3.1.2016

Kohti vuotta 2016

Mennyt vuosi oli monellakin tapaa erittäin onnistunut frisbeegolfin suhteen. Lähes kaikki itselle asettamani tavoitteet tuli saavutettua (yksi taisi jäädä, siitä lisää kohta), ja hyvillä mielin voikin suunnata kohti tulevaa kesää ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

En varsinaisesti kirjaillut tavoitteitani mihinkään ylös, mutta pääpiirteissään miulla oli seuraavaa hampaankolossa viime vuoden alussa:
  • Putti jiiriin
  • Draivi takaisin sinne satkuun ja jotain rotia korkeuden hallintaan
  • Myllymäki alle +10:een
  • Liity seuraan
  • Käy viikkokisoissa
  • Kaksipäiväinen fribareissu paikkaan X
Noh, puttitreeniä tulikin oikein olan takaa. Vaimo yllätti miut lopputalvesta ostamalla Discmanian puttikorin, ja sitähän tuli ahkerasti taottua. Radalla puttaaminen koki melkoisen mullistuksen, kun putteja alkoi uppoamaan pidemmältä. Samalla tuli uppouduttua ohjelmoinnin maailmaan ja työstettyä JYLY-puttitreenin avuksi kännykkäsovellus ja web-applikaatio. Android-applikaation käyttöasteesta miulla ei ole mitään hajua, mutta web-applikaation puolella kotisivustatistiikka näyttää melko vakaasti 25 käyntikertaa päivässä. Eihän tuohon voi olla kuin tyytyväinen! 

Draivia kävin alkuvuodesta treenaamassa kentällä pariin otteeseen. Laseri lensi sinne 90 metrin päälle jos hyvä tuuri kävi, mutta sinne sataseen ei silloin päästy. En tiedä pääsisinkö nyt, kun nokkakulmaongelmat alkaa olemaan selätetty ja draiviin on voinut taas pikkuhiljaa laittaa voimaa taakse. Kevät näyttää siitä lisää, mutta ennen kaikkea draivi toimii paremmin teknisesti vaikka pituus nyt vähän laahaakin. 80 metriä väylällä on parempi kuin satku pusikossa. Puistoradoilla ei naurata mutta minkäs teet. Uskalsin myös alkaa heittämään antsoja. Kämmeneltä että rystyltä. Luotto omaan suorittamiseen kiipi huimasti.

Myllymäessä alkuvuosi lähti paremmin kuin edellinen. Jo ensimmäiset kierrokset lumien jälkeen paukkuivat +15:een, ja sitä mukaa kun tekniikka kehittyi ja paikat tottui, hilautui aiempi +11 ensin +9:ään, sitten +8:aan ja lopulta pariinkin otteeseen +7:ään. Parannettavaa tuolla on vielä huimasti, mutta viimein pääsin kympin alle ja roimasti!

Liity seuraan. Jos asiaa ajattelee itsekkäästi, niin alkuvuoden 10€ sijoitus WDG:n jäsenmaksuun maksoi itsensä jo ennen kesää takaisin seuratilausten ja seura-alennusten muodossa. Oikeastaan se taisi maksaa itsensä takaisin ekassa seuran kokouksessa saadun sapuskan muodossa. Jos asiaa ajattelee järkevästi, niin seuraan kannattaa ja pitää liittyä heti kun suinkin vain mahdollista. Seuran kautta tutustuin uusiin ihmisiin, pääsin lippumiehenä heilumaan Linnoitus Openissa (joku jopa tunnisti miut siellä, herranjestas, julkkis!) ja muutenkin pääsin jotenkin enemmän "sisälle" frisbeegolfiin ja sen takana tapahtuvaan toimintaan. Talkoilua Sammonlahdessa ja sen semmoista. Ja ilmaiset viikkokisat...

...joissa tulikin muutamaan kertaan käytyä. Opettelin vähän säännönmukaisempaa pelaamista, tutustuin uusiin ihmisiin, ja sain jonkinasteisen kisa-apinan pois selästä; kolmansissa viikkokisoissani tein jo oman kierrosennätykseni. Miä oon aina tykänny heittää seurassa, ja yleensä vielä altavastaajana, niin kaipa se sitten näkyy tässäkin.

Serkkuni Teron kanssa saimme kuin saimmekin järjestettyä Tuplabogey Tour 2015:n, ja kahden päivän aikana otin huolella pataan... eikun käytiin tiukka taisto hämeen ja uudenmaan maastoissa. Uusia ratoja, tajuttoman hauskaa menoa eikä liiemmin kipuilua. Luvattiin ottaa tulevana vuonna uusiks.

Eipä se pahasti mennyt se vuosi. Vaihdoin kaikessa hötäkässä vielä kiekkoni kokonaisuudessaan Prodiscukselle ja loppuvuodesta satsasin vielä saman puulaakin reppubägiin.

Ensi vuodelle onkin sitten vähän vaikeampaa asettaa tavoitteita. Toki, Myllymäki edelleen +5:een ja draivi sinne satkuun, sehän on selvää. Mitäs muuta? Seurajäsenyys tylee tänäkin vuonna lunastettua, sehän on selvä. Kaipa voisin tavoitella Säännönmukaisempaa käymistä viikkokisoissa? Ehkä osallistun johonkin lisenssivapaaseen kisaankin? Savo-Karjala tour? Linnoitus Open? Kuka näitä tietää. Puntaroin tuota lisenssin hankkimista päissäni, ja miun todennäköisesti ei kannata sijoittaa 50 euroa johonkin sellaiseen, jota ei tule hyvällä tuurilla edes käytettyä. Katsotaan sitä sitten tuonnempana... vaikka seuraavana vuonna.

Tuplabogey tour 2016 on vahvasti jo työn alla. Tämänhetkinen konsensus taitaa painottua molemmille uusiin ja tuntemattomiin ratoihin Mikkelin ja Savonlinnan välillä.

Bägi on koko ajan tutumpi, kiekot toimivat "oikein" ja peli on kierros kierrokselta selkeämpää. Tästä innostuneena laitoin äsken kolme kiekkoa Frisbeepointin uudenvuoden alen lopputunneilla tulemaan, kun kerran halvalla sain, nimenomaan tukemaan olemassaolevia kiekkoja varakappaleiden ja kenttälätkien muodossa. Tilauksessa on siis Basic Sparta, Basic Jokeri ja Ultrium Laseri.

Näillä eväillä vuoteen 2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti