Näytetään tekstit, joissa on tunniste Varusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Varusteet. Näytä kaikki tekstit

31.1.2016

Hienosäätöä ja varautumista

Toinenkin kiekkotilaus saatiin onnistuneesti tehtyä, postitettua ja vastaanotettua. Vara- ja kenttätreenikiekkotilaus käsitti siis Ultrium ja Basic Midarit sekä Premium Jokerin, joiden lisäksi hankin vielä ensi kesän taistoihin uuden pyyhkeen sekä meidän likalle ihka ensimmäisen kiekon, jos vaikka kelien lämmetessä päästäisiin porukalla taas Sammonlahteen. Miä valkkasin muotin (Latituden Ruby) ja neiti värin (keltainen). Toistaiseksi ollaan molemmat oltu tyytyväisiä valintaan, vaikka kokemuket kiekosta ovatkin jääneet sisätiloissa hypistelyyn.



Nyt miulla pitäisi olla kiekkojen puolesta valmis setti ensi kesän taistoihin! Perusmuovisille kiekoille löytyy kaikille uusi kulutusta odottava kappale ja muutenkin varakappaleita löytyy joka käänteeseen. Kiekkojen lisäksi laukusta löytyy nyt siis myös kaksi pyyhettä ja ensiapupussukankin kunnon tarkastin. Vielä kun jokusen kappaleen ihmisenpaikkausvälineitä, kyypakkauksen ja hyttysmyrkyn tuonne virittelee niin... päh, eipä tästä loppua taida tulla.



Saliheittelyissä on käyty melko aktiivisesti lähäriheittojen lisäksi draiviformia läpi toimistoputterin pikkuhiljaa kuluessa puhki ja pahki. Viimeisimmät viikot ovatkin olleet jonkinlaista oivallusten aikaa, ja yllättävän pienistä asioista on (ainakin oman fiiliksen puitteissa) tullut yllättävän reilusti napakkuutta ja terävyyttä heittoon. Välillä mielleyhtymiä on haettu niinkin kaukaa kuin sulkeisista, mutta miulla tuon tyyppinen ajatusmallipohja treeniin tuntuu toimivan. Otteen puolella pyrin edelleen hieromaan rutiiniksi sellaista otetta jolla kiekon nokka kestää alhaalla ja siinäkin on hyvää kehitystä havaittavissa. Jahka lumet sulaa vähemmäksi niin pitää käydä kokeilemassa ihan kentällä mihin tuo salissa asioiden hierominen ja pohdiskelu on vienyt. Ennen sitä voisi tosin napata videon-pari Youtubenkin puolelle. Peukku-upsiakin olen viimein opetellut! Hoopolta se tuntuu edelleen mutta eihän sitä tiedä milloin sillekin löytyy tarvetta. 

Sosiaalisessa mediassa alkaa jo näyttämään keväiseltä - ainakin Turussa, Vihdissä ja Kotkassa on kuvien perusteella jo ihan vihreää paikoin tai isommin näkyvissä. Hyvähyvä, sanon minä ja palaan katsomaan, josko kymmenen päivän ennusteessa näkyisi taas vähän enemmän plussaa kuin viikko sitten.

17.5.2015

Kuraiset viikkokisat

Sainpas itteä niskasta kiinni ja kävin nyt sitten viimein niissä viikkokisoissa. VIime torstai oli kelin puolesta vähän siinä ja tässä, vuoroin satoi ja vuoroin paistoi. Myllymäki on kurainen, sehän nyt on tähän aikaan vuodesta selvä, mutta sadekeli on toinen juttu.

Lähtiessä kotoa paistoi vielä aurinko, puolen välin kohdalla tuli vettä kuin aisaa. Grreat! EN kuitenkaan antanut periksi, vaan otin kaikista välttämättömimmän taskukilkkeen (auton avaimet) mukaan ja jätin kaiken muun herkän autoon. Kaulukset ylös ja ihmettelemään.

Keskiviikkoiltana käytiin Lidlissä ostoksilla ja sieltä tarttui mukaan 12 euron juoksutakki, joka mainostekstien mukaan pitää tuulta ja hylkii vettä. Pääsi siis riepu tositoimiin heti kättelyssä. Jännä takki, mahtuu nyrkkiin ja ei paina mitään.

Siinä sitten pideltiin sadetta kopin alla kunnes aloitettiin poolijaoilla. 27 pelaajaa oli paikalla, 3 hengen pooleissa pelattiin. Itselle sattui seuraksi Larry ja Iiro, joista ensimmäinen voitti lopulta koko kisat. Miulla pyöri kansio laukussa ja opettelin kirjaamaan tuloksia. Aloitusväylä oli 14 - murheenkryyni. Sade alkoi heikkenemään pikkuhiljaa ja takki toimi hyvin - yhdellä pompsahduksella vesi ropisi takin pinnalta pois ja mies kesti kuivana. En kaikkia väyliä muista ihan varmuudella, mutta miun mielestä homma meni näin:



14. Avaus Basic Laserilla vasemmalle, neppi väylään, Titan-fore lipsahti oikealle metään, putti korille ja tuplabogi (juokseva +2)
15. Avaus Basic Laserilla rinteeseen vasemmalle, putterilähäri jää kuusen alle, neppi korille ja bogi. (+3)
16. Avaus lipsahti oikealle puuhun, hermostuksissaan lähäri pienessä hyssessä mihin sattuu vasemmalle ja pahasta paikasta ei uskaltanut muuta kun nepata alle (+4)
17. Alkoi kädet ja kiekot kuivamaan. Basic Laseri käänsi yli ja jympsähti maahan oikealla olevien puiden taakse. Jatkoheitto uskomaton MD2-antsa korikummun alle ja putti sisään. (+4)
18. Napakka avaus Ultrium Laserilla osuu roikkuvaan puuhun ja putoaa puoleenväliin väylää. Kurasta yritän pienen vauhdin kanssa suoraan korille Basic Midarilla. Heitto lentää varmaan 10m korin taakse nätillä linjalla ja mies puolittain perseelleen kuraan. Käsipesu ojassa ja märällä kannikalla paluuputti alle ja bogi (+5)
1. Avaus Titanilla pienessä hyssessä lipaisee sisämutkan puita ja kuolee siihen. Neppi alle ja par (+5)
2. Avaus Titanilla ihan liian matala ja ei kanna edes mutkaan. Tästä mentiin puukujaa vasemmalle ja oikealle muutamaan otteeseen ja tupla korttiin (+7)
3. Avaus Basic Laserilla kääntää yli liikaa ja avaus ikävässä paikassa väylän reunamilla. Antsayritys käy väylällä ja palaa oikealle. Neppi alle ja bogi (+8)
4. Avaus D-MD2:lla ei jaksa kääntää yli mutta päätyy "oikealle puolelle" kuusiaitaa. Neppi ja nosto (+8)
5. Kämmenavaus Ultrium Laserilla lähtee pienessä antsassa ja mettään menee. Järkevä ratkaisu ja neppi väylään. Yritän Rhynoforea korille mutta suorana menee. Putti ohi (+10)
6. Rypemisväylä. Antsa-avaus karkaa Basic Laserilla vasemmalle (tätä täytyy oikeasti treenata). Puita kopistellen ja häpeästä punaisena neljäs heitto ohi muiden avauksista. Triplabogi lopulta. (+13).
7. Neppi alamäkeen lähtee lussuna ja hyssessä. Menee portista mutta feidaa nopeasti. Neppi korille ja par (+13)
8. Avaus näyttää nätiltä, mutta jäi liian kauas korista ollakseen mukava putata jyrkännettä vasten. Par. (+13)
9. Päivän nätein avaus, melkein. D-MD2 tekee just niinkuin pyysin ja flippaa keskellä väylää suoraksi, kelaa vauhtia alamäkeen ja lähtee kääntämään loivasti yli. Suunta on täydellinen ja koria kohti mutta nappaa sisämutkassa puuhun ja sukeltaa oikealle. Neppi parin puun takaa korin alle ja par. (+13)
10. Avaus Ultrium Laserilla lähtee napsun verran vasemmalle ja kuolee kallion alle puihin. Yritän Titanforea korille, mutta kättä puuttuu ja Titan feidaa ajoissa. Neppi alle ja bogi (+14)
11. Hyvä avaus Ultrium Laserilla (käänsi jopa vähän yli) väylälle, putille ei jakoa joten neppi ja par (+14)
12. Rhynolla hysseavaus lähtee korkeana ja feidaa jyrkänteen reunalle 10m korista. Neppi korin alle ja par (+14)
13. Avaus Basic Midarilla lähtee vasemmalle eikä käännä yli sitä vähääkään. Vasemmalta puiden seasta löytyy jonkinlainen reitti ja D-MD2 liitää pitkälle haaraputille. Ohi ja bogi. (+15)

Lopputulos siis +15, joka on vain viisi heittoa omasta ennätyksestä Myllymäessä ja kaksi kauden parhaasta. Ei paha. Omalla suorituksella irtosi sija 21/27 ja viikkokisajää on murrettu. Parin viikon päästä taas paremmin. Ylipäätään jäi hieno fiilis kisailuista. Ens kerralla ei jännitä sitä vähääkään.

Ens sunnuntaina Tuplabogey Tour -arkkivihollinen, Tero saapuu Lappeenrantaan. Kisakuntoa mitataan Myllymäessä.

2.11.2014

Fribakengät

Menin sitten ja ostin ensimmäiset puhtaasti fribaan tarkoitetut popot.

Aikaisemminkin miulla on ollut aina samat kengät kierroksella käydessä, mutta samoja popoja on käytetty kaikessa ulkoilussa lenkillä käymisestä leikkipuistoon. Kyseessä ovat olleet siis Asics-merkkiset perusjuoksulenkkarit. Jalassa tukevat ja mukavat tepastella, juosta ja nakella lättyä.

Mutta lenkkitossua ei ole oikein tehty kestämään märkää. Tämähän ei ole ongelma, jos pysytään pururadoilla tai jalkakäytävillä, mutta fribaradalla lätty on milloin missäkin ojassa, ryteikössä tai muuten vaan pitkässä nurmikossa. Lisäksi kun noita lenkkareita käyttää kaikkeen liikuntaan, niin olen saanut huomata, että fribailun mukanaan tuoma metsässä rymyäminen on saanut kengät kulumaan huomattavasti vaihdikkaammin.
Ja siksi ostin kengät. Olen aina välillä lueskellut läpi Frisbeegolf-forumin kenkäkeskustelua, ja sieltä spottasin parinkin käyttäjän kehuneen Lidlissä myynnissä olleita juoksukenkiä parin kympin hintaan per pari. Seuraavan kerran ruokaostoksilla käydessä kävin vilkuilemassa, josko popoja olisi vielä jäljellä. Ja olihan niitä, sain jopa valita värin! Valittavissa oli jonkin sortin neonvihreät ja puna-mustat. Jälkimmiset lähtivät mukaan.

Viime keskiviikkona kengät pääsivät tulikokeeseen, kun lähdin toistamiseen Heikin ja Tuomon kanssa ledikiekkoilemaan Myllymäkeen. Vettä tihutti ajoin ihan reippaastikin ja kuraa oli sen verran, että valoisaan aikaan olisin saanut varmaan imitoida alppikaurista väylien välillä kuivia paikkoja etsiessä. Pariin otteeseen huomasi vasta astuessa, mihin koipi tuli työnnettyä. Varsinainen tulikoe siis.

Ja kengät kestivät hyvin, ja markkinoitu vedenkestävyyskin oli tosiasia. Jalat olivat kuivat koko kierroksen, eikä kenkä tuntunut jalassa sen kummemmalta kuin aiemmat lenkkarit. Tulos kierrokselta oli muheahko +22, mutta siihenkin oli syynsä. Hauskaa oli.

26.8.2014

Parasta mahdollista fribaseuraa

Myö käydään aika usein perheen kesken frisbeegolfaamassa. Useinmiten homma kulkee niin, että vaimo ja tyttö ottavat keikan ihan ulkoilun ja (loistavan) seuran kannalta ja iskä saa heittää ja suorittaa. Passaa miulle, perheretket (fribailuineen tai ilman) ovat kyllä parasta mahdollista ajanvietettä mitä äkkiseltään tulee mieleen. Ei sillä, työ- ja kaveriporukalla fribailu on myös hauskaa, mutta kokonaan eri tavalla. Yksinkään heittelyssä ei ole mitään vikaa, mutta kyllä sitä seuraa yleensä kaipaa mukaan.

Blogiteksteistä erottaa todella hyvin milloin vaimo ja tyttö ovat olleet radalla mukana, koska näiltä reissuilta yleensä tulee paljon valokuvia mukaan.On jännä nähdä omaa suorittamista ja etenkin sitä kuuluisaa tupeltamista jonkun muun silmin. Eikä se tetenkään haittaa, että blogiteksteissä on välillä kuviakin. Jotenkin sitä yksinään kulkiessakin on mukamas aina niin kiire ettei kerkeä ottaa kuvia.

Vaikka vaimoni ei ole pahemmin itse fribailusta innostunut, järjestää hän aina välillä yllätyksiä lajiin liittyen. Kun esimerkiksi kävimme Frisbeepointissa uutta laukkua metsästämässä, hän onnistui vielä jollain verukkeella puörähtämään kaupassa vielä uudemman kerran hakemassa miulle jo aiemmissakin postauksissa näkyneen Fade Gear:n pinkin pyyhkeen (koska se on vaan niin fabulous) ja Axiom Icon Cookie -minin. Ja kun viikko sitten vietimme puuhääpäivää (on muuten 5-vuotishääpäivä), sain tällaisen kortin:

Kiekko on vielä valkkaamatta, mutta eiköhän sitä viikon sisällä joku lätty lähde tilaukseen. Olen vähän mietiskellyt C-FD:tä tuohon omaan väylädraiverisarjaan jatkoksi. Tai sitten MVP:n Inertiaa... en tiedä, kattellaan.

Joka tapauksessa, vaikka vaimoa ei fribaaminen innosta läheskään samoissa määrin kuin miua niin on kuitenkin mukava että kotijoukoilta saa tukea lajiin, oli se sitten seuran, kuvaamisen tai yllätysten muodossa. KIITOS!

My family is the best possible company while on the course. Even though my wife doesn't really share my enthusiasm about disc golf, she shows endless support for me. She (and our daugher) accompanies me on the course and photographs my progress. She gives me all kinds of surprises in the theme of the sport, as seen in the pictures. When we were celebrating our 5th wedding anniversary (wood-theme), she gave me a card which had - alongside trip to forestry museum - a free disc (for practise, so that the trees wouldn't get hit so much).

It's nice to get support from the home troops, wheter it's in the form of company, pictures or surprises. THANK YOU!

26.7.2014

Pyhiinvaellusta

Koittipa sitten päivä, jolloin oli aika vaihtaa suurempaan. Innovan starter bagini alkoi pikkuhiljaa sanomaan sopimusta irti läpän ompeleiden sekä tilantarpeen vuoksi. Olkoonkin, että laukunrutaleeseen mahtui hyvin helposti 11 kiekkoa, ei muuta sitten mukana kannettukaan. Auton avaimet sai nippanappa mahdutettua laukun ulkoreunan taskuun, mutta lompakosta lähtien muut kamat jätettiinkin sitten autoon. Ja sitten tuli se 12. kiekko.

Yritin olla uuden laukun ostossa realistinen ja ennen kaikkea kurinalainen. Listasin ominaisuudet, jooita laukussa tulisi olla ja sen pohjalta etsittäisiin se sopivin. Pehmeä katto hinnalle olisi 50€, juomapullolle hyvä tasku, taskutilaa romppeille (tavoitteena hankkia vielä pieni ensiapupakkaus sun muuta pientä) ja kiekko-osastolle tilaa (siten että nykyiset mahtuisivat kivasti ja kasvunvaraakin jäisi). Lähinnä laukkuvalinta jäi kahden väliseksi. Ensin iskin silmäni melko uuteen laukkuun, Dynamic Discs:n Soldieriin. Näytti hyvältä, kuulosti hyvältä, mutta halusin kuitenkin rumplata kassin läpi käsissä.

Viime viikonloppuna kävimme vaimon kanssa Helsingissä ihan kahdestaan, tyttö jäi mummilleen hoitoon. Linnanmäkeen oli lopullinen suuntima, mutta matkalla käytiin Frisbeepointissa laukkuostoksilla. En kehdannut siinä pihalla mitään pyllistyskumarruskuvia ottamaan, mutta olihan siinä jonkinlainen pyhiinvaelluksen tuntu. Etenkin kun täällä metsässä ei kiekkoihin pelkästään erikoistuneita kauppoja ole.

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka olo olikin vähän kuin pennulla karkkikaupassa niin onnistuin kuitenkin pitämään itsekurin kasassa. Ensi töikseni tallustin ison DD:n merkillä varustetun hyllyn kohdalle... ja löysin tyhjän hyllyn Soldierin hintalapun kohdalta. Hienoinen pettymys, mutta omaa syytä - olisihan tuon nettikuapasta voinut varmistaa. Onneksi toinen laukkuhaastaja, Innovan Deluxe, löytyi viereisestä hyllystä. Siinä hypistellessä laukku vaikutti napakalta ja taskutkin oikein hyviltä. 1,5 -litrainen juomapullo mahtuisi helposti juomapullotaskuun, ja se kyllä kierrokselle riittäisi. Soldieriin verrattuna vaihtarina toisesta juomapullotelineestä saikin sitten koko laukun pään kokoisen vetoketjutaskun. Hintaa laukulle tuli 56,50€, joka hieman ylitti budjetin. Olen tuota ostohetkestä käynyt jo ulkoiluttamassa ja "soon hyvä nyt".


Lastailin tuonne testimielessä 14 kiekkoa ja tilaa tuntui vielä jäävän reilusti. Molemmat kiekonjakajat ovat vielä paikoillaan ja vaikka putteri olisikin sisällä, on kasvunvaraa huimasti.


Vaikka laukkuun saisi kiinni vielä reppuvaljaatkin, taidan toistaiseksi retuuttaa tuota mukana tulleen olkahihnan kanssa. 14 kiekkoa ja iso juomapullo eivät ensikokeilujen mukaan tuottaneet ongelmia.

My old Innova Starter bag started to break down, as the seam between the flap and zipper was torn open. Also, while the bag fitted 11 discs easily, I couldn't carry virtually anything else on the course. And the 12th disc at some point was needed.

While visiting Linnanmäki amusement park in Helsinki last Sunday I went bag-shopping to Frisbeepoint. Originally I was going to get DD Soldier, but ended up buying Innova's Deluxe bag instead (Soldiers were sold out). Now I have a bag that will accompany me hopefully for some years, since it now has the extra space I needed for discs and also for other supplies needed on the course.

11.1.2014

In the Bag

Sainpas itteä niskasta kiinni ja kirjoitettua tuon In the Bag -sivun valmiiksi. Sinne on nyt listattu, ja jatkossa tietenkin sinne päivittyy, kaikki ne kiekot mitä tulee hyppysissä pideltyä. Tällä hetkellä kiekkoja on kaksitoista kappaletta (viimeisin tuli ostettua tätä luonnostellessa), mutta pari niistä on periaatteessa identtisiä ja osa jouluna lahjaksi saatuja. Yhdestä kasvoin ulos, herranjestas! Tai no, bagissa sekin kiekko kulkee vielä, eri roolissa kuin ennen.

Mutta, käydäänpäs välineistö läpi!


Bageina on 15 euroa paikallisessa Intersportissa tarjouksessa maksanut Innova Starter Bag. Myyntitekstien mukaan vetää 8-10 kiekkoa, jonka lisäksi putterille on vielä oma tasku. Toinen bagi on periaatteessa Discraftin vastaava. Sen sain osana joululahjasettiä, mutta kulkee vissiin nimellä Weekend bag. Vetää muistaakseni 6-8 kiekkoa ja putterin. Molemmissa bageissa on (pieni) vetoketjutasku sekä juomapullolle pussi. Innovan bagissa on muuten kankainen väliseinä, joka jakaa laukun kahtia, Discraftin bagissa tätä ei ole (bagi nyt on muutenkin hitusen  pienempi).

Sitten tuo pyyhe... Se on ihan Luhdan käsipyyhe! Imee vettä ja on kivan kokoinen.Ei liian karkea, ei liian ohut, ja sopivan kokoinen. Jotain värjäymää siinä on, ei tosin vaikuta mihinkään. Mukana kulkee myös pari permanenttitussia, jos iloisen pyyhkeellä hinkkaamisen seurauksena sattuisi nimi ja/tai puhelinnumero kiekon pohjasta häviämään. Ovat sininen ja punainen, joista punaista käytän kaikkiin paitsi punaisiin kiekkoihin.

Sitten nuo pelin kannalta tärkeimmät, eli kiekot. Käyn kiekot kuvien jälkeen läpi kronologisesti. Tässä siis driverit...

...ja tässä midarit ja putterit



Tuo sininen Discmanian MD2 Fiend on miun ihka ensimmäinen kiekko. Sain sen miut lajin pariin esitelleeltä kaverilta viime syksynä, kun ei kuulemma oikein tykännyt heittää sitä. Ittehän tykkäsin. Laajensin melko nopeasti kiekkovalikoimaa Discmanian kolmen D-linen kiekon setillä. Siinä tuli siis tuo P1 Maniac, toinen MD2 sekä tuo keltainen FD Jackal. Näillä päästiin mukavasti pelin pariin ja opettelemaan lajia, mutta vakaammiksi drivereiksi ostin työkaverilta nuo Innovan kiekot, TeeBirdin ja Bansheen, Champion-muovilla molemmat. Setti jonkin aikaa hyvä sellaisenaan - FD:llä heitin suorat avaukset, TeeBirdia tai Bansheeta tuli käytettyä, kun tarvittiin varmaa fadea. Myös kovemmissa kämmenheitoissa TeeBird toimi hyvin. MD2:t olivat mukavan manipuloitavia, suoria midareita ja puttaus toimi tuolla P1:llä. Mutta sitten tapahtui ilmeisesti kehitystä, eikä tuo Jackal tahtonut enää olla suora. Joko ittellä kehittyi käsi, kiekko kului (hiton Ykslammi, se syö noita kiekkoja!) tai molempia, mutta FD:stä tuli kertaheitolla fadeton oikealle menevä kiekko. Tilasin sen ja toistaiseksi vielä suoriin avauksiin liian vakaan TeeBirdin väliin 175-grammaisen S-linen Jackalin. Sen mitä olen tuota ehtinyt heittää, niin toimii täydellisesti. Ja sen pitäisi kestää vähän enemmin!

Tässä olikin setti jouluun asti. Jouluna vaimo antoi lahjaksi tuon Westsiden BT-muovisen Tuonelan Lautturin. Tätä pääsin paiskomaan Karhumäessä sekä pari heittoa kentällä. Selkeästi nopeampi kiekko kuin nuo aiemmat ja todella vakaa. Tällä hetkellä toimii heittoihin, joiden pitää mennä pitkälle ja vasemmalle. Saa nähdä, miten tuo lähtee kulumaan ja kuinka paljon suoristuu. Innolla odotan, että tätä pääsee heitelemään lisää.

Vanhemmat olivat hommanneet lahjaksi nuo kolme Discraftin kolme Pro-D -muovista kiekkoa - Magnet, Buzzz ja XL. Nämä ovat painoiltaan siellä 164-168 -grammaisia. Aiemmassa tekstissä kerroinkin, miten nuo Buzzz ja XL lensivät, mutta kerrattakoon vielä, että XL asettuu miulla noiden Jackalien väliin, mutta hyvin lähelle S-linea. Buzzz sai taas miut muistamaan, millaisia nuo MD2:t olivat uutena... (hiton Ykslammi taas!). Magnetista en taas oikein osaa sanoa mitään, istuu käteen samoin kuin tuo Maniac, ja molemmat tuntuvat aavistuksen liian korkearimmisiltä. Voi kyllä olla ihan tuon tauonkin syytä, tiedä häntä. Pitää treenata tuota puttausta ja putterilla heittämistä vielä.

Lähdettiin tänään koko perheen voimin Lappeenrannan keskustaan kaupoille. Pyörähdin keskustan Intersportissa kuikuilemassa, josko heillä olisi vielä kiekot liikkeessä myynnissä. Jos tuuri kävisi, siellä voisi olla tuolla aiemmin kaipailemani kestävämuovinen suora midari (myyvät siis Innovaa ja Discmaniaa, eli MD2:sta tai Makoa haetaan). Noh. Niin... jaah, ostin sitte S-linen PD:n... Pitäisi olla saman oloinen kuin tuo Lautturi on uutena, mutta mikäli yhtään osaa aavistaa, niin se saattaa suoristua tuosta aika sähäkästi. Tuo PD on muuten jännän värinen. Ensiksi katoin, että valkoinen. Otin toisen valkoisen kiekon viereen ja tuo onkin haaleen vaaleenpunanen. Joku vaihtovärinen vissiin. Hieno joka tapauksessa.

Pitkä teksti tuli. Onneksi kuvien kanssa oli apuri paikalla!



My In the Bag -page is ready, but here I'll present my equipment and discs. So far I have two small bags - One is from Innova (8-10 discs) and the other from Discraft (6-8). Mainly I use the Innova one, because at least for now I can carry all my discs in it. The towel is just a regular towel meant to dry one's hands with, nothing special there. Also, some permanent markers are always inmy bag, just in case I wipe my markings off of the discs during a course.

And then the discs. I started with the blue MD2, which my friend didn't like and he decided to giveit to me. Afterwards Ibought a Discmania set containing P1, MD2 and FD, all in D-line. Ialso bought few discs to fulfill the need for more stable drivers - Champion TeeBird and Banshee from Innova.

Later Inoticed that either my throwing was improved, the FD got worn out, or both. FD started to turn right without any fade. The TeeBird didn't quite fulfill the role of straight driver, so I bought S-line version of the FD, this time in 175 grams. All good stuff.

For christmas my wife got me Westside Boatman in BT plastic. Faster than my previous drivers, also waaaay more stable. I'm exited to see howthis one wears out! Also, my parents gave me the Discraft Pro-D set of Magnet, Buzzz and XL. The XL isbit more understable than S-line FD and a bit faster too. The Magnet I really don't have an opinion on, my putting and putter-throws are kind of work-in-progress at the moment. But the Buzzz... it remindes me of the MD2s when they were new...! So straight!

Today I was searching my local Intersport for S-line MD2s or Star Makos... But... ehmmm... bought a S-line PD... It should be like the un-worn Boatman. Let's see...!