Elokuun helteitä

Vaikka ilmassa alkaa pikkuhiljaa haiskahtamaan syksyn tulo, ovat kelit kestäneet oivallisina. Vettä ei liiemmin ole tullut ja poutapäivän lämpötilat tuntuvat järjestään kiipivän sinne kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Työarki alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa ja fribailullekin on välillä aikaa.

Jasin kävi uudemman kerran viikko sitten Lappeenrannassa, ja kolmikolla Heikki, Jasin und miä käytiin parin kierroksen koitos Sammonlahdessa. Heikki oli enemmänkin Jasinin caddien roolissa, mutta miulla ja Jasinilla oli tägit selviteltävänä. Ensimmäinen kierros pelattiin tasan, tupeltelua tuli omalta osalta isoimmin väyliltä 4 ja 9, joista ensimmäisellä missasin mandon ykkösyrittämällä ja toisella lirvautin foren lepikkoon. Näistä tuli yhteensä kolmen heiton plussat, mutta onneksi ykköseltä, vitoselta ja kutoselta tuli sitten kompensoivat pirkut.

Toisella kierroksella startti oli jälleen vahva. Puuhipsun ansiosta oli eka holari lähellä, kun Sparta kajahti alarautaan. Noh, pirkkukin kelpasi. Parhaat fiilikset tarjosi kuitenkin kakkosväylä. Basic Midari lähti kourasta juuri niinkuin yritin, ja hentoinen hysseflippi kantoi keskipitkälle putille. Sisäänhän se meni, ja samalla Sammonlahden kaikki väylät on pirkutettu. Neloselta tuli bogi, vitoselta taas pirkku, samoin kasilta. Ysin tupelsin tuplabogiin ja yhden heiton erolla vitostägi siirtyi osasto Hyvinkään haltuun miulle jäädessä lätkä numero kuusi. Syyskuussa sitten Hyvinkäällä revanssia.

Kuva: fgr.fi

Sunnuntaina päätimme jatkaa sukulaisvierailua kotiseutumatkailun ja shoppailun muodossa ja päristelimme tytön nukkuessa autossa päiväunia kohti Kouvolaa. kaupoissa pyörimisen jälkeen suunnistettiin Harjunmäen radalle Valkealaan. Viime kerrasta täällä olikin jo aikaa, ja rata on päässyt kasvamaan neljän väylän verran 13-väyläiseksi. Osa vanhoista väylistä oli jäänyt myös pois, joten tuttuja väyliä taisi olla... viisi-kuusi? Noh, anyway, parasta mahdollista kangasmetsää ja hiekkakuoppaa tarjolla, kokonaista yhden kerran jouduin etsimään kiekkoa. Alkukierroksesta tuli poimittua parikin plussaa korttiin, kun ykkösen hysseavaus lipsahti käsistä liian ajoissa ja kolmosella heitin liian lepsusti ja Sparta ei jaksanut kääntää kunnolla yli - lähärin taisin lirvauttaa vielä puuhun. Noh, neloselta pääsi poimimaan Jokeriforella pirkun, tuntui hyvältä. Vitosella kävi hölmä virhe. Kävin katsomassa väylän ja totesin, että forellahan tän pitäisi menna ihan kivasti, kun nätisti taittaa lopussa oikealle. Vakaampi Laseri lapaan ja nätillä ässälinjalla just niinkuin suunniteltiin... jälkeenpäin lepikosta pelastusupsia virittäessä tuli mieleen, että väylä kuitenkin on sen sadan metrin mittainen - ei miulla sellaista forea vielä ole! Olisi pitänyt vain heittää joko Midarilla tai sillä alivakaammalla laserilla suora rysty siihen (leveään) väylään ja pelata paria. Mut ei, yrittää piti, ja bogin edestä tulikin yritettyä.

Kutosella tuli otettua virhe takaisin, kun Titani teki niin kuin käskettiin ja pitkä puttikin upposi. Seiskaväylällä tuli pieni virhearviointi tuulen kanssa. Hiekkakuopassa tuuli tuntui pyörivän vähän miten sattui, ja tuolle ison feidin rystyrunttaisulle tarjottiin myötätuulta. En tiedä miksi, mutta Titania kaivoin taas kouraan, vaikka alivakaampaa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan tarjota. Noh, sain pelattua parin vielä pois. Jokerilla heitetyt antsalähärit toimii kyllä hyvin! Kasilla kolistelin edellisellä kerralla tolppaa, ja nyt haettiin samanlaista aggressiivista linjaa, olihan korin takana hiekkapenkka. Vastatuulen takia kouraan basic Jokeri flippaamisen pelossa, ja vasemmalle lähti. Lähti kyllä suoraan eikä kääntänyt pätkääkään yli. Jostain puolesta välistä männyn alta foreneppi lähtee lussuna eikä putti uppoa. Äh.

Ysillä taas oli toinen ääni kellossa, kun  Midarin sai likimain nostaa pömpeliin. 10 ja 11 menikin sitten tupeloidessa avauksien ja lähäreiden kanssa, ja +1 vaihtui +3:een. 12:n tiipaikka oli viety aiemmasta paikasta ylös hiekkakuopan vallin päälle, ja vähän jopa reunaa kauemmas jättäen alkujännää koivuportin muodossa koko rahan edestä. Pitkä par3, iso korkeusero ja napakka vastatuuli puuskilla. Katastrofin ainekset ovat kasassa. Tällä kertaa kiekkovalinta osui suurinpiirtein oikein, kun lähdin sillä vakaammalla Laserilla yrittämään. En muista, tuliko avaukseen pieni hyssenpoikanen, mutta suunta oli hyvä ja korkeus nätti alaviisto. Tuuli lähti viemään Laseria reippaasti oikealle, mutta lopulta lätkä palasi takaisin väylän keskilinjan oikealle puolelle. Ei korin alle, mutta eipä lähärinkään kanssa mitään ongelmia ollut. Hyppuputti korille ja par sisään.

Viimeinen väylä oli enemmänkin korvien välistä kamppailua. Satametrinen tasaisesti oikealle kääntävä tasainen väylä kuntopolulla. koko väylän pituudelta väylä viettää reippaasti vasemmalle, mutta forea ei oikein pysty väylän muodosta johtuen tarjoamaan. Alivakaa Laseri kouraan ja ajatus "heitä kovaa niin se kääntää yli" -mantra päähän. Heitto lähti kovaa, mutta pienessä hyssessä. Kiekko flippasi vaakatasoon ja rupesi vaeltamaan väylää pitkin oikealle. Vauhti loppui vähän ennen koria, jossain 90 metrin korvilla ja kiekko muksahti alamäkeen parin risun taakse. Hyvillä mielin antsaneppi alle ja par korttiin. Tuntui hyvältä käyttää sitä riskimpää heittoa, kun tiesi ja uskoi siihen että kiekko tekee mitä sen käskee tehdä. Pituuttakin oli tämän kesän mittapuulla oivallisesti!

Hyvä rata. Teknistä, lyhyttä väylää plus pari isompaa riipaisua. Ei liian pitkä eikä turhauttavan lyhyt.

Tänään on edessä Ravikangas Joutsenossa Heikin kanssa. Metsäradat, ne on sillä omalla sadistisella tavallaan niin ihania.

Fribaturistina pitkin ja poikin

Johan se taas on rapsakka viikko vierähtänyt viime tekstistä. Viime viikkoa väritti isolta osin työkeikka Turkuun, mutta tulipa eilenkin käytyä hakemassa uusi sulka fribaturistin hattuun.

Maanantaiaamuna päräytin siis täältä Lappeenrannasta vuokra-autolla Turkuun. Puoli yhden maissa perillä ja hommat työn alle. Illansuussa kohti hotellia ja siitä seikkailemaan. Kiekot jätin vielä huoneeseen, mutta suunnan otin kohti Urheilupuistoa ja sen 9-väyläistä pikkurataa. Alunperin frisbeegolf-forumin viestiketjussa sain vinkin, että putteri ja kaljaa messiin niin hyvä tulee. Kävelin radan läpi ja tuli pimeä. Suksin sapuskan ostoon ja hotellille.

Seuraavana päivänä meni töissä sen verran yliaikaa että päätin siirtää Lausteelle menoa ja käydä verryttelemässä pari viikkoa kiekoitta ollutta kroppaa Urheilupuistossa. Ykköstiille sattui samaan aikaan pari paikallista heppua, joiden kanssa kiersin radan. Ihan hauska rata oli heitellä, joskin tilanpuutteen vuoksi lyhyenläntiä väyliä - kolme kertaa koko kierroksella oli muistaakseni midari kourassa tiillä.

Kierros alkoi lyhyellä lammen ylityksellä, jonka onnistuin heittämään vastarannan puuhun. Par on parempi kuin tupla. Seuraavat kaksi väylää näyttivät kovalla kädellä sen, kuinka ruosteessa sitä tuntuman puolesta voikaan olla. Ensin kakkosväylän avaus kämmenellä ihan mihin sattuu vasemmalle ja kolmosella hyssen tavoittelu rystyllä päätyi vasuriin ja pusikkoon. Bogey per väylä ja +2. Nelosen suoran ja kapoisen väylän avaus Rhynolla istahti korin alla oleviin juuriin ja vitosen hivenen antsaa pyytävä neppi menikin suorana korin alle. Plussalta tultiin samassa ajassa nollille kuin sinne mentiinkin. Kutonen, hivenen kuumottava kapea pusikonylitys päätyi oikealle puskaan, kun P1 lähti aavistuksen kääntämään yli. Seiskan kämmenavaus lähti feidaaman ennen aikojaan. Par molemmilta kuitenkin ja nollissa pysyttiin. Kasin pidempi lammenylitys oli vähän hermostuttava rannassa olevien puiden takia, mutta yhdistelmällä puuhun ja rantaan - neppi alle - nostopar vältyttiin hävikiltä. Viimeisen väylän avaus jäi pitkälle putille, josta sain tuikattua väylän ja kierroksen yhden heiton pakkaselle. Mukava fiilis jäi radasta. Eihän tuolla varsinaisesti kovaa pääse heittämään, mutta iltapuhteena oikein hyvää liikuntaa.

Seuraavana päivänä olikin sitten edessä The Rata. Rata, jonne pääsyä odotin jo siitä hetkestä kun tieto Turkuun lähdöstä sähköpostiin tuli. Kamat oli jo työmaalla mukana, ja sähäkästi singahdin radalle heti kun töistä pääsin - tavoitteena olisi kiertää rata ennen pimeän tuloa.

Kaksi ensimmäistä väylää heitin yksin, muistaakseni ensimmäiseltä otin bogeyn ja toiselta parin. Näin jälkeenpäin huomasin, että olin vahingossa hypännyt kolmosväylän ohi, koska nelosen tii oli niin houkuttelevasti tyrkyllä. Avaukset tuntuivan alkuväylillä lähtevän ylös, mutta yet again, viime kerrasta oli jokunen tovi ja heitto odotetusti ruosteessa. Vitosen tiillä (oikeastaan nelosella kiekko etsiessäni) minut sai kiinni varsin mukava parivaljakko. Nimet kyllä kysyin, mutta olkoon nyt sitten herrat Hihaluuri ja Aurinkolasit. Olivat paikallisia, miua kokeneempia heittäjiä ja suostuivat ottamaan miut siipiensä suojaan kierroksen ajaksi. Pari väylää myöhemmin huomasin, että tuloskirjaus oli unohtunut sen siliän tien rupattelun tieltä ja tyydyinkin siitä eteenpäin nautiskelemaan kokemuksesta. Hyvä päätös. Seura oli mukavaa, rupateltiin niitä näitä ja räpellettiin vuorotellen. Pirkkuja ei kierroksella saatu, mutta (nyt kun tätä ratakarttaa tillotan ja koitan muistella) sitä hätyyteltiin ainakin 18:lla. Pahoja rypemisiä sitten tuli esimerkiksi 5:llä, 7:llä, 8:lla, 9:llä, 12:lla, 20:llä ja 22:lla. Muuten meni oikeastaan todella hyvin! Ylikääntävät heitot kääntyivät yli, kämmenet menivät pääsääntöisesti suoraan ja muutenkin oli sellainen tekemisen meininki. Toki sen huomasi, että suurin osa väylistä on miulle aivan liian pitkiä noin niinkuin pirkkujen ottamiseen, mutta haitanneekos tuo. Jääpähän motivaatiota treenaamiseen.

Torstaina kurvailin kotia kohti kahta uutta rataa kokeneempana. Vähän kiire tuli tuon Lausteen kanssa pimeän puskiessa päälle, mutta kaikki ne kokemukset tuli friban saralla koettua mitä Turusta lähdettiin hakemaan.

Lauantaina lähdettiin koko perheen voimin shoppailemaan Kouvolaan, tarkemmin sanottuna Veturiin. Harmikseni jouduin toteamaan, että urheiluliikkeiden fribasesonki on auttamatta päättynyt ja hyllytilaa oli karsittu isolla kädellä. Olisin halunnut koettaa Latituden Daggeria käteen, mutta eipä sitten tällä kertaa. Paluumatkalla poikkesimme Harjunmäen frisbeegolfradalla Valkealan tuntumassa, ja taas oli jotain pielessä. Rata itsessäänhän on oikein näppärä, lyhyehkö 9-väyläinen hiekkakuopparata, mutta draivi oli niin kuraa kun olla ja osaa. Tuntui, että kaiken sai muistella alusta asti uudestaan; kolmen väylän jälkeen kolme heittoa plussalla, ei hyvä. Avaukset lähtivät taivaille ja lähärit jäivät lyhyeksi. Puttikin oli sitä itteään - jotenkin siihen pitäisi saada samanlainen rentous kuin vaimon kanssa putteria kopitellessa... vaan kun ei. Nelosväylästä eteenpäin asiat muuttuivat. Avaukset lähtivät paremmin, ja loppuun mentiinkin litanialla par, birdie (avaus tolppaan), birdie, par, birdie, par. Lopputulos siis E, ja aika neutraali fiilis.

Toivottavasti tuleva talvikausi ei syö kaikkea kesän aikana opittua pois, harmittaa ottaa takapakkia. Motivaatiota pitäis alkaa kaiveleen jostain.

Three new courses in a week. I had a business trip to Turku and naturally I just had to visit Lauste. Also, night next door (at least in disc golf distance units - it was like 500m) of my hotel was a small 9-hole course which I also threw. Nothing special really in terms of throwing. Some good, some bad. The courses were nice (Urheilupuisto) and just breathtaking (Lauste). Urheilupuisto was -1 and Lauste was some big numbers over - didn't really count as I found some locals to guide me around and forgot...

On Saturday we were shopping with the family and went to Harjunmäki disc golf course en route home. Nice little sandpit with nine holes. My drive was just terrible, after three (not so long) holes I was at +3, but managed to pull my act together and struggle an E.