Tuplabogey tour 2015 - osa 1: Perjantai

Kaksi päivää, 9 rataa, 158 väylää. Ja 652 heittoa. Siitä oli viime viikonloppu tehty. 26.-27.6 heitettiin nimittäin Tuoplabogey Tour 2015!

Perjantaiaamuna puoli kahdeksan aikaan lastauduimme koko perheen voimin autoon ja suuntasimme kohti Kouvolaa ja Veturin parkkipaikkaa. Vaimo ja tyttö jatkoivat anoppilaan ja miä hyppäsin Teron kyytiin. Matka jatkui Lahteen ja Mukkulaan.

Olin pakannut tälle reissulle muitakin kuin Prodiscuksen kiekkoja. Lähinnä matkaan lähti sellaisia kiekkoja, joiden häviäminen ei haittaa - draiveriosastolla vanha Tiippari palasi ruotuun vesiesteväylille ja D-MD2 midaripuolella. Mukkulaa ja Riuttaa varten mukana oli myös Champion Rhyno ja miun vanhat D-P1:t. Laukku oli painava. Paria kuuroa lukuunottamatta keli oli poutainen ja upea.

Tuplabogey tour oli reissuna niin uniikki ja mahtava, että siitä kirjoittaminen on itseasiassa melkoisen vaikeaa. Reissun aikana opin paljon omasta pelistä, fyysisestä ja psyykkisestä. Heitin uudenlaisia ratoja ja väyliä jotka pakottivat epätavanomaisiin heittoihin. Opin nesteytyksen ja ravinnon merkityksen, onneksi en kantapään kautta. Lisäksi tutustuin jokusen vuoden "kadoksissa" olleeseen serkkuuni uudestaan yhteisen harrastuksen merkeissä. Ja pidettiin hauskaa, voi pojat.

Niin joo, ja turpaan tuli että tukka lähti.

Mukkulan avasin heti vahvasti pirkkuputille. En putannut sisään tätä enkä sitä toista pirkkuputtia väylältä 19, vaan molemmat kolisivat alarautoihin. Muuten meno oli aika kiinteää. Tulosta paransin edellisestä käynnistä +35:stä +26:een. Ja välissä sinne oli tullut neljä väylää lisää. Seitsämän heiton johdossa kohti Orimattilaa.

Orimattila, täysin uusi rata miulle. Jälkiviisaana totean, että mukava paikka ja hieno rata, joo. Osa väylistä oli mielikuvituksettomia, mutta kutkuttavia väyliä jäi myös mieleen. Esimerkiksi hiekkakuopan pohjalle heitettävä lopusta kapea liidättely tai hiihtosillan alta menevä alamäki-triplamandopläjäys. Lopputulos +18 ei varsinaisesti sykähdyttänyt, tupeltamista oli ihan liikaa. Tero otti kahdella heitolla kiinni. Viiden heiton kaulalla syömään ja Mäntsälään.

Mäntsälässä kävi täysi sulaminen. En tiedä miksi, mutta heitot eivät lähteneet lainkaan ja se näkyi tuloksessa ja miehessä. Rata oli hieno, joskin huonolla heitolla lupiinipuskista kiekon löytäminen on vaikeaa. Mäntsälä jäi ratana mieleen kuitenkin positiivisesti, hiekkakuoppaa (hiekkakuopastoa?) oli oivallisesti käytetty mitä erilaisimpiin linjoihin pelaajan pään menoksi. Lopputulos omalta osalta surkea +24 siinä missä Tero paukutteli tauluun +11. Viiden heiton johto kääntyi kahdeksan heiton takaa-ajoksi ja kiesin keula suunnattiin kohti perjantain viimeistä etappia, Hausjärven Ykslammia.

Ykslammi oli reissun ainoa ysiväyläinen ja valikoitui mukaan siksi, koska se sattui olemaan meidän majapaikkamme, anoppilan läheisyydessä. Itse nakuttelin tälle jo kovin tutulle radalle pirkuttoman +3:n ja Tero nappasi perjantain ainokaisen pirkun väylältä 6. Sain kahdella heitolla kurottua eroa kiinni. Unta palloon otettiin kuuden heiton takaa-ajolla.

Ensimmäinen päivä oli vähemmän raskas kuin odotin. Illalla toittakai ruoka ja uni maittoivat, mutta paikat olivat kipeän sijasta väsyneet. Hienoja ratoja mahtui jo ensimmäiseen päivään, ja vaikka Mäntsälä meni miten meni, oli fiilikset katossa. On tää vaan hienoa!

Mukkulassa on jännä ilmasto.

Aiemmasta tekstistä nohevimmat päättelivätkin, että viikonloppuna tuli tehtyä pikapisto Lahteen. Tarkoituksena oli kaveriporukalla kiertää Mukkulan rata, josta itse palaisin takaisin sukuloimaan ja muut jatkaisivat teille tietymättömille heittelemään. Mukkula oli itselle uusi tuttavuus, ja into oli luonnollisesti kova. Yksi porukan pelaajista, Matti, heitti vielä haasteen, jossa tulostani verrattaisiin hänen ensimmäiseen tulokseen Mukkulassa, joka oli +21. Tulos kuulostaa isolta, mutta takaraivossa kuumotti tieto siitä, että toinen kaverini, Tero, joka on myös jonkin verran minua enemmän heitellyt kävi nappaamassa Mukkulan neitsytkierrokselta muhkean tuloksen +34. Noh, draivi oli omaan tasoon peilaten tikissä ja luotto kova, eli yrittämään vain...

Liikkeellelähtö oli sovittu puoli kymmeneksi aamulla. Kelin ollessa muutaman asteen plussan puolella surautin auton parkkiin ja hiippailin kohti harjoittelukoreja, jossa enemmistö tulevan kierroksen ryhmästä oli jo lämmittelemässä. Sekaan vain. Paikalla olivat Asmo, Matti, Jasin ja Jake. Bonusta oli vielä tietysti se, että Matilla oli aamukahveilta jäänyt pullaa, jota lähestymisheittoluontoisten lämmittelyjen ohessa mutustelin. Heitto tuntui toimivan. Kellon lyödessä pykälään paikalle lennähti vielä Teppo, ja ryhmä oli kokonaisuudessaan kasassa.

Ykkösväylä oli rakennustöiden vuoksi pois käytössä, joten kierros lähti käyntiin kakkosväylältä. Samoin väylä 17 jätettiin rakennustöiden takia väliin. Näiltä väyliltä päätettiin lyödä tuloskorttiin kaikille par, joskin bogey olisi saattanut näin jälkeenpäin ollut ehkä enemmin paikallaan...

OB tuli tutuksi, voi pojat!. Jo heti kakkosväylän avaus lipesi OB:lle, mikä tietysti näkyy tuloksissa. Se, mikä sitä vastoin ei näy on se, että esimerkiksi etuysiltä kolmosväylää huomiotta avaukset lähtivät oikeasti hyvin. Vaikka avaus saattoi päätyä OB:lle, oli se silti napakka ja varma. Pariin otteeseen avauksessa oli aavistus väpätystä, mutta ei mitään liiemmin hajottavaa. Etuysiltä mieleen jäi korin kolistelut. En nyt tarkkaa määrää muista, mutta varmaankin neljä-viisi kertaa kolisteltiin joko alarautoja, yläpantaa tai ketjuja. Kaikki putit kuitenkin sivusuunnassa kohteessa. Etuysin jälkeen oltiin tilanteessa +12 ja siirryttiin metsäosuudelle. 

Väylän 11 avaus oikealle taittaen alamäkeen S-PD:llä jäi erityisesti mieleen ja ennen väylää 13 tasaista bogeya napsui korttiin. Väylän 13 avaus TeeBirdillä oli niin täydellinen kuin voi olla, mutta heikohko lähestyminen alamäkeen ja röyhkeä par-putin yritys tuottivat tuplabogeyn korttiin. Metsästä ulos tullessa alkoi tapahtua kummia. Tuuli koveni entisestään ja puuskat olivat... jänniä. Ilmassa alkoi lentää vettä, räntää ja lunta yhdessä ja erikseen. Väylän 14 avaus karkasi tuulen mukaan ja painui oikealle ojaan, eikä sieltä oikein saanut kunnollista pelastusta. 15 meni myötätuulen ja metsän suojan ansiosta jälleen hyvin, mutta 16:lla oltiin taas OB:llä ja kovaa. Väylän lopun saareen pääsin esimerkiksi vasta kolmannella yrityksellä, joten muhkeahko 11 heittoa oli täysin ansaittu. 

Lopputulos siis +31, joka on paljon. Olisi se voinut olla enemmänkin, mutta ehdottomasti olisi voinut olla vähemmänkin. Siitä frisbeegolf on hieno laji, että huonoista tuloksista ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään ja että aina löytyy parannettavaa. Innolla odotan seuraavaa kertaa kun pääsen taas haastamaan Mukkulaa.

Loppuryhmä lähti Mukkulasta kohti uusia seikkailuja fribailun parissa ja itse suunnistin takaisin perheviikonlopun pariin. Kiitokset vielä koko poppoolle, ehdottomasti otetaan uudestaan!

 On the last weekend I was throwing at the Mukkula DGP for the very first time. I was accompanied by five friends of mine. We headed of to the course at 9.30 in the morning and from the get go the meaning of OB became veeeery clear. However, my driving wasn't that bad, more or less I was happy about the progress I've had recently. Sure, I banged some upper bands or lower irons on the baskets and yeah, I was OB on almost every hole, but still ,the throwing was good in my books. In the end, I ended up having a total score of +31, which is extremely high, but then again, I know where the play went wrong and I know for sure that better results are on my reach. That +21 score I was challenged for... I believe that's achievable still... 

What matterts the most is that we all had good time. Thanks to the whole group, we have to do this again soon!