Kannattiko?

Noh, siinä missä ulkona talvi vielä jatkuu ja intoa naruttaa kiekkoja ei oikein löydy, tämä ei toivottavasti ole fribailun kannalta mikään merkittävä juttu...

Kävin eilen koettamassa luistimia jalkaan vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja tokihan sitä tervepäinen ihminen lähtisi varovasti liikenteeseen. Noh, hivenen hulluutta on hyvä, mutta nyt oli liikaa. Laskeuduin sirosti kuin balleriina (not) oikean ranteen päälle ja jumankekka kun teki makiaa.

Yhtä tuskaista yötä myöhemmin ranne ei omin voimin taivu kovin paljoa ja kuormituksen kestoa ei ole. Toisella kädellä varovasti avitellen ranteen saa taipumaan jonkin verran, mutta sielläkin tulee rajat vastaan aika nopeasti. Eli nyt vaan odotellaan ja katotaan, miten tuo lähtee tuosta kuntoutumaan. Jos ei muuta niin ensi viikolla sitten näyttämään tuota lekurille.

Kannattipa taas olla fiksu!

Miä kun en juuri lainkaan uusiin asioihin lähde mukaan...

Koin tarvetta pituusmittausapplikaatiolle - opettelin koodaamaan. Sain pituusmittausapplikaation kasaan ja samat taidot pääsivät Jylyn kanssa isomminkin esille.

Kaipailin nopeustutkaa ja kollegan kanssa on komponentit tulossa ja projekti hyvää vauhtia etenemässä.

Puhuttiin Teron kanssa siitä, kuinka voitaisiin tämän vuoden Tuplabogey tourille hankkia palkintokiekko tourin stämpillä...

Noh, asia johti toiseen ja miä olen tässä pari viikkoa tutustunut kiekkojen värjäilyyn. Parin viikon päästä suunta on talviloman muodossa kohti pääkaupunkia ja tarkoitus onkin Frisbeepointista käydä jonkinlainen värjäyspaketti hankkimassa. Ensi alkuun lähden ihan mustalla ja sapluunavärjäyksellä, mutta mikäli kädentaidot ja kärsivällisyys riittää, niin mikä jottei muutakin - monivärisapluunoita, marmorointia, vaahtoja, liimavirityksiä.

Kuva: Frisbeepoint

Tähän voisi tietysti vinkua siitä, miten homma on hinnakasta ja kynnys sen ensimmäisen kiekko-oston ja täysin tyhjällä pöydällä puuhastelun aloittamisen suhteen on korkea. Jos vaikka homma meneekin reisille ja kiekko on pilalla? Vähän aikaa mietiskelin, miten tuota aloitusta kannattaa lähestyä, ja käytännössä olin tuota miun uutta sinistä Premium Jokeria jo heittämässä veitsen alle, kun spottasin käytettynä myynnissä oranssin Ultrium Jokerin. Kunto 9/10 ja hintaa posteineen 9e. Rieska tuli parissa päivässä postilaatikkoon, ja kansi on sen verran hyvässä kunnossa, että tuosta sain hyvän ja verrattaen edullisen harjoitusvastustajan. Ja jos vaikka kannessa olisikin jotain isompaa skraidua ollut, olisin vain värjännyt sen sinisen premiumin.

Opettelen ensin tietenkin selkeäkuvioisilla sapluunoilla, mutta tässä kevään aikana pitäisi vielä hieman modattu Tourin logokin saada kiekon pintaan.

Että tämmöstä. Kohta varmaan rupean suunnittelemaan ratoja. Tai tekemään kiekkoja...

Nopeustutka 30 eurolla?

Nopeustutkaprojekti on alkanut osoittaa taas elonmerkkejä komponenttitilausten muodossa. Digisparkin 1,6 dollaria maksavia mikrokontrollereja ja kolmisen dollaria kappaleelta maksavia doppler-antureita vaeltelee pikkuhiljaa pitkin maailmaa kohti innokkaita ja hivenen karvaisia kätösiämme. Lisäksi tulossa on pari pientä I2C-näyttöä testaukseen sekä uusi setti operaatiovahvistimia.

Tutkan rakenne ja vaadittavat komponentit alkavat olemaan selvillä. Doppler-anturi lähettää mikrovolttiluokan signaalia, joka suodatetaan ja vahvistetaan sellaiseksi, että lopunviimein signaali käyttää mahdollisimman laajasti koko käytössä olevan viiden voltin jännitealueen. Lopuksi signaalista tehdään kanttiaaltoa komparaattorilla. Näin signaali saadaan näppärästi työnnettyä mikrokontrollerille ja kanttiaaltojen nousureunojen avulla saadaan signaalin taajuus ja edelleen doppler-taajuuden aiheuttavan kappaleen nopeus ratkaistua. Loppu tapahtuukin mikrokontrollerilla, joka mittaa nopeutta sekä hallinnoi mitä näytössä näkyy milloinkin. 5V käyttöjännite koko keksinnölle saadaan kehitysvaiheessa tietokoneen USB-liittimestä, mutta lopputuotteessa hyödynnetään USB-liitäntäistä kännykän varavirtalähdettä.

Doppler-anturi. Lähde: Amazon

Digisparkissa itsessään on jokunen liitinpinni käyttöjännitteille ja sisään tulevalle signaalille, mutta koska joka tapauksessa suodatinkytkentä joudutaan rakentamaan johonkin, niin päätettiin tehdä asia kunnolla ja tehdä Digisparkkiin shield-tyyppinen levyratkaisu. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Digisparkin piirilevyssä olevat liitinpinnit tökätään suoraan toiseen levyyn kiinni lukittaen levyt yhteen, mikä tuo suojaa ja napakkuutta koko viritelmälle. Shieldi sisältää itse suodatinkytkennän lisäksi kaikki ulkoisiin laitteisiin menevät liitännät ja niiden vaatimat oheiselektroniikat (poislukien tietysti USB, joka on valmiina Digisparkin levyssä kiinni.).

Haveinne-esimerkki siitä, miten kaksi levyä saa tukevasti kytkettyä yhteen. Lähde: Aliexpress

Kaikkeen vaadittavaan löytyy periaatteessa ohjeet, dokumentaatio, piirretty kuva tai suttuinen raapustelu nenäliinaan. Nyt odotellaan komponentteja.

Hinta-arvio on tosiaan noin rapiassa 30 eurossa ja jos virtalähde löytyy omasta takaa, noin 15 eurossa. Digispark ja doppler-anturi syövät tästä ehkä vitosen ja riippuen vähän määristä voitaneen shield-levyn kustanteet arvioida jonnekin 7-10 euroon. Yksittäiset maksavat paljon, bulkkina saa sitten halvemmalla. USB-varavirtalähteen osuudeksi jääkin sitten joku 15-18 euroa, joka vaatii jo vähän metsästelyä mutta käytännössä mahdollista, jopa niinkin edullisesti kuin 5-7 eurolla.

Tietysti jos oikesti haluaa ruveta kitsastelemaan, voi aina hankkia 9V tavan pariston ja tuikata sen Digisparkin syöttöjännitepinneihin, joka putoaa 5 volttiin käyttämällä mikrokontrollerin omaa jänniteregulaattoria.

Joka tapauksessa, ei kallis. Jos toimii.

Minä, frisbeegolfari

Se olisi tämän tekstin myötä vähän reilut kaksi vuotta ja sata kirjoitusta täynnä. Vaikka vielä en ole isompia nostalgiareissuja vuoden 2014 syövereihin tehnyt, on miusta silti tärkeää, että jotenkin eloa ja peliä on tallentunut myöhempiä muisteloita varten.

Mitenkäs on niin kuin omasta mielestä menny? Loppukesästä 2013 lähtien on innostuttu, tehty, hierottu, tuhlattu, hukattu ja löydetty paljon. Otanpa tässä (huonon) muistin lisäksi tuo kirjoituslistan oikein esiin ja... noh, ilman mulligania kiertämään!

Loppujen lopuksi reiluun pariin vuoteen on mahtunut paljon ja toisaalta kuitenkin blogitekstien aikaleima tärähtää viime vuoteen huiman äkkiä. Varsin nopeasti laji koukutti ja vei mennessään. 2013 sain ekan kiekkoni. Lajiin miut tutustuttanut kaveri antoi toiselle kierrokselleni ikinä lainaan D-MD2:n. Kysyi perään, että minkä draiverin haluan. Sanoin, että en mitään, midari riittää. Olinhan ehtinyt jo muutaman opetusvideon katsoa. Myllymäen ykköstiillä meille huuteli joku karvaturri, että "kohta alkaa viikkokisat, lähteekö jätkät mukaan?". Heilautin kädessä olevaa lainakiekkoa ja sanoin, että tän lisäks ei ole muita kiekkoja, ja tämäkin on lainassa. Ei kuulemma haitannut. Ei menty kisaamaan mutta luvattiin pysyä pois tieltä. Lopetettiin väylälle 13, kun kisat sitten alkoivat ja 14:n tiillä oli ruuhkaa. Jälkeenpäin, 2015 tutustuin seuraan liittyessä PJ:n hommissa hääräilevään Mäntylän Timoon - sama karvaturrihan se oli kuin siellä tiillä. Kävin kyllä sitten jälkeenpäin niissä viikkokisoissakin.

Autolle kävellessä pyörittelin sinistä Fiendiä käsissä ja mietin ääneen, että tällainen pitää hommata ittellekin, kun tuntui niin hyvältä heittää. Kaveri tuumasi siihen, että saan miä pitää tuonkin, ei ole itselle käyttöä.

Se kiekko on vieläkin tallessa. Hakattuna ja nykyisin heittämättä, mutta tallessa on. 

Tuo tuossa. Kuva ei lavastettu. Vilkaisin yllä olevaa kappaletta kirjoittaessa olan yli ja tuossahan se kökötti!

Valmistumisen jälkeen osa vanhoista koulukavereista jatkoi vielä omat opintonsa loppuun, miä jatkoin samassa paikassa töiden muodossa. Pääsin frisbeegolfporukkaan käytännössä samalla hetkellä sisään kun porukka alkoi hajoilemaan pitkin mantuja töiden perässä. Tuttuja heppuja kuitenkin kaikki, ja yhteyttä tulee pidettyä fribareissujen merkeissä. Ja Heikki nyt mätänee samoissa hommissa kuin miäkin, kierroksilla pyritään sulaan ja valoisaan aikaan käymään kerran viikossa. 

Serkkuni Teron kanssa en ollut pitänyt vuosikausiin minkäänlaista yhteyttä. Facebook-kavereita sentään oltiin, mutta kaipa me joissain isovanhempien juhlissa oltiin nähty. Heitin muistaakseni jonkun kommentin liittyen Teron postaamaan kuvaan frisbeegolfradalta - ja 2014 kesällä käytiin kiertämässä Imatraa ja Lappeenrantaa. 2015 käytiin kaksipäiväisellä Tuplabogey Tourilla - ja 2016 sama keikka. Good stuff. 

Opettelin ohjelmoimaan, ja rupesin työstämään applikaatioita. Heikin kanssa pitäisi huomenna laittaa tilaukseen osia nopeustutkan rakentelua varten jatko-opintoprojektin muodossa. Välillä kahvitauon sijasta mennään monitoimisaliin kopittelemaan. Frisbeegolf näkyy myös radan ulkopuolella, ja miksei saisi näkyä.

Sata kirjoitusta sitten miun tyttö oli vajaan vuoden ikäinen. Oli mukavaa ottaa valokuvia uusista kiekoista kun neiti tunki väliin ja nappasi kiekon leikkiinsä. Ensin kantorepussa ja sittemmin omin jaloin likka on ollut mukana kierroksilla. Keväällä neiti täyttää kolme ja valitsee miun kiekoista jonkun itselleen kierrokselle. Tai siis enää ei tarvitse, kun hankin pikku frisbeegolfarille sen ekan kiekon.

Hienosäätöä ja varautumista

Toinenkin kiekkotilaus saatiin onnistuneesti tehtyä, postitettua ja vastaanotettua. Vara- ja kenttätreenikiekkotilaus käsitti siis Ultrium ja Basic Midarit sekä Premium Jokerin, joiden lisäksi hankin vielä ensi kesän taistoihin uuden pyyhkeen sekä meidän likalle ihka ensimmäisen kiekon, jos vaikka kelien lämmetessä päästäisiin porukalla taas Sammonlahteen. Miä valkkasin muotin (Latituden Ruby) ja neiti värin (keltainen). Toistaiseksi ollaan molemmat oltu tyytyväisiä valintaan, vaikka kokemuket kiekosta ovatkin jääneet sisätiloissa hypistelyyn.

Nyt miulla pitäisi olla kiekkojen puolesta valmis setti ensi kesän taistoihin! Perusmuovisille kiekoille löytyy kaikille uusi kulutusta odottava kappale ja muutenkin varakappaleita löytyy joka käänteeseen. Kiekkojen lisäksi laukusta löytyy nyt siis myös kaksi pyyhettä ja ensiapupussukankin kunnon tarkastin. Vielä kun jokusen kappaleen ihmisenpaikkausvälineitä, kyypakkauksen ja hyttysmyrkyn tuonne virittelee niin... päh, eipä tästä loppua taida tulla.

Saliheittelyissä on käyty melko aktiivisesti lähäriheittojen lisäksi draiviformia läpi toimistoputterin pikkuhiljaa kuluessa puhki ja pahki. Viimeisimmät viikot ovatkin olleet jonkinlaista oivallusten aikaa, ja yllättävän pienistä asioista on (ainakin oman fiiliksen puitteissa) tullut yllättävän reilusti napakkuutta ja terävyyttä heittoon. Välillä mielleyhtymiä on haettu niinkin kaukaa kuin sulkeisista, mutta miulla tuon tyyppinen ajatusmallipohja treeniin tuntuu toimivan. Otteen puolella pyrin edelleen hieromaan rutiiniksi sellaista otetta jolla kiekon nokka kestää alhaalla ja siinäkin on hyvää kehitystä havaittavissa. Jahka lumet sulaa vähemmäksi niin pitää käydä kokeilemassa ihan kentällä mihin tuo salissa asioiden hierominen ja pohdiskelu on vienyt. Ennen sitä voisi tosin napata videon-pari Youtubenkin puolelle. Peukku-upsiakin olen viimein opetellut! Hoopolta se tuntuu edelleen mutta eihän sitä tiedä milloin sillekin löytyy tarvetta. 

Sosiaalisessa mediassa alkaa jo näyttämään keväiseltä - ainakin Turussa, Vihdissä ja Kotkassa on kuvien perusteella jo ihan vihreää paikoin tai isommin näkyvissä. Hyvähyvä, sanon minä ja palaan katsomaan, josko kymmenen päivän ennusteessa näkyisi taas vähän enemmän plussaa kuin viikko sitten.

Talvella unelmoidaan ja investoidaan. Ja treenataan (???)

Kahdessa päivässä jäsähti Lappeenrantaankin sellainen lumipeite ettei heittämistä oikein halua ulkotiloissa harrastaa. Tietysti parinkymmenen pakkasasteen molemmin puolin huiteleva pakkanenkaan ei tilannetta tee yhtään miellyttävämmäksi, mutta jotenkin sitä on pitänyt motivaation yllä ja fribailun mielessä. 

Vähän takaperoisesti olen käyttänyt talviaikaa bägin tutkimiseen ja täydentämiseen. Tähän mennessä olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, miltä miun kiekkoarsenaali näyttää ja tuntuu. Isoimmat villit kortit viime kaudelta, Basic Jokeri ja Premium Legenda ovat molemmat päässeet käyttöön ja tuo Jokeri on ennen kaikkea sellainen kiekko jota käytän nykyisin todella paljon. Joka kierroksella.

Lähtötilanne ennen Prodiscukseen siirtymistä oli siis, että  miun putteripeli rakentui D-P1:n, C-P1:n ja Ch-Rhynon varaan. Suurin osa lähäreistä tuli heitettyä P1:llä ja kiekosta tuli tuttu. Rhyno oli se ylivakaa kiekko, joka oli matalampana hyvä ja turvallinen heittää. Kun valmistaja vaihtui, tein (omasta mielestä) fiksusti kun otin Spartat Basicilla ja Ultriumilla P1:n tilalle ja Premium Jokerin korvaamaan Rhynon. Ja kaikkihan toimi, peli oli käytännössä samanlaista. Basic Jokeria ostaessa mielikuva oli, että nyt tulee ostettua vähän päällekkäinen kiekko, joka ensiksi on lähes identtinen Premiumin kanssa ja kuluessa alkaa muistuttamaan Ultrium Spartaa. Ehkä puhtaasti vakauden puolella tilanne onkin tämä, mutta jotenkin taas ei. Tuo kiekko meni kokonaan omanlaiseen lokeroonsa. 

Sillä pääsee pidemmälle, se on...hmm, aggressiivisempi(?) ja nopeampi, ja sillä voi muista puttereista jossain määrin poiketen pelata skippipeliä. Lennon muoto on kokonaan erilainen. Matalamman profiilin ansiosta sitä on tiukassa paikassa helppo heittää justiinsa sen pienen napsun verran kovemmalla runnulla.

Ja kuluessaan se vain paranee. Feidi lähtee pikkuhiljaa pois mutta kiekko ei edelleenkään päästä yli. Etenkin antsaheitot (kämmen että rysty) ovat erittäin ennustettavia.

Muttasiis, ylipäätään olen tällä hetkellä tyytyväinen siihen mitä miun bägistä löytyy eikä uusille muoteille ole tullut tarvetta. Ostinkin tuossa jokunen tovi sitten pelkkiä varakappaleita, kun postista tuli Ultrium Laseri (vastaa PLH:n perusteella tuota miun alivakaampaa, keltaista Laseria) sekä Basicilla Sparta sekä Jokeri. Flippiputteri alkaa olemaan jo vähän turhan flippi ja ajattelin kierrättää samaan slottiin miun puttiputterin ja ottaa uuden vastaavasti puttaushommiin. Ja Jokeri nyt vain... noh, lue ylhäältä, sille on nyt varakappale jos tuo häviää. Vielä vähän säästämistä ja toinen varakiekkosatsi lähtee tilaukseen. Listalla kopiot miun Midareista (saatan tosin Premiumin sijasta kokeilla Ultriumia) sekä Ultrium Jokeri varalle Premiumin rinnalle.Sen jälkeen käytännössä kaikki kiekot miun bägissä on samantien korvattavissa, ja kentälläkin on enemmän kiekkoja samoilla muoteilla. Samalla ajattelin meidän likalle ostaa ensimmäisen ihan oman kiekon. 

Entäs tästä eteenpäin? Ollaan Heikin kanssa käyty työpaikan monitoimisalissa paiskomassa puttereita. Ohjelmassa on ihan kopittelua ja linjojen hakua, napakoita lähäreitä sekä ihan draivitreeniä. Vein työpaikalle vanhat sisäpelikengät, ettei ihan liukasteluksi mene. Viime kerta oli siinä mielessä miulle antoisa, että alettiin pistämään miun draivia syyniin. Päätavoite olisi aktivoida miun keskikroppaa enemmän ja pitämään ajoitus ja ryhti kasassa. Ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta kesään on aikaa. Toivottavasti heitto kehittyy jotta pelille tulee varaa myös kehittyä. Ja kehittyyhän se kun laitetaan kehittymään.

Prodiscuksen kiekkovalikoiman ollessa hyvin vakaaseen painottuva on miulla hyvä tilanne kehittyä. Nykyinen ylivakaa Titan saattaa alkaa suoristumaan ja Laseri kääntämään yhä enemmän yli. Ylivaakaaksi kiekoksi saattaa tulla vaikkapa Respecti. Legendakin saattaa ruveta lentämään suoraan, herranjestas. 

Kolmas seikka mihin on nyt enemmänkin aikaa on kesän ja etenkin Tuplabogey Tour 2016:n suunnittelu. Ajateltiin teron kanssa kierrättää ja täydentää edellisvuoden upeaa samettikansiota, ja ratojen ja reittien lisäksi on logostakin jo ensimmäinen versio piirretty. Mallina minä Savitaipaleella, fokus tourin nimessä ja välineenä Inkscape. Olkaa hyvät:

Yleistä tourialuetta ja reittiä ollaan Teron kanssa myös vähän pohdittu. Ajatus on, että iltaa tai yötä vasten lähdetään Mikkeliin, josta (Kaihua ja Siekkilää unohtamatta) painellaan Kangasniemen kautta Pieksämäelle ja Joroisten kautta jollain ilveellä Savonlinnaan. Savonlinnassa yö ja seuraavana aamuna Savonlinnan lähiratojen jälkeen Rautjärvelle ja lopetus Imatralle. Saa nähdä miten tuo käytännössä onnistuu. Ajoa on huomattavasti enemmän ja ratoja saman verran. Jos Mikkeli-Savonlinna -akselilla löytyy hyviä ideoita niin antakaahan kuulua!

Kohti vuotta 2016

Mennyt vuosi oli monellakin tapaa erittäin onnistunut frisbeegolfin suhteen. Lähes kaikki itselle asettamani tavoitteet tuli saavutettua (yksi taisi jäädä, siitä lisää kohta), ja hyvillä mielin voikin suunnata kohti tulevaa kesää ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

En varsinaisesti kirjaillut tavoitteitani mihinkään ylös, mutta pääpiirteissään miulla oli seuraavaa hampaankolossa viime vuoden alussa:

• Putti jiiriin
• Draivi takaisin sinne satkuun ja jotain rotia korkeuden hallintaan
• Myllymäki alle +10:een
• Liity seuraan
• Käy viikkokisoissa
• Kaksipäiväinen fribareissu paikkaan X

Noh, puttitreeniä tulikin oikein olan takaa. Vaimo yllätti miut lopputalvesta ostamalla Discmanian puttikorin, ja sitähän tuli ahkerasti taottua. Radalla puttaaminen koki melkoisen mullistuksen, kun putteja alkoi uppoamaan pidemmältä. Samalla tuli uppouduttua ohjelmoinnin maailmaan ja työstettyä JYLY-puttitreenin avuksi kännykkäsovellus ja web-applikaatio. Android-applikaation käyttöasteesta miulla ei ole mitään hajua, mutta web-applikaation puolella kotisivustatistiikka näyttää melko vakaasti 25 käyntikertaa päivässä. Eihän tuohon voi olla kuin tyytyväinen! 

Draivia kävin alkuvuodesta treenaamassa kentällä pariin otteeseen. Laseri lensi sinne 90 metrin päälle jos hyvä tuuri kävi, mutta sinne sataseen ei silloin päästy. En tiedä pääsisinkö nyt, kun nokkakulmaongelmat alkaa olemaan selätetty ja draiviin on voinut taas pikkuhiljaa laittaa voimaa taakse. Kevät näyttää siitä lisää, mutta ennen kaikkea draivi toimii paremmin teknisesti vaikka pituus nyt vähän laahaakin. 80 metriä väylällä on parempi kuin satku pusikossa. Puistoradoilla ei naurata mutta minkäs teet. Uskalsin myös alkaa heittämään antsoja. Kämmeneltä että rystyltä. Luotto omaan suorittamiseen kiipi huimasti.

Myllymäessä alkuvuosi lähti paremmin kuin edellinen. Jo ensimmäiset kierrokset lumien jälkeen paukkuivat +15:een, ja sitä mukaa kun tekniikka kehittyi ja paikat tottui, hilautui aiempi +11 ensin +9:ään, sitten +8:aan ja lopulta pariinkin otteeseen +7:ään. Parannettavaa tuolla on vielä huimasti, mutta viimein pääsin kympin alle ja roimasti!

Liity seuraan. Jos asiaa ajattelee itsekkäästi, niin alkuvuoden 10€ sijoitus WDG:n jäsenmaksuun maksoi itsensä jo ennen kesää takaisin seuratilausten ja seura-alennusten muodossa. Oikeastaan se taisi maksaa itsensä takaisin ekassa seuran kokouksessa saadun sapuskan muodossa. Jos asiaa ajattelee järkevästi, niin seuraan kannattaa ja pitää liittyä heti kun suinkin vain mahdollista. Seuran kautta tutustuin uusiin ihmisiin, pääsin lippumiehenä heilumaan Linnoitus Openissa (joku jopa tunnisti miut siellä, herranjestas, julkkis!) ja muutenkin pääsin jotenkin enemmän "sisälle" frisbeegolfiin ja sen takana tapahtuvaan toimintaan. Talkoilua Sammonlahdessa ja sen semmoista. Ja ilmaiset viikkokisat...

...joissa tulikin muutamaan kertaan käytyä. Opettelin vähän säännönmukaisempaa pelaamista, tutustuin uusiin ihmisiin, ja sain jonkinasteisen kisa-apinan pois selästä; kolmansissa viikkokisoissani tein jo oman kierrosennätykseni. Miä oon aina tykänny heittää seurassa, ja yleensä vielä altavastaajana, niin kaipa se sitten näkyy tässäkin.

Serkkuni Teron kanssa saimme kuin saimmekin järjestettyä Tuplabogey Tour 2015:n, ja kahden päivän aikana otin huolella pataan... eikun käytiin tiukka taisto hämeen ja uudenmaan maastoissa. Uusia ratoja, tajuttoman hauskaa menoa eikä liiemmin kipuilua. Luvattiin ottaa tulevana vuonna uusiks.

Eipä se pahasti mennyt se vuosi. Vaihdoin kaikessa hötäkässä vielä kiekkoni kokonaisuudessaan Prodiscukselle ja loppuvuodesta satsasin vielä saman puulaakin reppubägiin.

Ensi vuodelle onkin sitten vähän vaikeampaa asettaa tavoitteita. Toki, Myllymäki edelleen +5:een ja draivi sinne satkuun, sehän on selvää. Mitäs muuta? Seurajäsenyys tylee tänäkin vuonna lunastettua, sehän on selvä. Kaipa voisin tavoitella Säännönmukaisempaa käymistä viikkokisoissa? Ehkä osallistun johonkin lisenssivapaaseen kisaankin? Savo-Karjala tour? Linnoitus Open? Kuka näitä tietää. Puntaroin tuota lisenssin hankkimista päissäni, ja miun todennäköisesti ei kannata sijoittaa 50 euroa johonkin sellaiseen, jota ei tule hyvällä tuurilla edes käytettyä. Katsotaan sitä sitten tuonnempana... vaikka seuraavana vuonna.

Tuplabogey tour 2016 on vahvasti jo työn alla. Tämänhetkinen konsensus taitaa painottua molemmille uusiin ja tuntemattomiin ratoihin Mikkelin ja Savonlinnan välillä.

Bägi on koko ajan tutumpi, kiekot toimivat "oikein" ja peli on kierros kierrokselta selkeämpää. Tästä innostuneena laitoin äsken kolme kiekkoa Frisbeepointin uudenvuoden alen lopputunneilla tulemaan, kun kerran halvalla sain, nimenomaan tukemaan olemassaolevia kiekkoja varakappaleiden ja kenttälätkien muodossa. Tilauksessa on siis Basic Sparta, Basic Jokeri ja Ultrium Laseri.

Näillä eväillä vuoteen 2016.

Joulupäivänä radalla

Vuosi alkaa lähestymään loppuaan, ja vaikka muutamasta pakkasasteesta huolimatta ei maassa näy lunta, on tammikuun alkupäivinä maassa muutakin kuin pystyyn jäätynyt, jo uuden kasvun aloittanut nurmikko. Joulu vieteltiin hämeessä, ja koska keli oli... hmm... paljas (?) niin fribakamatkin pakattiin autoon mukaan.

Ja joulupäivänä lähdettiinkin kinkun sulatteluun Ykslammille. En ollutkaan vielä aiemmin tänä vuonna 18-väyläiseksi venähtänyttä, nykyisin AA1 -luokkaan lipsahtanutta rataa päässyt kiertämään. 

Kuva: http://frisbeegolfradat.fi/

Muutokset rataan ovat suoraviivaisia. Kutosväylään asti mennään vanhaa, ja siitä eteenpäin "jatketaan monttua pitkin" ja palataan vanhan seiskan myötä kolmelle vanhan leiskan väylälle. Ennakkotiedustelujen mukaan radalla on vähän erikoisempia ratkaisuja väylien (ja etenkin tiipaikkojen) sijoittelun kanssa ja väylä 15 on oman osansa kritiikistä saanut. Jätän nyt tulokset (kröhömplusneljätoistakrööh...) käymättä sen tarkemmin läpi, melkoinen puuskatuuli riepotteli kiekkoja oikein olan takaa. 

Vanhaa tuttua, puttaamassa väylällä kolme.

Uudet väylät ovat fiilikseltään sitä samaa tuttua Ykslammia. Tilaa heittää on ja korkeuserojen kanssa kikkailuun löytyy hiekkamontulta hyvät puitteet. Tuuli näyttelee edelleen isoa osaa pelikirjassa, kun monttua pituussuunnassa puhaltava tuuli puhaltaa reunavallilla lähes alhaalta ylöspäin. Avoin maasto tekeekin sitten yhtälön tasapainoksi pidemmät väylät. Tiimatot olivat uusilla väylillä tätä silmälläpitäen mitoitetut ja kiitorataa oli tarjolla sitä tarvitseville. 

Väylä 10, toinen heitto

Seiska, par 4 taisi vähän mennä alamäkeen, mutta kääntää koko matkalta oikealle. Tarkan draivin voisi livauttaa melkein heittämällä kohti 14 koria puiden välistä, mutta pirkulle ei miulla taida tässä olla asiaa. Kasiin pitänee kokeilla sekä antsaa että forea, mutta avauksesta noinkin pitkälle oikealle pääseminen saattaa tuottaa etenkin tuulessa vaikeuksia. Ysiväylä on melko lailla suoraviivainen 129-metrinen pirkutuksen mahdottomuus, korin takana vasemmalla tosin lammenlutakko ja montussa ainakin märkään aikaan vettä. Kymppi näyttää tyynellä ihan mahdolliselta pirkulta, joskin jyrkän feidin istuttaminen kapeaan ylämäkiränniin saattaa mennä tuuripeliksi. Yksitoista, vaikka onkin 120-metrinen kirkuu miun korvien välissä vakaata putteria koska korkeuseroa löytyy, pitäisin tätä jollain mittapuulla uusien väylien todennäköisimpänä pirkkona. Etenkin, kun koria ympäröi pieni vallintapainen eikä korista pitkäksikään menneitä ole vaikea nepata korin alle.

11

Kaksitoista on vähän pillimpi ja melko tasainen. Kun alun puukujasta selviää niin loppu on avointa. Kolmetoista heitetään jälleen mäen päältä ja mäen päälle. Tuuli voi viedä kiekot käytännössä minne vain aina seiskan korista 12:n tiille tai 11:n korille. Kieli keskellä suuta, niin osuu greenille. Neljälletoista tarjotaan käytännössä molemmille kätisyyksille väylää, joskin oikealla uralla löytyy enemmän tilaa. 80% väylästä on pilliä loivaan alamäkeen jonka jälkeen looooivan kummun päällä avoimella kököttää kori.

Sitten viisitoista. Herranjestas, terveisiä Ravikankaalta! Väylällä on 145 metriä pituutta, mutta leveyttä ei sitten ole. Sateenpieksemä maa on kova ja viettää hurjasti oikealle. Kaksi rollaamatonta pillisuoraa draivia niin hyvä on. Eli lukua tulee.

No mutta, ylipäätään onnistuneita väyliä, haastavuutta ainakin tällaiselle tavan amatöörille on ihan riittämiin. Tuon 7-11-12-13-14 -ryppään turvallisuudesta en mene tosin ihan takuuseen, pieni tuulenpuuska vie kiekkoa helposti ja mielessä kannattaakin pitää muiden väylien paikat ja numerot. Piilosta voi tulla kiekkoja ja vastatuuleen fore ei kuulu. Silmät ja korvat auki ja isompi väylänumero heittää ensin. Ja ohan tuo 15 aika höpsö. Silleen ihan vähän.

Palaneet pimpulat

Tulihan se syksyllekin vielä pakkaselle mennyt kierrostulos. Käytiin viime viikolla pariin otteeseen Heikin kanssa lounastaukokopittelemassa ja -draivailemassa liikuntasalissa ja viikonloppuna sitten sunnuntaiaamunakkelua perheen voimin Sammonlahdessa. Avauksia tuli nyittyä oikealle huomattavasti vähemmän, mutta lipsumisia sattui. Putti- ja lähäripeli toimi pelastavana enkelinä, kun useampi ekaan puuhun päätynyt avaus päätyi toisella heitolla kuitenkin korin tuntumaan. Kolme avausta onnistui, kolme pirkkua plakkariin: ykkösellä avaus pariin metriin, kolmosella ehkä seiskaan ja kutosella jäi joku kasimetrinen ylämäkiputti. Kakkosella avasin oikealle lepikkoon, nelosella oikealta puukimmoke (onneksi) mandon oikealta puolelta vasemmalle puolelle, josta polkua pitkin pitkälle par-putille. Ketjut kilisi mutta ei uponnut. Vitonen ekaan puuhun, mutta jatko forella venyttäen korin alle ja sieltä sisään. Seiskan avasin kans ekoihin puihin mutta jälleen jatkolla päästiin korille. Kasi lipsahti lussuna kädestä ja jäätiin pitkälle putille. Ketjuja kilistellen jälleen ohi. Ysin foretin maahan about kolmasosan väylää päähän. Antsaneppi alle ja -2 tuloskorttiin.

Taas oltiin jännän äärellä kun huonoilla avauksilla hätyyteltiin omaa ennätystä. Äh. Joskus sitä toivoisi sitä oikeaa suonenvetokierrosta, missä kaikki onnistuu niin saa suosiolla olla pettynyt jos avaus ei toimi. Nyt ei oikein voisi.

Keli oli kuiva eikä ollut kylmä. Loppua kohti sormilla alkoi olemaan vähän kylmä lyhyiden väyläsiirtymien ja hanskojen laiton vaikeuden (laiskuuden) takia. Noh, tyhmä pää...


Nopeustutkaprojekti lompsi myös pykälän pari etiäppäin, kun sain postista operaatiovahvistimet ja muutenkin kytkentä alkoi simuloinneissa olla siinä kunnossa että hieromisesta ei enää lisähyötyä saisi.

Tuo doppler-anturi on siitä vaikea mittalaite, että kohteesta heijastuva signaali pyörii mikrovolttiluokassa. Tämä tarkoittaa taas herkkyyttä häiriöille, ja pienen kohinan operaatiovahvistimet ovatkin tarpeen, kun mikrovolttiluokan signaali pitäisi vahvistaa 40000-kertaiseksi jotta mikrokontrolleri älyää että "hei, nyt tapahtuu!". Kohina ja häiriöt pitäisi mielellään pitää ainakin esiastesuodatuksessa ja -vahvistuksissa mahdollisimman pieninä.

Sanomattakin lienee selvää että kaikki oparit eivät ensimmäisistä kytkennöistä selvinneet. Käyttämämme virtalähde ei toiminut ihan niin kuin piti ja herkkä elektroniikka otti ja suli. Kertaa neljä. Viimeinen pimpula onnistuttiin pitämään ehjänä ja saatiin yllättävän hyviä tuloksia. Valmis suodatinkytkentä vaatii tottakai kaksi kyseistä pimpulaa, että ostohommiin niidenkin osalta vielä joudutaan.

Mutta, se mitä tuolla yhdellä oparilla tutkittiin niin suodatinkytkentä toimii ja periaatteessa ollaan valmiita tilaamaan itse anturi, mikrokontrolleri sekä suodatinpiirin piirilevyt.

Työ, huvi, harrastus

Miun nykyinen työ koostuu tutkimuksen tekemisestä osana jatko-opintoja. Jatko-opinnot ovat siitä vapaamuotoista, että tilaa on esimerkiksi tutkijan itse esittämille ja toteuttamille projektiluontoisille hommille.

Toisaalta frisbeegolf on lajina sellainen, että monesti löytyy tarvetta kaikenmaailman teknisille härpäkkeille, joilla omaa suoritusta voi analysoida ja parantaa. Tekniikan mukaan tuleminen näkyy ensimmäisen kerran kaikilla harrastajilla varmaan jonkinlaisen tuloskorttisoftan tai ihan oman draivin videokuvauksen muodossa.

Hieno juttu, mutta entäs sitten? Softia on Play-kaupat ja Apple Storet väärällään ja eihän tässä kannata videokameraa uudelleen keksiä...? Pituusmittaus- ja puttipeliapplikaatioiden työstämisestä miulla onkin jonkinlainen päänahka vyöllä, mutta nytpä päätettiin tehdä jotain... jännempää.

Pysytään draivitreenissä. Kentällä on hyvä testata kiekkoja ja omaa kykyään puristaa pakaroista se viimeinen metri ennen kuin futiskentän taka-aita tulee vastaan (niin varmaan...). Kun kenttä on poissa, draivataan verkkoon. Lihasmuistia ja nopeutta. Verkkotreenissä ei varsinaista palautetta tule, ja homma saattaa olla enemmän aivotonta tempomista. Kiekosta ehtii hyvällä tuurilla nähdä lähtökulman ja osumapisteen, loppu onkin sitten arvailun varassa.

Draivitreeniin lisätään palaute ja yllättäen hommassa on taas järkeä. Hidastuskuva formista auttaa hahmottamaan niitä pieniä ja ah-niin-merkityksellisiä eroja re-teen ja pirkkunoston välillä, ja kun mukaan saadaan nopeusmittaus, voidaan tasapainotella hyvän formin ja kovaa heittämisen rajamailla. Nopeus korreloituu jollain tasolla heiton pituuden kanssa ja hyvä formi varmistaa heiton teknisen oikeuden - verkkodraivi alkaa muistuttamaan hyödyltään kenttätreeniä ja talvellakin pysyy heitto kasassa.

Jälleen kerran: Entäs sitten? Noh, kuinkas monella on fasiliteetit verkkodraivata tutkaan niin halutessaan? Verkkoja löytyy urheilukentiltä, Motonetistä ja fribaradoilta, mutta tutkaa ei aina ihan äkkiä vastaan kävele. Friba Factoryssä tietysti pääsee luukuttamaan anturiin, mutta suurimmalle osalle harrastajia tutka on melko lailla poissuljettu. Maksaa liikaa omaan käyttöön ja muutoin ei vastaan tule.

 

Heikin kanssa aivoriiheiltiin, ja nyt tavoite olisi tehdä projektityönä oma nopeustutka mahdollisimman edullisesti. Radiotaajuiseen doppler -anturin pitäisi irrota alle kolmella amerikan eurolla ja siihen kylkeen parin dollarin mikrokontrolleri. Ja joku näyttö. Akkuineen koko järjestelmän materiaalikulujen pitäisi jäädä alle 20 euroon, jos akkuna käytetään pauttiarallaa 15 euron USB-varavirtalähdettä. Sähköinsinööri pääsee virittämään, tutkimaan, mittaamaan, säätämään ja saamaan opintopisteitä jatko-opintoihin samalla kun harrastus saa uusia kilkkeitä. 

Kyllä. Tuo on USB-liitin tuossa etureunassa.

Aika kunnianhimoista... Onnistuuko moinen? En tiedä. Siinä on osa koko projektin viehätystä. Aiheen parissa rakentelu on mukavaa. Haasteitahan tässä on melkoisesti, eikä varmasti tässä kohtaa vielä kaikki projektin sudenkuopat ole edes selvillä, mutta perusajatus alkaa olemaan selvä ja intoa riittää tutkia ja kokeilla.

Tänään katsellaan Heikin kera todennäköisesti tilaus kasaan anturin ja mikrokontrollerin osalta ja pikkuhiljaa potkaistaan projekti käyntiin. Suodatinpiiri alkaa olemaan simuloitu jo siihen kuosiin että sitä pitäisi jo periaatteessa päästä laboratorioon kytkemään.

Ajattelin tänne aina välillä kirjoitella, miten projekti lähtee etenemään..

Kiinnostaisiko teitä 20 euron nopeustutka?

Draivi mietteissäin

En ole pitkiin aikoihin liiemmin vaivannut päätäni draivitekniikan pohdiskelulla. Viime kesänä kävin vain muutamaan otteeseen kentällä draivailemassa, eikä vastaavasti radalla uskalla eikä oikeastaan halua kokeilla uusia temppuja - ainakaan liiemmissä määrin. Nuppi on tottunut siihen, että draivi ei kanna kuin sen 90 metriä, ja jos kerran suunta on suurinpiirtein hyvä, ei lyhyestä draivista haittaakaan ole ollut. Jos ennätys paranee niin mikäpä siinä.

Nyt kun ratakierroket alkavat olemaan harvemmassa, on aikaa ajatella ja kuutioida. Vähän erikoiseltahan tuo tuntuu, että nokkakulmaongelmat - joiden kanssa aiemmin painin - alkavat olemaan selätettynä ja draivin korkeuskulman hallinta on alkanut sujumaan (oikeastaan kaikkien kulmien hallinta for that matter), mutta toissakesäisiä päälle satametrisiä ei ole näkynyt. Heiton kehitys on ollut laadussa, ei pituudessa. Alun alkaen luulin, että nokka pystyssä heittäminen oli "se" syy, minkä takia kiekot tuntuvat feidaavan nopeasti eikä pituutta kerry.

Nokkakulman lisäksi pari muutakin seikkaa saattavat olla lyhyiden mittojen takana. Joko kiekossa (siis kädessä) ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi nopeutta tai sitten kiekosta puuttuu kierre. Nopeus nyt on itsestäänselvyys pituuden kanssa peilaamiseen, ja sinällään istuisi asetelmaan, koska midarien heittäminen suhteessa pitkälle ei ole ongelma ihan niin isolla skaalalla kuin draiverien. Varsinaista oikopolkua ei taida olla - nopeasti oppii heittämään heittämällä nopeasti.

Kierteen puuttuminen on toisaalta potentiaalinen ongelma, juurikin siksi että kiekon lentorata ei varsinaisesti ole (yli)vakaa vaan lopun feidiin asti jopa hyvä, Laseri tekee nättiä ässää sun muuta, mutta kun lopun feidi tulee se tulee ja tumppaa kiekon lähes välittömästi maahan. Kierrettä olen yrittänyt tuoda draiviin keskittymällä siihen, etten... hmm, vedä kiekkoa etureunasta kun veto takaa eteen lähtee, vaan yritän pitää sieltä ulkolaidasta kiinni mahdollisimman pitkään.

Heinäkuun lopulla sain kuvattua yhden (huima otanta, tiedetään) draivin Myllymäestä Instagramiin. Kyseessä on väylä 17, loivaa ylämäkeä satkun verran ja suoraan, kori pari-kolmimetrisen kummun päällä. Kokonaisnousua 5 tai 7 metriä, en muista tarkkaan.

Video, jonka Jarkko N. (@iloreplica) julkaisi 31. 07ta 2015 klo 2.23 PDT

Video on siis kuvattu juuri niillä aikaleimoilla kun nokkakulma alkoi pysymään alhaalla ja draivi oli suunnassaan mutta ehkä vähän varovaista. Läpiviennin puute tietysti osui ensimmäisenä silmään, ja siihen olen koettanut vähän hakeakin parannusta.  Omaan silmään tuo näyttää vähän lussulta, eikä asento oikein kestä kasassa. Kroppa ja hartialinja aukeaa ihan liian aikaisin. Lisäksi draivissa on sellaista hitautta. Tahmaisuutta. 

Yritin kaivaa sopivan still-framen tuosta kropan aukeamisesta, ja tuossa on käytännössä se kohta, kun kyynärpää viimeisen hetken vie tuota vetoa. Ja ote näyttäisi jo tuossa olevan kiekon etureunassa. Hmm...

 

Käytiin itsenäisyyspäivänä sateen ja... sateen pimeässä välissä Sammonlahdessa heittelemässä. Sinällään nappipaikka draivisotkujen kanssa, kun arsenaalissa oli pelkät midarit ja putterit. Yritin kuitenkin keskittyä pitämään kropan hallussa koko draivin ajan. Sanomattakin lienee selvää, että kapeaakin kapeammat pillitväylät ei ihan otollisimpia paikkoja tällaiseen ole, ja suurin osa draiveista karkailikin oikealle. Yhdellä pirkulla ja kolmella bogilla +2 ja kotiin.

Millaista kritiikkiä teille tulee mieleen? "Heitä kovempaa!"? "Kroppa kasaan ja vetoa pidemmälle eteen!"?

There. Is. No. Offseason!

Ei ole.

Esimerkki oikeanlaisesta pukeutumisesta ja asenteesta syksyisenmärällä fribaradalla!

Vaikka aurongon nousu- ja laskuajat viskelevät omia kapuloita fribaajien rattaisiin, eikä sateinen sää missään nimessä ole kelinä ideaali, on oltava sopeutuvainen eläin. Arkiset fribaillat väistyvät tai lediytyvät, ja mukaan tulee viikonlopun heittelyt isommissa määrin. Kylmyys ja märkyys fribaradalla ei olevarsinaisesti kovinkaan iso ongelma. Ohutta kerrospuheutumista, vedenpitävät kengät, pipo ja hanskat mukaan niin mikäs siinä ollessa ja heittäessä. Kaatosateella tuskin kannattaa metsään mennä, mutta pieni tihku pysähtyy takkiin varsin hyvin.

Pari viikkoa sitten käytiin anoppilassa jälleen käymässä, ja kiekot lähtivät tietysti mukaan. Olin Jasinin kanssa ollut yhteyksissä ja sovittiin, että lauantaina - heti kun on valoisaa - lähdetään Sahanmäelle. Kello oli yhdeksän, hyi. Jasin heitti varsin miehekkäät +3 miun tuskaillessa draivini kanssa rohkeahkon +14 -tuloksen. Ei parannusta kesään tuolta, mutta nyt sentään tulos oli ihan oikeasti huono ja suorittaminen surkeaa. Kivaa oli tosin, Sahanmäki on vaan yksinkertaisesti upea rata. Harmi ettei aikaa eikä valoa riittänyt käydä tutkimassa Ykslammin laajennusta. Jääköön ensi kertaan. Saako toivoa mustaa joulua? Ei kai. Enkä kyllä toivo. Hyi.

Likan innostus frisbeegolfiin alkaa myös näkymään. Vieteltiin tytön kanssa viikonloppu kahdestaan ja käytiin ekaa kertaa ihan vain kahdestaan radalla. Ei tietenkään mitään Ravikangasta lähdetty turaamaan läpi, vaan ihan tuo läheinen Sammonlahti. Rata oli tyhjä ja aikaa oli. Tyttö heitteli avauksia, kiikutteli (omaa) kiekkoaan kainalossa ja korilla kävi vielä heittämässä kiekon pömpeliin. Ja väyläopasteet. Niitä tutkittiin kans.

Monesta lähteestä kuuluu aina välillä, miten lapsen kanssa on vaikea mennä paikkoihin ja tehdä asioita. Osaltaan totta, mutta suurimmaksi osaksi kyse on pelkästä valmistautumisen ja uskaltamisen puutteesta. Meidän keväällä kolme täyttävä likka liikkuu fribaradalla oikein, "pelaten", ja ymmärtää että radalla liikutaan eteenpäin. Meidän likka silminnähden nauttii kiekottelusta! Tottakai, tiettyjä rajoitteita ratojen ja aikataulujen suhteen on, mutta mitäpä siihen sanoisi? Kompromisseilla kaikilla on hauskempaa. Mene ysiväyläiselle, kierrä vaikka kaksi kierrosta jos pikkuihminen vielä jaksaa. Pidä evästauko. Käy kesken pirkkuputken (jos niitä joskus edes...) siinä leikkipuistossa kiikkumassa ja kerää tiipaikalta kukkia. Osaa lähteä pois vaikka kuuden väylän jälkeen. Päästä muita ohi. Tutki väyläopastetta ja käpyä. Älä kiirehdi.

Millaisia tuntemuksia ja kokemuksia teillä on lapsista fribaradoilla?

Syksy ja kuivemman radan haku

Isänpäivää edeltävä viikko oli Lappeenrannassa melkoisen sateinen. Lauantaiksi oltiin kaavailtu perheen voimin suoritettavaa fribailureissua, mutta kauas ei oikein ollut intoa lähteä, ja lähialueen kuivemmista radoista Karhumäki on vähän pitkänpuoleinen perheen voimin ravattavaksi. Lyytikkälä it is, then! Sen verran paljon rinnettä ja ei-savista maata niin luulisi suurinpiirtein kuivana kestettävän.

Seuraa lyhyitä kappaleita ja paljon kuvia - vaimo päätti taas ottaa niin paljon ja hyviä kuvia että ei vaan sanat riitä.

Ja ennuste piti. Aamupalan jälkeen auto Nuijamaantien varteen ja yhdeksää väylää sitä Etelä-Karjalan yleisilmeestä poiketen avoimempaa mallia suorittamaan. Ja selässä olikin sitten aiemmin samalla viikolla seuratilauksella tullut Prodiscuksen pienempi (pienemmin iso) reppu. Kannatti luottaa vaimon suosituksiin, ruskea väri toimii erittäin mainiosti!

Kierroksessa meni sen reilut puoli tuntia ja viimeisellä väylällä alkoi tuhnuttamaan vettä taivaalta. Tulos oli kehnohko +4 pääasiassa lipsuilleen draivin ansiosta, mutta hymyillen mentiin koko kierros. Likka piti silminnähden hauskaa radalla; välillä kiekkojen kanssa pusaillen, välillä kukkia metsästellen. Pitää varmaan ostaa kohta neidille oma kiekko, lähtee meinaan silloin tällöin aika vihainen fore. Kaksivuotiaalta. 

Reppu istui muuten selkään tajuttoman hyvin! Vaikka kiekkoja on verrattaen vähän, saa tilanjakajan kanssa aikaan hölskymättömän paketin. Yläkerran putteritaskuun menisi ties mitä ja minkä verran, mutta miulla palloilee siellä pelkästään yksi putteri. Koetin aluksi roikottaa toisesta olkahihnan yläpäässä olevasta lenkistä pyyhettäkin, mutta ei toimi se miulla - vyölenkistä roikottaminen ja kävellessä pyyhkiminen on näköjään se miun juttu.

Fribaaminen perheen kanssa on tietenkin erilaista kuin kaveriporukalla pelaaminen. Oli hassua vetää lenkkiä heittomielessä pitkästä aikaa yksin. Ylipäätään fiilis heittää oli rento eikä tuloksella tosiaan ollut sen isompaa väliä. Perheen laatuaika ja yhdessä tekeminen, siinä oli viime viikon lauantain juju.

Vähän samoilla fiiliksillä roiskittiin muuten viime torstainakin. Asmo oli käymässä kulmilla ja Heikin kanssa käytiin kolmeen pekkaan korkkaamassa ledikausi Myllymäessä. Oli kuraa ja oli liukasta, mutta oli tajuttoman hauskaakin. 

Eihän tätä kukaan täysjärkinen pimeessä tee. Ja taas tehtiin. No season is offseason.

Pimeän lokakuun kuulumiset

Onkin ollut vähän hiljaisempi kuukausi! Pahoittelut. Vähän päässyt syksyn pimeys nakertamaan fribailun määriä, eikä kellojen kääntö nyt ainakaan edesauttanut pihalla hillumisia enää työpäivän jälkeen. Jotain sentään tullut tehtyä.

Tukholmassa käytiin tosiaan lokakuun alkupuoliskolla. Discsportin vierailu jäi tosin oven nykimiseen, kun kävi aukioloaikojen kanssa jonkinlainen aivopieru ja paikalla oltiin tunnin verran ajoissa. Shame on me. Loppumatka olikin sitten täyttä timanttia. Mukava mennä ja viipottaa kun koko kolmihenkinen perhe saa reissusta elämyksiä irti.

Kaksi kierrosta Myllymäkeä Heikin keralla. Molemmilta kerroilta +15. Ekalla kierroksella oli kuukauden tauko takana eikä oikein lähtenyt. Tai lähti mutta mihin sattui. Rehellisyyden nimissä ei tuolta mitään huikeita tuloksia lähdetty hakemaankaan, enemmänkin meni hajoamisen ja hajoamisen jälkeisen hupsuttelun puitteissa. Hauskaa oli. 

Toiselle kerralle oli tarkoitus lähteä sunnuntaina aamutuimaan ja hakea myllymäestä vielä se yksi alle +10 -tulos. Edellisenä iltana asentelin sitten valopuulle sähköjä ulkovarastosta pihalle kun tikkailta alastullessa tempaisin oikean nilkan ympäri että rutina kävi. Noh, seuraavana aamuna jäykällä koivella pari testidraivia. Ei tehnyt pahaa. Kävelyn kanssa sai tosin olla tarkkana, ja laitoin ideaalisiteen tukemaan kivien ja kantojen ylityksissä. Eipä kierros mennyt kehuttavasti, kun alitajunta varoi laittamasta tukijalalle kuormaa ja asento nousi tavallaan... hmm, pystyyn? Ja seurauksena draivin suunta oli oikealle. Ja siis oikealle PALJON. Loppukierros meni taas sitten ihan ok, pelissä oli ajatusta mukana ja heittovalinnat noin niinkuin teoriassa toimivat hyvin.

Mitäpä muuta...? Tempaisin harrastekassan (entinen fribakassa, sitten Magic the Gathering tuli jakamaan varoja) kuudenkympin verran pakkaselle ja pakkettiseurannan kanssa saan lähes reealiajassa seurata postiliikenteen takkuamisia. Palaillaan tästä kunhan seuratilaus löytää perille.

Ledilastuja pitäisi ostaa kiekkoihin. Se on mukavaa touhua se. Ylipäätään, pitää nyt päästä tästä pimeydestä yli ja ruveta suorittamaan. Kaamos on kuitenkin melko pitkälti pelkkää nuppijuttua.

Räkää ja Ruåtsia. Ja paljon spekulointia.

Miä olen yleisesti ottaen harvoin kipeä. Jos jotain, niin pari-kolme kertaa vuoteen tulee jonkinlainen flunssa, joka on parissa päivässä ohi. Nyt kuitenkin on viikon verran mennyt sairastellessa, ensin kuumeen, nyt yskän ja liman kanssa. Fun fun fun. Fribailut jäi viime viikolta tekemättä, eikä tälläkään viikolla ainakaan alkuviikosta oikein vielä hotsittelis, kun kolmen kilometrin pyöräily töihinkin alkaa hengästyttämään. Katsellaan loppuviikosta.

Viikonloppuna käytiin vaimon isovanhemmilla kyläilemässä Virolahdella. Kulmilla pyöriessä käytiin Virojoen Lapinvuorella pikaisesti pyörähtämässä, sinne kun olivat 12-väyläisen frisbeegolfradan saaneet vähän tutkan alla ja erittäin vauhdikkaasti aikaiseksi. En sen kummemmin ehtinyt kierrellä, se pitää sitten kiekkojen kanssa tehdä paremmalla ajalla, mutta ekan väylän ja ilmeisesti viimeisen väylän korin löysin.

Ratakarttaa olin foorumilla jo reilu viikko sitten kysellyt, mutta silloin eivät olleet silloin vielä saaneet moista. Vieno toive olikin yllättyä ja löytää se paikan päältä. Noh, eipä löytynyt, mutta eipä haittaa! Jonkinlainen opaste sentään paikalla oli, eka tii kun oli vallien takana piilossa.

Tästähän saa jo paljon itri. Ensinnäkin ykköstiin paikan, mutta myös radasta itsestään. Par 38 todennäköisesti tarkoittaa kahta par4-väylää, ja maaston tuntien sieltä löytyy joko korkeuseroa tai pilliä. Jos rata kiertää Lapinvuoren päälle asti niin odotettavissa on vähän avoimempaa ja kovempaa, kallioisempaa maastoa. Foorumipostauksessa radan rakentamiseen osallistunut nimimerkki samo kertoi että tiipaikkoja on kolmenlaisia, ja heittämään pääsee tekonurmelta, betonilaatalta ja... tadaa, kalliolta.Vaikuttaisi siis monipuoliselta radalta.

Yllä olevassa kuvassa näkyy siis pääpiirteittäin se, mitä pikaisella pyörähdyksellä silmiin osui. Punaisella piirsin tuon olemassaolevan pururata/latu-uran näkyviin ja lisäsin näkyvissä olleet korit ja tiit. Oikealla näkyy ensimmäinen väylä, vasemmalla oletettavasti viimeisen väylän kori. Kiertosuunta radalla tämän perusteella olisi myötäpäivään ja mikäli kalliotakin on jossain kohtaa tarjolla, kierretään melkoinen lenkki. Pururata menee kuvan tavoin rinnakkaisena jonkin matkaa, jonka jälkeen tämä... hmm... ykösväylän mukainen soiro kääntyy jyrkästi oikealle ja ylämäkeen heittäen lähes täydet 180 astetta ennen kaartumistaan takaisin kohti Lapinvuoren huipun seutuvia. Vastaavasti tuo paluu-ura jatkaa vielä jonkin matkaa suoraan, mutta nousee pitkällä ylämäellä ylös ja lähtee kaartumaan oikealle. Tämän suoran ylämäen oikealla puolella on muistaakseni jyrkät kalliot ja vasemmalla kivinen jyrkkä rinne alas, vastassa talojen takapihoja. "Ylhäällä" löytyy jos jonkinmoista kiveä ja kuoppaa korkeuseroilla ja ilman, metsässä ja vähän avoimemmalla.

Spekuloidaanpa lisää. Tässä kohtaa muistutan, että viime kerran tuolla kävin lukioaikoina, vajaa kymmenen vuotta sitten (herranjestas!). Silloin tosin tuolla tuli enimmäkseen suunnistettua, että siinä mielessä päässä on eläviä mielikuvia. Saatan siis puhua silkkaa skördää mutta tällaisia mielikuvia tulee radasta, your mileage may vary! Kalliotii tarkoittaa, että rata käynee mäen päällä asti. Kalliota löytyy lähinnä hyppyrimäen huoltotien varresta.

Punaisella pururata, keltaisella huoltotie. Eka väylä sekä miun unelma viimeisestä oranssilla. Kallioinen alua ellipsin alla ja oletettu yleiskierto vihreällä.

On vaikea arvioida, mitä ykkösväylän jälkeen tapahtuu. Rata voisi nousta mäen päälle periaatteessa heti kakkosväylällä, mutta uskoisin, että pururata ja sen kiertosuunta tulee tässä vastaan, eikä ylämäkee sokkona hölkkääjää vastapalloon heittäminen tunnu oikealta. Lähdetään siitä, että toinenkin väylä myötäilisi pururatauraa, jossa tilaa löytyy verrattaen paljon ja näkyvyys etenkin vastaantulevaa uraa pitkin on hyvä. Kori voisi olla pururadan haaraumakohdan tuntumassa. Siitä sitten lähdetään kohti ylämäkeä joko pururadan kiertosuuntaa mukaillen (miun veikkaus) tai suoraan ylämäkeen kallioiden kanssa kikkaillen. Sen jälkeen jonkinlaisella siksakilla päästäänkin kuvan keltaisen ellipsin alle kallioisempaan maastoon heittelemään taas vähän isomassa tilassa kunnes pikkuhiljaa palaillaan takaisin kohti pururadan maalialuetta ja hiihtomaata. Miun mielikuva viimeisestä väylästä on alamäkihysse hyppyrimäen hyppyrin tuntumasta vallien suojissa näkyneeseen koriin. 

Osuiko, samo lähellekään?

Spekulointi on kivaa, mutta innolla odotan ensi kertaa tuolla, kiekkojen kanssa tietenkin. 12 väylää mahtunee alueelle että heilahtaa, ja jos tuosta pururadan rajoittamasta alueesta lähtee etelään, löytyy siellä tarvittaessa tilaa laajentuakin.

Ensi viikoksi buukattiin koko perheelle Tukholman risteily. Toivottavasti aikaa jää sen verran, että Discsport.se:hen pääsisi kiekko-ostoksille. Myyvat meinaan Prodiscusta ja Prodiscustahan ei koskaan voi olla liikaa. Eihän?

Sunnuntai Etelä-Karjalassa

Tero pyörähti käymään viime sunnuntaina. Tarkoitus oli lähteä ottamaan mittaa toisistamme Lappeenranta-Imatra -akselin radoilla Karhumäessä, Ravikankaalla ja Myllymäessä.Kirvelevä tappio kesän Tuplabogey Tourilta mielessä kisaan lähdettiin asiaan kuuluvalla vakavuudella, olihan nyt kotikenttä kyseessä.

Ravikangas #7

Tai sitten ei. Karhumäellä olen nykyistä leiskaa heittänyt kerran, senkin viime kaudella. Ravikankaalla on kaksi kokonaista kierrosta selätetty, niistä kerran tänä kesänä. Noh, Terolla ei ollut Ravikankaasta mitään kokemusta, ja Karhumäen nykyinen 21-väyläinen suurimmaksi osaksi mysteeri. Pelotti kyllä vähän. Puistohysse-Tero kun oli retostellut oppineensa puttereilla draivaamisen jalon taidon. Menisikö etu metsäpilleissä sen siliän tien? Omat lämmittelyt oli jäänyt pelkästään viime viikkoiseen kierrokseen Myllymäessä Heikin kanssa. Tulos +17 oli siinä mielessä positiivinen, että huonoja heittoja on kropassa jäljellä nyt vähemmän. 

Noh, ysiltä aamulla kaffeet ja piirakat naamaan ja auton keula kohti Imatraa. Raikas ja poutainen keli saatteli matkaan. Karhumäen voisi summata siihen, että miä tappavan tylsästi revin paria korttiin kun Tero veteli vuoristoratahenkisesti isompaa ja pienempää lukua.

Omassa pelissä muuten mitään - kulki varsin kivasti - mutta avauksissa oli ongelmaa. Neljäntoista ja viidentoista tuplabogit harmittavat tietysti, mutta kokonaistulos +7 on ihan ok. Tero jäi heti kättelyssä neljän heiton päähän taakse. Oi kuinka kuulostaakaan kesäsiseltä reissulta. Pirkku tuli sentään otettua paineista huolimatta väylältä 20, kun Pystyin toistamaan Teron perässä Midarilla ylikääntävän rystyliidättelyn korin alle.

Eihän siinä, kamat autoon ja takaisin kohti Lappeenrantaa ja Joutsenon ravikangasta. Kapeat väylät on kapeita, ja Tero on oppinut kontrollidraivaamaan niitä midareita ja puttereita (prklö). Helisemässä oltiin, kun Tero piti avaukset väylällä itsen ollessa yleensä harmittavasti väylän reunassa pusikossa. Tero repi paria, miä bogia. Pari poikkeusta tietysti mahtui sekaan, mutta viiden heiton erolla Tero otti kokonaistuloksen kiinni ja painoi yhdellä heitolla ohi huimalla +9 -tuloksella. Itse siis jäin aiempia kierroksia yhdellä heitolla huonommaksi +14:llä. Pelottavasti alkaa muistuttamaan Tuplabogey touria tämä...

Naureskeltiin Myllymäkeen ajaessa, että on se kumma kun ei eroja saa syntymään oikein millään. Viimeiselle radalle lähdettiin Hesburgerissa virkistäytyneinä.

Myllymäkeen olikin iltapäivän tunteina eksynyt pari muutakin heittelijää, ja tiipaikoilla joutui ajoittain odottelemaan, mutta väliäkös tuolla. Ensimmäisellä väylällä otin heti eron kiinni paukauttamalla onnistuneella linjalla Titanin korin tuntumaan. Jäi muuten ainoaksi pirkuksi kierroksella tämä. Kolmannella väylällä turasin avauksen ja jälleen ajettiin takaa. Nelosella taas kiinni vain jotta pääsin antamaan seiskan hermopuuavauksella jälleen yhden siimaa. Ysillä Teron MD kääntää liikaa yli, ja allekirjoittanut pysyy väylällä tasoittaen pelin. Yhdellätoista kokonaiskilpailun johto vaihtui, kun päätin seiftata Midarilla väylälle sen sijaan, että olisin pidemmällä ja vasemmalla hakemassa hysselinjoja. Kannatti. 12:n avaus tumpeloitiin molemmat, mutta par mieheen siitä. Kolmellatoista Tero lirvautti kiekon oikealle pöpelikköön, miä vasemmalle. Teron kiekko löytyi neppi-noston päästä korista, miä tupeloin tuplabogin verran ja johto vaihtoon. 14 ja 15 tumpeloitiin tasatahtia, ja 16:ltakaan eroa ei syntynyt. Jäljellä oli kaksi avoimempaa väylää ja puistohysse-Tero hymyilee yhden heiton johdossa. Teron avaus menee vasemmalle ja painuu sen verran pitkälle että koria joutuu hakemaan isolla hyssellä. Oma avaus lähtee myös vasemmalle, mutta kimpoaa pensaasta takaisin väylälle lyhyenä. Jokerilla korin kumpuun ja putti sisään. Tero ei saa lähäriä hyvälle puttipaikalle ja bogin myötä tilanne tasan ennen viimeistä väylää. Viimesen väylän alamäki vei Teron avauksen jälleen vasemmalle miun hermostuksissani lepsuna lähtenyt avaus jäi väylälle vähän vajaana. Jokeri kouraan ja korkea lähäri korin alle. Teron foreantsa lähtee feidaamaan liian ajoissa ja painuu oikealle. Terolle bogi, ja miulle parin myötä kokonaiskisa yhden heiton turvin plakkariin. Lopputulos +7 kopsautti ennätystuloksesta taas yhden heiton pois, ja se kyllä kuvastaa kisan tiukkuutta entisestään.

Hieno reissu oli. Ja tiukka. Ensi kerralla kuulemma heitellään Hamina-Loviisa -ympäristössä. Teron kotikentillä tulee varmaan pataan että hilse pölisee. Mutta, se on vasta sitten, nyt nautitaan tästä!