Miun nykyinen työ koostuu tutkimuksen tekemisestä osana jatko-opintoja. Jatko-opinnot ovat siitä vapaamuotoista, että tilaa on esimerkiksi tutkijan itse esittämille ja toteuttamille projektiluontoisille hommille.
Toisaalta frisbeegolf on lajina sellainen, että monesti löytyy tarvetta kaikenmaailman teknisille härpäkkeille, joilla omaa suoritusta voi analysoida ja parantaa. Tekniikan mukaan tuleminen näkyy ensimmäisen kerran kaikilla harrastajilla varmaan jonkinlaisen tuloskorttisoftan tai ihan oman draivin videokuvauksen muodossa.
Hieno juttu, mutta entäs sitten? Softia on Play-kaupat ja Apple Storet väärällään ja eihän tässä kannata videokameraa uudelleen keksiä...? Pituusmittaus- ja puttipeliapplikaatioiden työstämisestä miulla onkin jonkinlainen päänahka vyöllä, mutta nytpä päätettiin tehdä jotain... jännempää.
Pysytään draivitreenissä. Kentällä on hyvä testata kiekkoja ja omaa kykyään puristaa pakaroista se viimeinen metri ennen kuin futiskentän taka-aita tulee vastaan (niin varmaan...). Kun kenttä on poissa, draivataan verkkoon. Lihasmuistia ja nopeutta. Verkkotreenissä ei varsinaista palautetta tule, ja homma saattaa olla enemmän aivotonta tempomista. Kiekosta ehtii hyvällä tuurilla nähdä lähtökulman ja osumapisteen, loppu onkin sitten arvailun varassa.
Draivitreeniin lisätään palaute ja yllättäen hommassa on taas järkeä. Hidastuskuva formista auttaa hahmottamaan niitä pieniä ja ah-niin-merkityksellisiä eroja re-teen ja pirkkunoston välillä, ja kun mukaan saadaan nopeusmittaus, voidaan tasapainotella hyvän formin ja kovaa heittämisen rajamailla. Nopeus korreloituu jollain tasolla heiton pituuden kanssa ja hyvä formi varmistaa heiton teknisen oikeuden - verkkodraivi alkaa muistuttamaan hyödyltään kenttätreeniä ja talvellakin pysyy heitto kasassa.
Jälleen kerran: Entäs sitten? Noh, kuinkas monella on fasiliteetit verkkodraivata tutkaan niin halutessaan? Verkkoja löytyy urheilukentiltä, Motonetistä ja fribaradoilta, mutta tutkaa ei aina ihan äkkiä vastaan kävele. Friba Factoryssä tietysti pääsee luukuttamaan anturiin, mutta suurimmalle osalle harrastajia tutka on melko lailla poissuljettu. Maksaa liikaa omaan käyttöön ja muutoin ei vastaan tule.
Heikin kanssa aivoriiheiltiin, ja nyt tavoite olisi tehdä projektityönä oma nopeustutka mahdollisimman edullisesti. Radiotaajuiseen doppler -anturin pitäisi irrota alle kolmella amerikan eurolla ja siihen kylkeen parin dollarin mikrokontrolleri. Ja joku näyttö. Akkuineen koko järjestelmän materiaalikulujen pitäisi jäädä alle 20 euroon, jos akkuna käytetään pauttiarallaa 15 euron USB-varavirtalähdettä. Sähköinsinööri pääsee virittämään, tutkimaan, mittaamaan, säätämään ja saamaan opintopisteitä jatko-opintoihin samalla kun harrastus saa uusia kilkkeitä.
 |
| Kyllä. Tuo on USB-liitin tuossa etureunassa. |
Aika kunnianhimoista... Onnistuuko moinen? En tiedä. Siinä on osa koko projektin viehätystä. Aiheen parissa rakentelu on mukavaa. Haasteitahan tässä on melkoisesti, eikä varmasti tässä kohtaa vielä kaikki projektin sudenkuopat ole edes selvillä, mutta perusajatus alkaa olemaan selvä ja intoa riittää tutkia ja kokeilla.
Tänään katsellaan Heikin kera todennäköisesti tilaus kasaan anturin ja mikrokontrollerin osalta ja pikkuhiljaa potkaistaan projekti käyntiin. Suodatinpiiri alkaa olemaan simuloitu jo siihen kuosiin että sitä pitäisi jo periaatteessa päästä laboratorioon kytkemään.
Ajattelin tänne aina välillä kirjoitella, miten projekti lähtee etenemään..
Kiinnostaisiko teitä 20 euron nopeustutka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti