Viimein ulos!

Ranne on päässyt hyvään testiin viimeisen viikon aikana. Viime keskiviikkona Heikki pyysi mukaan Sammonlahteen tekonurmelle draivaamaan, ja lämmittelyksi käytiin vielä vieressä oleva ysiväyläinen läpi. Jäätä oli vielä kovin parkour-henkisesti jalkojen alla, mutta pari avausta mieheen per väylä avasi paikat hyvin ennen kentälle siirtymistä. Radalla kulki ihan kivasti, vaikka vähän tauon jälkeen olikin tekeminen ruosteessa. Tulos taisi olla (laskettuna väylältä aina siitä pöljemmältä tulokselta) jotain +4 tai +5 ehkä? 

Kentän puolella ei tapahtunut mitään mullistavia juttuja. Laseri-draivi on edelleen siellä parhaimmillaan 95 metrissä ja siitä hitaampaan siirryttäessä näteillä eroilla lähemmäs. Pääsin koestamaan Ultrium Legendaa, mutta ens alkuun tuntuivat lipsahtelevan kädestä joko vasemmalle tai ylös. Innolla odotan mitä tapahtuu kun suuntimat ja ennen kaikkea käden nopeus parantuvat. Kaiken kaikkiaan hyvä treeni - käsi kesti ja seuraavana päivänä lihaksissa tuntui höpöltä.

Iltojen ollessa valoisampia päivä päivältä otin itselleni tavoitteeksi ehtiä joka maanantai-ilta kierrokselle. Eilen siis oli edessä ensimmäinen Myllymäen kierto. Heikin kanssa olimmen varautuneet kuraan, mutta loppujen lopuksi yllättävän kuivana tuolta selvisi pihalle.

Aurinkoon ottavat rinteet olivat suurilta osin sulia ja kuivia, mutta varjoisammat paikat ja avoimet väylät - joihin lunta oli päässyt satamaan - olivat vielä lumessa ja jäässä. Kuraa löytyi lähinnä kolmosväylältä korin liepeiltä. Talvileiskan tiipaikat olivat periaatteessa kaikki paljaina, mutta vähemmän heitetyt tiit olivat jäässä. Reppu kiltisti selässä ja kieli keskellä suuta sai liikkua myös varjon puolen väylilläkin!

Radalla on tehty myös rajua harvennusta kakkosväylän jälkipuoliskon sekä kolmosväylän laitapuustojen kanssa. Kakkosväylän ahne avaus sisämutkasta tai korkeaksi lipsahtanut avaus kolmosella ei enää tarkoita pakkobogia, vaan korille ihan oikeasti näkee ja pääsee. Ennen kuin raivuujäte kerätään pois, kannattaa tosin kiekon laskeutumispaikka katsoa tarkasti - oksien sekaan kirkaskin kiekko voi hukkua helposti!

Jaa miten meni? +14 viidellä tuplabogilla, joista yksi oli mandomissi ja toinen re-tee. muuten olikin sitten ruosteista puttia tai draivia (tai molempia). No mutta, kauden avauskierros liukkailta alustoilta ja viime vuoden vastaavaan kuutisen heittoa vähemmän? I'd take that, täydet 5/7. Tajutotman hauskaa oli ja kotiin sai mennä hymyillen. Varoivainen draivi teki kiekoista efektiivisesti pykälää vakaampia ja sen takia käytiin lepikossa useampaan otteeseen, mutta suunnat sinällään olivat kohdallaan.

Ja sainpas sen pirkkutilastonkin auki, perskeles. Kuudenneltatoista.

Oliskohan se kohta aika ruveta valmistautumaan?

Päivittäin voi laskea neliöissä lumen alta paljastuvan pihan alan. Napakka tuuli, vajaa kymmenen astetta lämmintä ja pilvetön taivas tekevät kevättä huimaa vauhtia. Ja hyvä niin, Linnoitus Openiin on aikaa vain se reilu kuukausi. Ja miulla ei ole vielä yhtään kierrosta alla.

Meinasin tässä kellojen käännön yhteydyssä huikeasti lisääntyneen valon määrän myötä ruveta käymään ainakin sen yhden kierroksen viikossa Myllymäessä, ja huhtikuun lopulla lähden Teron kirittäjäksi Opiskelijoiden SM-kisoihin valmistautumiseen Mikkeliin. Päivän verran Siekkilää ja Kaihua. Näkeepä samalla miten käsi kestää täyttä kierrosta.

Sen verran tuo käpälä vielä oikuttelee, että esimerkiksi pyöräilyn kanssa pitää vielä varoa - kovat renkaat ja tärinä tuottavat herkästi kipuilevan seuraavan aamun...

Puttia käsi kestää hyvin, pää ei niinkään. Tuntuma on luonnollisesti ruosteessa, ja tällä hetkellä reeni menee siinä, että siellä 7-8 metrin väliltä menee suurinpiirtein puolet sisään. Olen taas kerran muuttanut tekniikkaa, ja vaikka sivuhajonta onkin pieni, pystysuunnan tatsi pitää saada kuntoon. Siis pitää - se ei auta jos kilahtaa tolppaan tai menee tolpan jatkeelta yli koko vehkeestä... Noo, siihen ei auta kuin reeni. Ja eilen meni paremmin kuin viikko sitten.

Olkoonkin että linnoituksen alue on miulle sinällään tuttu, asuinhan tuossa vallien kupeessa jokusen tovin, ja viime vuonna olin lippumiehenä häärimässä, on kisarata miulle täysi mysteeri. Rata kiertää enimmäkseen sellaisilla alueilla, jossa tavan pulliaisena ei vain yksinkertaisesti tule liikuttua. Pari väylää tuli nähtyä viime vuoden touhuiluissa, ja loppuja varten miulla on tällä hetkellä viime vuoden kirjanen ja Tuomas Korpin valokuvagalleria. Näillä pääsee jo hyvin alkuun ja pienellä mielikuvittelulla voikin jokaiselle väylälle löytää ainakin sen pari kuvaa. En tiedä missä vaiheessa, mutta jahka lumet sulavat niin käyn myös linnoituksessa kävelemässä (kiekoilla tai ilman) nuo väylät läpi, tsekkailen minkälaiset ne nyt sitten ihan oikeasti viime vuonna olivat.

Niin, uskoisin vakaasti, että muutoksitta tuo rata ei pysy. Muutokset on tosin todennäköisesti helpompi omaksua jos maasto on jo ennestään edes jollain tasolla tuttu. Teron kanssa turinoin jonkinlaista suunnitelmaa siitä, miten kierros etenisi, ja lähes kaikki väylät pitäisi onnistua pelata edes pariin. Ylipäätään arvioin lopulta, että +10...+15 -kierrokseen voi olla jo tyytyväinen. Kokonaistulos olisi siis +20...+30 ja viime vuoden tuloksissa sijoitus jossain puolen välin ja jumbokymmenikön välillä.

Korin Kevätkoestukset

Tässä on nyt muutamina päivinä päästy nauttimaan auringonpaisteesta ja plussakelistä. Pihan loska ja jää alkaa pikkuhiljaa sulamaan pois ja sora pääsee näkösälle. Eilen olikin aika ottaa kori esille (no siis tuossa katoksessa se on ollut esillä koko talven. En ole puttaillut koska... tekosyyt) ja kokeilla miten pahaan ruosteeseen putti on talven aikana päässyt. Kori ei ollut ruostunut. (Jutun kuvissa lisäksi miun värjäysopettelujen tuloksia)

Salidraivailujen ohella ollaan heikin kanssa aina ajoittain lyhennetty välimatkaa ja kopiteltu puttailemalla. Siinä kopitellessa putti on pikkuhiljaa muokkautunut viime kesäisestä käsi koukussa-työntö -putista enemmän sellaiseksi suoran käden heiluriliikkeeksi. Kun vielä yhtälöön ynnää sen, että jos kiekosta ei päästäkään irti silmien (tai edes rinnan) korkeudella vaan tavallaan "liian aikaisin" niin tuloksena miulla on sellainen laakana lentävä putti, joka ei kymmenestäkään meristä juuri ehdi feidata. Toki jos haluaa, niin tuota voi roikottaa korkeammalta, jolloin pystysuuntainen tähtäys vaikeutuu mutta ohi mennessään kiekko löytää nopeasti maahan. Suurpiirteissään liikerata on molemmissa kuitenkin sama, ja ensi alkuun tuntui meininki ihan hyvältä.

Kahden putterin kanssa miulla oli työstössä sellainen 50% osumaraja -drilli. Aloitin seitsemästä metristä ja puttasin molemmat. Jos molemmat menee sisään, putataan metri kauempaa, jos molemmat ohi, metri lähempää. Kuuteen metriin meno harmittaa ja rankaisee, välillä saatetaan käydä kympissäkin pyörähtämässä. Jotenkin tuo drilli tuntui mukavalta, koska koko ajan tuntui olevan sellainen haastava etäisyys ja tekemisen meininki käsillä. Ja keskimäärin ollaan siis niissä etäisyyksissä missä kahdesta heitosta puolet menee sisään. Siinä kipupisteessä.

Ranne jatkaa toipumistaan. Pientä turvotusta (nestettä?) on vielä havaittavissa oikean peukalon tyvessä, ja aamuisin kestää vähän aikaa ennen kuin vihlomiselta saa jänteet taas liikkeelle. Painoa tuo sietää päälle jo ihan hyvin - dippipunnerrusasennossa pystyy jo olemaan. Heittämistäkään tuo ei enää paljoa haittaa, tänään kokeilin taukoheittelyissä oikeastaan sita ainokaista miun käyttämää upsia - 30-metristä yli-ja-ympäri -pelastautumista, ja vaikka tuntui oudolta niin kipua ei ollut.

Hyvä niin. Tero meinaa varmaan huhtikuun puolella lähteä koestamaan OSM:ään harjoittelun merkeissä Mikkeliä tältä vuodelta ja miä kutsuin ittseni mukaan.

Ensimmäiset värjäykset

Viikon päätteeksi värjäilin tuota miun Prodiscus-miniä, tavoitteena testata välineitten ja värien toimintaa. Kolmen euron mini oli siinä mielessä hyvä starttipiste, että epäonnistumisen jälkeen ei olisi iso taloudellinen menetys heittää tuolla vaikka vesilintua.

Noh, tuumasta toimeen! Ensi töikseni kaivoin vaimon kynsilakanpoistoaineen esille ja rupesin hieromaan minin stämppiä irti. Aikaisemmasta kokemuksesta innovan stämpin kanssa poiketen tämä ryökäle olikin kiinni kun tauti, eikä meinannut irrota niin mitenkään. Kyyneleet, veri ja hiki katalyytteinä lätkä kuitenkin saatiin puhtaaksi.

Netin syövereistä löysin sopivan yksinkertaisen pöllökuvan ja ekan illan värjäystavoite olikin (pitäen keittiö ja koti puhtaana) saada pöllö minin pintaan kiinni, mielellään mustana.

Kalvo kiekkoon ja pöllökuva kalvoon teipillä kiinni. Varovasta leikkuuta veitsellä - oli muuten tuntumaltaan erittäin helposti omaksuttavaa toimintaa - ja paperin saikin irroittaa ja heittää pois.

Mustaksi värjättävistä kohdista kalvot irti ja kumilastan kanssa leikkausreunat kiinni kiekkoon, samalla hankasin leikkausreunojen tienoilta kuplat pois. Kiekko oli näillä töillä valmis.

Sitten se sotkuisempi osuus. Väripussiin leikkasin kodinhoitohuoneen puolella auki ja kaadoin mustan värijauheen minigrip-pussiin. Vajaa teelusikallinen väriä pieneen lasipurkkiin ja sinolia päälle sen verran, että liemi vaikutti nestemäiseltä. Rehellisesti en osaa sanoa paljonko sitä sinolia sinne meni mutta ei kovin paljoa.

Sitten sutia kauniiseen käteen ja väriä kiekkoon. Nelisen kerrosta myöhemmin kiekko näytti aika hurjalta. Maalailun jälkeen vein kiekon kodinhoitohuoneeseen pesuun ja kalvojen irroitteluun.

Pieniä vuotoja noihin teräviin kulmiin jäi, mutta ylipäätään meni omasta mielestä mukavasti tuo projekti. Värin tummuuteen olin erittäin tyytyväinen.

Seuraavana päivänä piirtelin paperille epämääräisen roiskekuvion, jonka ajattelin värjätä pöllön taustalle. Iltasella taas kalvo kiekkoon ja puukolla värjättävä alue esille. Seuraavaksi ruvettiin kokkaamaan, kun valmistelin kattilassa kiisseliä (noin muki vettä, noin muki maitoa ja reilu ruokalusikallinen perunajauhoa). Kiisseli muoviastiaan ja sinoliin liuotettua väriä (turkoosi ja pinkki) pinnalle. Turkoosi oli jännää, kun sitä tiputtelin kiisselin pinnalle. Äkkiseltään näytti, ettei seassa ollut väriä ollenkaan. Pinkki sen sijaan oli todella kirkas ja helposti lähestyttävä. sekoittelin varrastikulla kiisselin pinnalla olevia värejä, ja jälkiviisaana tuon turkoosin näkymättömyyden takia värit sekoittuivat liikaa, jolloin kuviosta tuli pientä ja violettia.

In any case, kiekko vielä lämpimän kiisselin päälle ja vartti odottelua...

Siinä kohtaa kun käänsin kiekon ympäri tajusin ettei paluuta ole. Tätä tulee tehtyä vielä paljon lisää!

Tottakai, roiskekuvion olisi voinut leikata toisin, ettei toiseen pöllön silmään olisi jäänyt valkoista läiskää, mutta menetelmä toimi hienosti eikä vuotoja ollut.

Eilen illalla rohkaistuneena nappasin käsiini aiemmin ostamani 9/10 -kuntoisen Ultrium Jokerin. Kiekon väri oli oranssi ja tarkoituksena tehdä yksivärinen värjäys. Puukkotöitä riitti reilun tunnin edestä pätkittäin, mutta lopputulos oli kaikessa vuodottomuudessaan varsin hyvä. Leikkauksiin en kyllä panostanut tarpeeksi, "hieman" on vinoutta havaittavissa...

Talviloma - uusia juttuja

Myö ollaan koko perheen voimin vietelty tätä kuluvaa viikkoa talviloman merkeissä. Viime viikonloppuna päristeltiin anoppilaan Riihimäen kupeeseen, ja sieltä käsin ollaan tehty pistoja niin pääkaupunkiseudulle vaimon kanssa kylpyläreissun merkeissä ja vastaavasti Ikaalisiin asti Titi-nallen taloa ihmettelemään. Huima viikko kertakaikkiaan on ollut takana!

Ennen lomille lähtöä mursin taas jonkinlaisen raja-aidan, kun ilmoittauduin ensimmäiseen oikeaan kilpailuun! Toukokuun 7. päivä pidettävä Linnoitus Open 2016 oli lähestymässä ja pohdiskelin puolivakavissaan, että pitäisiköhän tuohon ilmoittautumisralliin osallistua ja kokeilla, jos vaikka pääsisi koettamaan siipiään. Ja tuumasta toimeen, mukana ollaan. Kisa täyttyi huimassa 2 minuutin ja 20 sekunnin ajassa, ja ensimmäisen läpi menneen ilmoittautumisen ja vastaavasti avoimen sarjan täyttävän välissä oli huimat 48 sekuntia. Kaveri kertoili vähän saman suuntaista tarinaa Haminan kevään amatöörikisoista - minuutissa täynnä MA3-luokan osalta. Ilmeisesti kysyntä kisoille on kova ja hinku heittämään heti keväästä löytyy muiltakin kuin itseltä. 

Noh, käyn toukokuussa kokeilemassa miltä kisailu maistuu ja sitten myöhemmin kesällä saatan vaikka heittäytyä hurjaksi ja koettaa osallistua Sawo-Karjala tourille, jossa Mikkeli, Savonlinna ja Lappeenranta ottavat mittaa toisistaan.

Maanantaina pääkaupunkiseudulla liikuskellessa käytiin Frisbeepointissa ostamassa kiekonvärjäystarpeita. Mukaan lähti pointin sivuillakin oleva isompi aloituspaketti, johon kuului viisi väriä, parisenkymmentä kalvoa, sivellinsarja, veitsi ja kumilasta. Vielä Sinolit ostoon kun tästä ehtii ja sitte se oliskin kokeilujen aika. Väreiksi lähti mukaan mustan lisäksi keltainen, pinkki, violetti ja turkoosi. Ja js iskee, niin lisäähän saa tilaamalla!

Ikaalisiin ei Riihimäen seudulta näppärästi pääse ajamatta Tampereen kautta, ja Tampereellahan on Kiekkopiste! Paluumatkalla Titi-nallen talolta kävin tarkastamassa paikat ja matkamuistoksi mukaan lähti Ultrium Legenda ja Ultrium-muovinen Prodiscuksen mini valkoisena. Kaupasta itsessään jäi erittäin mukava fiilis, ja ehdottomasti tuolla tulee tilaisuuksien tullessa käytyä uudemmankin kerran! Myyjä kertoi tarkemmin Ultrium- ja Premiummuovisten kiekkojen vakauseroista ja tuon ostamani Legendan pitäisi nyt sitten olla selkeästi tuota aiempaa Premium-muovistani alivakaampi. Ja sellaista miä vähän kaipailinkin. Kunhan kentälle pääsee niin...

Käsikin on tässä pikkuhiljaa osoittanut toipumisen merkkejä. Peukalon tyven jänteet eivät muuten ole enää kipeät, mutta kun rannetta koettaa kääntää (kyynärvarsi ja kämmen vaikkapa pöytää vasten ja siitä) suoraan sivulle, tulee vastaan vielä sellainen vihlaisu että oksat pois. Normaalielämää tuo ei enää haittaa, muuten kuin tavaroita nostellessa - ja rystyheiton luulisin tuolla jo onnistuvan jotenkin. Kämmenheittoa kun kuiviltaan koettaa, niin herkästi tulee juurikin tuo ranteen kääntyminen vastaan... Noh, kaksi viikkoa vasta parannettu, eiköhän se tuosta. 

Kannattiko?

Noh, siinä missä ulkona talvi vielä jatkuu ja intoa naruttaa kiekkoja ei oikein löydy, tämä ei toivottavasti ole fribailun kannalta mikään merkittävä juttu...

Kävin eilen koettamassa luistimia jalkaan vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja tokihan sitä tervepäinen ihminen lähtisi varovasti liikenteeseen. Noh, hivenen hulluutta on hyvä, mutta nyt oli liikaa. Laskeuduin sirosti kuin balleriina (not) oikean ranteen päälle ja jumankekka kun teki makiaa.

Yhtä tuskaista yötä myöhemmin ranne ei omin voimin taivu kovin paljoa ja kuormituksen kestoa ei ole. Toisella kädellä varovasti avitellen ranteen saa taipumaan jonkin verran, mutta sielläkin tulee rajat vastaan aika nopeasti. Eli nyt vaan odotellaan ja katotaan, miten tuo lähtee tuosta kuntoutumaan. Jos ei muuta niin ensi viikolla sitten näyttämään tuota lekurille.

Kannattipa taas olla fiksu!

Miä kun en juuri lainkaan uusiin asioihin lähde mukaan...

Koin tarvetta pituusmittausapplikaatiolle - opettelin koodaamaan. Sain pituusmittausapplikaation kasaan ja samat taidot pääsivät Jylyn kanssa isomminkin esille.

Kaipailin nopeustutkaa ja kollegan kanssa on komponentit tulossa ja projekti hyvää vauhtia etenemässä.

Puhuttiin Teron kanssa siitä, kuinka voitaisiin tämän vuoden Tuplabogey tourille hankkia palkintokiekko tourin stämpillä...

Noh, asia johti toiseen ja miä olen tässä pari viikkoa tutustunut kiekkojen värjäilyyn. Parin viikon päästä suunta on talviloman muodossa kohti pääkaupunkia ja tarkoitus onkin Frisbeepointista käydä jonkinlainen värjäyspaketti hankkimassa. Ensi alkuun lähden ihan mustalla ja sapluunavärjäyksellä, mutta mikäli kädentaidot ja kärsivällisyys riittää, niin mikä jottei muutakin - monivärisapluunoita, marmorointia, vaahtoja, liimavirityksiä.

Kuva: Frisbeepoint

Tähän voisi tietysti vinkua siitä, miten homma on hinnakasta ja kynnys sen ensimmäisen kiekko-oston ja täysin tyhjällä pöydällä puuhastelun aloittamisen suhteen on korkea. Jos vaikka homma meneekin reisille ja kiekko on pilalla? Vähän aikaa mietiskelin, miten tuota aloitusta kannattaa lähestyä, ja käytännössä olin tuota miun uutta sinistä Premium Jokeria jo heittämässä veitsen alle, kun spottasin käytettynä myynnissä oranssin Ultrium Jokerin. Kunto 9/10 ja hintaa posteineen 9e. Rieska tuli parissa päivässä postilaatikkoon, ja kansi on sen verran hyvässä kunnossa, että tuosta sain hyvän ja verrattaen edullisen harjoitusvastustajan. Ja jos vaikka kannessa olisikin jotain isompaa skraidua ollut, olisin vain värjännyt sen sinisen premiumin.

Opettelen ensin tietenkin selkeäkuvioisilla sapluunoilla, mutta tässä kevään aikana pitäisi vielä hieman modattu Tourin logokin saada kiekon pintaan.

Että tämmöstä. Kohta varmaan rupean suunnittelemaan ratoja. Tai tekemään kiekkoja...

Nopeustutka 30 eurolla?

Nopeustutkaprojekti on alkanut osoittaa taas elonmerkkejä komponenttitilausten muodossa. Digisparkin 1,6 dollaria maksavia mikrokontrollereja ja kolmisen dollaria kappaleelta maksavia doppler-antureita vaeltelee pikkuhiljaa pitkin maailmaa kohti innokkaita ja hivenen karvaisia kätösiämme. Lisäksi tulossa on pari pientä I2C-näyttöä testaukseen sekä uusi setti operaatiovahvistimia.

Tutkan rakenne ja vaadittavat komponentit alkavat olemaan selvillä. Doppler-anturi lähettää mikrovolttiluokan signaalia, joka suodatetaan ja vahvistetaan sellaiseksi, että lopunviimein signaali käyttää mahdollisimman laajasti koko käytössä olevan viiden voltin jännitealueen. Lopuksi signaalista tehdään kanttiaaltoa komparaattorilla. Näin signaali saadaan näppärästi työnnettyä mikrokontrollerille ja kanttiaaltojen nousureunojen avulla saadaan signaalin taajuus ja edelleen doppler-taajuuden aiheuttavan kappaleen nopeus ratkaistua. Loppu tapahtuukin mikrokontrollerilla, joka mittaa nopeutta sekä hallinnoi mitä näytössä näkyy milloinkin. 5V käyttöjännite koko keksinnölle saadaan kehitysvaiheessa tietokoneen USB-liittimestä, mutta lopputuotteessa hyödynnetään USB-liitäntäistä kännykän varavirtalähdettä.

Doppler-anturi. Lähde: Amazon

Digisparkissa itsessään on jokunen liitinpinni käyttöjännitteille ja sisään tulevalle signaalille, mutta koska joka tapauksessa suodatinkytkentä joudutaan rakentamaan johonkin, niin päätettiin tehdä asia kunnolla ja tehdä Digisparkkiin shield-tyyppinen levyratkaisu. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Digisparkin piirilevyssä olevat liitinpinnit tökätään suoraan toiseen levyyn kiinni lukittaen levyt yhteen, mikä tuo suojaa ja napakkuutta koko viritelmälle. Shieldi sisältää itse suodatinkytkennän lisäksi kaikki ulkoisiin laitteisiin menevät liitännät ja niiden vaatimat oheiselektroniikat (poislukien tietysti USB, joka on valmiina Digisparkin levyssä kiinni.).

Haveinne-esimerkki siitä, miten kaksi levyä saa tukevasti kytkettyä yhteen. Lähde: Aliexpress

Kaikkeen vaadittavaan löytyy periaatteessa ohjeet, dokumentaatio, piirretty kuva tai suttuinen raapustelu nenäliinaan. Nyt odotellaan komponentteja.

Hinta-arvio on tosiaan noin rapiassa 30 eurossa ja jos virtalähde löytyy omasta takaa, noin 15 eurossa. Digispark ja doppler-anturi syövät tästä ehkä vitosen ja riippuen vähän määristä voitaneen shield-levyn kustanteet arvioida jonnekin 7-10 euroon. Yksittäiset maksavat paljon, bulkkina saa sitten halvemmalla. USB-varavirtalähteen osuudeksi jääkin sitten joku 15-18 euroa, joka vaatii jo vähän metsästelyä mutta käytännössä mahdollista, jopa niinkin edullisesti kuin 5-7 eurolla.

Tietysti jos oikesti haluaa ruveta kitsastelemaan, voi aina hankkia 9V tavan pariston ja tuikata sen Digisparkin syöttöjännitepinneihin, joka putoaa 5 volttiin käyttämällä mikrokontrollerin omaa jänniteregulaattoria.

Joka tapauksessa, ei kallis. Jos toimii.

Minä, frisbeegolfari

Se olisi tämän tekstin myötä vähän reilut kaksi vuotta ja sata kirjoitusta täynnä. Vaikka vielä en ole isompia nostalgiareissuja vuoden 2014 syövereihin tehnyt, on miusta silti tärkeää, että jotenkin eloa ja peliä on tallentunut myöhempiä muisteloita varten.

Mitenkäs on niin kuin omasta mielestä menny? Loppukesästä 2013 lähtien on innostuttu, tehty, hierottu, tuhlattu, hukattu ja löydetty paljon. Otanpa tässä (huonon) muistin lisäksi tuo kirjoituslistan oikein esiin ja... noh, ilman mulligania kiertämään!

Loppujen lopuksi reiluun pariin vuoteen on mahtunut paljon ja toisaalta kuitenkin blogitekstien aikaleima tärähtää viime vuoteen huiman äkkiä. Varsin nopeasti laji koukutti ja vei mennessään. 2013 sain ekan kiekkoni. Lajiin miut tutustuttanut kaveri antoi toiselle kierrokselleni ikinä lainaan D-MD2:n. Kysyi perään, että minkä draiverin haluan. Sanoin, että en mitään, midari riittää. Olinhan ehtinyt jo muutaman opetusvideon katsoa. Myllymäen ykköstiillä meille huuteli joku karvaturri, että "kohta alkaa viikkokisat, lähteekö jätkät mukaan?". Heilautin kädessä olevaa lainakiekkoa ja sanoin, että tän lisäks ei ole muita kiekkoja, ja tämäkin on lainassa. Ei kuulemma haitannut. Ei menty kisaamaan mutta luvattiin pysyä pois tieltä. Lopetettiin väylälle 13, kun kisat sitten alkoivat ja 14:n tiillä oli ruuhkaa. Jälkeenpäin, 2015 tutustuin seuraan liittyessä PJ:n hommissa hääräilevään Mäntylän Timoon - sama karvaturrihan se oli kuin siellä tiillä. Kävin kyllä sitten jälkeenpäin niissä viikkokisoissakin.

Autolle kävellessä pyörittelin sinistä Fiendiä käsissä ja mietin ääneen, että tällainen pitää hommata ittellekin, kun tuntui niin hyvältä heittää. Kaveri tuumasi siihen, että saan miä pitää tuonkin, ei ole itselle käyttöä.

Se kiekko on vieläkin tallessa. Hakattuna ja nykyisin heittämättä, mutta tallessa on. 

Tuo tuossa. Kuva ei lavastettu. Vilkaisin yllä olevaa kappaletta kirjoittaessa olan yli ja tuossahan se kökötti!

Valmistumisen jälkeen osa vanhoista koulukavereista jatkoi vielä omat opintonsa loppuun, miä jatkoin samassa paikassa töiden muodossa. Pääsin frisbeegolfporukkaan käytännössä samalla hetkellä sisään kun porukka alkoi hajoilemaan pitkin mantuja töiden perässä. Tuttuja heppuja kuitenkin kaikki, ja yhteyttä tulee pidettyä fribareissujen merkeissä. Ja Heikki nyt mätänee samoissa hommissa kuin miäkin, kierroksilla pyritään sulaan ja valoisaan aikaan käymään kerran viikossa. 

Serkkuni Teron kanssa en ollut pitänyt vuosikausiin minkäänlaista yhteyttä. Facebook-kavereita sentään oltiin, mutta kaipa me joissain isovanhempien juhlissa oltiin nähty. Heitin muistaakseni jonkun kommentin liittyen Teron postaamaan kuvaan frisbeegolfradalta - ja 2014 kesällä käytiin kiertämässä Imatraa ja Lappeenrantaa. 2015 käytiin kaksipäiväisellä Tuplabogey Tourilla - ja 2016 sama keikka. Good stuff. 

Opettelin ohjelmoimaan, ja rupesin työstämään applikaatioita. Heikin kanssa pitäisi huomenna laittaa tilaukseen osia nopeustutkan rakentelua varten jatko-opintoprojektin muodossa. Välillä kahvitauon sijasta mennään monitoimisaliin kopittelemaan. Frisbeegolf näkyy myös radan ulkopuolella, ja miksei saisi näkyä.

Sata kirjoitusta sitten miun tyttö oli vajaan vuoden ikäinen. Oli mukavaa ottaa valokuvia uusista kiekoista kun neiti tunki väliin ja nappasi kiekon leikkiinsä. Ensin kantorepussa ja sittemmin omin jaloin likka on ollut mukana kierroksilla. Keväällä neiti täyttää kolme ja valitsee miun kiekoista jonkun itselleen kierrokselle. Tai siis enää ei tarvitse, kun hankin pikku frisbeegolfarille sen ekan kiekon.

Hienosäätöä ja varautumista

Toinenkin kiekkotilaus saatiin onnistuneesti tehtyä, postitettua ja vastaanotettua. Vara- ja kenttätreenikiekkotilaus käsitti siis Ultrium ja Basic Midarit sekä Premium Jokerin, joiden lisäksi hankin vielä ensi kesän taistoihin uuden pyyhkeen sekä meidän likalle ihka ensimmäisen kiekon, jos vaikka kelien lämmetessä päästäisiin porukalla taas Sammonlahteen. Miä valkkasin muotin (Latituden Ruby) ja neiti värin (keltainen). Toistaiseksi ollaan molemmat oltu tyytyväisiä valintaan, vaikka kokemuket kiekosta ovatkin jääneet sisätiloissa hypistelyyn.

Nyt miulla pitäisi olla kiekkojen puolesta valmis setti ensi kesän taistoihin! Perusmuovisille kiekoille löytyy kaikille uusi kulutusta odottava kappale ja muutenkin varakappaleita löytyy joka käänteeseen. Kiekkojen lisäksi laukusta löytyy nyt siis myös kaksi pyyhettä ja ensiapupussukankin kunnon tarkastin. Vielä kun jokusen kappaleen ihmisenpaikkausvälineitä, kyypakkauksen ja hyttysmyrkyn tuonne virittelee niin... päh, eipä tästä loppua taida tulla.

Saliheittelyissä on käyty melko aktiivisesti lähäriheittojen lisäksi draiviformia läpi toimistoputterin pikkuhiljaa kuluessa puhki ja pahki. Viimeisimmät viikot ovatkin olleet jonkinlaista oivallusten aikaa, ja yllättävän pienistä asioista on (ainakin oman fiiliksen puitteissa) tullut yllättävän reilusti napakkuutta ja terävyyttä heittoon. Välillä mielleyhtymiä on haettu niinkin kaukaa kuin sulkeisista, mutta miulla tuon tyyppinen ajatusmallipohja treeniin tuntuu toimivan. Otteen puolella pyrin edelleen hieromaan rutiiniksi sellaista otetta jolla kiekon nokka kestää alhaalla ja siinäkin on hyvää kehitystä havaittavissa. Jahka lumet sulaa vähemmäksi niin pitää käydä kokeilemassa ihan kentällä mihin tuo salissa asioiden hierominen ja pohdiskelu on vienyt. Ennen sitä voisi tosin napata videon-pari Youtubenkin puolelle. Peukku-upsiakin olen viimein opetellut! Hoopolta se tuntuu edelleen mutta eihän sitä tiedä milloin sillekin löytyy tarvetta. 

Sosiaalisessa mediassa alkaa jo näyttämään keväiseltä - ainakin Turussa, Vihdissä ja Kotkassa on kuvien perusteella jo ihan vihreää paikoin tai isommin näkyvissä. Hyvähyvä, sanon minä ja palaan katsomaan, josko kymmenen päivän ennusteessa näkyisi taas vähän enemmän plussaa kuin viikko sitten.

Talvella unelmoidaan ja investoidaan. Ja treenataan (???)

Kahdessa päivässä jäsähti Lappeenrantaankin sellainen lumipeite ettei heittämistä oikein halua ulkotiloissa harrastaa. Tietysti parinkymmenen pakkasasteen molemmin puolin huiteleva pakkanenkaan ei tilannetta tee yhtään miellyttävämmäksi, mutta jotenkin sitä on pitänyt motivaation yllä ja fribailun mielessä. 

Vähän takaperoisesti olen käyttänyt talviaikaa bägin tutkimiseen ja täydentämiseen. Tähän mennessä olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, miltä miun kiekkoarsenaali näyttää ja tuntuu. Isoimmat villit kortit viime kaudelta, Basic Jokeri ja Premium Legenda ovat molemmat päässeet käyttöön ja tuo Jokeri on ennen kaikkea sellainen kiekko jota käytän nykyisin todella paljon. Joka kierroksella.

Lähtötilanne ennen Prodiscukseen siirtymistä oli siis, että  miun putteripeli rakentui D-P1:n, C-P1:n ja Ch-Rhynon varaan. Suurin osa lähäreistä tuli heitettyä P1:llä ja kiekosta tuli tuttu. Rhyno oli se ylivakaa kiekko, joka oli matalampana hyvä ja turvallinen heittää. Kun valmistaja vaihtui, tein (omasta mielestä) fiksusti kun otin Spartat Basicilla ja Ultriumilla P1:n tilalle ja Premium Jokerin korvaamaan Rhynon. Ja kaikkihan toimi, peli oli käytännössä samanlaista. Basic Jokeria ostaessa mielikuva oli, että nyt tulee ostettua vähän päällekkäinen kiekko, joka ensiksi on lähes identtinen Premiumin kanssa ja kuluessa alkaa muistuttamaan Ultrium Spartaa. Ehkä puhtaasti vakauden puolella tilanne onkin tämä, mutta jotenkin taas ei. Tuo kiekko meni kokonaan omanlaiseen lokeroonsa. 

Sillä pääsee pidemmälle, se on...hmm, aggressiivisempi(?) ja nopeampi, ja sillä voi muista puttereista jossain määrin poiketen pelata skippipeliä. Lennon muoto on kokonaan erilainen. Matalamman profiilin ansiosta sitä on tiukassa paikassa helppo heittää justiinsa sen pienen napsun verran kovemmalla runnulla.

Ja kuluessaan se vain paranee. Feidi lähtee pikkuhiljaa pois mutta kiekko ei edelleenkään päästä yli. Etenkin antsaheitot (kämmen että rysty) ovat erittäin ennustettavia.

Muttasiis, ylipäätään olen tällä hetkellä tyytyväinen siihen mitä miun bägistä löytyy eikä uusille muoteille ole tullut tarvetta. Ostinkin tuossa jokunen tovi sitten pelkkiä varakappaleita, kun postista tuli Ultrium Laseri (vastaa PLH:n perusteella tuota miun alivakaampaa, keltaista Laseria) sekä Basicilla Sparta sekä Jokeri. Flippiputteri alkaa olemaan jo vähän turhan flippi ja ajattelin kierrättää samaan slottiin miun puttiputterin ja ottaa uuden vastaavasti puttaushommiin. Ja Jokeri nyt vain... noh, lue ylhäältä, sille on nyt varakappale jos tuo häviää. Vielä vähän säästämistä ja toinen varakiekkosatsi lähtee tilaukseen. Listalla kopiot miun Midareista (saatan tosin Premiumin sijasta kokeilla Ultriumia) sekä Ultrium Jokeri varalle Premiumin rinnalle.Sen jälkeen käytännössä kaikki kiekot miun bägissä on samantien korvattavissa, ja kentälläkin on enemmän kiekkoja samoilla muoteilla. Samalla ajattelin meidän likalle ostaa ensimmäisen ihan oman kiekon. 

Entäs tästä eteenpäin? Ollaan Heikin kanssa käyty työpaikan monitoimisalissa paiskomassa puttereita. Ohjelmassa on ihan kopittelua ja linjojen hakua, napakoita lähäreitä sekä ihan draivitreeniä. Vein työpaikalle vanhat sisäpelikengät, ettei ihan liukasteluksi mene. Viime kerta oli siinä mielessä miulle antoisa, että alettiin pistämään miun draivia syyniin. Päätavoite olisi aktivoida miun keskikroppaa enemmän ja pitämään ajoitus ja ryhti kasassa. Ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta kesään on aikaa. Toivottavasti heitto kehittyy jotta pelille tulee varaa myös kehittyä. Ja kehittyyhän se kun laitetaan kehittymään.

Prodiscuksen kiekkovalikoiman ollessa hyvin vakaaseen painottuva on miulla hyvä tilanne kehittyä. Nykyinen ylivakaa Titan saattaa alkaa suoristumaan ja Laseri kääntämään yhä enemmän yli. Ylivaakaaksi kiekoksi saattaa tulla vaikkapa Respecti. Legendakin saattaa ruveta lentämään suoraan, herranjestas. 

Kolmas seikka mihin on nyt enemmänkin aikaa on kesän ja etenkin Tuplabogey Tour 2016:n suunnittelu. Ajateltiin teron kanssa kierrättää ja täydentää edellisvuoden upeaa samettikansiota, ja ratojen ja reittien lisäksi on logostakin jo ensimmäinen versio piirretty. Mallina minä Savitaipaleella, fokus tourin nimessä ja välineenä Inkscape. Olkaa hyvät:

Yleistä tourialuetta ja reittiä ollaan Teron kanssa myös vähän pohdittu. Ajatus on, että iltaa tai yötä vasten lähdetään Mikkeliin, josta (Kaihua ja Siekkilää unohtamatta) painellaan Kangasniemen kautta Pieksämäelle ja Joroisten kautta jollain ilveellä Savonlinnaan. Savonlinnassa yö ja seuraavana aamuna Savonlinnan lähiratojen jälkeen Rautjärvelle ja lopetus Imatralle. Saa nähdä miten tuo käytännössä onnistuu. Ajoa on huomattavasti enemmän ja ratoja saman verran. Jos Mikkeli-Savonlinna -akselilla löytyy hyviä ideoita niin antakaahan kuulua!

Kohti vuotta 2016

Mennyt vuosi oli monellakin tapaa erittäin onnistunut frisbeegolfin suhteen. Lähes kaikki itselle asettamani tavoitteet tuli saavutettua (yksi taisi jäädä, siitä lisää kohta), ja hyvillä mielin voikin suunnata kohti tulevaa kesää ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

En varsinaisesti kirjaillut tavoitteitani mihinkään ylös, mutta pääpiirteissään miulla oli seuraavaa hampaankolossa viime vuoden alussa:

• Putti jiiriin
• Draivi takaisin sinne satkuun ja jotain rotia korkeuden hallintaan
• Myllymäki alle +10:een
• Liity seuraan
• Käy viikkokisoissa
• Kaksipäiväinen fribareissu paikkaan X

Noh, puttitreeniä tulikin oikein olan takaa. Vaimo yllätti miut lopputalvesta ostamalla Discmanian puttikorin, ja sitähän tuli ahkerasti taottua. Radalla puttaaminen koki melkoisen mullistuksen, kun putteja alkoi uppoamaan pidemmältä. Samalla tuli uppouduttua ohjelmoinnin maailmaan ja työstettyä JYLY-puttitreenin avuksi kännykkäsovellus ja web-applikaatio. Android-applikaation käyttöasteesta miulla ei ole mitään hajua, mutta web-applikaation puolella kotisivustatistiikka näyttää melko vakaasti 25 käyntikertaa päivässä. Eihän tuohon voi olla kuin tyytyväinen! 

Draivia kävin alkuvuodesta treenaamassa kentällä pariin otteeseen. Laseri lensi sinne 90 metrin päälle jos hyvä tuuri kävi, mutta sinne sataseen ei silloin päästy. En tiedä pääsisinkö nyt, kun nokkakulmaongelmat alkaa olemaan selätetty ja draiviin on voinut taas pikkuhiljaa laittaa voimaa taakse. Kevät näyttää siitä lisää, mutta ennen kaikkea draivi toimii paremmin teknisesti vaikka pituus nyt vähän laahaakin. 80 metriä väylällä on parempi kuin satku pusikossa. Puistoradoilla ei naurata mutta minkäs teet. Uskalsin myös alkaa heittämään antsoja. Kämmeneltä että rystyltä. Luotto omaan suorittamiseen kiipi huimasti.

Myllymäessä alkuvuosi lähti paremmin kuin edellinen. Jo ensimmäiset kierrokset lumien jälkeen paukkuivat +15:een, ja sitä mukaa kun tekniikka kehittyi ja paikat tottui, hilautui aiempi +11 ensin +9:ään, sitten +8:aan ja lopulta pariinkin otteeseen +7:ään. Parannettavaa tuolla on vielä huimasti, mutta viimein pääsin kympin alle ja roimasti!

Liity seuraan. Jos asiaa ajattelee itsekkäästi, niin alkuvuoden 10€ sijoitus WDG:n jäsenmaksuun maksoi itsensä jo ennen kesää takaisin seuratilausten ja seura-alennusten muodossa. Oikeastaan se taisi maksaa itsensä takaisin ekassa seuran kokouksessa saadun sapuskan muodossa. Jos asiaa ajattelee järkevästi, niin seuraan kannattaa ja pitää liittyä heti kun suinkin vain mahdollista. Seuran kautta tutustuin uusiin ihmisiin, pääsin lippumiehenä heilumaan Linnoitus Openissa (joku jopa tunnisti miut siellä, herranjestas, julkkis!) ja muutenkin pääsin jotenkin enemmän "sisälle" frisbeegolfiin ja sen takana tapahtuvaan toimintaan. Talkoilua Sammonlahdessa ja sen semmoista. Ja ilmaiset viikkokisat...

...joissa tulikin muutamaan kertaan käytyä. Opettelin vähän säännönmukaisempaa pelaamista, tutustuin uusiin ihmisiin, ja sain jonkinasteisen kisa-apinan pois selästä; kolmansissa viikkokisoissani tein jo oman kierrosennätykseni. Miä oon aina tykänny heittää seurassa, ja yleensä vielä altavastaajana, niin kaipa se sitten näkyy tässäkin.

Serkkuni Teron kanssa saimme kuin saimmekin järjestettyä Tuplabogey Tour 2015:n, ja kahden päivän aikana otin huolella pataan... eikun käytiin tiukka taisto hämeen ja uudenmaan maastoissa. Uusia ratoja, tajuttoman hauskaa menoa eikä liiemmin kipuilua. Luvattiin ottaa tulevana vuonna uusiks.

Eipä se pahasti mennyt se vuosi. Vaihdoin kaikessa hötäkässä vielä kiekkoni kokonaisuudessaan Prodiscukselle ja loppuvuodesta satsasin vielä saman puulaakin reppubägiin.

Ensi vuodelle onkin sitten vähän vaikeampaa asettaa tavoitteita. Toki, Myllymäki edelleen +5:een ja draivi sinne satkuun, sehän on selvää. Mitäs muuta? Seurajäsenyys tylee tänäkin vuonna lunastettua, sehän on selvä. Kaipa voisin tavoitella Säännönmukaisempaa käymistä viikkokisoissa? Ehkä osallistun johonkin lisenssivapaaseen kisaankin? Savo-Karjala tour? Linnoitus Open? Kuka näitä tietää. Puntaroin tuota lisenssin hankkimista päissäni, ja miun todennäköisesti ei kannata sijoittaa 50 euroa johonkin sellaiseen, jota ei tule hyvällä tuurilla edes käytettyä. Katsotaan sitä sitten tuonnempana... vaikka seuraavana vuonna.

Tuplabogey tour 2016 on vahvasti jo työn alla. Tämänhetkinen konsensus taitaa painottua molemmille uusiin ja tuntemattomiin ratoihin Mikkelin ja Savonlinnan välillä.

Bägi on koko ajan tutumpi, kiekot toimivat "oikein" ja peli on kierros kierrokselta selkeämpää. Tästä innostuneena laitoin äsken kolme kiekkoa Frisbeepointin uudenvuoden alen lopputunneilla tulemaan, kun kerran halvalla sain, nimenomaan tukemaan olemassaolevia kiekkoja varakappaleiden ja kenttälätkien muodossa. Tilauksessa on siis Basic Sparta, Basic Jokeri ja Ultrium Laseri.

Näillä eväillä vuoteen 2016.

Joulupäivänä radalla

Vuosi alkaa lähestymään loppuaan, ja vaikka muutamasta pakkasasteesta huolimatta ei maassa näy lunta, on tammikuun alkupäivinä maassa muutakin kuin pystyyn jäätynyt, jo uuden kasvun aloittanut nurmikko. Joulu vieteltiin hämeessä, ja koska keli oli... hmm... paljas (?) niin fribakamatkin pakattiin autoon mukaan.

Ja joulupäivänä lähdettiinkin kinkun sulatteluun Ykslammille. En ollutkaan vielä aiemmin tänä vuonna 18-väyläiseksi venähtänyttä, nykyisin AA1 -luokkaan lipsahtanutta rataa päässyt kiertämään. 

Kuva: http://frisbeegolfradat.fi/

Muutokset rataan ovat suoraviivaisia. Kutosväylään asti mennään vanhaa, ja siitä eteenpäin "jatketaan monttua pitkin" ja palataan vanhan seiskan myötä kolmelle vanhan leiskan väylälle. Ennakkotiedustelujen mukaan radalla on vähän erikoisempia ratkaisuja väylien (ja etenkin tiipaikkojen) sijoittelun kanssa ja väylä 15 on oman osansa kritiikistä saanut. Jätän nyt tulokset (kröhömplusneljätoistakrööh...) käymättä sen tarkemmin läpi, melkoinen puuskatuuli riepotteli kiekkoja oikein olan takaa. 

Vanhaa tuttua, puttaamassa väylällä kolme.

Uudet väylät ovat fiilikseltään sitä samaa tuttua Ykslammia. Tilaa heittää on ja korkeuserojen kanssa kikkailuun löytyy hiekkamontulta hyvät puitteet. Tuuli näyttelee edelleen isoa osaa pelikirjassa, kun monttua pituussuunnassa puhaltava tuuli puhaltaa reunavallilla lähes alhaalta ylöspäin. Avoin maasto tekeekin sitten yhtälön tasapainoksi pidemmät väylät. Tiimatot olivat uusilla väylillä tätä silmälläpitäen mitoitetut ja kiitorataa oli tarjolla sitä tarvitseville. 

Väylä 10, toinen heitto

Seiska, par 4 taisi vähän mennä alamäkeen, mutta kääntää koko matkalta oikealle. Tarkan draivin voisi livauttaa melkein heittämällä kohti 14 koria puiden välistä, mutta pirkulle ei miulla taida tässä olla asiaa. Kasiin pitänee kokeilla sekä antsaa että forea, mutta avauksesta noinkin pitkälle oikealle pääseminen saattaa tuottaa etenkin tuulessa vaikeuksia. Ysiväylä on melko lailla suoraviivainen 129-metrinen pirkutuksen mahdottomuus, korin takana vasemmalla tosin lammenlutakko ja montussa ainakin märkään aikaan vettä. Kymppi näyttää tyynellä ihan mahdolliselta pirkulta, joskin jyrkän feidin istuttaminen kapeaan ylämäkiränniin saattaa mennä tuuripeliksi. Yksitoista, vaikka onkin 120-metrinen kirkuu miun korvien välissä vakaata putteria koska korkeuseroa löytyy, pitäisin tätä jollain mittapuulla uusien väylien todennäköisimpänä pirkkona. Etenkin, kun koria ympäröi pieni vallintapainen eikä korista pitkäksikään menneitä ole vaikea nepata korin alle.

11

Kaksitoista on vähän pillimpi ja melko tasainen. Kun alun puukujasta selviää niin loppu on avointa. Kolmetoista heitetään jälleen mäen päältä ja mäen päälle. Tuuli voi viedä kiekot käytännössä minne vain aina seiskan korista 12:n tiille tai 11:n korille. Kieli keskellä suuta, niin osuu greenille. Neljälletoista tarjotaan käytännössä molemmille kätisyyksille väylää, joskin oikealla uralla löytyy enemmän tilaa. 80% väylästä on pilliä loivaan alamäkeen jonka jälkeen looooivan kummun päällä avoimella kököttää kori.

Sitten viisitoista. Herranjestas, terveisiä Ravikankaalta! Väylällä on 145 metriä pituutta, mutta leveyttä ei sitten ole. Sateenpieksemä maa on kova ja viettää hurjasti oikealle. Kaksi rollaamatonta pillisuoraa draivia niin hyvä on. Eli lukua tulee.

No mutta, ylipäätään onnistuneita väyliä, haastavuutta ainakin tällaiselle tavan amatöörille on ihan riittämiin. Tuon 7-11-12-13-14 -ryppään turvallisuudesta en mene tosin ihan takuuseen, pieni tuulenpuuska vie kiekkoa helposti ja mielessä kannattaakin pitää muiden väylien paikat ja numerot. Piilosta voi tulla kiekkoja ja vastatuuleen fore ei kuulu. Silmät ja korvat auki ja isompi väylänumero heittää ensin. Ja ohan tuo 15 aika höpsö. Silleen ihan vähän.

Palaneet pimpulat

Tulihan se syksyllekin vielä pakkaselle mennyt kierrostulos. Käytiin viime viikolla pariin otteeseen Heikin kanssa lounastaukokopittelemassa ja -draivailemassa liikuntasalissa ja viikonloppuna sitten sunnuntaiaamunakkelua perheen voimin Sammonlahdessa. Avauksia tuli nyittyä oikealle huomattavasti vähemmän, mutta lipsumisia sattui. Putti- ja lähäripeli toimi pelastavana enkelinä, kun useampi ekaan puuhun päätynyt avaus päätyi toisella heitolla kuitenkin korin tuntumaan. Kolme avausta onnistui, kolme pirkkua plakkariin: ykkösellä avaus pariin metriin, kolmosella ehkä seiskaan ja kutosella jäi joku kasimetrinen ylämäkiputti. Kakkosella avasin oikealle lepikkoon, nelosella oikealta puukimmoke (onneksi) mandon oikealta puolelta vasemmalle puolelle, josta polkua pitkin pitkälle par-putille. Ketjut kilisi mutta ei uponnut. Vitonen ekaan puuhun, mutta jatko forella venyttäen korin alle ja sieltä sisään. Seiskan avasin kans ekoihin puihin mutta jälleen jatkolla päästiin korille. Kasi lipsahti lussuna kädestä ja jäätiin pitkälle putille. Ketjuja kilistellen jälleen ohi. Ysin foretin maahan about kolmasosan väylää päähän. Antsaneppi alle ja -2 tuloskorttiin.

Taas oltiin jännän äärellä kun huonoilla avauksilla hätyyteltiin omaa ennätystä. Äh. Joskus sitä toivoisi sitä oikeaa suonenvetokierrosta, missä kaikki onnistuu niin saa suosiolla olla pettynyt jos avaus ei toimi. Nyt ei oikein voisi.

Keli oli kuiva eikä ollut kylmä. Loppua kohti sormilla alkoi olemaan vähän kylmä lyhyiden väyläsiirtymien ja hanskojen laiton vaikeuden (laiskuuden) takia. Noh, tyhmä pää...


Nopeustutkaprojekti lompsi myös pykälän pari etiäppäin, kun sain postista operaatiovahvistimet ja muutenkin kytkentä alkoi simuloinneissa olla siinä kunnossa että hieromisesta ei enää lisähyötyä saisi.

Tuo doppler-anturi on siitä vaikea mittalaite, että kohteesta heijastuva signaali pyörii mikrovolttiluokassa. Tämä tarkoittaa taas herkkyyttä häiriöille, ja pienen kohinan operaatiovahvistimet ovatkin tarpeen, kun mikrovolttiluokan signaali pitäisi vahvistaa 40000-kertaiseksi jotta mikrokontrolleri älyää että "hei, nyt tapahtuu!". Kohina ja häiriöt pitäisi mielellään pitää ainakin esiastesuodatuksessa ja -vahvistuksissa mahdollisimman pieninä.

Sanomattakin lienee selvää että kaikki oparit eivät ensimmäisistä kytkennöistä selvinneet. Käyttämämme virtalähde ei toiminut ihan niin kuin piti ja herkkä elektroniikka otti ja suli. Kertaa neljä. Viimeinen pimpula onnistuttiin pitämään ehjänä ja saatiin yllättävän hyviä tuloksia. Valmis suodatinkytkentä vaatii tottakai kaksi kyseistä pimpulaa, että ostohommiin niidenkin osalta vielä joudutaan.

Mutta, se mitä tuolla yhdellä oparilla tutkittiin niin suodatinkytkentä toimii ja periaatteessa ollaan valmiita tilaamaan itse anturi, mikrokontrolleri sekä suodatinpiirin piirilevyt.

Työ, huvi, harrastus

Miun nykyinen työ koostuu tutkimuksen tekemisestä osana jatko-opintoja. Jatko-opinnot ovat siitä vapaamuotoista, että tilaa on esimerkiksi tutkijan itse esittämille ja toteuttamille projektiluontoisille hommille.

Toisaalta frisbeegolf on lajina sellainen, että monesti löytyy tarvetta kaikenmaailman teknisille härpäkkeille, joilla omaa suoritusta voi analysoida ja parantaa. Tekniikan mukaan tuleminen näkyy ensimmäisen kerran kaikilla harrastajilla varmaan jonkinlaisen tuloskorttisoftan tai ihan oman draivin videokuvauksen muodossa.

Hieno juttu, mutta entäs sitten? Softia on Play-kaupat ja Apple Storet väärällään ja eihän tässä kannata videokameraa uudelleen keksiä...? Pituusmittaus- ja puttipeliapplikaatioiden työstämisestä miulla onkin jonkinlainen päänahka vyöllä, mutta nytpä päätettiin tehdä jotain... jännempää.

Pysytään draivitreenissä. Kentällä on hyvä testata kiekkoja ja omaa kykyään puristaa pakaroista se viimeinen metri ennen kuin futiskentän taka-aita tulee vastaan (niin varmaan...). Kun kenttä on poissa, draivataan verkkoon. Lihasmuistia ja nopeutta. Verkkotreenissä ei varsinaista palautetta tule, ja homma saattaa olla enemmän aivotonta tempomista. Kiekosta ehtii hyvällä tuurilla nähdä lähtökulman ja osumapisteen, loppu onkin sitten arvailun varassa.

Draivitreeniin lisätään palaute ja yllättäen hommassa on taas järkeä. Hidastuskuva formista auttaa hahmottamaan niitä pieniä ja ah-niin-merkityksellisiä eroja re-teen ja pirkkunoston välillä, ja kun mukaan saadaan nopeusmittaus, voidaan tasapainotella hyvän formin ja kovaa heittämisen rajamailla. Nopeus korreloituu jollain tasolla heiton pituuden kanssa ja hyvä formi varmistaa heiton teknisen oikeuden - verkkodraivi alkaa muistuttamaan hyödyltään kenttätreeniä ja talvellakin pysyy heitto kasassa.

Jälleen kerran: Entäs sitten? Noh, kuinkas monella on fasiliteetit verkkodraivata tutkaan niin halutessaan? Verkkoja löytyy urheilukentiltä, Motonetistä ja fribaradoilta, mutta tutkaa ei aina ihan äkkiä vastaan kävele. Friba Factoryssä tietysti pääsee luukuttamaan anturiin, mutta suurimmalle osalle harrastajia tutka on melko lailla poissuljettu. Maksaa liikaa omaan käyttöön ja muutoin ei vastaan tule.

 

Heikin kanssa aivoriiheiltiin, ja nyt tavoite olisi tehdä projektityönä oma nopeustutka mahdollisimman edullisesti. Radiotaajuiseen doppler -anturin pitäisi irrota alle kolmella amerikan eurolla ja siihen kylkeen parin dollarin mikrokontrolleri. Ja joku näyttö. Akkuineen koko järjestelmän materiaalikulujen pitäisi jäädä alle 20 euroon, jos akkuna käytetään pauttiarallaa 15 euron USB-varavirtalähdettä. Sähköinsinööri pääsee virittämään, tutkimaan, mittaamaan, säätämään ja saamaan opintopisteitä jatko-opintoihin samalla kun harrastus saa uusia kilkkeitä. 

Kyllä. Tuo on USB-liitin tuossa etureunassa.

Aika kunnianhimoista... Onnistuuko moinen? En tiedä. Siinä on osa koko projektin viehätystä. Aiheen parissa rakentelu on mukavaa. Haasteitahan tässä on melkoisesti, eikä varmasti tässä kohtaa vielä kaikki projektin sudenkuopat ole edes selvillä, mutta perusajatus alkaa olemaan selvä ja intoa riittää tutkia ja kokeilla.

Tänään katsellaan Heikin kera todennäköisesti tilaus kasaan anturin ja mikrokontrollerin osalta ja pikkuhiljaa potkaistaan projekti käyntiin. Suodatinpiiri alkaa olemaan simuloitu jo siihen kuosiin että sitä pitäisi jo periaatteessa päästä laboratorioon kytkemään.

Ajattelin tänne aina välillä kirjoitella, miten projekti lähtee etenemään..

Kiinnostaisiko teitä 20 euron nopeustutka?

Draivi mietteissäin

En ole pitkiin aikoihin liiemmin vaivannut päätäni draivitekniikan pohdiskelulla. Viime kesänä kävin vain muutamaan otteeseen kentällä draivailemassa, eikä vastaavasti radalla uskalla eikä oikeastaan halua kokeilla uusia temppuja - ainakaan liiemmissä määrin. Nuppi on tottunut siihen, että draivi ei kanna kuin sen 90 metriä, ja jos kerran suunta on suurinpiirtein hyvä, ei lyhyestä draivista haittaakaan ole ollut. Jos ennätys paranee niin mikäpä siinä.

Nyt kun ratakierroket alkavat olemaan harvemmassa, on aikaa ajatella ja kuutioida. Vähän erikoiseltahan tuo tuntuu, että nokkakulmaongelmat - joiden kanssa aiemmin painin - alkavat olemaan selätettynä ja draivin korkeuskulman hallinta on alkanut sujumaan (oikeastaan kaikkien kulmien hallinta for that matter), mutta toissakesäisiä päälle satametrisiä ei ole näkynyt. Heiton kehitys on ollut laadussa, ei pituudessa. Alun alkaen luulin, että nokka pystyssä heittäminen oli "se" syy, minkä takia kiekot tuntuvat feidaavan nopeasti eikä pituutta kerry.

Nokkakulman lisäksi pari muutakin seikkaa saattavat olla lyhyiden mittojen takana. Joko kiekossa (siis kädessä) ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi nopeutta tai sitten kiekosta puuttuu kierre. Nopeus nyt on itsestäänselvyys pituuden kanssa peilaamiseen, ja sinällään istuisi asetelmaan, koska midarien heittäminen suhteessa pitkälle ei ole ongelma ihan niin isolla skaalalla kuin draiverien. Varsinaista oikopolkua ei taida olla - nopeasti oppii heittämään heittämällä nopeasti.

Kierteen puuttuminen on toisaalta potentiaalinen ongelma, juurikin siksi että kiekon lentorata ei varsinaisesti ole (yli)vakaa vaan lopun feidiin asti jopa hyvä, Laseri tekee nättiä ässää sun muuta, mutta kun lopun feidi tulee se tulee ja tumppaa kiekon lähes välittömästi maahan. Kierrettä olen yrittänyt tuoda draiviin keskittymällä siihen, etten... hmm, vedä kiekkoa etureunasta kun veto takaa eteen lähtee, vaan yritän pitää sieltä ulkolaidasta kiinni mahdollisimman pitkään.

Heinäkuun lopulla sain kuvattua yhden (huima otanta, tiedetään) draivin Myllymäestä Instagramiin. Kyseessä on väylä 17, loivaa ylämäkeä satkun verran ja suoraan, kori pari-kolmimetrisen kummun päällä. Kokonaisnousua 5 tai 7 metriä, en muista tarkkaan.

Video, jonka Jarkko N. (@iloreplica) julkaisi 31. 07ta 2015 klo 2.23 PDT

Video on siis kuvattu juuri niillä aikaleimoilla kun nokkakulma alkoi pysymään alhaalla ja draivi oli suunnassaan mutta ehkä vähän varovaista. Läpiviennin puute tietysti osui ensimmäisenä silmään, ja siihen olen koettanut vähän hakeakin parannusta.  Omaan silmään tuo näyttää vähän lussulta, eikä asento oikein kestä kasassa. Kroppa ja hartialinja aukeaa ihan liian aikaisin. Lisäksi draivissa on sellaista hitautta. Tahmaisuutta. 

Yritin kaivaa sopivan still-framen tuosta kropan aukeamisesta, ja tuossa on käytännössä se kohta, kun kyynärpää viimeisen hetken vie tuota vetoa. Ja ote näyttäisi jo tuossa olevan kiekon etureunassa. Hmm...

 

Käytiin itsenäisyyspäivänä sateen ja... sateen pimeässä välissä Sammonlahdessa heittelemässä. Sinällään nappipaikka draivisotkujen kanssa, kun arsenaalissa oli pelkät midarit ja putterit. Yritin kuitenkin keskittyä pitämään kropan hallussa koko draivin ajan. Sanomattakin lienee selvää, että kapeaakin kapeammat pillitväylät ei ihan otollisimpia paikkoja tällaiseen ole, ja suurin osa draiveista karkailikin oikealle. Yhdellä pirkulla ja kolmella bogilla +2 ja kotiin.

Millaista kritiikkiä teille tulee mieleen? "Heitä kovempaa!"? "Kroppa kasaan ja vetoa pidemmälle eteen!"?

There. Is. No. Offseason!

Ei ole.

Esimerkki oikeanlaisesta pukeutumisesta ja asenteesta syksyisenmärällä fribaradalla!

Vaikka aurongon nousu- ja laskuajat viskelevät omia kapuloita fribaajien rattaisiin, eikä sateinen sää missään nimessä ole kelinä ideaali, on oltava sopeutuvainen eläin. Arkiset fribaillat väistyvät tai lediytyvät, ja mukaan tulee viikonlopun heittelyt isommissa määrin. Kylmyys ja märkyys fribaradalla ei olevarsinaisesti kovinkaan iso ongelma. Ohutta kerrospuheutumista, vedenpitävät kengät, pipo ja hanskat mukaan niin mikäs siinä ollessa ja heittäessä. Kaatosateella tuskin kannattaa metsään mennä, mutta pieni tihku pysähtyy takkiin varsin hyvin.

Pari viikkoa sitten käytiin anoppilassa jälleen käymässä, ja kiekot lähtivät tietysti mukaan. Olin Jasinin kanssa ollut yhteyksissä ja sovittiin, että lauantaina - heti kun on valoisaa - lähdetään Sahanmäelle. Kello oli yhdeksän, hyi. Jasin heitti varsin miehekkäät +3 miun tuskaillessa draivini kanssa rohkeahkon +14 -tuloksen. Ei parannusta kesään tuolta, mutta nyt sentään tulos oli ihan oikeasti huono ja suorittaminen surkeaa. Kivaa oli tosin, Sahanmäki on vaan yksinkertaisesti upea rata. Harmi ettei aikaa eikä valoa riittänyt käydä tutkimassa Ykslammin laajennusta. Jääköön ensi kertaan. Saako toivoa mustaa joulua? Ei kai. Enkä kyllä toivo. Hyi.

Likan innostus frisbeegolfiin alkaa myös näkymään. Vieteltiin tytön kanssa viikonloppu kahdestaan ja käytiin ekaa kertaa ihan vain kahdestaan radalla. Ei tietenkään mitään Ravikangasta lähdetty turaamaan läpi, vaan ihan tuo läheinen Sammonlahti. Rata oli tyhjä ja aikaa oli. Tyttö heitteli avauksia, kiikutteli (omaa) kiekkoaan kainalossa ja korilla kävi vielä heittämässä kiekon pömpeliin. Ja väyläopasteet. Niitä tutkittiin kans.

Monesta lähteestä kuuluu aina välillä, miten lapsen kanssa on vaikea mennä paikkoihin ja tehdä asioita. Osaltaan totta, mutta suurimmaksi osaksi kyse on pelkästä valmistautumisen ja uskaltamisen puutteesta. Meidän keväällä kolme täyttävä likka liikkuu fribaradalla oikein, "pelaten", ja ymmärtää että radalla liikutaan eteenpäin. Meidän likka silminnähden nauttii kiekottelusta! Tottakai, tiettyjä rajoitteita ratojen ja aikataulujen suhteen on, mutta mitäpä siihen sanoisi? Kompromisseilla kaikilla on hauskempaa. Mene ysiväyläiselle, kierrä vaikka kaksi kierrosta jos pikkuihminen vielä jaksaa. Pidä evästauko. Käy kesken pirkkuputken (jos niitä joskus edes...) siinä leikkipuistossa kiikkumassa ja kerää tiipaikalta kukkia. Osaa lähteä pois vaikka kuuden väylän jälkeen. Päästä muita ohi. Tutki väyläopastetta ja käpyä. Älä kiirehdi.

Millaisia tuntemuksia ja kokemuksia teillä on lapsista fribaradoilla?