Tuplabogey tour 2015 - osa 2: Lauantai

Tuplabogey Tourin toinen päivä valkeni, ja tukevan aamiaisen jälkeen päivä alkoi pienen alkulämmittelyn säestyksellä Riutta DGP:ltä. Rata oli vanhalta, 12-väyläiseltä layoutiltaan miulle ennestään tuttu, mutta nykyisen 18-väyläisen ulkomuodon lisäväylät olivat ennestään tuntemattomia. 

Alkulämmittelyt näyttivät hyviltä, puttikorilla ketjut kilisivät ja ykkösväylällä oltiin yhtä usein pirkku- kuin par-putilla. Kierros itsessään ei sitten ollut niin mairitteleva, lopunviimein tuli nakutettua tauluun +14 Teron viedessä +6:lla johtoa jälleen isommaksi. Pidin uusista väylistä, eikä vanhoissakaan mitään vikaa ole. Monipuolinen paikka harrastaa!

Ajovuoro taas meikäläiselle ja suunta kohti Tuusulaa ja Ristikiven rataa. Kangasmetsää ja hiekkakuoppaa -yhdistelmä kuvaa tätä 18-väyläistä (joskin kaksi väylää pois käytöstä) varsin osuvasti, eikä kiekkojen löytymisen kanssa ole tosiaan maastosta johtuen mitään ongelmaa. Heittokin kulki kivasti, tosin kämmeneltä heittäessä tuppasi kiekko lirvahtamaan antsassa lapasesta ja sen saattelemana sitten ties minne. Kampoihin sain kuitenkin laitettua, lopunviimein sekä Tero että miä pelattiin kierros +5:een.

Seuraava etappi oli Tuusulan Burger King, jossa pikatankkaus ja keula kohti Kivikkoa, miun Tourilta ehkä eniten odottamaa rataa. Ja Kivikkohan oli juuri odotustensa veroinen. Oli vaikka mimmoista väylää avoimemmista luukutuksista teknisempiin metsäsoiroihin ja vesiesteisiin. Alun tyyni kesäpäivä reipastui varsin navakaksi tuuleksi, joten jännän äärellä oltiin useammankin avauksen kanssa. Hanttiin tuli täälläkin laitettua, kierroksen jälkeen kortissa seisoi +10 miulle ja +9 Terolle.

Tourin kaksi viimeistä rataa olivat Hyvinkäällä. Ensin käytiin kiertämässä mieleenpainuva Sahanmäki DGP ja siihen perään otettiin molemmilta luulot pois Nummenmäki DGP:llä, Suomen vaikiemmaksi metsäradaksi tituleeratulla jötkäleellä. 

Sahanmäki edusti jälleen enemmän avointa kangasmetsää, joskin siellä kangasmetsässäkin saatiin välillä tiukkoja linjoja aikaiseksi. Erittäin leppoisa paikka heitellä ja vajaan puolenvälin avoimet luukutukset viimeistään avaa hartiat! Täällä ratkesi sitten voitto ratavoittojen osalta, kun Tero vei kahdella heitolla itse heitettyäni +14. Koska raakatuloksessakin eroa oli jo tuon verran, julistettiin voittaja epävirallisesti jo 19.:nnen korilla.

Mutta Nummenmäki heitettiin silti haastemielessä, jos ei muuten niin yrittäessä kaunistaa loppulukuja. Nummenmäki on Sahanmäestä poiketen rakennettu tiheämpään ja sankempaa aluskasvillisuutta käsittävään metsään, ja väyläkuvaus "pitkä ja kapea" sopii lähes joka väylälle. Ja lukuahan tuli. Lopunviimein eroa oli jälleen Teron eduksi yhden heiton verran tuloksilla +27 ja +26.

Huikeahan tuo kokemus oli. Uusia ratoja tuli koettua paljon ja hauskaa oli. Vaikka pataan tuli lähes joka radalla, niin oli ilahduttavaa kuitenkin saada pataan tiukassa kisassa - Mukkulaa, Mäntsälää ja Riuttaa lukuunottamatta kaikki ratatulokset olivat kahden heiton sisällä! Palkinnokseen Tero valikoi itselleen C-MD:n, jonka käyn hakemassa tulevalla viikolla itselleni saatekirjeen rustaamista varten.

Ja suunnitelmat ovat kovat jo ensi kertaa ajatellen...

Melkein kaksi viikkoa tuli kuitenkin vietettyä lähes (puttitreenejä pihalla) fribatonta lomailua, mutta keskiviikkona kaivoin illansuussa sateesta huolimatta kiekot esiin ja painuin Myllymäkeen. Hyvin kulki heitto kiekkojen tullessa tutummiksi koko ajan. Ensimmäisen yhdeksän väylän jälkeen kökötettiin tuloksessa +4 (sisältäen yhden triplabogin!), ja sain ekaa kertaa pelattua kakkosväylän pirkulle. Hyvä avaus, hyvä jatko, hyvä putti. Toinen puolikas ei sitten mennyt niin mairittelevasti, kun lopputulos oli muhkea +15. Ei haittaa, se on kuitenkin suunnilleen tämän kesän keskitasoa, ja jos keskitasoon pääsee tupeltamalla niin sieltä on kovempaakin tulosta vielä tulossa.

Pohjanlahden rannalle ja Hämeeseen

Kello soi viime keskiviikkona kello neljältä. Aamupalaa naamariin, edellisenä iltana pakatut kamat kantoon ja jalkaisin kohti yliopiston parkkipaikkaa. Bussi Vaasaan lähti viideltä, perillä oli tarkoitus olla puolilta päivin. Varsinainen syy Vaasan reissuun oli sähkötekniikan alan jatko-opiskelijoiden kesäkonferenssi, mutta sainpa yhdistettyä siihenkin frisbeegolfin. Tarkoitus oli yhyttää vanhan opiskelukaverin, Matin kanssa, joka nykyisin työskentelee Vaasassa ja käydä heittämässä Arboretumin puistomainen rata läpi. Alustavalla viikolla matkaan tarttui myös vähemmin heitellyt Mikko, ja viimeisillä konferenssin avauspäivän esitelmien lopulla Mikon kanssa askelmerkkejä Arboretumiin lähdöstä sopiessa penkkiriviä taaempaa kuului: "Frisbeegolfia? Hitto, onko teillä ylimääräisiä kiekkoja, omat jätin kotiin kun mietin ettei kuitenkaan kerkeä". No, olihan niitä, ja matkaan lähti myös Santeri.

Paahteisen päivän päätteeksi tallustelimme kolmisin noin kolmen kilometrin matkan Arboretumin ykköstiille, jossa Matti sovitusti odotteli. Silveriumin puolen jätimme väliin ja päätimme keskittyä parin kierroksen verran Arboretumin puoleen. Ekan kierroksen pelasimme neljästään harjoittelumielessa ilman tuloslaskua, rataan tutustuen. Vaikka kyseessä oli puistorata, oli kyseessä monipuolinen rata. Avauksissa löytyi hyssepommia ja suoraa (kämmeneltä ja rystyltä), s-linjoja sekä korkeita suoria. Tarvittiin draiveria, midaria ja putteria. Mutta koska kysesssä oli puistorata, oli se myös paikkapaikoin sekava väylien asettelujen suhteen ja muita puistonkäyttäjiä luonnollisesti joutui varomaan.

Ensimmäinen kierros meni rataan tutustuessa. Lopunviimein tulos taisi olla jossain +4:n ja +6:n välillä. Muiden tuloksia en varsinaisesti kysellyt, mutta Matti kertoi heittäneensä -5. Toiselle kierrokselle lähtiessä Santeri lähti hiippailemaan takaisin hotellia kohti ja Matin ja Mikon kanssa lähdimme toiselle kierrokselle. Henkilökohtaiset tavoitteet taisivat mennä näin: Mikolla keskimäärin +1 per väylä, Matti halusi pakkaselle ja miä mhdollisimman lähelle sitä. Ekan kierroksen aikana taisin tehdä yhden birdien, ja muutamilta väyliltä piti mahdollisuuksiakin olla, mutta heittopituus ei vieläkään riitä suurimmalla osilla väylistä pirkkupaikoille. En ruvennut riuhtomaan, vaan pyrin puhtaaseen heittotekniikkaan.

Periaatteessa lopputulos omalta osalta on hyvinkin tylsä. Avaus "OK", lähäri alle ja lähäristä riippuen joko putti tai nosto. Huonot avaukset tai lähärit tuottivat bogeytä korttiin. Perussuoritukseen voi kuitenkin olla tyytyväinen, kun rautaputteja tuli pari, Eri avauslinja toimivat suurimmaksi osaksi juuri niin kuin piti ja lähäripeli oli jälleen upeaa - myös kämmeneltä. Putti oli epävarmaa, tosin... Lopunviimein pelasin kolme yli (mikä on ilman birdieitä miusta ihan hyvä), Matti meni yhden alle ja Mikkokin pusersi ittelleen viimeisellä väylällä uskomattomasta paikasta +12 -tuloksen. Hieno rata, hieno keli ja hienoa seuraa!

Perjantaina konferenssi loppui ja bussimatka takaisin alkoi. Itse tosin hyppäsin jo Tampereella pois ja jatkoin Riihimäen kupeeseen anopille, jonne vaimo ja tyttö olivat jo viikolla tulleet. Puuhailtiin perheen kanssa kaikkea mukavaa, ja sunnuntaina kävin toisen, Riihimäelle muuttaneen vanhan koulukaverin Jasinin kanssa kiertämässä Riutta DGP:n. Kyseessä on hiihto- ja lasketteluympäristöön rakennettu 12-väyläinen ja voi pojat kun olikin jännää! Meinasi takakutosella mennä niin pahasti sisu kaulaan ettei mitään rajaa.

Rata on hyvin mäkinen. Välillä vedetään laskettelurinnettä alaspäin, välillä ylöspäin ja välillä mennään harjun lakea pitkin. Huonosta heitosta rankaistaan 50 metrin sivuttaissirtymällä, metsällä tai rinteeseen rollauttamisella. Tai näiden yhdistelmillä. Omassa pelissä tämä ehdottomasti näkyi. Puutteellinen kiekon lähtönopeus ei oikein nähtävästi toimi korkeuserojen kanssa, koska aikaisin feidaava kiekko menee pitkälle sivuun (alamäki) tai feidaa entistä aikaisemmin (ylämäki). Dominoefekti tulee siitä, kun alitajuisesti pyrkii pelaamaan varovaisesti ja heittää vielä hiljempaa ja... tiiättekin loput. Etukutonen omaan peliin nähden ok, lähestymiset lyhyitä, lähäripeli pelasti mitä pelastettavissa oli, mutta ongelmia tuli putterin kanssa. Aina kun otin P1:n käteen, ei saanut hyvää suoritusta aikaiseksi. Lähärit oli löysiä ja lipeilivät käsistä ja putit olivat voimattomia. Pitää kenttätreenissä ottaa jatkossa draiverien lisäksi isommalla fokuksella putterit ja midarit mukaan.

Takakutonen oli sitten sitä pykälää jännempää frisbeegolfia. Käytännössä väylällä oli pysyttävä, jos ei halunnut pulaan lähärin kanssa. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvia tuolta lähestulkoon sadistiset mittasuhteet omaavalta osuudelta. Ei sillä, kivaa oli ja väylät haastoivat kyllä upeasti miettimään tarkkaan mitä avauksen kanssa haluaa tehdä. Jälkeenpäin ajateltuna bogey per väylä oli oikeastaan ihan hyvä tulos. Kun tuota korttia kattoo, niin käytännössä yhdellä heitolla per väylä lisättynä tuo vastaa Arboretumin korttia ylempänä. Suoritus on nähtävästi menossa tasaisempaan suuntaan, birdieitä ei tule, mutta ei tule isoja virheitäkään.

Ylipäätään hieno viikko takana. Näki vanhoja kavereita ja tutustui uusiin. Puoltoista uutta rataa (puolikas Riutta käyty jo aiemmin läpi) koettu eikä hajonneita paikkoja tai hukattuja kiekkoja. Heittopituudet ovat lyhyitä mutta linjat ovat hyviä. Ja jos birdie-paikkojen puutteen ei anna harmittaa, niin suoritus on vakaata. Kun heittopituudet tästä lähtevät kehittymään, niin jännä nähdä pysyykö tuo vakaa suorittaminen vielä pelissä mukana.

Great week behind. Adventures of yours truly started on Wednesday, when I hopped on a bus to Vaasa. Main event there was annual conference of doctoral students of electrical engineering, but naturally I found a way to implement disc golf into the program. I wrote to my old friend Matti, who works there nowadays that we could go to some course nearby while I'm there. In addition, Mikko from my university joined the company and finally the plan was to go to Arboretum in Vaasa. During the start of the conference, as me an Mikko were scheduling things up, another dude, Santeri overheard us and joined in. The more the merrier, let's go!

We met Matti at the course and threw a total of two rounds. After first Santeri decided to head back to hotel, but the remaining three of us decided to take scores on the second round. Matti wanted to go below zero, I as close to it as possible and Mikko set his goal at +1 per hole. We all had a good round an all goald were met, more or less. Matti -1, I +3 and Mikko +12.

On Sunday I went to throw Riutta DGP at Riihimäki  with another old friend, Jasin. Altitude differences on this course really bested us, and the scores weren't that good... I guess it's time for more practise, this time also with putters and midranges...