Karvakorvat seikkailee

Viime kesänä yritin kaverin kanssa lähteä viikonlopun mittaiselle fribailureissulle. Ajatus jäi pitkälti juurikin ajatukseksi, eikä talvella suunniteltujen perusraamien jälkeen saatu mitään varsinaisesti kasaan, ja keväämmällä kaverille sattunut haveri löi sitten koko suunnitelman jäihin.

Rupesin tässä tovi sitten kopistelemaan vuoden takaisia pölyjä idean päältä ja sain tänä vuonna rikoskumppaniksi serkkuni Teron, jonka kanssa yhyttelimme taannoin uudestaan, osittain juuri frisbeegolfin kautta. Viime kesänä Tero käväisi Lappeenrannassa ja kävimme kaksistaan nakkelemassa ratadueton Imatran Karhumäellä ja Myllymäessä Lappeenrannassa. Onnistuin kotikenttäedulla ja Teron urheilukisoista palautumisen ansiosta pitämään lukemat lopunviimein omassa päässä mutta miusta tuntuu, että saatan jatkossa olla helisemässä...

No mutta anyhow, Facebookissa ruvettiin juonimaan settiä kasaan. Suunnitelmat ovat hyvin alustavia, mutta niiden kehittymistä voi reaaliajassa seurata vaikkapa täältä kartalta. Keltaiset merkit ovat perjantaina kierrettäviä ratoja, vihreät lauantaina käytäviä ja mustat keskustelussa vielä mukana olevia vaihtoehtoja. Punaiset kuvaavat lähtöpaikkaa ja majoittumista. Varsinainen viikonloppu tullee olemaan jossain kesäkuun lopulla, päiviä ei ole lyöty kiinni. Ajatus on seuraavanlainen:

• Lähtö perjantaiaamuna. Miä lähden vaimon, tytön ja koirien kanssa kohti Kouvolaa Lappeenrannasta, Tero yllättää betoni-ihmeen etelästä. Tapaamme kauppakeskus veturin pihamaalla kello XX tasan. Miä roudaan kilkkeeni sekä huolella valmistellun kansion täynnä ratakarttoja ja kebab-ravintoloiden ruokalistoja Teron kiesiin. Vaimo ja tyttö jatkavat koirien kanssa suoraan kohti Drop Zonea (anoppilaa) ja myö poijjaat painutaan Lahteen

• Heittely alkaa Mukkulasta, jonka jälkeen siirrytään näillä näkymin Orimattilaan ja edelleen Riihimäelle (Mäntsälä hyvinkin matkan varrella, saas nährä). Päivän viimeinen etappi on Ykslammi Ryttylässä.

• Majoittuminen Drop Zonella, joka on teknisistä syistä siirretty Ryttylän aseman päälle. Miulla on niin kiva anoppi että pidän olinpaikan mieluiten itselläni.

• Aamusta lähtö kohti Karkkilaa. Sieltä Tuusulaan ja Keravalle, ja päivän kruunaa Hyvinkään duo. Paluu Drop Zonelle yöksi.

• Sunnuntaiaamuna koskee. Miä lähden vaimon, tytön ja koirien kanssa Lappeenrantaa kohti ja Tero omia reittejään kohti kotia. Yliannostuksen takia fribasta ei puhuta kolmeen viikkoon ja laukku on hyllyllä. Miä olen saikulla.

Nyt vaan sormet ristiin että saadaan suunnitelma kokonaisuudessaan kasaan ja reissu järjestettyä!

Numeroita siellä, numeroita täällä

Uusi vuosi toi tosiaan uusia kujeita. Kun pihalla on yhdeksän ja puoli metriä lunta siellä missä aura on käynyt ja muualla sitten vähän enemmän, tulee tehtyä kesän odottelun ohessa kaikenlaista fribaan liittyvää.

Sain viimein liityttyä seuraankin - Willimiehen Disc Golfiin , ja vaikka en jäsenkorttia ole vielä ehtinyt viikonlopun kiireiden takia hakemaan, on silti ensimmäinen tavoite kuluvalle vuodelle saavutettu. Viikkokisoihin seuran jäsenet pääsevät osallistumaan ilmaiseksi, joten kynnys lähteä viikkokisoihinkin lienee huomattavasti pienempi. Eihän tämä sinällään iso juttu ole, mutta onhan se mukavaa nähdä itsensä jäsennumeron muodossa. Essi kirjoitteli taannoin blogissaan Aitattaren käsistä siitä, miten PDGA-jäsenyyden mukanaan tuoma jäsennumero näyttelee rooliaan. Noh, vähän sama juttu täällä, tosin pienemmässä mittakaavassa. Ehkä joskus tulee se PDGA-jäsenyys hommattua...ehkä?

Sitten vähän toisenlaisia numeroita! Työpaikalle oli ilmestynyt 3d-tulostin tässä jokin aika sitten ja meidän työporukan (ja entisten opiskelukavereiden) muodostaman fribapoppoon pari jäsentä päätti toteuttaa meille oman bagtag-challengen.

Jokaiselle porukan jäsenelle jaetaan siis tällainen kerrassaan upea 3d-tulostettu muovinen numerolätkä, jonka asianomainen kiinnittää omaan fribalaukkuunsa. Kun lähdetään puttailemaan, kierrokselle tai muuten kiekkojen kanssa rellestämään, voi isomman numeron haltija haastaa pienemmän numeron haltijan kisaan. Kisan voittaja kävelee kotiin pienempi numero laukussaan. Tasapelissä tagit eivät vaihdu. Se kenellä on numero 1, pääsee sitten paukuttamaan henkseleitään muiden kateellisina katsellessa. Yksinkertaista ja hauskaa, saadaan kierroksiin vähän panosta ja kilpailuhenkeä mukaan.

Olkoonkin, että ryhmän kuopuksena ja lajiin myöhäisherännäisenä miä olen ravintoketjussa vielä siellä loppupäässä, pari ihan rehellistä haastettavaa miulla löytyy, muita varten pitää suunnitella vaikka kierroksia Sammonlahden fribaradalle, josta miulla on suhteessa hyviä tuloksia... Mutta mutta, toistaiseksi siis mennään numerona 3 eteenpäin. Häilyvä tavoite kesälle on olla ei-viimeinen, mielellään 5 tai parempi.

Hetkeen ei varmaan vielä haasteita heitellä. Ulkona oli tänään työmatkalla rapsakka 19 pakkasta ja pakkasella tullaan todennäköisesti pysymään vielä jonkin aikaa.

It's still alive!

Melkein kerkesi näyttää siltä, että tästä talvesta on kehkeytymässä samanlainen lumeton ihanuus kuin edellisestä, mutta taisipa tästä ihan aikuisten talvi pärähtää. Radoilla ei siis täällä Lappeenrannan suunnalla ole oikein päässyt pyörimään, lauantaina vaihtoi lämpötilat taas pakkaselle ja päivän mittaan maahan satoi parisenkymmentä senttiä höttöä lunta.

Mutta eipä siinä, kuumotus heittämään kasvaa koko ajan ja sellainen lapsuuden joulu -tyyppinen odotus on kevään suhteen aistittavissa. Tässä alkuvuodesta meinasin tehdä niinkin hurjan tempun kuin seuraan liittyminen. Päämääränä tällä on kannattaa lajitoimintaa ja enemmän omaa napaa tuijottaen toimia porkkanana käydä viikkokisoissa oppimassa ja kehittymässä. Ja porukkaan kuuluminen on muutenkin hienoa.

Miun lähipiiri on ollut kohtalaisen yksimielinen siitä, että esimerkiksi joululahjaksi miulle on turha ostaa mitään fribailuun liittyvää; miä itse tiedän kuitenkin mitä miä tarvin ja sokkona ostaminen valmistajien, muottien, muovien ja painojen saati sitten runien sun muun kanssa on aika villiä. Jouluna kuitenkin siskoni pääsi tekemään melkoisen fribayllärin, kun paketista löytyi Paul McBethin signeeraamat G-star Orc ja mini. Herra siis ennen Järvan viimevuotisia European Open -kisoja reissasi Suomessa esiintymässä erinäisissa urheilukaupoissa ja sisko oli hänet onnistunut bongaamaan.

Siinä on sellaiset pari kiekkoa, joita ei tule heitettyä.

Frisbeen hypistelyt ovat jääneet vähän hangen alle, mitä nyt putterit pestiin likan kanssa ja niitä on heitelty tässä olohuoneessa. Niin kauan kuin ulkona näyttää tältä

miä teen lähinnä tätä

Ylitsepääsemättömyyskausi

Ähh, miä en tykkää kun on pimeetä. Tai märkää. Tai lunta.

On vähän tyhjä olo, kun fribailu on tipahtanut oikeastaan kokonaan pois ohjelmasta. ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Viikolla on jo pimeää kun hiippailen töistä kotiin eikä viikonloppuisinkaan oikein ole nyt saanut aikaiseksi. Tai sitten maassa on lunta. Jotenkin sitä vain toivoisi että talvesta tulisi samanlainen kuin viime vuodesta.

Fribailu on jäänyt sivummalle oikeastaan kautta linjan; foorumilla käyn ajoittain selaamassa threadit läpi ja blogeja tulee silloin tällöin tilloteltua mutta siinäpä se. Instagramissa sentään näkyy friba isommin.  Jännä verrata oman ja vaimon instagramin sisältöä.

Sain miä sentään viimein käytyä Ravikankaan radalla Joutsenossa. Aiemmin heitin 14 väylää huonolla tuloksella pimeyttä vastaan mutta nyt lähdettiin jo aamusta liikenteeseen ja sain käytyä kaikki 18 väylää läpi. Rata varmistui olevan juuri sellainen kuin aiemmin sen sanoin olevan. Ahdas ja vaikea. Asiaa tietysti ei helpottanut maahan satanut ja kiinni jäätynyt lumi, mutta luontoäitiä vastaan on paha valittaa. Eipähän ketjut kilisseet niin kovaa, kun en yhtään puttia, mitä koriin realistisesti yritin, missannut!

Tuloskin oli huomattavasti parempi kuin edellinen hermoja raastava hajotus. Tällä kertaa heitin rehellisesti par-tuloksiakin ja 18 väylän jälkeen kortissa kökötti melko yllättävä +16. Ei paha, ei paha lainkaan. 

Ne par-4 -väylät sen sijaan... ne on pahoja...

Fribakengät

Menin sitten ja ostin ensimmäiset puhtaasti fribaan tarkoitetut popot.

Aikaisemminkin miulla on ollut aina samat kengät kierroksella käydessä, mutta samoja popoja on käytetty kaikessa ulkoilussa lenkillä käymisestä leikkipuistoon. Kyseessä ovat olleet siis Asics-merkkiset perusjuoksulenkkarit. Jalassa tukevat ja mukavat tepastella, juosta ja nakella lättyä.

Mutta lenkkitossua ei ole oikein tehty kestämään märkää. Tämähän ei ole ongelma, jos pysytään pururadoilla tai jalkakäytävillä, mutta fribaradalla lätty on milloin missäkin ojassa, ryteikössä tai muuten vaan pitkässä nurmikossa. Lisäksi kun noita lenkkareita käyttää kaikkeen liikuntaan, niin olen saanut huomata, että fribailun mukanaan tuoma metsässä rymyäminen on saanut kengät kulumaan huomattavasti vaihdikkaammin.

Ja siksi ostin kengät. Olen aina välillä lueskellut läpi Frisbeegolf-forumin kenkäkeskustelua, ja sieltä spottasin parinkin käyttäjän kehuneen Lidlissä myynnissä olleita juoksukenkiä parin kympin hintaan per pari. Seuraavan kerran ruokaostoksilla käydessä kävin vilkuilemassa, josko popoja olisi vielä jäljellä. Ja olihan niitä, sain jopa valita värin! Valittavissa oli jonkin sortin neonvihreät ja puna-mustat. Jälkimmiset lähtivät mukaan.

Viime keskiviikkona kengät pääsivät tulikokeeseen, kun lähdin toistamiseen Heikin ja Tuomon kanssa ledikiekkoilemaan Myllymäkeen. Vettä tihutti ajoin ihan reippaastikin ja kuraa oli sen verran, että valoisaan aikaan olisin saanut varmaan imitoida alppikaurista väylien välillä kuivia paikkoja etsiessä. Pariin otteeseen huomasi vasta astuessa, mihin koipi tuli työnnettyä. Varsinainen tulikoe siis.

Ja kengät kestivät hyvin, ja markkinoitu vedenkestävyyskin oli tosiasia. Jalat olivat kuivat koko kierroksen, eikä kenkä tuntunut jalassa sen kummemmalta kuin aiemmat lenkkarit. Tulos kierrokselta oli muheahko +22, mutta siihenkin oli syynsä. Hauskaa oli.

Ei se pelkästään pahaa tee

Ensin se vinkuu siitä kun on kylmä ja draivi ei kulje, sitte se painuu radalle...

Sunnantaiaamuna perheen voimin fribaradalle. Vaihtoehtoina käydä Ravikankaalla tai Myllymäessä riekkumassa, jälkimmäinen täky nappasi. Jossain yhdeksän maissa oltiin jo radan viereisen koulun parkkiksella (kellojen kääntö ja muutenkaan ei ole tapana nukkua), kun siihenkin nykyään saa pysäköidä. Ennen oli jyrkkää kieltoa, nykyisin koulun väki on sallinut myös fribaradan kävijöiden hyödyntää iltaisin tyhjää parkkia ihan luvan kanssa.

Ledikiekkosompailujen jälkeen oli kiva taas jokuseen toviin käydä kotiradalla ihmettelemässä. Syksy oli tullut ja sehän näkyi osin kurittuneessa maastossa ja siinä, että kepakoiden taaksekin näki. Muutenkin oli raivuuta tehty sieltä täältä ja esimerkiksi ykkösväylän ennenaikainen irtoaminen ei ole enää ihan niin kova erhe (tuli kokeiltua, bogia tuli). Isommin ei kyllä vaikuta, mutta kiva nähdä toimintaa radan kunnon eteen.

Miun kyllä pitäisi painua kentälle hieromaan sitä draivia, mutta jos sen ei anna ryömiä pettymykseksi asti niin kaipa samaa reeniä voi tehdä radallakin siinä tiimatolla. Eikä se draivi niin kuraa ollutkaan, kun muisti taas sen ranteen asennon; miulla on paha tapa kääntää ranne pystyyn, kun tempoo tosissaan eikä ajattele. Näkyy muuten putissakin. Tai siis nyt ei näkynyt, kun jaksoin keskittyä. Draivi lähti kovaa ja matalammalle (vielä saa kyllä petrata), ja putti eritoten lähti kovaa. Se, että onko se kivaa kun putti menee poimunopeutta korin ohi jääköön lukijoiden mietittäväksi mutta itte olin tyytyväinen, kun pidemmältäkin saa matalaa puttia pömpeliä kohti. Joskus meni sisäänkin.

Siinä missä rystyavaus karkaa taivaille, kämmen on matala ja ilmeisen kova. Miun tiippariavaus jäi liian matalaksi vitosella ja nappas sisämutkassa isoon kiveen. Palkeenkieltä paikkailtiin sitten jälkeenpäin kynttilän avulla kotosalla. Kivasti meni vekki kiinni, mutta liiallinen lämmittäminen jätti nokisen ja joskin ruman jäljen. 

Mutta eipä muuten mitään uutta auringon alla. Ylikääntäviä avauksia tuttuun tapaan nelosella ja kutosella, molemmat kääntyivät yli mutteivat tarpeeksi omaan makuun. Väylälle jäivät kuitenkin molemmat. Pääasia etä näitäkin uskaltaa heittää. Lisäksi kiekkojen valinnoissa on enenevissä määrin varmuutta, vain pariin otteeseen näin jälkiviisaana sorruin vanhaan kiekkovalintaan (lähinnä kymppiväylä).

Lopputulos oli satisfactory. +15 nökötti kortissa 18:nnen triplabogi-ob-puttirallin ja kakkosen tuplan jälkeen. Tasaista suorittamista muuten. Keskiarvoksi tallennetuilta kierroksilta tulossofta antaa 19.8 yli, joten kaikki sen alle on miun kirjoissa oikeaan suuntaan. Ei sitä ennätystä joka kerta hätyytellä, sen keskituloksen parantaminen on se tärkee juttu.

Tää miun app-projekti Disctancekin on edennyt ihan kivasti. Ensimmäisiä testibuildeja on kasailtu ja kokeiltu ja homma toimii siten kuin tarkoitus onkin. Sen verran toimiva kikkare on kyseessä, että vanhan mittaohjelman heivasin jo luurista mäkeen. Ensitestausalustaksi on valikoitunut android, koska apk-tiedostojen levitys testauskäyttöön onnistuu erittäin helposti verrattuna Windows Phonen ja iOS:n kauppapohjaisiin ratkaisuihin. Vapaaehtoiset ottakoon yhteyttä, jos haluavat avitella rikkomaan tuota tekelettä.

 Kentällä en ole testannut softaa vielä kertaakaan... pitäiskö mennä?

Off-Season tuli ja jalat on jäässä

Tuli meinaan pimeä niin nopeasti ettei paljoa kerennyt huomaamaan!

Ensi merkit tästä näkyivät edellisen tekstin reissulla Ravikankaalle Joutsenoon - ei vaan pystynyt enää lähtemään päivällisen jälkeen viiden maissa ajelemaan parin kymmenen kilometrin päähän. Ainakaan pitkälle radalle. Nyt pari viikkoa myöhemmin alkaa jo töistä kotiin kävellessä puskemaan hämärää päälle. Jää fribailu viikonlopun puuhasteluiksi kevääseen asti, tuumii hän.

Ravikangas oli jännä kokemus. Kuten kerroin, siellä korkeuserot ja kaltevuudet tuntuvat näyttelevän isompaa roolia kuin Myllymäessä tai Karhumäellä. Tuntui että jokainen väylä on länkällään johonkin suuntaan. Jälkimmäinen par4 - kymmenes väylä tosin aloitti tasaisempien väylien sarjan aina 14:nteen asti. Siitä eteenpäin ei sitten kokemusta olekaan. Väylät ovat ahtaita ja huonosta avauksesta tulee lukua. Tämä yhdistettynä edellä mainittuihin korkeuseroihin tuottaa varmasti haastavia reissuja Joutsenoon. Tuo rata on haaste miun tekniikalle ja sinä miä sen jatkossa otan. Vielä ei riitä tarkkuus eikä pituus, mutta sitä varten tätä harrastetaan.

Paitsi että tuli kylmä ja pimeä. Viime viikolla pääsin kokeilemaan ledikiekkoilua Myllymäessä Heikin ja Tuomon kanssa ja täytyy kyllä sanoa että terapeuttinen kokemus oli. Pimeä rata on uusi kokemu, yhdellä kiekolla pelaaminen on rennompaa ja muutenkin oli hyvä fiilis. Tulos ei ollut; taisin päätyä johonkin +26:n tienoille, kun ei vaan lähteny. Korkeus avauksessa tuntui olevan parempi kuin ennen, mutta nokkakulmaa oli vieläkin. Lisäksi heitin MD2:lla, joka osaltaan kompensoinee korkeusheittoja... Sinne kentälle pitäis mennä harjottelemaan, mutta toisaalta sitä haluaisi repiä kaiken ilon irti siitä ajasta, jonka fribailun parissa talvikaudella pystyy viettämään. Iloa toisi lisää jos kävisi kentällä hieromassa avaukset maan pinnalle... ja noidankehää voidaankin sitten pyöritellä.

Otin myös uuden projektin fribailuun liittyen. Rupesin leikkimään ajatuksella, että miun perinteisesti käyttämän gps-mitta-applikaation sijasta miulla olisi käytössä sovellus, joka tallentaa heittopituuksia kiekkokohtaisesti ja laskee näistä heitoista vaikkapa tilastollisia tunnuslukuja. Toin ajatuksen työpaikan kahvitauolla esille ja nyt sitten on oman sovelluksen kirjoittaminen työn alla. Työnimi Disctance. Tällä hetkellä tilanne on se, että ensimmäinen testaus alkaa olemaan edessä. Ulkoasu ja toiminnallisuudet alkavat olemaan kasassa. Jos tämän projektin seuraamiseen löytyy mielenkiintoa niin varmaan laittelen tänne blogin puolelle sivun pystyyn aiheesta ja päivittelen tuon tilannetta silloin tällöin.

Lopetan muuten tuon englanninkielisten tiivistelmien kirjoittelun toistaiseksi.

3 - 2 - 1 - Liftoff!

Olen tätä tekstiä kirjottaessa vähän kahden vaiheilla. Periaatteessa kannattais vähän funtsia ennen kun työntää kamaa eetteriin, mutta mihinkäs se toisaalta tässä muuttuu...

Olis meinaan ESA ylpeä miun suorituksesta!

Lähde: http://www.esa.int

Lappeenranta sai toisen uuden radan tälle kaudelle. Joutsenon Ravikankaalle rakennettiin 18-väyläinen metsärata, jonka valmistuminen tuli viime viikolla vähän puskista. Alunperin sunnuntaille suunniteltu korkkausreissu siirtyi tämän päivän alkuiltaan, pyhä tavoite oli kiertää koko rata, mutta sattuipa niin että 14 väylän jälkeen suunta otettiin takaisin autolle ja auton nokka kotio. Tuli pimeä.

Rata oli tuttua Lappeenrantaa: ahdas ja metsäinen. Mutta väyläprofiilit tuntuivat oikein kivoilta, tuota rataa on mukava päästä haastamaan. Myllymäkeen verrattava kokemus oikeastaan kaikin puolin, joskin korkeuserot ovat yleisempiä ja hillitympiä - siinä missä Myllymäessä on jyrkempiä mäkiä ja harvemmassa, tuntui täällä olevan loivempaa mäkeä ja useammin vastassa. Varsinaisen rataesittelynkin varmaan työstän jossain kohtaa, koska kierros jäi kesken ja sitä rataa...

Mutta tekstin varsinainen pointti oli sitten kakkoskappaleen avaamisessa.

Tuntui, että uranvaihto avaruusalalle olisi paikallaan, kun niin ahkerasti tiimatoilta hätyyteltiin kiertorataa! Jok-I-kid-you-not-ikinen rystyavaus YHTÄ lukuunottamatta lähti meinaan nokka pystyssä kohti taivaita. Radan haasteellisuus ja siihen hajoaminen on asia sinänsä, se kuuluu lajiin ja sen takia se on kivaa. Nyt radan sijasta taisteltiin kroppaa ja tekniikkaa vastaan. Jälkeenpäin tuli paha mieli ihan vaan siitä, että kasvo niin järkyttävä tatti otsaan siellä metässä ettei oikein osannut nauttia uudesta ratakokemuksesta eikä ajasta perheen kanssa.

Anteeksi.

Olihan se kuitenkin hieno kokemus.

Miun pitää ruveta treenaamaan tuota nokkakulma- ja painonsiirtoasiaa ihan oikeasti. Se vain on vaikeaa, koska miun luontainen kömpelyys pakottaa opettelemaan asiat ns. lihasmuistiin. Vanha koira ja uudet temput, happy happy fun times.

Big emotional turmoil today. I tested a new course with my family and it didn't relly go so well... nose angle problems, most of the drives were off to the skies. Only realized until later that I wass so pissed at myself that I didin't really enjoy the most important things - being with my family and experiencing new courses... 

Sorry.

I probably need some practise too.

Blogi kartalla

Statistiikkaa kun tässä katselen, niin jokunen teistä on jo tätä uutta sälää käynyt kattelemassakin, mutta kirjoitellaan nyt sitten teille lopuillekin.  Teksti on huiman tekninen, mutta lopusta löytyy asian ydin lyhennettynä. Koittakaa kestää, miä oon kuitenkin insinööri!

Miä oon aina tykännyt fgr.fi:n "radat kartalla" ominaisuudesta. Siitä näkee kohdealueen radat helposti yhdellä silmäyksellä ilman että tarvitsee pitäjänrajoista välittää. Kartasta pääsee suoraan radan omalle sivulle perehtymään tarkemmin. Upea toiminnallisuus, joka pyörii myös mobiililaitteilla mukisematta.

Jonkun aikaa olen miettinyt tätä miun fribaturismia ja vastaavanlaista karttaa osana sitä. Ja nyt viimein sain napattua sen verran aikaa, että siirryin suunnitelmasta toteuttamiseen. Blogger kun tarjoaa tekstinkäsittelytyylisen ikkunan lisäksi myös html-rajapinnan blogitekstien ja sivujen työstämiseen. 

Jos asiaa tutkii yhtään syvemmältä, voi huomata että google tarjoaa pääsääntöisesti kaksi menetelmää karttojen sisällyttämiseksi omaan sisällöntuotantoon. Toinen on Google Maps Embed API, ns. peruspaketti ja toinen Javascript API v3, joka tarjoaa sitten sitä muokattavuutta. Kokeilin toista ja kokeilin toista, mutta ongelmia tuli. Embed API tuntui vähän yksinkertaiselta ja vaikealta ylläpitää, kun ratoja ja markkereita olisi nyt jo se 20 ja kaikki pitäisi siihen yhteen iframe -tagin sisään kirjoittaa URL-muotoon ja... Ja vastaavasti Javascript -koodaus on miulle niin uusi tuttavuus, että paria demokoodia lukuunottamatta eivät oikein lähteneet skulaamaan. Eivätkä edes näyttäneet hyvältä.

Pienen tuumailun jälkeen heivasin koko API-kikkailun roskakoriin ja ajattelin, että pakkohan tähän on olla joku helpompi tapa. Ja arvatkaapas mitä - niin olikin. Jos teillä on google-tunnukset, niin samalla teillä on mahdollisuus myös tehdä omia karttoja googlen karttapalveluun. Oman kartan luominen tyrkkää käyttäjän Googlen MapsEngine -palveluun. Hetihän tuossa tajusi, että tällähän se kannattaa kartta työstää. Hakupalkkiin koordinaatit sisään ja täpästä "Lisää karttaan". Muokkaamalla saa koordinaatit vaihdettua radan nimeen ja tadaa, kartta valmis... tai oottakaahan. Mites tämän nyt sitten saa blogiin asti? Jaa-nappi tuolla on, mutta se tarjoaa vain ja ainoastaan linkin MapsEngineen... Jaa-välilehden alta kuitenkin laitoin kartan julkiseksi, koska oletus näytti olevan, että vain miä näen oman karttani. Makes sense. Kaikille tarkasteluoikeus siis. Oikea nappi löytyi tuolta kansiokuvakkeen alta - Upota Sivustooni. Klikkaus siitä ja Embed APIa hyödyntäen pihalle pullahtaa iframe -pohjainen koorinpätkä, jolla saa kartan liitettyä osaksi sivustoa. Leveydet ja korkeudet saa asetettua pikseleinä ja kartan päivittyessä myös sisältö sivustolla päivittyy.

Vaan eipäs jäänytkään homma tähän. Pikselisäädöillä saa kyllä kivan kokoisen kartan, mutta entäpäs jos joku lukee tätä mobiililaitteella? Lisäksi kartan oletuszoomtaso oli vähän turhan lähellä, voisiko sille tehdä jotain? Embed API mahdollistaa zoom - attribuutin käytön... joka ei toiminut. Html-devaamista tekevä tuttuni vinkkasi, että src-attribuutin url-osoitteeseen voi suoraan syöttää halutun zoomitason lisäämällä "&z=5" perään, ja tämä toimikin mukavasti. Samaan hengenvetoon vaihdettiin myös height ja width -attribuutit style:ksi, joka käytännössä sisältää samat asiat, mutta toimii varmemmin mobiililaitteilla. Pikselien sijaan leveys voidaan ilmaista myös prosentteina koko tekstitilan leveydestä, joten luulisi älypuhelinten käyttäjien kiittävän kun ei kartta sinkoile ulos ruudulta. Kiitoket vain Kimmolle avusta!

Lyhyesti. Yläpalkissa on nykyisin myös On the Map -sivu, jossa voi seurata lähes reaaliajassa miun fribaturismia ja käytyjä ratoja.

I did same html development and added a map page which contains all the disc golf courses I've visited. I had a bit of a struggle to do that, but Google's own MapsEngine proved to be the best choise to construct and maintain the embedded map. I should also work well for mobile devices! Thanks to my friend Kimmo for helping me out on some nuances.

Fribaturistina pitkin ja poikin

Johan se taas on rapsakka viikko vierähtänyt viime tekstistä. Viime viikkoa väritti isolta osin työkeikka Turkuun, mutta tulipa eilenkin käytyä hakemassa uusi sulka fribaturistin hattuun.

Maanantaiaamuna päräytin siis täältä Lappeenrannasta vuokra-autolla Turkuun. Puoli yhden maissa perillä ja hommat työn alle. Illansuussa kohti hotellia ja siitä seikkailemaan. Kiekot jätin vielä huoneeseen, mutta suunnan otin kohti Urheilupuistoa ja sen 9-väyläistä pikkurataa. Alunperin frisbeegolf-forumin viestiketjussa sain vinkin, että putteri ja kaljaa messiin niin hyvä tulee. Kävelin radan läpi ja tuli pimeä. Suksin sapuskan ostoon ja hotellille.

Seuraavana päivänä meni töissä sen verran yliaikaa että päätin siirtää Lausteelle menoa ja käydä verryttelemässä pari viikkoa kiekoitta ollutta kroppaa Urheilupuistossa. Ykköstiille sattui samaan aikaan pari paikallista heppua, joiden kanssa kiersin radan. Ihan hauska rata oli heitellä, joskin tilanpuutteen vuoksi lyhyenläntiä väyliä - kolme kertaa koko kierroksella oli muistaakseni midari kourassa tiillä.

Kierros alkoi lyhyellä lammen ylityksellä, jonka onnistuin heittämään vastarannan puuhun. Par on parempi kuin tupla. Seuraavat kaksi väylää näyttivät kovalla kädellä sen, kuinka ruosteessa sitä tuntuman puolesta voikaan olla. Ensin kakkosväylän avaus kämmenellä ihan mihin sattuu vasemmalle ja kolmosella hyssen tavoittelu rystyllä päätyi vasuriin ja pusikkoon. Bogey per väylä ja +2. Nelosen suoran ja kapoisen väylän avaus Rhynolla istahti korin alla oleviin juuriin ja vitosen hivenen antsaa pyytävä neppi menikin suorana korin alle. Plussalta tultiin samassa ajassa nollille kuin sinne mentiinkin. Kutonen, hivenen kuumottava kapea pusikonylitys päätyi oikealle puskaan, kun P1 lähti aavistuksen kääntämään yli. Seiskan kämmenavaus lähti feidaaman ennen aikojaan. Par molemmilta kuitenkin ja nollissa pysyttiin. Kasin pidempi lammenylitys oli vähän hermostuttava rannassa olevien puiden takia, mutta yhdistelmällä puuhun ja rantaan - neppi alle - nostopar vältyttiin hävikiltä. Viimeisen väylän avaus jäi pitkälle putille, josta sain tuikattua väylän ja kierroksen yhden heiton pakkaselle. Mukava fiilis jäi radasta. Eihän tuolla varsinaisesti kovaa pääse heittämään, mutta iltapuhteena oikein hyvää liikuntaa.

Seuraavana päivänä olikin sitten edessä The Rata. Rata, jonne pääsyä odotin jo siitä hetkestä kun tieto Turkuun lähdöstä sähköpostiin tuli. Kamat oli jo työmaalla mukana, ja sähäkästi singahdin radalle heti kun töistä pääsin - tavoitteena olisi kiertää rata ennen pimeän tuloa.

Kaksi ensimmäistä väylää heitin yksin, muistaakseni ensimmäiseltä otin bogeyn ja toiselta parin. Näin jälkeenpäin huomasin, että olin vahingossa hypännyt kolmosväylän ohi, koska nelosen tii oli niin houkuttelevasti tyrkyllä. Avaukset tuntuivan alkuväylillä lähtevän ylös, mutta yet again, viime kerrasta oli jokunen tovi ja heitto odotetusti ruosteessa. Vitosen tiillä (oikeastaan nelosella kiekko etsiessäni) minut sai kiinni varsin mukava parivaljakko. Nimet kyllä kysyin, mutta olkoon nyt sitten herrat Hihaluuri ja Aurinkolasit. Olivat paikallisia, miua kokeneempia heittäjiä ja suostuivat ottamaan miut siipiensä suojaan kierroksen ajaksi. Pari väylää myöhemmin huomasin, että tuloskirjaus oli unohtunut sen siliän tien rupattelun tieltä ja tyydyinkin siitä eteenpäin nautiskelemaan kokemuksesta. Hyvä päätös. Seura oli mukavaa, rupateltiin niitä näitä ja räpellettiin vuorotellen. Pirkkuja ei kierroksella saatu, mutta (nyt kun tätä ratakarttaa tillotan ja koitan muistella) sitä hätyyteltiin ainakin 18:lla. Pahoja rypemisiä sitten tuli esimerkiksi 5:llä, 7:llä, 8:lla, 9:llä, 12:lla, 20:llä ja 22:lla. Muuten meni oikeastaan todella hyvin! Ylikääntävät heitot kääntyivät yli, kämmenet menivät pääsääntöisesti suoraan ja muutenkin oli sellainen tekemisen meininki. Toki sen huomasi, että suurin osa väylistä on miulle aivan liian pitkiä noin niinkuin pirkkujen ottamiseen, mutta haitanneekos tuo. Jääpähän motivaatiota treenaamiseen.

Torstaina kurvailin kotia kohti kahta uutta rataa kokeneempana. Vähän kiire tuli tuon Lausteen kanssa pimeän puskiessa päälle, mutta kaikki ne kokemukset tuli friban saralla koettua mitä Turusta lähdettiin hakemaan.

Lauantaina lähdettiin koko perheen voimin shoppailemaan Kouvolaan, tarkemmin sanottuna Veturiin. Harmikseni jouduin toteamaan, että urheiluliikkeiden fribasesonki on auttamatta päättynyt ja hyllytilaa oli karsittu isolla kädellä. Olisin halunnut koettaa Latituden Daggeria käteen, mutta eipä sitten tällä kertaa. Paluumatkalla poikkesimme Harjunmäen frisbeegolfradalla Valkealan tuntumassa, ja taas oli jotain pielessä. Rata itsessäänhän on oikein näppärä, lyhyehkö 9-väyläinen hiekkakuopparata, mutta draivi oli niin kuraa kun olla ja osaa. Tuntui, että kaiken sai muistella alusta asti uudestaan; kolmen väylän jälkeen kolme heittoa plussalla, ei hyvä. Avaukset lähtivät taivaille ja lähärit jäivät lyhyeksi. Puttikin oli sitä itteään - jotenkin siihen pitäisi saada samanlainen rentous kuin vaimon kanssa putteria kopitellessa... vaan kun ei. Nelosväylästä eteenpäin asiat muuttuivat. Avaukset lähtivät paremmin, ja loppuun mentiinkin litanialla par, birdie (avaus tolppaan), birdie, par, birdie, par. Lopputulos siis E, ja aika neutraali fiilis.

Toivottavasti tuleva talvikausi ei syö kaikkea kesän aikana opittua pois, harmittaa ottaa takapakkia. Motivaatiota pitäis alkaa kaiveleen jostain.

Three new courses in a week. I had a business trip to Turku and naturally I just had to visit Lauste. Also, night next door (at least in disc golf distance units - it was like 500m) of my hotel was a small 9-hole course which I also threw. Nothing special really in terms of throwing. Some good, some bad. The courses were nice (Urheilupuisto) and just breathtaking (Lauste). Urheilupuisto was -1 and Lauste was some big numbers over - didn't really count as I found some locals to guide me around and forgot...

On Saturday we were shopping with the family and went to Harjunmäki disc golf course en route home. Nice little sandpit with nine holes. My drive was just terrible, after three (not so long) holes I was at +3, but managed to pull my act together and struggle an E.

Niinjoo, se tuuli

Heitin viime viikonloppuna melkein elämäni ekan Eaglen! On tietysti vähän hassua hehkuttaa tuollaista, mutta toisaalta onhan se siistiä ekaa kertaa olla par4 -väylällä sellaisissa asemissa avauksen jälkeen, että korille ei ole kuin 30-40 metriä. Kiekko oikean käden hyssellä kohti koria ja jälki oli korin tolpan tasalla parin-kolmen vaaksan päässä. Eli ketjut ei helisseet mutta ei siihen hesaria väliin olisi saanut. Noh, tyydyin birdieen, joka jäikin paivän ainokaiseksi. Postauksen kuvat eivät ole väyläjärjestyksessä.

Kävin siis fribaamassa lauantaina. Pitkästä aikaa. Alun alkaen lähdettiin koko perheen voimin metsästämään sieniä ja puolukoita vaimon kotiseuduilta ja otettiin fribakamat mukaan siltä varalta jos vaikka eksyttäisiin jonnein muuallekin. Ja eksyttiin sitten Kotkaan. Alunalkaen vaihtoehdot olivat joko käydä Ruissalossa Haminassa tai ajaa Kotkaan Kumparepuistoon. Koska likka nukahti eikä ollut vielä herännyt Haminassa, otettiin jälkimmäinen vaihtoehto

käyttöön.

Eikä periaatteessa tarvinnut katua. Uusi rata, hienot maisemat ja sitä rataa. Harmi ettei kierroksesta saanut ihan kaikkea irti mitä olisi voinut. Ratahan koostuu siis kahdesta osiosta. Ensimmäiset kuusi väylää pelataan vanhan kaatopaikan (sen "Kumparepuiston") maisemissa. Avoimia väyliä, korkeuseroja, sen semmoista. Toinen puolikas 12-väyläisestä radasta pelataan metsässä (ja viimeinen väylä pururadalla).Väylissä oli mukavasti vaihtelua. Ensin koko matkalta vasemmalle viettävänsuorahkon par 4:n jälkeen tarjolla oli 90 asteen doglegväylää vasemmalle, sitten ylämäkeä, alamäkeä, metspilliä...

Tietysti oma kayntini oli vain yksi kerta, joten valittamaan en sinällään halua käydä. Rata oli siisti ja väylät helposti löydettävissä, etenkin jos sattui ratakartasta nappaamaan kuvan messiin. Kuitenkin pienet asiat jäivät kaivelemaan. Yhdeltä väylältä puuttui kori, ja kaverilta kyselyn jälkeen se ei ole ilmeisesti jokuseen toviin paikoillaan ollut, ja toinen väylä sattui toimimaan jonkinlaisena tukikohtana värikuulasotilaille (No tämä nyt ei ole varsinaisesti edes ongelma - yhtä lailla meillä molemmilla on "etuajo-oikeus"). Ensimmäisestä ongelmasta selvisin sillä, että heitin avauksen, totesin korin puuttuvan ja avauksen perusteella totesin, että parin arvoinen oli sesuoritus. Toisesta väylästä selvisin sillä, että heitin sen lyhyenä (ns. B-tii oli noin puolessa välissä väylää). Tuosta periaatteessa voisi ottaa yhden rankun. Ja näillä puheilla sen otankin.

Tuuli pääsi yllättämään nelosväylällä. Kyseessä on mäen päältä heitettävä alamäkiväylä. Jotenkin kävi aivopieru tuulen arvioinnissa ja TD pompsahti ihan pystyyn ja painui (ja painui... ja painui) oikealle alas kentälle, jossa toinen fribaaja oli keskeyttänyt omat draivitreeninsä ja odotti että saan avauksen pois alta. Vähänks noloo!?! Noh, hekotellen nappasin bogeyn ja tallailin eteenpäin - ei tämä niin vakavaa ole.

Kokonaistulos oli siis tuo (kutosväylän) lyhyenä pelaamisen rankku mukaan lukien +8. Isoja lukuja, mutta minkäs teet, uusi rata ja uusia haasteita. Etelä-Karjalan radoilla tuulesta ja (tuon mittakaavan) korkeuseroista ei paljoa pääse nauttimaan. Ennen kaikkea viime lauantai oli mukava päivä perheen kanssa ja oppimiskokeumus.

Ensi viikolla pääsen kokeilemaan jotain uutta fribailun saralla. Sain työkomennuksen Turkuun, ja reissun kesto on muutamista päivistä viikkoon. Lauste, täältä tullaan!

I 've developed a bad habit of creating a week's delay between the actual event and a blog post about it. On last Saturday we were picking some mushrooms and lingonberries as a family and decided that in case we would wander elsewhere we could also take my disc golf equipment aboard. We ended up visiting another new course, this time in Kotka. The place is called Kumparepuisto, which translates to hill park, and that's what the course was - the first six holes were played in mostly open field of tall hills. The rest were in the woods. I ended up gettinga whopping total of +8 but it really doesn't matter - I had fun!

Pääasia on että nauttii

Tiedättekö työ sen tunteen, kun väylältä saa sen par-tuloksen ja siihen on pettynyt? Ja sitten heti perään tajuaa, että oikeasti on onnistunut huonosta lähtökohdasta pelaamaan kyseisen väylän siihen ihannetulokseen. Ittellä ainakin pukkaa hymyä huuleen. Tää postaus on enemminkin sellainen hyvänmielenpostaus. Kuvia tulee paljon.

Jos miun pelistä pitää jokin maneeri kaivaa niin se on tää. Keskittyminen tiillä tai liellä tapahtuu näin. Rystyllä ainakin.

Lauantaina lähdettiin koko perheen voimin taas reippailemaan. Napattiin pyörät alle ja suunnistettiin ens alkuun Sammonlahteen, jossa miä heittelin kierroksen ja vaimo kuvasi tyttö kantorepussa. Vaikka tuloksellisesti ja avauksellisesti ei mennyt kovin hyvin niin hyvä fiilis oli. Kiekot istuivat käteen, suoritus oli luontevaa eikä mikään painanut mieltä. Oli sanalla sanoen hyvä fribailuolo.

Kieli pihalla (tietenkin), ei se muuten istu räpylään. (Foren maneeri?)

Nyt kun oli pari kertaa käynyt kentällä paiskomassa pidempää siivua oli hyvä vaihteeksi käydä harjoittelemassa myös lyhytpeliä, johon Sammonlahden rata tarjoaa mielestäni oikein oivalliset puitteet. Väylät taittavat oikealle tai vasemmalle, menevät ylä- ja alamäkeen ja pituudet ovat passeleita niin puttereille kuin midareille.

Ykkönen

Kierros lähti vahvasti käyntiin griplockilla. Jatkoa haettiin Rhynolla, mutta lopulta bogey korttiin ja kakkosväylän tiille. Kakkosen tiillä huomattiin että edessä on kolmen hengen ryhmä yliopiston vaihto-opiskelijoita tutustumassa lajiin (taisivat olla Intiasta päin), ja luontevasti hipsittiin heidän edelle ja jatkettiin neloselta.

Nelostii

Avaus karkasi vähän korkeaksi, ja näin ollen jäi lyhyenlännäksi. Jatko jäi miun taidoille just sopivan haastavalle putille, mutta sisäänhän se tietysti aina menee kun kuvaaja on läsnä. Par siis tästä. Vitosen tiillä pyysin neljää lasta odottelemaan, että saisin avauksen heitettyä ennen kuin juoksisivat väylälle, ja yleisön paineet tuottivat likimain täydellisen avauksen. Birdieputti kippoon ja forettamaan kutoselle.

On  kyllä aikamoinen per.. PUTTI! ja kuppiin meni!

 Kokeilin Rhynon rajua feidiä (sitä muuten on) korin alle, mutta turkanen ei jaksanutkaan liitää (noh, ylläri!). Birdieputin yritys jäi yritykseksi, mutta kyllähän sitä ylämäkeen kehtaa. Par tästäkin.

Kutonen

Seiska ja kasi olivat sellaisia kiikunkaakun hyväksyttäviä suorituksia. Seiskalla D-P1 ei suoristanut kunnolla ja päätyi vasemmalle kuusen alle. Neppi lähemmäs ja par. Seiskalla avauksessa oli liikaa hyzeria ja jälleen vasemmalle. Pitkä putti ohi ja par tästäkin.

Seiska

Ysillä (joska postauksen ensimmäinen kuvakin on) haen tavallisesti forella birdieputtia. Tällä(kin) kertaa kiekko käänsi vähän yli ja päätyi vasemmalle jonnin verran. Jatkon nykäisin edesä olevan kuusen oksaan, siitä neppi alle ja toinen bogey.

Ysin korilta hiippailin kakkosen tiille pelaamaan kaksi väliin jäänyttä väylää. Kakkosen avaus karkasi liian varovaisena ja liian vasemmalle. Kääntämisestä ei ollut tietoakaan ja puskassa oltiin. Jatkoa haettiin korkealla hyzerilla korin alle, mutta jäi lyhyeksi. Putti sen sijaan meni koko pömpelistä yli! Bogey tuli siis tästäkin.

"Hups!"

Kolmosväylällä tapahtui kierroksen toinen birdie-onnistuminen. Avaus koria vartioivan puun juureen ja rieska uuniin. Hyvä lopetus kierrokselle. Lopputulos siis +1, joka on tuloksellisesti kolmanneksi paras kierros Sammonlahdesta. Ja silti olin pettynyt tulokseen. Jano parantaa - se on kova. Ja se tekee tästä omalta osaltaan niin peijakkaan hauskaa!

Some pictures from my yesterday's round in Sammonlahti. I was there with my family as a part of our bicycle trip around Lappeenranta. I had really good feeling about everything and was just enjoying the game. Even though I was a bit disappointed for getting a +1 for the round, the disappointment made me realize that my ambition of bettering my game is one of many things that make this sport so darn fun!