Linnoitus Open 2017 lähestyy

Johan se on taas tämänkin spektaakkelin aika. Ensi viikon lauantaina vietellään taas leppoisa päivä Lappeenrannan linnoituksessa fribeegolfin parissa, kun Willimiehen Disc Golf paukauttaa pop-up -radan pystyyn. Edessä on jyrkkäreinaisia kivivalleja, avointa puistomaisemaa ja paljon korkeuseroja. Saimaa tuottanee vähän tuulta ja keväinen sää sitten lyö lukkoon koko arvaamattoman kokonaisuuden.

Ratakarttaa kisan tämän vuoden layoutiin ei ole vielä julkaistu, mutta WGD:n kisan sivujen mukaan leiska "mukailee pitkälti vuoden 2016 rataa". Eli tätä:

Linnoitus open 2016 ratakartta. Kisatoimisto merkattu punaisella palluralla

En nyt tähän rupea sen enempää väylistä kuvia laittamaan, mutta miun edellisvuoden postaus käy kohtalaisen hyvin läpi kaikki väylät. Piatsi 12, jossa heittopaikka oli enemmän vasemmalla, ja kuvassa näkyvä koivu pakotti heittolinjat joko OB:n päälle vasemmalla tai hysselle oikeanpuoleisen rakennuksen katon päältä.

Sikäli mikäli rata pysyisi samana, on miun pelikirja ja kierrostulostavoite pääsääntöisesti sama. Väylälle 12 saatan tarjota Staria rystyltä vasemmalta puolelta ja antaa sen kääntää yli, ja edellisvuoden kisakierroksen tavoin väylälle 18 tarjotaan Basic Midaria. 17 on vähän kysymysmerkki. Periaatteessa edellisvuotinen päätös heittää Laseri vain "sinne jonnein" ylämäkeen ja taistella vallien yli hysse/upsi -linjoilla oli ihan ok, mutta yksi vaihtoehto olisi heittää tähän myös Fastia. Väylälle 3 Fasti on liian alivakaa, joten siinä mennään tilanteen mukaan joko Laserilla (alivakaata flättinä tai suorempaa antsaan) tai Titaniforella.

Kokonaisuudessaan avaukset, lähärit par 3:illa pääsäänöisesti Spartalla tai Jokerilla:

1. Premium Jokerilla forea korille

2. Basic Jokeri nostolle

3. Titania  forella tai Ultrium (tai Basic) Laseria rystyltä.

4. Basic Midari ensin väylään, toinen korille

5. Ultrium Laseri mahdollisimman pitkälle, jatko paikasta riippuen Titan/Laseri

6. Ultrium Laseria. Pysyttävänä matalana, koska aikainen feidi vie tiheään risukkoon ja märkään

7. Premium Jokeri / Titan hyssessä

8. Ultrium Laseri niin pitkälle kuin menee (ei sais jäädä valliin kiinni), Jatko Jokerilla tai Titanilla, riippuu

9. Ultrium Laseri, tavoitteena mutkan kohta. Mitä enemmän heitto feidaa vasemmalle, sitä pidempi jatko mutta toisaalta lyhyemmällä heitolla pääsee hyvälle jatkolle. Jatkoa Basic Midarilla ylämäkeen (pitkältä ehkä Laseria)

10. Titanilla pitäisi yltää "rotkon" yli vallin taakse. Jos menee sisu kaulaan niin Laseria. Jatkoa Midarilla tai Jokerilla.

11. Tiiltä katsoo taas, mistä mahtuu. Rystyä tai Forea, kiekko on sama alivakaa Ultrium Laseri

12. Titania forelta tai Staria rystyltä, testattava vielä. Fore on varma mutta pirkkuun vähän vaikea. Stari-rysty on linjansa puolesta IMO parempi.

13. Joko kovaa flättinä uudella Basic Jokerilla tai kuluneella hysseflippiä. Yli EI SAA kääntää.

14. Vakaampaa Ultrium Laseria vallin tuntumaan. Pirkkulla vaikea päästä greenin kapeuden vuoksi

15. Basic Midaria aukolle. Jos jaksaa kääntää yli greenille niin hyvä. Tähän foisi yrittää flipauttaa myös Staria...

16. Loivaan alamäkeen vakaampaa Laseria. Heitto pidettävänä matalana tai aikainen feidi vie TIHEÄÄN puskaan.

17. Hysseflipillä Fastia tai flättinä Laseria niin kovaa kun kropasta lähtee. Greenille ei miun heitolla mitään asiaa, joten parempi on asetella avaus hyvin lähäriä varten

18. Basic Midaria, se käänsi niin kivasti yli viimeksikin.

Käykäähän katsomassa valokuvat viimevuotisista väylistä aiemmin linkkaamasta postauksesta ja kertokaahan, millä eväillä työ lähtisitte tämän vuoden Linnoitus Openiin!

Kiekkokesä 2017 feat. lapset

Koko perhe autoon ja radalle. Tällainen tempaus on nyt pariin otteeseen tänäkin keväänä jo tehty. Meidän nelivuotias heittää itse parhaimmillaan jo reilut kymmenkunta metriä, ja kahdeksankuinen imee oppia vaimon selässä olevan kantorepun suojista. 

Lasten kanssa heittäminen on ihan oma maailmansa verrattuna tuloskierroksiin kisatason radoilla. Jos kerta vanhemmallakin tytöllä innostusta on niinkin paljon, että viime vuonna ostettiin ensimmäinen oma kiekko, pitää huolehtia että innostus ei pääse lopahtamaan ikäviin kokemuksiin. Lapselle radan pitäisi olla lyhyt, helppokulkuinen ja väljä. Kun heittämistä vasta opettelee, on tärkeää että se kymmenmetrinen heitto oikeahkoon suuntaan ei ole ojassa tai vesiesteessä tai kuusen alla kun "et nyt osunut tähän kapoiseen väylään", vaan että se onnistuminen tulkitaan juuri sinä itsenään - onnistumisena. Pelisilmää vaatii myös se, että milloin voi pelata kokonaisen kierroksen ja milloin kannattaa pelata vain muutama väylä. 

Lappeenrannan lapsille soveltuvat radat ovat aika vähissä. Myllymäki ja ravikangas menevät liian vaikeiksi ja raskaiksi, joten katseet kohdistuvat ysiväyläisiin. Sammonlahti on sitä vastoin lyhyt mutta ihan liian vaikea tuottaakseen edellä mainittuja onnistumisia. Vaikka kiekko lähtisikin "oikeaan suuntaan", jää väylät liian kapeiksi ja palkintona on ikävä jatkopaikka mörristä. Tietysti lasten kanssa voi aina jatkaa väylän reunamilta, mutta tää meidän likka tuntuu aika vahvasti omaksuvan miun pelaamista ihan katselemallakin, ja miusta tuntuu että jahka vähän kehitystä tapahtuu niin halu pelata oikein kasvaa. 

Lyytikkälä on vesiesteväylää lukuunottamatta ihan ok, tilaa löytyy eikä pururataa mukaileva rata ole vaikeakulkuinen.

Imatra sitä vastoin ajaa aloittelijat sisään loistavasti. Itä-suomen koulun 9-väyläinen rata (joka tässä vajaa pari viikkoa sitten käytiin heittämässä) oli parista koulun pihassa olevasta korista huolimatta juuri sellainen "oikeanlainen" rata. Väylät ovat lyhyitä ja selkeitä ja ennen kaikkea sitä tilaa on. Varsinaisen väylän ulkopuolinen aluekin on puustoltaan harva, joten ihan oikealta lieltä pelaamista pääsee tekemään positiivisemman asenteen kanssa. Vuoksen toisella puolella oleva Urheilutalon 9-väyläinen on oikeastaan aika samasta oopperasta, joskin vähän ehkä tiheämpi väylien ulkopuolelta. Luontaisella jatkumolla vastassa onkin sitten Mikonpuisto, joka tarjoaa jo vähän enemmän haastetta olematta kuitenkaan liian ankara. 

Miä en halua olla meidän tytölle mikään hirmuvalmentaja. Frisbeegolf jatkuu tasan niin kauan kun siihen riittää intoa ja kehityksen halu täytyy tulla heittäjästä itsestään. Jos homma ei tänään maistu niin sitten tehdään jotain muuta ja katsotaan ehkä myöhemmin.

Tulevana kesänä on oman heittelyn ja kisailun (Linnoitus open parin viikon päässä jo!) ohella keskittyä nimenomaan koko perheen voimin tapahtuvaan ratabongailuun. Etenkin anoppilan lähistollä on paljon kaikentasoista rataa, jossa omien sanojensa mukaan tuleva mestari pääsee koukuttumaan.

Lähes Kuvatonna Myllymäki

Sääennuste lupaili aurinkoa ja kahdeksaa astetta. Täydellinen sää lähteä katsomaan, miltä Myllymäki näyttää. Ensimmäinen kierros tälle vuodelle ja noin kuukausi Linnoitus Openiin. 

 

Tällaiseen aikaan heittelyssä varustautuminen miusta korostuu. Vaikka aurinko paistaa ja olo on lämmin, on varjonpaikoissa silti kylmä ja tuuli tekee efektiiviselle lämpötilalle iholla kummia. Miulla oli päällä kevyttä kerrosta - pohjalla ohut urheilupaita, ja päällä... liekö tuo nyt sitten pyöräilyyn tarkoitettu, "vähän paksumpi ohut pitkähihainen" pienellä kauluksella. Päällä Softshell-takki. Housupuoli meni ihan kerrastolla ja vaellushousuilla. Jos vielä flunssalta haluaa oikeasti välttyä niin vedenpitävyys kengissä on tärkeää - loskassa kolmosväylällä kastuneet jalat pilaa kyllä fiilistä.

Sitten toinen puoli - juotavaa mukaan.  Heittäessä tulee kuitenkin lämmin ja nestettä haihtuu kehosta, mikä vastavaasti kostautuu sitten kierroksen jälkeen nestehukkaisuutena jos juotavaa ei ole mukana. Miulla on ollut paha tapa olla juomatta kierroksilla, mutta olen yrittänyt kunnostautua siinä.

Mahtavaa päästä radalle. Sulaminen on vielä vaiheessa, mutta etenkin metsän puolella (1, 7-9) alkaa olemaan mukavan sulaa ja kuivaa. Väylät 2-6 olivat odotetunlaisesti erittäin kuraisia (komosväylällä ei ole enää yhtään puuta!!! Täysin paljas väylä nyt, pöh), ja loppupään väylät 14-18 olivat vastaavasti lumisia. Jäätä ei varsinaisesti ollut, lukuunottamatta väylää 16, jossa sai olla todella tarkkana.

Ja heittokin kulki hyvin. Basic Jokerilla draivatessa tuli griplockeja ja draiverit lipsuivat välillä käsistä, mutta ennen kaikkea ajatus oli joka heitossa jossain edes siellä päin. Enemmänkin homma jäi asteelle "ensi kerralla sitten enmmän tätä" tai "pitääkin kokeilla ensi kerralla näin". Draivin jäädessä huonoksi tietysti pirkutusmahdollisuudet jäävät vähille, mutta verrattaen hyvin onnistuneet lähärit ja yllättävän mehukkaasti osuva putti tekivät paljon tulokselle. Loppukierros, väylästä 15 eteenpäin oli varmaankin yksi parhaista vastaavista mitä olen tuonne heittänyt. Kokonaistulos +9 on ensimmäiseksi kierrokseksi ja olosuhteisiin nähden erittäin hyvä, ja syystäkin voi olla tyytyväinen.

Tänä aamuna heräsi vähän huolen poikasta. Paikat ovat muuten täysin ehjät, mutta oikean polvilumpion alapuolella tuntui jäykkyyttä ja.. .noh, ei nyt varsinaista kipua mutta sellaista pientä jotain. Kiertoa ja kuormaa sieti kyllä hyvin, mutta yhden jalan kyykkäystä ei niinkään. Päivän mittaan oireilu on tässä lieventynyt ja poistunut. Pitänee tarkkailla asiaa ja tarvittaessa käydä draivia läpi, etenkin päkiän nostoa ja kantapäällä pyörähdystä.

"Sammonlahen tekis oottaa meit"

"Sammonlahen tekis oottaa meit"

Heikki lähestyi miua yllä olevan kuvan kera. Treenikauden avaus on käsillä.

Jo muutaman viikon kevät on kovaa vauhtia tehnyt tuloaan Lappeenrannassa. Radat ovat toki vielä jäässä ja märkiä, mutta Sammonlahden tekonurmikenttä on joka vuosi ollut se ensimmäinen paikka, jossa kiekkoa pääsee paiskomaan pitävältä alustalta. Kenttä on nimittäin luistelujäänä talvella, ja mustahko kumi(?)rouhepohja ja auringonpaiste tekevät tehokasta sulatustyötä. Nytkin yllä olevassa kuvassa kentän lähipääty oli täysin sula ja kuiva, metsänrajassa oli tietysti loskaa, vettä ja lunta. Vaikka tiistaina taivaalta tuli räntää ja tuuli oli varsin veikeän napakka oikealta vasemmalle -puhuri, oli meillä Heikin kanssa varsin mielekäs draivisessio ja molemmilla taisi jäädä hyvä maku suuhun. Näin jälkeenpäin ei edes olkapää mennyt jumiin!

Miun oli tarkoitus hakea tuntumaa draivaamiseen taas pitkän tauon (joululta asti) jälkeen, ja heitossa oli lähes koko kiekkoarsenaali. Ylivakaimmat, eli Titanit ja Premium Legendat jätin vielä pois.

Uusia ja "uusia" kiekkoja oli yhteensä neljä. Syksyllä ostettu Stari ja...pfft... kuun alussa hankittu Fasti olivat täysin uusia, ja bägissä jo mukana pyörinyt Ultrium Legenda pääsi varsinaisen draivitestailun pariin yhdessä Terolta saadun SINISELLÄ VIVAHTEELLA OLEVAN TUMMANPUNAISEN vastaavan kanssa. oikeasti, tuon värinen kiekko hukkuu kyllä vielä johonkin jo tämän kesän aikana, mark my words...

Muttasiis, aloitetaan Starista. Alivakaana midarina miulla on ollut tähän asti käytössä hakattu Basic Midari, ja uusi Premium Stari menee kyllä sitäkin herkemmin oikealle. Kiekko tuntuu vähän matalammalta ja vähemmän "pseudodraiverilta" kädessä. Pitää vielä heitellä lisää ja ennen kaikkea tyynellä, jos tuosta saisi jotain tolkkua irti ylikääntäviin korkeampiin heittoihin. Matalammilla linjoilla Stari päätyy tonttiin ennen kuin lähtee edes harkitsemaan feidaamista, mutta mikään täysflipperi tuo ei ole.

Fasti jatkaa samalla linjalla, joskin vähän isommin. Pohjustuksena siis tähän se, että miä en ole tähän mennessä oikein saanut tolkkua leveärimmisiin draivereihin liioin otteen tai nopeuden puolesta - kaikki heitot karkaavat vasemmalle ja feidaavat nopeasti. Ilme oli varmaan näkemisen arvoinen kun ensimmäinen heitto päätyi cut-rolliksi. Samoin toinen. Nopea tuo on, ei siinä mitään, mutta pitänee jatkossa kokeilla tuollekin korkeita antsalinjoja tai hysseflippiä - tai sitten katsoa miten tuo käyttäytyy vähän hitaammalla heitolla ja aavistuksella hysseä. Jännä kiekko.

Jotain alitajuista mentaaliharjoittelua on varmaan talven aikana tehty, kun sain ajoittain Legendatkin lentämään hyvin. Viimein tuntui, että leveärimminen kiekko istui kädessä verrattaen hyvin ja sitä sai puristettua tarpeeksi napakasti ilman että koko draivi menee jäkittämiseksi. Toki lipsujakin sattui, mutta hyvällä suoralla ja flätillä avauksella sain Ultrium-muovisista legendoista tiukan ässälinjan ja parilla metrillä reilun satasen pituutta irti.

Ei yhtään pöljempi kevään avaus.

Vuosi on uusi, kujeet ei

Onkin elokuun jälkeen pidellyt pientä paussia tämä. Kävin joulupäivänä taas kokeilemassa reilun neljän kuukauden jälkeen miltä kiekot ja heittäminen tuntuu ja ei tapanina koskenut vielä tarpeeksi niin menin uudestaan. Vieteltiin siis joulua anoppilassa, siinä Ykslammin radan tuntumassa Ryttylässä, ja keli oli muutaman asteen nollan yläpuolella. Pari ensimmäistä väylää tuntui, että joku on käynyt vaihtamassa kiekot 20 grammaa painavammiksi ja jokusen piirun vakaammiksi, mutta aika äkkiä sitä alkoi jossain määrin luistamaan. Paitsi putti - pitää kaivella kori esiin ja JYLYttää räpellys jonkinlaiseen kuosiin.

Mutta, mitäpä tulevalle vuodelle sitten? Keväällä lähden jossain kohtaa Teron kanssa käymään Haminassa ja Kotkassa heittelemässä, ja alustavia puheita tämän kesän turneestakin on jo käyty. Suuntana on tällä kertaa muotoutumassa kolmostien länsipuoli, joskin kysymys painottumisesta joko Tampereen tai Karkkila-Nummela -suunnille on kaikki auki. Willimiehen Disc Golf:n jäsenenä jatketaan tietysti edelleen, ja tavoite olisi käydä viikkokisoissakin pyörähtämässä. Kilpailulisenssiä en tällekään kaudelle vielä ottanut, mutta varmaankin ensi vuodelle sitten lähdetään kilpailemaan enemmän. Linnoitus open oli sen verran kauskaa kutittelua että sitä tekisi mieli raapia vielä vähän lisääkin.

Kiekko-ostoksia tein syksyn aikana tasan yhden, kun Frisbeepointista tarttui mukaan Premium Stari. Se, tulenko Prodiscuksen uutta draiveria, Fastia, testaamaan riippuu pitkälti siitä miten Legendat alkavat toimimaan. Viime kesänä bägin ainokaisten leveärimmisten heittäminen jäi aika vähälle kun tuntui lipsahtelevan turhankin herkästi. Pitäiskö sitä sitten vaan puristaa kovempaa?

Seuraavan sukupolven voittaja

Pientä blogihiljaisuutta on tässä reilun kuukauden verran pidellyt. Saimme perheeseen toisen tulevan frisbeegolfarineitokaisen, ja heittely onkin taka-alaistunut jonkin verran. Ei tosin kokonaan.

Vanhempi, kolmevuotias on nimittäin ruvennut innostumaan. Isyysvapaan puitteissa käytiinkin pariin otteeseen ihan kahdestaan radalla opettelemassa rystypuolelta heittämistä. Vaikka ajoittain näkee, että uuden opettelu on vaikeaa ja välillä meinaa surku iskeä, autossa kotimatkalla viimeistään kuuluu takapenkiltä miten pian pitäisi taas päästä uudestaan radalle. Oma kiekko kulkee tietenkin omassa laukussa ja välillä mukaan lähtee miun laukusta toinen, kolmas tai neljäskin kiekko.

Erilaistahan tuo radan kiertäminen on lapsen kanssa kuin omineen tai "isojen ihmisten" poppoossa. Vai kuinka monesti sitä esimerkiksi viikkokisoissa tulee napattua maassa oleva oksa keppihevoseksi tai jäätyä siirtymällä poimimaan kukkakimppua laukun juomapullopussukkaan? Tietysti siinä kohtaa kun tulee kohtaamisia muiden heittäjien kanssa, on oltava pelisilmää pitää kaikkien toiminta jouhevana, mutta Lappeenrannassa harvemmin ruuhkia onneksi on. Parempihan se onkin, kun asioita mahtuu tekemään leikin kautta.

Puistorataa kyllä tässä rupeaa kaipailemaan. Kaipa se on jossain kohtaa käytävä joko Kouvolassa tai Imatralla fribareissulla! ;)

Tavoitteet tuntuvat neidillä muutenkin olevan korkealla. Euroopanmestaruuskisoja telkkarista kattellessa neiti tuumi, että hänkin sitten MENEE joskus EM-kisoihin heittämään. Ja voittamaan.

Henäkuun helteitä

On ollut meinaan kelit! Miun työnkuva on sellainen, että loman pitäminen heinäkuussa ja kuukauden mittaisena on aika lailla normi - akateeminen maalilma on täysin kuollut silloin ja mikäpä sen parempaa kuin kesän parhaimpaan aikaan löhötä lomalla. Ja paiskoa tietty kiekkoa monen muun aktiviteetin ohessa.

Juu-u. Reissaamisen, Pokemonien keräämisen, puutarhassa pusailun ja liiallisen löhöilyn lisäksi on kiekkoakin lennätelty. Heinäkuun alussa tuli pyörähdettyä moikkaamassa Mattia kera kierroksella Hattula DGP:tä. 18-väyläinen hiekkakuoppa-metsärata oli armoton miun hikoilevien kämmenten ja edelleen lipsuvien kiekkojen (en kyllä tiedä mikä sen lipsun oikeasti aiheuttaa. Jokin sen lätyn irroittaa aina liian ajoissa ja vasemmalle) suhteen ja tulosta tuli. Hauska rata tosin! 

Samalla anoppilavierailulla tuli käytyä tietenkin Ykslammilla heittämässä upea 18-väyläinen uskomattoman upeassa (joskin tuulisessa) kelissä ja sheivailtua kokonaista 9 heittoa ennätyksestä pois. Pirkkuja ei +5:een mahtunut kuin yksi, mutta eipä tuolla bogeja pahempia ollut toisessa päässäkään.

Viime viikolla tajusin, ettei muutamaan viikkoon ole kiekot käsissä olleetkaan ja kävin Myllymäellä totuttelemassa. Lipsahtelujen pelossa heittelin tulostatekevät 10- ja 11-väylät hitaammilla kiekoilla, ja jotenkin sitä paria sai revittyä. 12- ja 13-väylien pirkut saivat hymyilemään, ja siinä vaiheessa kun 15:ltäkin sain revittyä parin ja 17 tiillä tulos oli vain +2, oli suupielet korvissa - voisin ottaa kahdelle viimeiselle väylälle tuplabogit ja silti tekisin uuden ennätyksen.

17:n avasin pitkälle omalla mittapuulla, mutta puukujan taakse. Foreantsan sain kummun juurelle mutta parputti kolahti alarautoihin. +3. 18:n avaus tuuleen varovasti Jokerilla, tarkoitus oli päästä väylälle, ei OB:lle. Jokeri käänsi kriittisesti yli ja vasemmalta puiden seasta oli vaikea jatkaa. Foreantsa oli sillä hilkulla ettei surahtanut portista sisään. Pahasti näytti bogilta ja +4:ltä, mutta jollain ilveellä pitkä roikkoputti löysi itsensä korista. +3 ja neljä heittoa ennätyksestä pois!

Lauantaina ei Virojoen radalla mennyt sitten yhtään niin hyvin... :P KröhPlusKymmenenKröh.

Tuplabogey Tour 2016 - Savon mäntyjä kolistellen

Olipas kolmipäiväinen! 10.-12. kesäkuuta päästeltiin Teron kanssa oikein huolella, kun kierrettyä tuli yhteensä 11 rataa. Miulle kokonaan uusia tuttavuuksia oli peräti kuusi.

Perjantaina reissu starttasi tästä Lappeenrannasta miun töiden jälkeen, alustavana suunnitelmana käydä Sammonlahden ja Savitapaileen "lämmittelyjen" muodossa kohti Mikkeliä ja "virallista" lauantain starttia. Reissu saikin osaltani hyvän startin, kun paukuttelin Sammonlahteen oman ennätyksen - bogeyfree -4. Uusi ennätys tuli muuten Savitaipaleellekin, tosin vain yhden heiton parannuksella +1. Keli oli sanalla sanoen hassu: aina kun hypättiin autoon, alkoi vesisade. Radoilla taas sitten aurinko paistoi. Savitaipale saatiin kierrettyä muistaakseni jossain kuuden jälkeen ja yhteistuumin päätettiin keventää lauantain viiden radan settiä heittämällä Kaihu jo perjantaina.

Tuumasta toimeen ja +9 tauluun - jälleen uusi ennätys.  +9 sisälsiu tosin triplabogia ja pirkkuväylin tupeltamista, mutta muuten meni erittäinkin jees. Tästähän kehkeytyykin hyvä päivä.

Lauantaina päästiinkin suoraan aamusta toimeen, kun yhdeksän aikaan aloitettiin päivä Siekkilästä. Tero pääsi repimään ja miä pääsin töpeksimään. Kolmen heiton johto vaihtui kuuden heiton takaa-ajoon kun Tero näytti mistä lähtee, lopputulosten ollessa +3 ja +12. Takaa-ajoasemassa suunta kohti Kangasniemeä ja ilmeisesti vastikään 18:aan väylään laajennettua paikallista rataa.

Ensimmäinen uusi ratabongaus ei jättänyt kylmäksi. Alun lyhyemmät tekniset väylät vaihtuivat metsään ja pidempiin siivutteluihin, ja jälkimaku oli hyvä. Joskin tässä kohtaa alkoi draivin lipsahtelua näkyä ajoittain ja tuloksessa oli paljon bogia - erityisesti jälkimmäiseltä ysiltä. Tuloksella +5 sain kahdella heitolla kirittyä kiinni.

Kangasniemeltä suunnistettiin Pieksämäelle ja kebapille, jonka jälkeen suunnattiin ainakin alustavien kuvien perusteella mielenkiintoiselle Sähköpari Partaharjun radalle. Kerrassaan upea rata saatu aikaiseksi! Korkeuserojen ja kangasharjun juhlaa totta tosiaan! Järveltä puhaltanut tuuli ei edesauttanut heittoa, mutta olisihan sieltä alkupäästä niitä pirkku- ja parputteja saanut sisäänkin laittaa... Kolisi meinaan useampaan otteeseen ketjut ja pömpeli, mutta sisään ei mennyt. Lopputulokset +9 ja +12. Tuonne pitää päästä kyllä haastamaan uudestaan! Autolle kävellessä vastaan kävelevä golfari jäikin jutustelemaan ja kyselemään fiiliksiä. Parin ylistävän lauseen jälkeen herra sanoi "kiitos" ja esittäytyi radan suunnittelijaksi. Jäätiin siinä sitten vartiksi turisemaan niitä näitä ennen kuin kumijalta vingahti ja keulavalot suunnattiin kohti Joroista...

Joroista, jossa meinasi ruveta satamaan. Joroista, jossa allekirjoittaneen peli hajosi aivan täysin. Joroista, jossa väylät ovat kapeita ja pitkiä ja jossa hajonnut peli rankaisee pahasti...

Ja Joroista, jossa rata on haastava ja monipuolinen (joskaan sitä 17:n saariväylää ei vaan oikein ymmärretty) ja jossa pelaaminen kysyy taitoa ja kanttia. Ja Joroista, jossa Tero paukautti Tourin ainoaksi jääneen Holarin!

Vitosella Buzz ykkösellä pönttöön. Huikeeta peliä eikä väsymisen merkkejä niin minkäänlaisia. Jätkä on kone!

Lopputulokset +3 ja +11. Kylmää kyytiä, ja tourin voittaja alkoi olemaan jo selvillä.

Sunnuntaiaamu valkeni yhdeksän maissa Ahjolahden 23-väyläiseltä monsteriradalta. Kakkosväylän pirkun jälkeen mentiinkin aika lailla bogivetoisesti omalta osalta. Tero otti puolessa välissä neljän tuplabogin pötkön ja voitti neljällä heitolla, tuloksin +11 / +15. Omassa pelissä alkoi jo väsy painamaan ja väsyn tuottama huono peli alkoi sitten vastaavasti hiipiä ihon alle.

Seuraava rata - Harjumaja ei ollut mitään mukavaa koettavaa. Tero veteli muikeat +3 tauluun, ja itte tuskailin edes kiekon saamisessa tiiltä oikeaan suuntaan, raapiessa kasaan synkät +17. Se, kun tempoo alle satametriseltä par4:ltä 8 heittoa tauluun, ou jee.

Noh, ruoka auttoi ja Simpeleen Tehtaanpuistossa oli sitten kuin uusi mies puikoissa. Lipsui siis edelleen, mutta jotenkin sain kyyn revittyä ottasta irti ja hauskuuden taas peliin mukaan. Tuuli niin että tukka lähti, eli seiftin pelaamista tiedossa. Ratahan on huikea. Puolet väylistä pelataan ihan ruohonleikkuria kerran viikossa -puistossa ja puolet harvahkossa lehtimetsikössä. Väylät olivat selkeitä ja miä tykkäsin kyllä. Olisinpa käynyt tuollakin jo vaikka kahta vuotta aiemmin. Ei se niin kaukana Lappeestakaan ole... Tulokset +13 ja +14 eivät anna todellista kuvaa siitä, mitä tuolta radalta pitäisi tempoa, mutta onpahan pohjat tehty. 

Hyvillä mielin siis kamat autoon ja kohti viimeistä etappia tämän vuoden osalta - Karhumäkeä Imatralla.

Jostain sain kaivettua vielä voimanrippeitä pitää kiekkoa väylällä ja upottaa niitä pidempiäkin putteja. Tero heitti hyvin ja miä vastasin samalla mitalla. Eroa muodostui ensimmäisen puolikkaan metsäväylillä, ja lopun viimein sain tapeltua kahden heiton eron, tuloksilla +5 ja +7. Taisi tuokin olla oma ennätys. 

Ohi on. Kiitos ja anteeksi. Sattuu. 

Ensi vuonna uudestaan?!?

Huomenna muuten varmaan uudestaan Tehtaanpuistoon... ;)

Tuplabogey Tour 2016 starttaa perjantaina!

Linnoitus Openin jälkeen onkin blogirintamalla ollut vähän hiljaisempaa mutta fribarintamalla onkin tapahtunut senkin edestä. Uusia ratoja on tullut useampi - kolme kaikinkaikkiaan, ja vanhoja ratojakin on kierretty tasaiseen tahtiin. Tuplabogey Tour kolkuttelee tämän kesän osalta jo muutaman päivän päässä ja odotukset jälleen uusien ratojen bongailuun on vähintäänkin riittävä.

Mihin se kirjoittaminen on sitten jäänyt? Noh, sanotaanko vaikka näin että pihalla kököttää terassi, keinu, muutama kukkapenkki... ja suurin osa keinun aluslaatoituksesta. Samalla tuli hankittua illoiksi muutama tuotatontokausi hyvää katottavaa ja HERRANJESTAS sehän on jo kesäkuu kohta puolessa.

Eli pientä recappia pukkaa. Pidelkäähän tuolin reunoista kiinni!

Uusia ratoja on heitetty kolme. Pari niistä - Virojoen Lapinvuoren rata ja Imatran Mellonmäki jo toukokuun puolessavälissä, viimeisin uusi tuttavuus viime viikonloppuna.

Lapinvuoren rata mukailee 12 väylän (tänä kesänä 18) verran pururata-hyppytorni-ulkoilualue -maisemissa ja avoimien purtsi- ja kallioväylien lisäksi radalla kököttää jokunen varsin tiukka metsäpillikin. Ratana oli sellainen, että ei kyllä mistään voi oikein valittaa. Oma suorittaminen ei ollut ihan jiirissä, ja siitä jäi vähän pahaa makua. Haastetaan sitten ensi kerralla uudestaan!

Seuraavana päivänä olikin työporukan kanssa fribailuilta ja porukalla päätettiin lähteä tutustumaan Mellonmäen radalle Imatralle. Jälleen kerran mäkihyppytornia, jyrkkiä mäkiä ja laskettelurinteitä. Ei muuten ole koskaan 12-väyläsen jälkeen hapottanut jalkoja niin pahasti kuin tuolla! Mutta - viimeinen väylä korvaa paljon, 200-metrisen alamäkiliidätyksen jälkeen oli kyllä hymy herkässä. Aavistuksen hammentävä rata, mutta ehdottomasti vaivannäön arvoinen. Vaivannäöllä tarkoitetaan siis muunmuassa sitä että väyläopasteet oli väärät ja ainut kartta minkä kanssa pääsi suunnistamaan oli luonnos.

Tiiltä kohti koria...

...ja korilta kohti tiitä!

Välissä tuli sitten käytyä Ravikankaalla tsekkaamassa raivauksien tuloksia, ja ehdottomasti tulee peukkua uudistuksille - kiinnostuskiikarit jaksaa pitää päässä radan loppuun asti eikä aavistuksen levennetyt väylät hajota läheskään niin paljoa. Lisäksi Myllymäkeä on tarvottu pariin otteeseen - tulostason hiipiessä pikkuhiljaa kympin paremmalle puolelle - viimeisin, lauantainen kierros oli vielä viimeisen väylän tiillä +6, mutta tuplabogey vei sitten ennätyksen...

Kolmas uusi rata löytyikin yllättäen Taavetista, Luumäeltä. Satuin Facebookista bongaamaan, että Taavetin linnoituksen ympäristöön ollaan tekemässä 9-väyläistä ja sunnuntain ratoksi käytiin asiaa koko perheen voimin tutkimassa. Opasteita ei ollut, mutta tiit ja korit olivat. Hienolta vaikuttaa! Aluskasvillisuus ei syö kiekkoja ja ylipäätään näkyvyys on selkeä ja hyvä.

Lopuksi vielä vähän ensi viikosta. Sateissistä sääennusteista huolimatta Tuplabogey tour 2016 starttaa perjantai-illasta suuntana Mikkeli. Lauantaina käydään läpi Mikkelin molemmat pitkät radat ja suunnataan kohti Savonlinnaa... Kangasniemen, Pieksämäen ja Joroisten kautta. Sunnuntaina vuorossa Savonlinna-Kerimäki -parivaljakko ja Simpeleen kautta palataan Lappeeseen joko paria väylää uupuvan Karhumäen tai Ravikankaan kautta.

Uusia ratoja, paljon heittoja ja märkää. Just sitä mitä fribagolfin kuuluukin olla. Kaksi päivää niin pärähtää!

Tuplabogey tour 2016 löytyy myös Skoorinista - sikäli mikäli olen siitä muistanut julkisen tehdä. Jos joku haluaa tulla moikkaamaan niin sieltä voi ainakin aavistuksen saada siitä missäpäin liikuskellaan!

Huh hellettä - Linnoitus Open 2016

Linnoitus open tuli ja meni jo reipas viikko sitten, mutta jostain syystä ei olekaan paljoa konetta ehtinyt avaamaan. On ne puutarhahommelit koukuttavia...

Sääennuste ei lauantaille 7. toukokuuta lupaillut oikeastaan mitään muuta kuin tyyntä, kirkasta ja lämmintä. Ja ennuste piti - palaneita niskoja ja pohkeita näkyi illansuussa sen verran että pahaa teki.

Ehdin perjantai-iltana käydä heittämässä osan väylistä, ja lauantaina ennen pelaajakokousta ehdin käydä kaikki mieltä askarruttavat väylät läpi. Hyvillä fiiliksillä kokouksen kautta väylälle 7. Edellisen illan kanssatreenaaja löytyikin yllättäen samasta porukasta! Vielä kun sattui niin, että vaimo ja tyttö pääsivät viittä minuuttia ennen kierroksen alkua toivottamaan onnea, niin miun kisadebyytti saikin ihan mukavan startin (suosittelen ottamaan miun aiemman väyläpostauksen auki)...

Pirkkuputti alarautaan!

 No mutta, parillakin oli ihan hyvä aloittaa, ja vain aavistuksen tutisevin polvin napsin kolmelta seuraavalta väylältä bogit. väylät 8-10 tuntuivat olevan miulle vaikeita muutenkin. Avaus näytteli kriittistä rooia bogiintumisissa, kun jotenkin pääsivät liian usein karkaamaan ylös, aikaiseen feidiin ja epätoivoisiin pelastautumisiin. Loput takaysistä menikin mallikkaasti paria napsiessa, joskin 13:n alamäkitinttaisulla sain basic Jokerilla viivasuoran linjan johonkin 7 metriin ja vielä pirkkuputinkin sisään! Loput 18:een asti menikin joko kehnon draivin tai putin siivittäminä paria pelatessa.

Etuysille siirryttäessä sain toisen onnistumisen, kun jälleen basic Jokeri päätyi juurikin sillä halutulla forelinjalla aavistuksen riskaabelille alamäkiputille. Luotto oli kohdallaan ja palkinto pois - 18:n mokellettu alarautaputti saatiin kuitattua. Muuten mentiin hyvällä peruspar-suorittamisella, joskin rystylähäri kolmosella ja taivasavaus kutosella johtivat bogeihin.

Kokonaistulos +3 ja sijoitus 38/60. Sijoitukset olivat etenkin porukan keskikastissa tiukassa, mutta miä oli tyytyväinen siihen, miten sain kuitenkin draiviongelmista huolimatta noinkin kovan tuloksen aikaiseksi. Kortin muutkin tulokset olivat +1,+2 ja +6 eli tasaista oli kortin sisälläkin. Ja sekös piti homman hauskana! Tsemppi oli aitoa ja kovaa ja heittäminen loppujen lopuksi todella rentoa. 

Sapuskaa naamaan ja toiselle kierrokselle. Tällä kertaa poolit oli jaettu ykköskierroksen tulosten mukaan, eli samoista lähtökuopista lähti koko kortti, väylänä 10, joka lämmittelyssä sujui, mutta ykköskierroksella otettiin nöyrästi bogia. 

Tällä kertaa mentiin ihan samoissa mokelluksissa, joskin nyt lähäri toimi paremmin ja sain pelastettua parin pois. 11:llä mokeltelin lähärista bogin, mutta 12:n foreavaus kantoi pirkkuputille asti. Takaysillä ei ihmeitä muutoin nähty, perusparia 17:n bogia lukuunottamatta. 

Etuysillä ykkösen avaus jäi nivusia venyttävälle antsaputille, joka veti sisun kaulaan ja lätkää turvallisesti korin alle. Pirkun nappasin sitten 2:lta, jossa Jokeri painui pariin metriin korin taakse. Kolmoselta ykköskierroksen toisintona bogi, ja vitosella heitin ekaa kertaa kisassa OB:lle. Sieltäkin lopulta bogi. Kutoselta hain parin, ja sitten tapahtui jotain.

 

En tiedä loppuiko höpö koneesta vai mitä kävi, mutta kevyt hysse vallin yli jäi ihan liian löysäksi ja päätyi jonain 40-metrisenä (onneksi vallin päälisen kautta) OB:lle! Radan helpoimmalta väylältä bogia korttiin... Seuraavalla väylällä yritin kompensoida edelliskierroksen kippaamista heittämällä vakaampaa Laseria, joka lähti korkeuksiin ja jälleen OB:lle. Vallin päältä jäi heitettävää, ja harmistuksissani heitin pitkäksi. Kisan ainoa tuplabogi oli tosiasia. Viimeisellä väylällä avauksen linja kohti doglegiä oli täydellinen, joskin pari hassua metriä liian lyhyt. Bogiin päättyi lopulta sekin. Neljä plussaa kolmelta viimeiseltä väylältä lopputuloksen ollessa +6. Loppukortti heitti +3,+3 ja +6 eli sinällään oli mukavaa ja tasaista.

Kokonaistulos kahdelta kierrokselta siis +9, jolla irtosiloppujen lopuksi 47. sija. Olisihan tuo heittäminen paremminkin voinut sujua, mutta ei tuohon lopulta voi kuin tyytyväinen olla. Jaksoin heittää ilman suurempia ongelmia päivän mittaiset kisat ja itseni haastamisen lisäksi tarjosin haastetta omille korteilleni. Tutustuin uusiin ihmisiin ja hauskaa oli... 

Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Linnoitus Open 2016 -kuljeskelua Linnoituksessa

Linnoitus Openin ratakartta julkaisitiin viime viikolla, ja vappuaaton alkuillasta ehdittiin perheen voimin käydä kävelemässä Linnoituksen ympäristössä vähän kuvailemassa. Väylien näkeminen oikeassa elämässä auttaa alustavien kiekkovalintojen tekemisessä ja saipa sen henkisen valmistautumisenkin käynnistettyä. Tänään käydään kaveriporukalla varmaan Joutsenossa heittämässä Ravikankaan rata, mutta muuten taidetaankin mennä puttitreenin merkeissä, ellei sitten ehdi ihan kiekkojen kansssa käydä uudemman kerran Linnoituksessa.

Jännittää.

Kokoan tähän alle väyläkohtaisesti Willimiehen Disc Golfin sivuilla olevien väyläkuvausten yhteyteen valokuvia väylistä.

1. Vino greeni tuottanee harmaita hiuksia. Antsalla voisi periaatteessa päästä korille, mutta jos antsa jää uupumaan niin lähäriputti vallin päältä voi liitää pitkäksi. Kämmen kovempaa Jokerilla tai rennommin Titanilla mahdollisuus. Midarifore?

2. Loiva alamäki ja lyhyt pituus kirkuvat Jokeria rystyltä. Premium vai Basic - riippunee varmaan tuulesta.OB-tielle lienee aika mahdoton päätyä vaikka tulisi millainen ylämäkiskippi.

3. Tässä olisi pysyttävä oikealla. En varmaan uskalla luottaa Ultrium Laseriin rystyltä - ellei sitten vastatuuli ole pelissä mukana. Basic Laseri? Fore Ultriumilla? Basic rystyltä voisi korkeampana heitettynä liitää korille asti mutta OB:lle ei toisaalta halua päätyä... hmh, vaikeaa.

Kuva otettu lavan edestä - lava noin 15 metriä selän takana

Koria suojaavat koivut

4.  Tämä on taas tätä, että milläs heittäis. Oikean puolen vallioja-OB rajaa valikoiman rystyyn, ja miulla on sellanen tutina että tässä ei sankaritekoja tehdä. Basic Midari hysseflipillä tiiltä ja katsotaan sieltä missä ollaan ja miten päästään korille. Par ei ole häpeä, ja mielummin välttäisin myös oikean puolen pusikot. Rohkeutta hakea vallikuopan yli "varsinaisen väylän" oikealta puolelta ei kyllä ole. Eiiiikä taitoakaan.

Noin puolessavälissä

Kovan oloinen greeni

5. Pitkä par 4. Avaus haetaan varmaan vakaalla Laserilla, mentalitetti "niin pitkälle kun vain lähtee". Toisella heitolla pääsisi ohittelemaan jo mandoa, jos ykkösheitto on hyvä niin paikasta riippuen joko Titanilla tai Laserilla. Mandopuun "metsikkö" on oikeasti vesieste, joten Titanilla voi ihan hyvin skipauttaa sinne...

6. Simppeli väylä, simppeli ratkaisu. Alivakaa Ultrium Laseri ja hysseflippi soiroon.

7. Vallin yli kun pääsee niin on turvassa - sisäpuolen korkeat reunat pitävät kiekon kyllä siellä, ja puttia on helppo yrittää. Matkaa on kuitenkin sen verran, että tähän tulee varmaan haettua Titanilla hysseä. Toinen veihtoehto olisi suorempaa Jokerilla.

8. Pitkä pitkä par 3, johon ei miulla käsi tule riittämään. Ennen varsinaista tykkilinnaketta (jossa kori on) pieni vallinkolo, josta lähestyminen tarkasti voi olla vaikeaa. Helpointa on varmaankin avata oikealle tielle ja tiirailla sieltä Jokerilla korin alle. Tuulesta riippuen vakaampaa tai alivakaampaa Ultrium Laseria.

9. Väylän mutka on vasta noin sadan metrin päässä, ja siitä on vielä 50 metriä kiivettävää. Kämmenavaus ei riitä aukolle, joten Ultrium Laseria  oikeaa laitaa nuollen. Jatkoa ylämäkeen sitten... ööp... vaikkapa Basic midarilla.

Rinne on kova, ja rolleja tullaan näkemään. Pitkiä.

Kori saattaa tai ei saata olla tässä.

10. Henk koht pelottavin avaus, jonka pitäisi osua vallin sisäpuolelle ja mandon vasemmalle puolelle. Ultrium Laseria ja toivotaan-toivotaan -asennetta. Rinne on niin jyrkkä että pahaa mieltä tulee jos alas joutuu. Mandon jälkeen tiiraillaan sopivaa aukkoa puiden välistä ja lähestytään tarpeen mukaan Jokerilla, Midarilla tai Laserilla.

Mando kuvan ulkopuolella vasemmalla, korin paikka puiden seassa jossain oikealla laidalla kuvaa.

11. Jotenkin tämä väylä aukeaa niin, että tekisi mieli yrittää Laserilla foreässää? Ässälinjasta saisi varmaan pituutta sen verran, että lähäri olisi aika helppo joka tapauksessa. Kori siis vasemmalla haarapuun takana.

12. Avaus Laseri-flipillä, hakusessa korin alusta. Skippejä OB:lle sietää tosin varoa.

13. Tähän jos ehtisi käydä Jokeria kokeilemassa - josko vaikka riittäisi pituus korille asti. Jos ei, niin varmasti Titania, eipähän päädy OB:lle...

14. Koska OB-raja löytyy vasta jalkakäytävältä, tähän voi aika surutta tarjota Vakaampaa Laseria vallin oikeaa reunaa kutitellen. Jos päästään korille - hyvä; jos ei niin samahan se on lähestyä vallin oikealta tai vasemmalta puolelta.

15. Tähän väylään periaatteessa löytyisi keinoja korille asti, mutta Ultrium Laseri kuitenkaan ei välttämättä jaksa pitää antsaa loppuun asti ja basicin kanssa voi mennä liian jyrkällä antsalla. Pitää testata vaihtoehtoja, mutta jos esimerkiksi vähänkään tuulee, paras ratkaisu on varmaan pelata seiftiä ja flipata Midari koivujen väliin.

Korin "soiro".

16. Tilaa on - Vakaata Laseria niin kovaa kuin lähtee.

17. Tähänkin pitäisi heittää kovaa, mutta millä??? Laseri ylämäkeen ei kuulosta kivalta, mutta Midarilla ei välttämättä yllä. Ehkä miä runttaan Laserilla kaikesta huolimatta peräsuoli putkella ja yritän edes päästä vallin yli korin tasalle. Jos ei, niin lähäristä tulee vaikea.

 

Korin tasanne. Kori takaosassa.

18. Jos on rohkeutta, voisi OB:n yli hakea jonkinlaista linjaa, mutta antsalla pääsisi varmemmin väylälle - vaan ei korille asti. Ultrium Laseri on kädessä joka tapauksessa. Antsalinjoille alivakaampana ja OB-kutkutteluille vakaampana.

Siinäpä se. Onnea sille, joka jaksoi kahlata läpi asti! Periaatteessa melkein joka väylälle löytyy jonkinlainen fall-back -avaus, joka on sinällään hyvä juttu. Pidän tavoitteenani sitä, että jos heitän alle +10 -kierroksen niin voi olla tyytyväinen. Pirkkuja ottaisin tietysti mielelläni myös - potentiaalisia 1, 2, 7, ja 12 sekä pseudopotentiaalisia 11 ja 13. 13:n pirkku olis kyllä aika messevä...!

Mitä TE heittäisitte?