Palaneet pimpulat

Tulihan se syksyllekin vielä pakkaselle mennyt kierrostulos. Käytiin viime viikolla pariin otteeseen Heikin kanssa lounastaukokopittelemassa ja -draivailemassa liikuntasalissa ja viikonloppuna sitten sunnuntaiaamunakkelua perheen voimin Sammonlahdessa. Avauksia tuli nyittyä oikealle huomattavasti vähemmän, mutta lipsumisia sattui. Putti- ja lähäripeli toimi pelastavana enkelinä, kun useampi ekaan puuhun päätynyt avaus päätyi toisella heitolla kuitenkin korin tuntumaan. Kolme avausta onnistui, kolme pirkkua plakkariin: ykkösellä avaus pariin metriin, kolmosella ehkä seiskaan ja kutosella jäi joku kasimetrinen ylämäkiputti. Kakkosella avasin oikealle lepikkoon, nelosella oikealta puukimmoke (onneksi) mandon oikealta puolelta vasemmalle puolelle, josta polkua pitkin pitkälle par-putille. Ketjut kilisi mutta ei uponnut. Vitonen ekaan puuhun, mutta jatko forella venyttäen korin alle ja sieltä sisään. Seiskan avasin kans ekoihin puihin mutta jälleen jatkolla päästiin korille. Kasi lipsahti lussuna kädestä ja jäätiin pitkälle putille. Ketjuja kilistellen jälleen ohi. Ysin foretin maahan about kolmasosan väylää päähän. Antsaneppi alle ja -2 tuloskorttiin.

Taas oltiin jännän äärellä kun huonoilla avauksilla hätyyteltiin omaa ennätystä. Äh. Joskus sitä toivoisi sitä oikeaa suonenvetokierrosta, missä kaikki onnistuu niin saa suosiolla olla pettynyt jos avaus ei toimi. Nyt ei oikein voisi.

Keli oli kuiva eikä ollut kylmä. Loppua kohti sormilla alkoi olemaan vähän kylmä lyhyiden väyläsiirtymien ja hanskojen laiton vaikeuden (laiskuuden) takia. Noh, tyhmä pää...


Nopeustutkaprojekti lompsi myös pykälän pari etiäppäin, kun sain postista operaatiovahvistimet ja muutenkin kytkentä alkoi simuloinneissa olla siinä kunnossa että hieromisesta ei enää lisähyötyä saisi.

Tuo doppler-anturi on siitä vaikea mittalaite, että kohteesta heijastuva signaali pyörii mikrovolttiluokassa. Tämä tarkoittaa taas herkkyyttä häiriöille, ja pienen kohinan operaatiovahvistimet ovatkin tarpeen, kun mikrovolttiluokan signaali pitäisi vahvistaa 40000-kertaiseksi jotta mikrokontrolleri älyää että "hei, nyt tapahtuu!". Kohina ja häiriöt pitäisi mielellään pitää ainakin esiastesuodatuksessa ja -vahvistuksissa mahdollisimman pieninä.

Sanomattakin lienee selvää että kaikki oparit eivät ensimmäisistä kytkennöistä selvinneet. Käyttämämme virtalähde ei toiminut ihan niin kuin piti ja herkkä elektroniikka otti ja suli. Kertaa neljä. Viimeinen pimpula onnistuttiin pitämään ehjänä ja saatiin yllättävän hyviä tuloksia. Valmis suodatinkytkentä vaatii tottakai kaksi kyseistä pimpulaa, että ostohommiin niidenkin osalta vielä joudutaan.

Mutta, se mitä tuolla yhdellä oparilla tutkittiin niin suodatinkytkentä toimii ja periaatteessa ollaan valmiita tilaamaan itse anturi, mikrokontrolleri sekä suodatinpiirin piirilevyt.