Frisbeegolf ja kaksivuotias

"Isi ottaa kiekon, [Ellu] hakee täältä. Tämä on [Ellun] kiekko, missä kori on?"

Meidän likka on jo hyvin perillä siitä mitä isi harrastaa, ja ennen kaikkea miten sitä pitäisi harrastaa. Kiekko kuulemma pitää aina heittää koriin, ei maahan. Olkoonkin, että vielä ei radalle ei kaksisteen ole oikein asiaa, myö ollaan koko perheen voimin käyty aina välillä kierros heittämässä. Tytölle on tärkeää saada oma kiekko mukaan jota kuljetella ja heittää. Yleensä annan tytön valita itse laukusta kiekon, ja jossain kohtaa pitää tietysti vaihtaa, tekeehän isikin niin. Tämän postauksen kuvat ovat sitten sekulisti valittu, osa on aika vanhojakin jo.

On mukava kiertää rataa kun takaa kuuluu heleällä äänellä "Hyvä isi!" tai "VAU!". Kun miä saan väylän pelattua, tulee Ellu nostamaan oman kiekkonsa koriin ja tuumaa, että hyvinhän se meni. Sitten kun mielenkiinto loppuu niin sitten puuhaillaan muuta. Tietysti itse saa omata Hämähäkkimiehen vaiston, Daredevilin kuulon ja paljon muiden valikoitujen supersankareiden kriittisiä voimia, nuilla radoilla kun liikkuu muitakin. Yleensä myö ollaan oltu hiljaisina hetkinä radalla ja ihan rauhakseen.

Pyöräillessä neiti spottailee koreja kuin vanha tekijä. Ohi ajaessa huomasin, että yhdessä pihassa oli pari tummanvihreää koria tummanpunaisilla tehosteilla, toinen kuusen varjossa ja toinen vähän kauempana. Selän takaa kuului melkein samantien, että "Kiekkokoreja!"

Aina kun silloin tällöin treenailen puttia pihalla, tulee lajiin kovaa vauhtia hurahtamassa oleva neitokainen pyytämään sitä oranssia kiekkoa tai sitä sinistä (ei, ei sitä toista vaan juuri se toinen sininen) ja asettuu siihen miun viereen. "Heitetään yhdessä!".

Mielenkiinnolla odotan, milloin tyttö kasvaa niin isoksi, että sille ostetaan oma kiekko. Vai ostetaanko?