaan vuoden ikäinen. Oli mukavaa ottaa valokuvia uusista kiekoista kun neiti tunki väliin ja nappasi kiekon leikkiinsä. Ensin kantorepussa ja sittemmin omin jaloin likka on ollut mukana kierroksilla. Keväällä neiti täyttää kolme ja valitsee miun kiekoista jonkun itselleen kierrokselle. Tai siis enää ei tarvitse, kun hankin pikku frisbeegolfarille sen ekan kiekon.

Talvella unelmoidaan ja investoidaan. Ja treenataan (???)

Kahdessa päivässä jäsähti Lappeenrantaankin sellainen lumipeite ettei heittämistä oikein halua ulkotiloissa harrastaa. Tietysti parinkymmenen pakkasasteen molemmin puolin huiteleva pakkanenkaan ei tilannetta tee yhtään miellyttävämmäksi, mutta jotenkin sitä on pitänyt motivaation yllä ja fribailun mielessä. 

Vähän takaperoisesti olen käyttänyt talviaikaa bägin tutkimiseen ja täydentämiseen. Tähän mennessä olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, miltä miun kiekkoarsenaali näyttää ja tuntuu. Isoimmat villit kortit viime kaudelta, Basic Jokeri ja Premium Legenda ovat molemmat päässeet käyttöön ja tuo Jokeri on ennen kaikkea sellainen kiekko jota käytän nykyisin todella paljon. Joka kierroksella.

Lähtötilanne ennen Prodiscukseen siirtymistä oli siis, että  miun putteripeli rakentui D-P1:n, C-P1:n ja Ch-Rhynon varaan. Suurin osa lähäreistä tuli heitettyä P1:llä ja kiekosta tuli tuttu. Rhyno oli se ylivakaa kiekko, joka oli matalampana hyvä ja turvallinen heittää. Kun valmistaja vaihtui, tein (omasta mielestä) fiksusti kun otin Spartat Basicilla ja Ultriumilla P1:n tilalle ja Premium Jokerin korvaamaan Rhynon. Ja kaikkihan toimi, peli oli käytännössä samanlaista. Basic Jokeria ostaessa mielikuva oli, että nyt tulee ostettua vähän päällekkäinen kiekko, joka ensiksi on lähes identtinen Premiumin kanssa ja kuluessa alkaa muistuttamaan Ultrium Spartaa. Ehkä puhtaasti vakauden puolella tilanne onkin tämä, mutta jotenkin taas ei. Tuo kiekko meni kokonaan omanlaiseen lokeroonsa. 

Sillä pääsee pidemmälle, se on...hmm, aggressiivisempi(?) ja nopeampi, ja sillä voi muista puttereista jossain määrin poiketen pelata skippipeliä. Lennon muoto on kokonaan erilainen. Matalamman profiilin ansiosta sitä on tiukassa paikassa helppo heittää justiinsa sen pienen napsun verran kovemmalla runnulla.

Ja kuluessaan se vain paranee. Feidi lähtee pikkuhiljaa pois mutta kiekko ei edelleenkään päästä yli. Etenkin antsaheitot (kämmen että rysty) ovat erittäin ennustettavia.

Muttasiis, ylipäätään olen tällä hetkellä tyytyväinen siihen mitä miun bägistä löytyy eikä uusille muoteille ole tullut tarvetta. Ostinkin tuossa jokunen tovi sitten pelkkiä varakappaleita, kun postista tuli Ultrium Laseri (vastaa PLH:n perusteella tuota miun alivakaampaa, keltaista Laseria) sekä Basicilla Sparta sekä Jokeri. Flippiputteri alkaa olemaan jo vähän turhan flippi ja ajattelin kierrättää samaan slottiin miun puttiputterin ja ottaa uuden vastaavasti puttaushommiin. Ja Jokeri nyt vain... noh, lue ylhäältä, sille on nyt varakappale jos tuo häviää. Vielä vähän säästämistä ja toinen varakiekkosatsi lähtee tilaukseen. Listalla kopiot miun Midareista (saatan tosin Premiumin sijasta kokeilla Ultriumia) sekä Ultrium Jokeri varalle Premiumin rinnalle.Sen jälkeen käytännössä kaikki kiekot miun bägissä on samantien korvattavissa, ja kentälläkin on enemmän kiekkoja samoilla muoteilla. Samalla ajattelin meidän likalle ostaa ensimmäisen ihan oman kiekon. 

Entäs tästä eteenpäin? Ollaan Heikin kanssa käyty työpaikan monitoimisalissa paiskomassa puttereita. Ohjelmassa on ihan kopittelua ja linjojen hakua, napakoita lähäreitä sekä ihan draivitreeniä. Vein työpaikalle vanhat sisäpelikengät, ettei ihan liukasteluksi mene. Viime kerta oli siinä mielessä miulle antoisa, että alettiin pistämään miun draivia syyniin. Päätavoite olisi aktivoida miun keskikroppaa enemmän ja pitämään ajoitus ja ryhti kasassa. Ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta kesään on aikaa. Toivottavasti heitto kehittyy jotta pelille tulee varaa myös kehittyä. Ja kehittyyhän se kun laitetaan kehittymään.

Prodiscuksen kiekkovalikoiman ollessa hyvin vakaaseen painottuva on miulla hyvä tilanne kehittyä. Nykyinen ylivakaa Titan saattaa alkaa suoristumaan ja Laseri kääntämään yhä enemmän yli. Ylivaakaaksi kiekoksi saattaa tulla vaikkapa Respecti. Legendakin saattaa ruveta lentämään suoraan, herranjestas. 

Kolmas seikka mihin on nyt enemmänkin aikaa on kesän ja etenkin Tuplabogey Tour 2016:n suunnittelu. Ajateltiin teron kanssa kierrättää ja täydentää edellisvuoden upeaa samettikansiota, ja ratojen ja reittien lisäksi on logostakin jo ensimmäinen versio piirretty. Mallina minä Savitaipaleella, fokus tourin nimessä ja välineenä Inkscape. Olkaa hyvät:

Yleistä tourialuetta ja reittiä ollaan Teron kanssa myös vähän pohdittu. Ajatus on, että iltaa tai yötä vasten lähdetään Mikkeliin, josta (Kaihua ja Siekkilää unohtamatta) painellaan Kangasniemen kautta Pieksämäelle ja Joroisten kautta jollain ilveellä Savonlinnaan. Savonlinnassa yö ja seuraavana aamuna Savonlinnan lähiratojen jälkeen Rautjärvelle ja lopetus Imatralle. Saa nähdä miten tuo käytännössä onnistuu. Ajoa on huomattavasti enemmän ja ratoja saman verran. Jos Mikkeli-Savonlinna -akselilla löytyy hyviä ideoita niin antakaahan kuulua!

Kohti vuotta 2016

Mennyt vuosi oli monellakin tapaa erittäin onnistunut frisbeegolfin suhteen. Lähes kaikki itselle asettamani tavoitteet tuli saavutettua (yksi taisi jäädä, siitä lisää kohta), ja hyvillä mielin voikin suunnata kohti tulevaa kesää ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

En varsinaisesti kirjaillut tavoitteitani mihinkään ylös, mutta pääpiirteissään miulla oli seuraavaa hampaankolossa viime vuoden alussa:

• Putti jiiriin
• Draivi takaisin sinne satkuun ja jotain rotia korkeuden hallintaan
• Myllymäki alle +10:een
• Liity seuraan
• Käy viikkokisoissa
• Kaksipäiväinen fribareissu paikkaan X

Noh, puttitreeniä tulikin oikein olan takaa. Vaimo yllätti miut lopputalvesta ostamalla Discmanian puttikorin, ja sitähän tuli ahkerasti taottua. Radalla puttaaminen koki melkoisen mullistuksen, kun putteja alkoi uppoamaan pidemmältä. Samalla tuli uppouduttua ohjelmoinnin maailmaan ja työstettyä JYLY-puttitreenin avuksi kännykkäsovellus ja web-applikaatio. Android-applikaation käyttöasteesta miulla ei ole mitään hajua, mutta web-applikaation puolella kotisivustatistiikka näyttää melko vakaasti 25 käyntikertaa päivässä. Eihän tuohon voi olla kuin tyytyväinen! 

Draivia kävin alkuvuodesta treenaamassa kentällä pariin otteeseen. Laseri lensi sinne 90 metrin päälle jos hyvä tuuri kävi, mutta sinne sataseen ei silloin päästy. En tiedä pääsisinkö nyt, kun nokkakulmaongelmat alkaa olemaan selätetty ja draiviin on voinut taas pikkuhiljaa laittaa voimaa taakse. Kevät näyttää siitä lisää, mutta ennen kaikkea draivi toimii paremmin teknisesti vaikka pituus nyt vähän laahaakin. 80 metriä väylällä on parempi kuin satku pusikossa. Puistoradoilla ei naurata mutta minkäs teet. Uskalsin myös alkaa heittämään antsoja. Kämmeneltä että rystyltä. Luotto omaan suorittamiseen kiipi huimasti.

Myllymäessä alkuvuosi lähti paremmin kuin edellinen. Jo ensimmäiset kierrokset lumien jälkeen paukkuivat +15:een, ja sitä mukaa kun tekniikka kehittyi ja paikat tottui, hilautui aiempi +11 ensin +9:ään, sitten +8:aan ja lopulta pariinkin otteeseen +7:ään. Parannettavaa tuolla on vielä huimasti, mutta viimein pääsin kympin alle ja roimasti!

Liity seuraan. Jos asiaa ajattelee itsekkäästi, niin alkuvuoden 10€ sijoitus WDG:n jäsenmaksuun maksoi itsensä jo ennen kesää takaisin seuratilausten ja seura-alennusten muodossa. Oikeastaan se taisi maksaa itsensä takaisin ekassa seuran kokouksessa saadun sapuskan muodossa. Jos asiaa ajattelee järkevästi, niin seuraan kannattaa ja pitää liittyä heti kun suinkin vain mahdollista. Seuran kautta tutustuin uusiin ihmisiin, pääsin lippumiehenä heilumaan Linnoitus Openissa (joku jopa tunnisti miut siellä, herranjestas, julkkis!) ja muutenkin pääsin jotenkin enemmän "sisälle" frisbeegolfiin ja sen takana tapahtuvaan toimintaan. Talkoilua Sammonlahdessa ja sen semmoista. Ja ilmaiset viikkokisat...

...joissa tulikin muutamaan kertaan käytyä. Opettelin vähän säännönmukaisempaa pelaamista, tutustuin uusiin ihmisiin, ja sain jonkinasteisen kisa-apinan pois selästä; kolmansissa viikkokisoissani tein jo oman kierrosennätykseni. Miä oon aina tykänny heittää seurassa, ja yleensä vielä altavastaajana, niin kaipa se sitten näkyy tässäkin.

Serkkuni Teron kanssa saimme kuin saimmekin järjestettyä Tuplabogey Tour 2015:n, ja kahden päivän aikana otin huolella pataan... eikun käytiin tiukka taisto hämeen ja uudenmaan maastoissa. Uusia ratoja, tajuttoman hauskaa menoa eikä liiemmin kipuilua. Luvattiin ottaa tulevana vuonna uusiks.

Eipä se pahasti mennyt se vuosi. Vaihdoin kaikessa hötäkässä vielä kiekkoni kokonaisuudessaan Prodiscukselle ja loppuvuodesta satsasin vielä saman puulaakin reppubägiin.

Ensi vuodelle onkin sitten vähän vaikeampaa asettaa tavoitteita. Toki, Myllymäki edelleen +5:een ja draivi sinne satkuun, sehän on selvää. Mitäs muuta? Seurajäsenyys tylee tänäkin vuonna lunastettua, sehän on selvä. Kaipa voisin tavoitella Säännönmukaisempaa käymistä viikkokisoissa? Ehkä osallistun johonkin lisenssivapaaseen kisaankin? Savo-Karjala tour? Linnoitus Open? Kuka näitä tietää. Puntaroin tuota lisenssin hankkimista päissäni, ja miun todennäköisesti ei kannata sijoittaa 50 euroa johonkin sellaiseen, jota ei tule hyvällä tuurilla edes käytettyä. Katsotaan sitä sitten tuonnempana... vaikka seuraavana vuonna.

Tuplabogey tour 2016 on vahvasti jo työn alla. Tämänhetkinen konsensus taitaa painottua molemmille uusiin ja tuntemattomiin ratoihin Mikkelin ja Savonlinnan välillä.

Bägi on koko ajan tutumpi, kiekot toimivat "oikein" ja peli on kierros kierrokselta selkeämpää. Tästä innostuneena laitoin äsken kolme kiekkoa Frisbeepointin uudenvuoden alen lopputunneilla tulemaan, kun kerran halvalla sain, nimenomaan tukemaan olemassaolevia kiekkoja varakappaleiden ja kenttälätkien muodossa. Tilauksessa on siis Basic Sparta, Basic Jokeri ja Ultrium Laseri.

Näillä eväillä vuoteen 2016.

There. Is. No. Offseason!

Ei ole.

Esimerkki oikeanlaisesta pukeutumisesta ja asenteesta syksyisenmärällä fribaradalla!

Vaikka aurongon nousu- ja laskuajat viskelevät omia kapuloita fribaajien rattaisiin, eikä sateinen sää missään nimessä ole kelinä ideaali, on oltava sopeutuvainen eläin. Arkiset fribaillat väistyvät tai lediytyvät, ja mukaan tulee viikonlopun heittelyt isommissa määrin. Kylmyys ja märkyys fribaradalla ei olevarsinaisesti kovinkaan iso ongelma. Ohutta kerrospuheutumista, vedenpitävät kengät, pipo ja hanskat mukaan niin mikäs siinä ollessa ja heittäessä. Kaatosateella tuskin kannattaa metsään mennä, mutta pieni tihku pysähtyy takkiin varsin hyvin.

Pari viikkoa sitten käytiin anoppilassa jälleen käymässä, ja kiekot lähtivät tietysti mukaan. Olin Jasinin kanssa ollut yhteyksissä ja sovittiin, että lauantaina - heti kun on valoisaa - lähdetään Sahanmäelle. Kello oli yhdeksän, hyi. Jasin heitti varsin miehekkäät +3 miun tuskaillessa draivini kanssa rohkeahkon +14 -tuloksen. Ei parannusta kesään tuolta, mutta nyt sentään tulos oli ihan oikeasti huono ja suorittaminen surkeaa. Kivaa oli tosin, Sahanmäki on vaan yksinkertaisesti upea rata. Harmi ettei aikaa eikä valoa riittänyt käydä tutkimassa Ykslammin laajennusta. Jääköön ensi kertaan. Saako toivoa mustaa joulua? Ei kai. Enkä kyllä toivo. Hyi.

Likan innostus frisbeegolfiin alkaa myös näkymään. Vieteltiin tytön kanssa viikonloppu kahdestaan ja käytiin ekaa kertaa ihan vain kahdestaan radalla. Ei tietenkään mitään Ravikangasta lähdetty turaamaan läpi, vaan ihan tuo läheinen Sammonlahti. Rata oli tyhjä ja aikaa oli. Tyttö heitteli avauksia, kiikutteli (omaa) kiekkoaan kainalossa ja korilla kävi vielä heittämässä kiekon pömpeliin. Ja väyläopasteet. Niitä tutkittiin kans.

Monesta lähteestä kuuluu aina välillä, miten lapsen kanssa on vaikea mennä paikkoihin ja tehdä asioita. Osaltaan totta, mutta suurimmaksi osaksi kyse on pelkästä valmistautumisen ja uskaltamisen puutteesta. Meidän keväällä kolme täyttävä likka liikkuu fribaradalla oikein, "pelaten", ja ymmärtää että radalla liikutaan eteenpäin. Meidän likka silminnähden nauttii kiekottelusta! Tottakai, tiettyjä rajoitteita ratojen ja aikataulujen suhteen on, mutta mitäpä siihen sanoisi? Kompromisseilla kaikilla on hauskempaa. Mene ysiväyläiselle, kierrä vaikka kaksi kierrosta jos pikkuihminen vielä jaksaa. Pidä evästauko. Käy kesken pirkkuputken (jos niitä joskus edes...) siinä leikkipuistossa kiikkumassa ja kerää tiipaikalta kukkia. Osaa lähteä pois vaikka kuuden väylän jälkeen. Päästä muita ohi. Tutki väyläopastetta ja käpyä. Älä kiirehdi.

Millaisia tuntemuksia ja kokemuksia teillä on lapsista fribaradoilla?

Pimeän lokakuun kuulumiset

Onkin ollut vähän hiljaisempi kuukausi! Pahoittelut. Vähän päässyt syksyn pimeys nakertamaan fribailun määriä, eikä kellojen kääntö nyt ainakaan edesauttanut pihalla hillumisia enää työpäivän jälkeen. Jotain sentään tullut tehtyä.

Tukholmassa käytiin tosiaan lokakuun alkupuoliskolla. Discsportin vierailu jäi tosin oven nykimiseen, kun kävi aukioloaikojen kanssa jonkinlainen aivopieru ja paikalla oltiin tunnin verran ajoissa. Shame on me. Loppumatka olikin sitten täyttä timanttia. Mukava mennä ja viipottaa kun koko kolmihenkinen perhe saa reissusta elämyksiä irti.

Kaksi kierrosta Myllymäkeä Heikin keralla. Molemmilta kerroilta +15. Ekalla kierroksella oli kuukauden tauko takana eikä oikein lähtenyt. Tai lähti mutta mihin sattui. Rehellisyyden nimissä ei tuolta mitään huikeita tuloksia lähdetty hakemaankaan, enemmänkin meni hajoamisen ja hajoamisen jälkeisen hupsuttelun puitteissa. Hauskaa oli. 

Toiselle kerralle oli tarkoitus lähteä sunnuntaina aamutuimaan ja hakea myllymäestä vielä se yksi alle +10 -tulos. Edellisenä iltana asentelin sitten valopuulle sähköjä ulkovarastosta pihalle kun tikkailta alastullessa tempaisin oikean nilkan ympäri että rutina kävi. Noh, seuraavana aamuna jäykällä koivella pari testidraivia. Ei tehnyt pahaa. Kävelyn kanssa sai tosin olla tarkkana, ja laitoin ideaalisiteen tukemaan kivien ja kantojen ylityksissä. Eipä kierros mennyt kehuttavasti, kun alitajunta varoi laittamasta tukijalalle kuormaa ja asento nousi tavallaan... hmm, pystyyn? Ja seurauksena draivin suunta oli oikealle. Ja siis oikealle PALJON. Loppukierros meni taas sitten ihan ok, pelissä oli ajatusta mukana ja heittovalinnat noin niinkuin teoriassa toimivat hyvin.

Mitäpä muuta...? Tempaisin harrastekassan (entinen fribakassa, sitten Magic the Gathering tuli jakamaan varoja) kuudenkympin verran pakkaselle ja pakkettiseurannan kanssa saan lähes reealiajassa seurata postiliikenteen takkuamisia. Palaillaan tästä kunhan seuratilaus löytää perille.

Ledilastuja pitäisi ostaa kiekkoihin. Se on mukavaa touhua se. Ylipäätään, pitää nyt päästä tästä pimeydestä yli ja ruveta suorittamaan. Kaamos on kuitenkin melko pitkälti pelkkää nuppijuttua.

Räkää ja Ruåtsia. Ja paljon spekulointia.

Miä olen yleisesti ottaen harvoin kipeä. Jos jotain, niin pari-kolme kertaa vuoteen tulee jonkinlainen flunssa, joka on parissa päivässä ohi. Nyt kuitenkin on viikon verran mennyt sairastellessa, ensin kuumeen, nyt yskän ja liman kanssa. Fun fun fun. Fribailut jäi viime viikolta tekemättä, eikä tälläkään viikolla ainakaan alkuviikosta oikein vielä hotsittelis, kun kolmen kilometrin pyöräily töihinkin alkaa hengästyttämään. Katsellaan loppuviikosta.

Viikonloppuna käytiin vaimon isovanhemmilla kyläilemässä Virolahdella. Kulmilla pyöriessä käytiin Virojoen Lapinvuorella pikaisesti pyörähtämässä, sinne kun olivat 12-väyläisen frisbeegolfradan saaneet vähän tutkan alla ja erittäin vauhdikkaasti aikaiseksi. En sen kummemmin ehtinyt kierrellä, se pitää sitten kiekkojen kanssa tehdä paremmalla ajalla, mutta ekan väylän ja ilmeisesti viimeisen väylän korin löysin.

Ratakarttaa olin foorumilla jo reilu viikko sitten kysellyt, mutta silloin eivät olleet silloin vielä saaneet moista. Vieno toive olikin yllättyä ja löytää se paikan päältä. Noh, eipä löytynyt, mutta eipä haittaa! Jonkinlainen opaste sentään paikalla oli, eka tii kun oli vallien takana piilossa.

Tästähän saa jo paljon itri. Ensinnäkin ykköstiin paikan, mutta myös radasta itsestään. Par 38 todennäköisesti tarkoittaa kahta par4-väylää, ja maaston tuntien sieltä löytyy joko korkeuseroa tai pilliä. Jos rata kiertää Lapinvuoren päälle asti niin odotettavissa on vähän avoimempaa ja kovempaa, kallioisempaa maastoa. Foorumipostauksessa radan rakentamiseen osallistunut nimimerkki samo kertoi että tiipaikkoja on kolmenlaisia, ja heittämään pääsee tekonurmelta, betonilaatalta ja... tadaa, kalliolta.Vaikuttaisi siis monipuoliselta radalta.

Yllä olevassa kuvassa näkyy siis pääpiirteittäin se, mitä pikaisella pyörähdyksellä silmiin osui. Punaisella piirsin tuon olemassaolevan pururata/latu-uran näkyviin ja lisäsin näkyvissä olleet korit ja tiit. Oikealla näkyy ensimmäinen väylä, vasemmalla oletettavasti viimeisen väylän kori. Kiertosuunta radalla tämän perusteella olisi myötäpäivään ja mikäli kalliotakin on jossain kohtaa tarjolla, kierretään melkoinen lenkki. Pururata menee kuvan tavoin rinnakkaisena jonkin matkaa, jonka jälkeen tämä... hmm... ykösväylän mukainen soiro kääntyy jyrkästi oikealle ja ylämäkeen heittäen lähes täydet 180 astetta ennen kaartumistaan takaisin kohti Lapinvuoren huipun seutuvia. Vastaavasti tuo paluu-ura jatkaa vielä jonkin matkaa suoraan, mutta nousee pitkällä ylämäellä ylös ja lähtee kaartumaan oikealle. Tämän suoran ylämäen oikealla puolella on muistaakseni jyrkät kalliot ja vasemmalla kivinen jyrkkä rinne alas, vastassa talojen takapihoja. "Ylhäällä" löytyy jos jonkinmoista kiveä ja kuoppaa korkeuseroilla ja ilman, metsässä ja vähän avoimemmalla.

Spekuloidaanpa lisää. Tässä kohtaa muistutan, että viime kerran tuolla kävin lukioaikoina, vajaa kymmenen vuotta sitten (herranjestas!). Silloin tosin tuolla tuli enimmäkseen suunnistettua, että siinä mielessä päässä on eläviä mielikuvia. Saatan siis puhua silkkaa skördää mutta tällaisia mielikuvia tulee radasta, your mileage may vary! Kalliotii tarkoittaa, että rata käynee mäen päällä asti. Kalliota löytyy lähinnä hyppyrimäen huoltotien varresta.

Punaisella pururata, keltaisella huoltotie. Eka väylä sekä miun unelma viimeisestä oranssilla. Kallioinen alua ellipsin alla ja oletettu yleiskierto vihreällä.

On vaikea arvioida, mitä ykkösväylän jälkeen tapahtuu. Rata voisi nousta mäen päälle periaatteessa heti kakkosväylällä, mutta uskoisin, että pururata ja sen kiertosuunta tulee tässä vastaan, eikä ylämäkee sokkona hölkkääjää vastapalloon heittäminen tunnu oikealta. Lähdetään siitä, että toinenkin väylä myötäilisi pururatauraa, jossa tilaa löytyy verrattaen paljon ja näkyvyys etenkin vastaantulevaa uraa pitkin on hyvä. Kori voisi olla pururadan haaraumakohdan tuntumassa. Siitä sitten lähdetään kohti ylämäkeä joko pururadan kiertosuuntaa mukaillen (miun veikkaus) tai suoraan ylämäkeen kallioiden kanssa kikkaillen. Sen jälkeen jonkinlaisella siksakilla päästäänkin kuvan keltaisen ellipsin alle kallioisempaan maastoon heittelemään taas vähän isomassa tilassa kunnes pikkuhiljaa palaillaan takaisin kohti pururadan maalialuetta ja hiihtomaata. Miun mielikuva viimeisestä väylästä on alamäkihysse hyppyrimäen hyppyrin tuntumasta vallien suojissa näkyneeseen koriin. 

Osuiko, samo lähellekään?

Spekulointi on kivaa, mutta innolla odotan ensi kertaa tuolla, kiekkojen kanssa tietenkin. 12 väylää mahtunee alueelle että heilahtaa, ja jos tuosta pururadan rajoittamasta alueesta lähtee etelään, löytyy siellä tarvittaessa tilaa laajentuakin.

Ensi viikoksi buukattiin koko perheelle Tukholman risteily. Toivottavasti aikaa jää sen verran, että Discsport.se:hen pääsisi kiekko-ostoksille. Myyvat meinaan Prodiscusta ja Prodiscustahan ei koskaan voi olla liikaa. Eihän?