There. Is. No. Offseason!

Ei ole.

Esimerkki oikeanlaisesta pukeutumisesta ja asenteesta syksyisenmärällä fribaradalla!

Vaikka aurongon nousu- ja laskuajat viskelevät omia kapuloita fribaajien rattaisiin, eikä sateinen sää missään nimessä ole kelinä ideaali, on oltava sopeutuvainen eläin. Arkiset fribaillat väistyvät tai lediytyvät, ja mukaan tulee viikonlopun heittelyt isommissa määrin. Kylmyys ja märkyys fribaradalla ei olevarsinaisesti kovinkaan iso ongelma. Ohutta kerrospuheutumista, vedenpitävät kengät, pipo ja hanskat mukaan niin mikäs siinä ollessa ja heittäessä. Kaatosateella tuskin kannattaa metsään mennä, mutta pieni tihku pysähtyy takkiin varsin hyvin.

Pari viikkoa sitten käytiin anoppilassa jälleen käymässä, ja kiekot lähtivät tietysti mukaan. Olin Jasinin kanssa ollut yhteyksissä ja sovittiin, että lauantaina - heti kun on valoisaa - lähdetään Sahanmäelle. Kello oli yhdeksän, hyi. Jasin heitti varsin miehekkäät +3 miun tuskaillessa draivini kanssa rohkeahkon +14 -tuloksen. Ei parannusta kesään tuolta, mutta nyt sentään tulos oli ihan oikeasti huono ja suorittaminen surkeaa. Kivaa oli tosin, Sahanmäki on vaan yksinkertaisesti upea rata. Harmi ettei aikaa eikä valoa riittänyt käydä tutkimassa Ykslammin laajennusta. Jääköön ensi kertaan. Saako toivoa mustaa joulua? Ei kai. Enkä kyllä toivo. Hyi.

Likan innostus frisbeegolfiin alkaa myös näkymään. Vieteltiin tytön kanssa viikonloppu kahdestaan ja käytiin ekaa kertaa ihan vain kahdestaan radalla. Ei tietenkään mitään Ravikangasta lähdetty turaamaan läpi, vaan ihan tuo läheinen Sammonlahti. Rata oli tyhjä ja aikaa oli. Tyttö heitteli avauksia, kiikutteli (omaa) kiekkoaan kainalossa ja korilla kävi vielä heittämässä kiekon pömpeliin. Ja väyläopasteet. Niitä tutkittiin kans.

Monesta lähteestä kuuluu aina välillä, miten lapsen kanssa on vaikea mennä paikkoihin ja tehdä asioita. Osaltaan totta, mutta suurimmaksi osaksi kyse on pelkästä valmistautumisen ja uskaltamisen puutteesta. Meidän keväällä kolme täyttävä likka liikkuu fribaradalla oikein, "pelaten", ja ymmärtää että radalla liikutaan eteenpäin. Meidän likka silminnähden nauttii kiekottelusta! Tottakai, tiettyjä rajoitteita ratojen ja aikataulujen suhteen on, mutta mitäpä siihen sanoisi? Kompromisseilla kaikilla on hauskempaa. Mene ysiväyläiselle, kierrä vaikka kaksi kierrosta jos pikkuihminen vielä jaksaa. Pidä evästauko. Käy kesken pirkkuputken (jos niitä joskus edes...) siinä leikkipuistossa kiikkumassa ja kerää tiipaikalta kukkia. Osaa lähteä pois vaikka kuuden väylän jälkeen. Päästä muita ohi. Tutki väyläopastetta ja käpyä. Älä kiirehdi.

Millaisia tuntemuksia ja kokemuksia teillä on lapsista fribaradoilla?

Tuplabogey tour 2015 - osa 2: Lauantai

Tuplabogey Tourin toinen päivä valkeni, ja tukevan aamiaisen jälkeen päivä alkoi pienen alkulämmittelyn säestyksellä Riutta DGP:ltä. Rata oli vanhalta, 12-väyläiseltä layoutiltaan miulle ennestään tuttu, mutta nykyisen 18-väyläisen ulkomuodon lisäväylät olivat ennestään tuntemattomia. 

Alkulämmittelyt näyttivät hyviltä, puttikorilla ketjut kilisivät ja ykkösväylällä oltiin yhtä usein pirkku- kuin par-putilla. Kierros itsessään ei sitten ollut niin mairitteleva, lopunviimein tuli nakutettua tauluun +14 Teron viedessä +6:lla johtoa jälleen isommaksi. Pidin uusista väylistä, eikä vanhoissakaan mitään vikaa ole. Monipuolinen paikka harrastaa!

Ajovuoro taas meikäläiselle ja suunta kohti Tuusulaa ja Ristikiven rataa. Kangasmetsää ja hiekkakuoppaa -yhdistelmä kuvaa tätä 18-väyläistä (joskin kaksi väylää pois käytöstä) varsin osuvasti, eikä kiekkojen löytymisen kanssa ole tosiaan maastosta johtuen mitään ongelmaa. Heittokin kulki kivasti, tosin kämmeneltä heittäessä tuppasi kiekko lirvahtamaan antsassa lapasesta ja sen saattelemana sitten ties minne. Kampoihin sain kuitenkin laitettua, lopunviimein sekä Tero että miä pelattiin kierros +5:een.

Seuraava etappi oli Tuusulan Burger King, jossa pikatankkaus ja keula kohti Kivikkoa, miun Tourilta ehkä eniten odottamaa rataa. Ja Kivikkohan oli juuri odotustensa veroinen. Oli vaikka mimmoista väylää avoimemmista luukutuksista teknisempiin metsäsoiroihin ja vesiesteisiin. Alun tyyni kesäpäivä reipastui varsin navakaksi tuuleksi, joten jännän äärellä oltiin useammankin avauksen kanssa. Hanttiin tuli täälläkin laitettua, kierroksen jälkeen kortissa seisoi +10 miulle ja +9 Terolle.

Tourin kaksi viimeistä rataa olivat Hyvinkäällä. Ensin käytiin kiertämässä mieleenpainuva Sahanmäki DGP ja siihen perään otettiin molemmilta luulot pois Nummenmäki DGP:llä, Suomen vaikiemmaksi metsäradaksi tituleeratulla jötkäleellä. 

Sahanmäki edusti jälleen enemmän avointa kangasmetsää, joskin siellä kangasmetsässäkin saatiin välillä tiukkoja linjoja aikaiseksi. Erittäin leppoisa paikka heitellä ja vajaan puolenvälin avoimet luukutukset viimeistään avaa hartiat! Täällä ratkesi sitten voitto ratavoittojen osalta, kun Tero vei kahdella heitolla itse heitettyäni +14. Koska raakatuloksessakin eroa oli jo tuon verran, julistettiin voittaja epävirallisesti jo 19.:nnen korilla.

Mutta Nummenmäki heitettiin silti haastemielessä, jos ei muuten niin yrittäessä kaunistaa loppulukuja. Nummenmäki on Sahanmäestä poiketen rakennettu tiheämpään ja sankempaa aluskasvillisuutta käsittävään metsään, ja väyläkuvaus "pitkä ja kapea" sopii lähes joka väylälle. Ja lukuahan tuli. Lopunviimein eroa oli jälleen Teron eduksi yhden heiton verran tuloksilla +27 ja +26.

Huikeahan tuo kokemus oli. Uusia ratoja tuli koettua paljon ja hauskaa oli. Vaikka pataan tuli lähes joka radalla, niin oli ilahduttavaa kuitenkin saada pataan tiukassa kisassa - Mukkulaa, Mäntsälää ja Riuttaa lukuunottamatta kaikki ratatulokset olivat kahden heiton sisällä! Palkinnokseen Tero valikoi itselleen C-MD:n, jonka käyn hakemassa tulevalla viikolla itselleni saatekirjeen rustaamista varten.

Ja suunnitelmat ovat kovat jo ensi kertaa ajatellen...

Melkein kaksi viikkoa tuli kuitenkin vietettyä lähes (puttitreenejä pihalla) fribatonta lomailua, mutta keskiviikkona kaivoin illansuussa sateesta huolimatta kiekot esiin ja painuin Myllymäkeen. Hyvin kulki heitto kiekkojen tullessa tutummiksi koko ajan. Ensimmäisen yhdeksän väylän jälkeen kökötettiin tuloksessa +4 (sisältäen yhden triplabogin!), ja sain ekaa kertaa pelattua kakkosväylän pirkulle. Hyvä avaus, hyvä jatko, hyvä putti. Toinen puolikas ei sitten mennyt niin mairittelevasti, kun lopputulos oli muhkea +15. Ei haittaa, se on kuitenkin suunnilleen tämän kesän keskitasoa, ja jos keskitasoon pääsee tupeltamalla niin sieltä on kovempaakin tulosta vielä tulossa.