13. kesäkuuta vuonna 2017...

...oli muuten juurikin se päivä, jolloin julkaisin edellisen kerran jotain tässä blogissa. Melkoisen paljon on päässyt tapahtumaan fribailunkin parissa, mutta jotenkin intoa, aikaa saati ideaa kirjoitteluun ei ole varsinaisesti ollut. Tekosyitä sen sijaan enemmän. Noh, koetan tässä niputella ajatuksia kasaan kesän osalta ja harpata takaisin nykyhetkeen. Ehkä sitä taas innostuu kirjoittelemaankin.

Triplabogey Tour 2017 oli jälleen kerran suksee. Teron kanssa on mukava heittää - molemmilla on sellainen rennonpuoleinen kisavietti päällä koko ajan, ja naljailu vaihtuu luontevasti tsemppiin jos tarvitaan. Ykslammi - Kylmäkoski - Hunnari - Tammela - Kiipula - Loppi - Karkkila - Kaatis - Nummelanharju. Tero vei loppujen lopuksi 25 heitolla yhden radan päättyessä miun eduksi ja kahden tasan. "Legendaarisemmat" radat eli Kylmis, Karkkila ja Kaatis nyt olivat silkkaa herkkua, mutta puskista nousi myös Hunnari varsin loistavana ratana - unohtamatta tietenkään Tammelan puistoväyliä. Ensi kerralla Suomenlahden rantoja? Perhaps.

Myllymäkeen ehdin työstää tällekin kesälle uuden ennätyksen (+1 - putti nollille meni ohi, grrr), ja enää ei kyseiselle ennätykselle varsinaisesti tapahdukaan ihmeempiä, kun radan väylät 1-4 ja ehkä myös 7 painuvat unholaan ja korvataan uusilla jossain vaiheessa. Samoihin lukemiin sain pelattua myös Lappeenrannan uuden Huhtiniemen radan, joskin samalla kierroksella hukkasin jo kakkosväylällä alivakaamman Titanin... Menin sitten ja hankin uusia kiekkoja kaksin kappalein tilalle, eikös se näin pidäkin mennä...?

Huhtarin rata on suurimmaksi osaksi avoimemmassa maastossa kuin muut "isot" paikalliset radat. Alkupuolella isoa roolia näyttelee Huhtarin laskettelurinne, ja loppupuolella pyöritään kangasmetsässä ja pururadalla. Melkoinen haloo radasta nousi paikallisella mielipidekirjoituspalstalla, mutta omien huomioideni mukaan natiivit ja fribaajat ovat sopineet varsin hyvin huhtarin pusikoihin rymyämään.

Mutta, heittäminen on kivaa ja (alku)illat ovat vielä valoisia! Entinen työkaveri Tuomas on ollut muutamaan otteeseen Heikin ohella taistelijaparina, ja ainakaan ei ole jutun puute vaivannut viskomisen ohessa.

Triplabogey tour 2017

Taas ollaan Teron kanssa suunniteltu reissua!

Kesä-heinäkuun taiteviikonloppuna otetaan taas tukikohdaksi anoppila Riihimäen kupeessa. Radat tosin eroavat toissavuotisesta. Itse asiassa jos perjantai-illan Ykslammia ei oteta lukuun, kaikki loput kahdeksan rataa ovat meille molemmille ennestään tuntemattomia.

Perjantaina siis Ykslammi, miun "toinen kotirata". 18-väyläinen leiska on miulle tuttu, Terolla kokemusta vain aiemmasta ysiväyläisestä. Lauantaina auton keula kohti Akaata ja Kylmäkosken 27-väyläistä. sieltä suunta kohti Forssaa ja Hunnaria, josta Tammelan kautta Kiipulaan ja edelleen anopin hoteisiin lepimään.

Kuva:Google

Sunnuntaina aamulla otetaan suunta kohti etelää. Alkulämmittelyksi Loppi, josta matka jatkuu kohti Karkkilaa ja edelleen Vihtiin, Kaatikselle ja Nummelanharjulle.

Mitä ollaan opittu edellisvuosista? Ei mitään. Paljon ja pitkiä ratoja. Varmasti koskee Sunnuntaina kätösiin. Onneksi sentään reissun vesiesteet kohdataan jo Lauantaina...

Kolmas kesä Prodiscuksen kanssa

Piti oikein kelailla tekstilistausta ja etsiä maininnat ensimmäisistä kosketuksista Prodiscuksen kiekkoihin. 13.4.2015 olin postannut ensiheittokokemukset miun (nykyisinkin) vakaimman Laserin ensiheitoista, ja siitä eteenpäin vaihtui ensin draiverit ja sen jälkeen midarien ja putterien myötä koko bägi Prodiscukselle. Laserien ja Titanien mukaantulo oli sellainen siirtymävaihe rauhallisempaan ja (tavoitteellisesti edes) puhtaampaan draiviin, ja kiekkojen määrä bägistä vähentyi melkoisesti. Nykyisin tietysti asiat ovat luonnollisella kehityksellä taas karanneet käsistä (26 kiekkoa, 8,7 kiloa selässä kierroksella), mutta ylipäätään tuo draivin overhaul ja bägin uusiminen toimi jälkeenpäin ajatellen oikein hyvin.

Hommahan nyt periaatteessa olisi toiminut ihan bägin karsinnalla tai ihan millä tahansa muullakin kiekkomerkillä, mutta Prodiscuksen kotimaisuus ja muovituntuma veivät mennessään. Ja, ainakin jälkeenpäin ajateltuna, hyvä niin.

Tulevaan kesään mennään melko pitkälti ihan sillä samalla kiekkorungolla kuin mitä kolme vuotta sitten lähdettiin kasaamaan. Puttaus hoituu Basic Spartalla, ja lisää Spartoja löytyy niin Basicina kuin Ultriuminakin putterilähäreitä varten. Varsinainen putteridraivi- ja lähärikiekko on Jokeri, josta vakaus- ja liitoeroa löytyy Premium- ja Basic-muovisen kiekon muodossa.

Midaripuolella Jokeri meinaa tunkea vähän tontille, mutta Basic- ja Premium Midarit ovat käytössä etenkin tiiltä käsin tai jos pitää päästä vähän pidemmälle tai vähän erilaisille linjoille lähärien (tai jatkoheittojen) kanssa. Midareita siis Premium ja Basic. Uutena kiekkona tälle kesälle tuli hommattua myös Premium Stari, joka on loistava vaikeiden paikkojen ylikääntävä kiekko. Samaten jos tiiltä pitää päästä oikealle, määrätään kääntöetäisyys hyssekulmalla ja annetaan kiekon tehdä loput. Ei feidaa, muttei toisaalta mene rolleriksikaan.

Draiveriosasto on pääsääntöisesti Laseria. Basic on alivakaa, ja sitten Ultriumista löytyy kahta vakausastetta. Toinen tekee ässää (pienellä avituksella tekee isommankin kiepauksen) ja toinen on enemmänkin suora. Pykälää vakaampiin tarpeisiin on sitten Ultrium Titani, joista toinen on aavistuksen suorempi kuin toinen. Tai ainakin enemmän heitetty...

Tälle kesälle olen myls tuomassa enemmän nopeita draivereita mukaan peliin. Ultrium legenda kääntää vähän yli ja lentää pitkälle, Premium on jyrempi. Ylämäkiin ostin myös Premium Fastin, jota en ihan vielä ole saanut täysin hallintaan; Myllymäen 15:n sain tällä tosin ekaa kertaa avattua kallion päälle, eli ei se ihan huono lätkä voi olla...?

Sen lisäksi mukana kulkee kasa varakappaleita. Voin paria poikkeusta lukuunottamatta avata minkä tahansa kiekon bägistä jorpakkoon ja kaivaa laukusta (vain kulutus puuttuu) varakappaleen.

Prodiscus on toiminut yhden merkin bäginä miulle oikein hyvin. Yhtäkään heittoa tai linjaa ei ole tarvinut jättää heittämättä "koska muotti" ja kolmella muovilla saa niin pitoa kuin kestävyyttäkin. Kolme kesää heittelyö ja samat kiekot edelleen bägissä ilman uusien ostamista kulumisen takia. 

Ai, niin! Se Linnoitus Open!

kaksi kertaa olen kisoissa käynyt. Kaksi kertaa Linnoitus Openissa. Kummallakin kerralla jäin jälkeenopäin miettimään, että olipas mukavaa ja että miksihän tätä ei tee enemmänkin. Noh, ehkä ensi vuonna - sitten kun lapset kasvaa.

Aamusella Linnoitukseen polkiessani katselin Saimaan jossain määrin murtuvia aaltoja ja tuumiskelin että tuleekin vähän erilainen kisa kuin edeltävän vuoden tyyni helleveivaus. Päivälämpötilat olivat varsin soveliaat 12 astetta, mutta tuuli oli kova ja pohjoisesta, Valleilla tuulen suunta kääntyy osittain ylös ja kiekon lentorataa oli todellakin vaikea ennustaa - tappaako se tuuli vauhdin vai jättääkö se feidin pois vai mitä ihmettä tähän nyt sitten yrittäisi työntää?

Ensimmäinen kierros meni omalta osalta hyvin, joskin virheitäkin tuli. Kahden tuplan mutta yhden pirkun saattelemana hinkkasin itselle tuloksen +6 ja avoimen sarjan sijan 28. Useampi pirkkuputti kyllä tarjoiltiin mutta kun ei osunut niin ei sitten.

Toisella kierroksella ruuan jälkeen aloitus oli sieltä tuulisemmalta puolelta eikä mieskään ollut varsinaisesti hereillä. Bogi, bogi, tupla, bogi... neljä väylää ja +5. lopun viimein tuli vielä otettua kaksi tuplaa ja kaksi bogia lisää hyvyyttä ja kokonaistulos +11. Lopussa kiekot alkoivat lipsumaan  aikaisina tai griplockiin, mikä sinällään on ärsyttävää, mutta muuten pelaaminen oli ihan älykästä. Loppui vaan mehut. 

Kokonaistulos +17 riitti kuitenkin lievästi yllättäen 33. sijaan, joka kuitenkin on melkoinen parannus viimevuotisesta 47. sijasta (joskin nyt avoimessa oli 52 pelaajaa, viime vuonna 60). 

Jos teknistä suorittamista lähdetään tillottamaan, niin oikeastaan kaikki muu pelasi riittävän hyvin paitsi draivien nokkakulma ja rystypuolelta tehtävät lähärit. Molempiin lähdin hakemaan ratkaisua eilisellä kierroksella Myllymäessä, ja nokkakulma lähtikin miun mielestä vähän asettumaan ihan vaan työntämällä peukaloa vähän edemmäs draivatessa. Lähäreitä tein muutaman rystypuolelta, ja siinä liialliseen voimaan tai vastaavasti heiton lähtemiseen "lussuna" auttoi vaihtamalla lyhyempiin suoriin leijuttelulähäreihin Jokerin tilalle Spartaa ja vähentämällä voimaa ennemminkin sieltä heiton alkupäästä (taaksevienti, painonsiirto) ja vastaavasti pitämällä vedon loppu ja irroitus napakkana.

Also, pääsin Linnoituksessa heittämään toisen kierroksen HaFGin PJ:n, Fabrizio Ferraran kanssa. Siinä on kyllä hepulla spiritti kohdillaan. Aivan mahtavaa heittää tuollaisten ihmisten kanssa!

Asennemuutoksia peliin

Tänä keväänä on ollut tosi mukavaa pelata. En ole edes seuran viikkokisoihin tosin viitsinyt lähteä, kun jotenkin niiden kanssa menee hommat vähän säätämiseksi - viikonloppuna on muutakin ja nykyisin täysin liigapohjainen viikkokisailukin vaatisi ehkä vähän enemmän läsnäoloa. Katon asiaa uudemman kerran jahka viikkokisat vaihtuvat arki-illoille. Nyt ei Linnoitus Openin lisäksi muita kisoja ole kiikarissa. Tämän hetken heittelyt on pääasiassa mallia kierros kerran viikossa kaverin kanssa ja viikonloppuisin perheen kesken mahdollisuuksien mukaan. 

Fiilis radalla on ollut mahtava. Tänä keväänä fokus on kääntynyt tulospohjaisuudesta enemmänkin itse suoritukseen keskittymiseen. Miun mantra on ollut vähän sellainen, että jos puuhun tai väylän reunaan osuu jossain muutaman kymmenen metrin päässä tiiltä tavallaan hyvällä linjalla mutta vähän sivussa, voi heittoa pitää onnistuneena vaikka se päätyisikin pöpelikköön ja pirkku vaihtuukin tuplabogiin. Se metri sivussa sillä etäisyydellä on kuitenkin tulosta hävyttömän pienestä erosta kulmassa, joka miun heittomäärillä jää ihan puhtaasti satunnaisvaihtelun piikkiin. Se tarkentuu kun tarkentuu, ei sitä heittoa siinä tilanteessa olisi voinut heittää yhtään "paremmin". Lopputulos olisi voinut olla parempi mutta heitto ei.

Kiroilun sijasta olenkin päässyt rymyämään mörrissä vähintään neutraalilla mielentilalla, usein jopa tyytyväisenä heitosta. Jatkoheittoa pääsee tekemään rennompana ja usein huomaa niistäkin oppivansa samalla jotain. Turhautuminen johtaa hosumiseen ja hosuminen johtaa sitten oikeasti niihin huonoihin heittoihin. Eikä se yläpantaan paukahtanut, rinnettä alas rollannut putti muutu mihinkään, vaikka kuinka kiroaisi ja murehtisi.

Itselleen saa ja pitää nimittäin nauraa.

Olen tässä hevään aikana lueskellut myös Patrick D. McCormickin Zen and the art of disc golf -kirjaa ja  koettanut saada sitäkin kautta psyykkistä puolta pelistä kasaan. Kirja on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistavaa luettavaa, ja sikäli mikäli sen oppeja pystyy ja kykenee omaksumaan, niin uskoisin että se näkyy melkoisesti tuloksessa ja kierrosten välisessä tuloshajonnassa. Yksi perusajatus kirjassa on se, että omat ajatukset ohjaavat pitkälti sitä miten kierros menee. Kierroksen ulkopuolisten asioiden pähkäily tai heiton riskeihin keskittyminen (sen onnistuneen heiton sijaan) ovat plussapainotteista toimintaa. Pitäisi uskoa ja luottaa siihen, että pystyy, osaa ja onnistuu. 

Näiden asioiden yhdistelmä - onnistumiskeskeinen ajattelu, kierrokseen rauhoittuminen ja onnistumisen määritelmän muuttuminen - on ollut iso kehitysaskel tämän "kauden" avauksessa. Frisbeegolf on ollut tuloksesta riippumatta kivaa. 

Tiedän jo nyt, että huomisesta Linnoitus Openista tulee uskomattoman siisti kisa.

Linnoitus Open 2017 ratakartta julki

Teenpä vain tällaisen pikapostauksen Linnoitus Openiin liittyen.

Ratakartta ja väyläkuvaukset on julkaistu kisan omalle kotisivulle http://wdg.fi/wp/linnoitus-open-2017/ .

Kelailin kuvat läpi, ja rata on väyläkuvauksia tillottaen 1:1 kopio viime vuotisesta. Eli - jos väyläkuvauksen lisäksi kaipaa valokuvia, niin kannattaa suunnata miun viime vuotiseen postaukseen. Sellainen muutos on ohi ajaessa osunut silmään, että väylä 6 on raivattu aluskasvilisuuden osalta, eikä väylän ulkopuolelle eksyminen ole ihan niin paha juttu.

Sääennuste näyttää kolmesta viiteen astetta lämmintä ja napakkaa pohjoistuulta, eli viime vuotinen lähes hellepelailu taitaa jäädä vain haaveeksi. Pipoa päähän ja rukkasia käteen!

Sikäli mikäli aamusta asti on Linnoituksessa ihmisiä, voi kadunvarsiparkit olla harvassa. Yksi hyvä parkkipaikka löytyy Satamatieltä Satamatorin ja Hiekkalinnan välistä. Osa parkkipaikasta on tosin vielä käytössä veneiden talvisäilytyspaikkana, mutta lähimpänä satamaa olevat "loossit" oli kyllä ainakin eilen tyhjillään. Ulkopaikkakuntalaisethan toki sitten käyvät lähtiessään myös satamatorilta hakemassa Lappeenrantalaiset vedyt eli täytetyt lihapiirakat. Kojuja on satamatorilla useita. Täytteiden kanssa ei voi mennä väärin, mutta savukinkku kaikilla mausteilla on se oikea ;)

Nähdään lauantaina!

Linnoitus Open 2017 lähestyy

Johan se on taas tämänkin spektaakkelin aika. Ensi viikon lauantaina vietellään taas leppoisa päivä Lappeenrannan linnoituksessa fribeegolfin parissa, kun Willimiehen Disc Golf paukauttaa pop-up -radan pystyyn. Edessä on jyrkkäreinaisia kivivalleja, avointa puistomaisemaa ja paljon korkeuseroja. Saimaa tuottanee vähän tuulta ja keväinen sää sitten lyö lukkoon koko arvaamattoman kokonaisuuden.

Ratakarttaa kisan tämän vuoden layoutiin ei ole vielä julkaistu, mutta WGD:n kisan sivujen mukaan leiska "mukailee pitkälti vuoden 2016 rataa". Eli tätä:

Linnoitus open 2016 ratakartta. Kisatoimisto merkattu punaisella palluralla

En nyt tähän rupea sen enempää väylistä kuvia laittamaan, mutta miun edellisvuoden postaus käy kohtalaisen hyvin läpi kaikki väylät. Piatsi 12, jossa heittopaikka oli enemmän vasemmalla, ja kuvassa näkyvä koivu pakotti heittolinjat joko OB:n päälle vasemmalla tai hysselle oikeanpuoleisen rakennuksen katon päältä.

Sikäli mikäli rata pysyisi samana, on miun pelikirja ja kierrostulostavoite pääsääntöisesti sama. Väylälle 12 saatan tarjota Staria rystyltä vasemmalta puolelta ja antaa sen kääntää yli, ja edellisvuoden kisakierroksen tavoin väylälle 18 tarjotaan Basic Midaria. 17 on vähän kysymysmerkki. Periaatteessa edellisvuotinen päätös heittää Laseri vain "sinne jonnein" ylämäkeen ja taistella vallien yli hysse/upsi -linjoilla oli ihan ok, mutta yksi vaihtoehto olisi heittää tähän myös Fastia. Väylälle 3 Fasti on liian alivakaa, joten siinä mennään tilanteen mukaan joko Laserilla (alivakaata flättinä tai suorempaa antsaan) tai Titaniforella.

Kokonaisuudessaan avaukset, lähärit par 3:illa pääsäänöisesti Spartalla tai Jokerilla:

1. Premium Jokerilla forea korille

2. Basic Jokeri nostolle

3. Titania  forella tai Ultrium (tai Basic) Laseria rystyltä.

4. Basic Midari ensin väylään, toinen korille

5. Ultrium Laseri mahdollisimman pitkälle, jatko paikasta riippuen Titan/Laseri

6. Ultrium Laseria. Pysyttävänä matalana, koska aikainen feidi vie tiheään risukkoon ja märkään

7. Premium Jokeri / Titan hyssessä

8. Ultrium Laseri niin pitkälle kuin menee (ei sais jäädä valliin kiinni), Jatko Jokerilla tai Titanilla, riippuu

9. Ultrium Laseri, tavoitteena mutkan kohta. Mitä enemmän heitto feidaa vasemmalle, sitä pidempi jatko mutta toisaalta lyhyemmällä heitolla pääsee hyvälle jatkolle. Jatkoa Basic Midarilla ylämäkeen (pitkältä ehkä Laseria)

10. Titanilla pitäisi yltää "rotkon" yli vallin taakse. Jos menee sisu kaulaan niin Laseria. Jatkoa Midarilla tai Jokerilla.

11. Tiiltä katsoo taas, mistä mahtuu. Rystyä tai Forea, kiekko on sama alivakaa Ultrium Laseri

12. Titania forelta tai Staria rystyltä, testattava vielä. Fore on varma mutta pirkkuun vähän vaikea. Stari-rysty on linjansa puolesta IMO parempi.

13. Joko kovaa flättinä uudella Basic Jokerilla tai kuluneella hysseflippiä. Yli EI SAA kääntää.

14. Vakaampaa Ultrium Laseria vallin tuntumaan. Pirkkulla vaikea päästä greenin kapeuden vuoksi

15. Basic Midaria aukolle. Jos jaksaa kääntää yli greenille niin hyvä. Tähän foisi yrittää flipauttaa myös Staria...

16. Loivaan alamäkeen vakaampaa Laseria. Heitto pidettävänä matalana tai aikainen feidi vie TIHEÄÄN puskaan.

17. Hysseflipillä Fastia tai flättinä Laseria niin kovaa kun kropasta lähtee. Greenille ei miun heitolla mitään asiaa, joten parempi on asetella avaus hyvin lähäriä varten

18. Basic Midaria, se käänsi niin kivasti yli viimeksikin.

Käykäähän katsomassa valokuvat viimevuotisista väylistä aiemmin linkkaamasta postauksesta ja kertokaahan, millä eväillä työ lähtisitte tämän vuoden Linnoitus Openiin!

Kiekkokesä 2017 feat. lapset

Koko perhe autoon ja radalle. Tällainen tempaus on nyt pariin otteeseen tänäkin keväänä jo tehty. Meidän nelivuotias heittää itse parhaimmillaan jo reilut kymmenkunta metriä, ja kahdeksankuinen imee oppia vaimon selässä olevan kantorepun suojista. 

Lasten kanssa heittäminen on ihan oma maailmansa verrattuna tuloskierroksiin kisatason radoilla. Jos kerta vanhemmallakin tytöllä innostusta on niinkin paljon, että viime vuonna ostettiin ensimmäinen oma kiekko, pitää huolehtia että innostus ei pääse lopahtamaan ikäviin kokemuksiin. Lapselle radan pitäisi olla lyhyt, helppokulkuinen ja väljä. Kun heittämistä vasta opettelee, on tärkeää että se kymmenmetrinen heitto oikeahkoon suuntaan ei ole ojassa tai vesiesteessä tai kuusen alla kun "et nyt osunut tähän kapoiseen väylään", vaan että se onnistuminen tulkitaan juuri sinä itsenään - onnistumisena. Pelisilmää vaatii myös se, että milloin voi pelata kokonaisen kierroksen ja milloin kannattaa pelata vain muutama väylä. 

Lappeenrannan lapsille soveltuvat radat ovat aika vähissä. Myllymäki ja ravikangas menevät liian vaikeiksi ja raskaiksi, joten katseet kohdistuvat ysiväyläisiin. Sammonlahti on sitä vastoin lyhyt mutta ihan liian vaikea tuottaakseen edellä mainittuja onnistumisia. Vaikka kiekko lähtisikin "oikeaan suuntaan", jää väylät liian kapeiksi ja palkintona on ikävä jatkopaikka mörristä. Tietysti lasten kanssa voi aina jatkaa väylän reunamilta, mutta tää meidän likka tuntuu aika vahvasti omaksuvan miun pelaamista ihan katselemallakin, ja miusta tuntuu että jahka vähän kehitystä tapahtuu niin halu pelata oikein kasvaa. 

Lyytikkälä on vesiesteväylää lukuunottamatta ihan ok, tilaa löytyy eikä pururataa mukaileva rata ole vaikeakulkuinen.

Imatra sitä vastoin ajaa aloittelijat sisään loistavasti. Itä-suomen koulun 9-väyläinen rata (joka tässä vajaa pari viikkoa sitten käytiin heittämässä) oli parista koulun pihassa olevasta korista huolimatta juuri sellainen "oikeanlainen" rata. Väylät ovat lyhyitä ja selkeitä ja ennen kaikkea sitä tilaa on. Varsinaisen väylän ulkopuolinen aluekin on puustoltaan harva, joten ihan oikealta lieltä pelaamista pääsee tekemään positiivisemman asenteen kanssa. Vuoksen toisella puolella oleva Urheilutalon 9-väyläinen on oikeastaan aika samasta oopperasta, joskin vähän ehkä tiheämpi väylien ulkopuolelta. Luontaisella jatkumolla vastassa onkin sitten Mikonpuisto, joka tarjoaa jo vähän enemmän haastetta olematta kuitenkaan liian ankara. 

Miä en halua olla meidän tytölle mikään hirmuvalmentaja. Frisbeegolf jatkuu tasan niin kauan kun siihen riittää intoa ja kehityksen halu täytyy tulla heittäjästä itsestään. Jos homma ei tänään maistu niin sitten tehdään jotain muuta ja katsotaan ehkä myöhemmin.

Tulevana kesänä on oman heittelyn ja kisailun (Linnoitus open parin viikon päässä jo!) ohella keskittyä nimenomaan koko perheen voimin tapahtuvaan ratabongailuun. Etenkin anoppilan lähistollä on paljon kaikentasoista rataa, jossa omien sanojensa mukaan tuleva mestari pääsee koukuttumaan.

Lähes Kuvatonna Myllymäki

Sääennuste lupaili aurinkoa ja kahdeksaa astetta. Täydellinen sää lähteä katsomaan, miltä Myllymäki näyttää. Ensimmäinen kierros tälle vuodelle ja noin kuukausi Linnoitus Openiin. 

 

Tällaiseen aikaan heittelyssä varustautuminen miusta korostuu. Vaikka aurinko paistaa ja olo on lämmin, on varjonpaikoissa silti kylmä ja tuuli tekee efektiiviselle lämpötilalle iholla kummia. Miulla oli päällä kevyttä kerrosta - pohjalla ohut urheilupaita, ja päällä... liekö tuo nyt sitten pyöräilyyn tarkoitettu, "vähän paksumpi ohut pitkähihainen" pienellä kauluksella. Päällä Softshell-takki. Housupuoli meni ihan kerrastolla ja vaellushousuilla. Jos vielä flunssalta haluaa oikeasti välttyä niin vedenpitävyys kengissä on tärkeää - loskassa kolmosväylällä kastuneet jalat pilaa kyllä fiilistä.

Sitten toinen puoli - juotavaa mukaan.  Heittäessä tulee kuitenkin lämmin ja nestettä haihtuu kehosta, mikä vastavaasti kostautuu sitten kierroksen jälkeen nestehukkaisuutena jos juotavaa ei ole mukana. Miulla on ollut paha tapa olla juomatta kierroksilla, mutta olen yrittänyt kunnostautua siinä.

Mahtavaa päästä radalle. Sulaminen on vielä vaiheessa, mutta etenkin metsän puolella (1, 7-9) alkaa olemaan mukavan sulaa ja kuivaa. Väylät 2-6 olivat odotetunlaisesti erittäin kuraisia (komosväylällä ei ole enää yhtään puuta!!! Täysin paljas väylä nyt, pöh), ja loppupään väylät 14-18 olivat vastaavasti lumisia. Jäätä ei varsinaisesti ollut, lukuunottamatta väylää 16, jossa sai olla todella tarkkana.

Ja heittokin kulki hyvin. Basic Jokerilla draivatessa tuli griplockeja ja draiverit lipsuivat välillä käsistä, mutta ennen kaikkea ajatus oli joka heitossa jossain edes siellä päin. Enemmänkin homma jäi asteelle "ensi kerralla sitten enmmän tätä" tai "pitääkin kokeilla ensi kerralla näin". Draivin jäädessä huonoksi tietysti pirkutusmahdollisuudet jäävät vähille, mutta verrattaen hyvin onnistuneet lähärit ja yllättävän mehukkaasti osuva putti tekivät paljon tulokselle. Loppukierros, väylästä 15 eteenpäin oli varmaankin yksi parhaista vastaavista mitä olen tuonne heittänyt. Kokonaistulos +9 on ensimmäiseksi kierrokseksi ja olosuhteisiin nähden erittäin hyvä, ja syystäkin voi olla tyytyväinen.

Tänä aamuna heräsi vähän huolen poikasta. Paikat ovat muuten täysin ehjät, mutta oikean polvilumpion alapuolella tuntui jäykkyyttä ja.. .noh, ei nyt varsinaista kipua mutta sellaista pientä jotain. Kiertoa ja kuormaa sieti kyllä hyvin, mutta yhden jalan kyykkäystä ei niinkään. Päivän mittaan oireilu on tässä lieventynyt ja poistunut. Pitänee tarkkailla asiaa ja tarvittaessa käydä draivia läpi, etenkin päkiän nostoa ja kantapäällä pyörähdystä.

"Sammonlahen tekis oottaa meit"

"Sammonlahen tekis oottaa meit"

Heikki lähestyi miua yllä olevan kuvan kera. Treenikauden avaus on käsillä.

Jo muutaman viikon kevät on kovaa vauhtia tehnyt tuloaan Lappeenrannassa. Radat ovat toki vielä jäässä ja märkiä, mutta Sammonlahden tekonurmikenttä on joka vuosi ollut se ensimmäinen paikka, jossa kiekkoa pääsee paiskomaan pitävältä alustalta. Kenttä on nimittäin luistelujäänä talvella, ja mustahko kumi(?)rouhepohja ja auringonpaiste tekevät tehokasta sulatustyötä. Nytkin yllä olevassa kuvassa kentän lähipääty oli täysin sula ja kuiva, metsänrajassa oli tietysti loskaa, vettä ja lunta. Vaikka tiistaina taivaalta tuli räntää ja tuuli oli varsin veikeän napakka oikealta vasemmalle -puhuri, oli meillä Heikin kanssa varsin mielekäs draivisessio ja molemmilla taisi jäädä hyvä maku suuhun. Näin jälkeenpäin ei edes olkapää mennyt jumiin!

Miun oli tarkoitus hakea tuntumaa draivaamiseen taas pitkän tauon (joululta asti) jälkeen, ja heitossa oli lähes koko kiekkoarsenaali. Ylivakaimmat, eli Titanit ja Premium Legendat jätin vielä pois.

Uusia ja "uusia" kiekkoja oli yhteensä neljä. Syksyllä ostettu Stari ja...pfft... kuun alussa hankittu Fasti olivat täysin uusia, ja bägissä jo mukana pyörinyt Ultrium Legenda pääsi varsinaisen draivitestailun pariin yhdessä Terolta saadun SINISELLÄ VIVAHTEELLA OLEVAN TUMMANPUNAISEN vastaavan kanssa. oikeasti, tuon värinen kiekko hukkuu kyllä vielä johonkin jo tämän kesän aikana, mark my words...

Muttasiis, aloitetaan Starista. Alivakaana midarina miulla on ollut tähän asti käytössä hakattu Basic Midari, ja uusi Premium Stari menee kyllä sitäkin herkemmin oikealle. Kiekko tuntuu vähän matalammalta ja vähemmän "pseudodraiverilta" kädessä. Pitää vielä heitellä lisää ja ennen kaikkea tyynellä, jos tuosta saisi jotain tolkkua irti ylikääntäviin korkeampiin heittoihin. Matalammilla linjoilla Stari päätyy tonttiin ennen kuin lähtee edes harkitsemaan feidaamista, mutta mikään täysflipperi tuo ei ole.

Fasti jatkaa samalla linjalla, joskin vähän isommin. Pohjustuksena siis tähän se, että miä en ole tähän mennessä oikein saanut tolkkua leveärimmisiin draivereihin liioin otteen tai nopeuden puolesta - kaikki heitot karkaavat vasemmalle ja feidaavat nopeasti. Ilme oli varmaan näkemisen arvoinen kun ensimmäinen heitto päätyi cut-rolliksi. Samoin toinen. Nopea tuo on, ei siinä mitään, mutta pitänee jatkossa kokeilla tuollekin korkeita antsalinjoja tai hysseflippiä - tai sitten katsoa miten tuo käyttäytyy vähän hitaammalla heitolla ja aavistuksella hysseä. Jännä kiekko.

Jotain alitajuista mentaaliharjoittelua on varmaan talven aikana tehty, kun sain ajoittain Legendatkin lentämään hyvin. Viimein tuntui, että leveärimminen kiekko istui kädessä verrattaen hyvin ja sitä sai puristettua tarpeeksi napakasti ilman että koko draivi menee jäkittämiseksi. Toki lipsujakin sattui, mutta hyvällä suoralla ja flätillä avauksella sain Ultrium-muovisista legendoista tiukan ässälinjan ja parilla metrillä reilun satasen pituutta irti.

Ei yhtään pöljempi kevään avaus.

Vuosi on uusi, kujeet ei

Onkin elokuun jälkeen pidellyt pientä paussia tämä. Kävin joulupäivänä taas kokeilemassa reilun neljän kuukauden jälkeen miltä kiekot ja heittäminen tuntuu ja ei tapanina koskenut vielä tarpeeksi niin menin uudestaan. Vieteltiin siis joulua anoppilassa, siinä Ykslammin radan tuntumassa Ryttylässä, ja keli oli muutaman asteen nollan yläpuolella. Pari ensimmäistä väylää tuntui, että joku on käynyt vaihtamassa kiekot 20 grammaa painavammiksi ja jokusen piirun vakaammiksi, mutta aika äkkiä sitä alkoi jossain määrin luistamaan. Paitsi putti - pitää kaivella kori esiin ja JYLYttää räpellys jonkinlaiseen kuosiin.

Mutta, mitäpä tulevalle vuodelle sitten? Keväällä lähden jossain kohtaa Teron kanssa käymään Haminassa ja Kotkassa heittelemässä, ja alustavia puheita tämän kesän turneestakin on jo käyty. Suuntana on tällä kertaa muotoutumassa kolmostien länsipuoli, joskin kysymys painottumisesta joko Tampereen tai Karkkila-Nummela -suunnille on kaikki auki. Willimiehen Disc Golf:n jäsenenä jatketaan tietysti edelleen, ja tavoite olisi käydä viikkokisoissakin pyörähtämässä. Kilpailulisenssiä en tällekään kaudelle vielä ottanut, mutta varmaankin ensi vuodelle sitten lähdetään kilpailemaan enemmän. Linnoitus open oli sen verran kauskaa kutittelua että sitä tekisi mieli raapia vielä vähän lisääkin.

Kiekko-ostoksia tein syksyn aikana tasan yhden, kun Frisbeepointista tarttui mukaan Premium Stari. Se, tulenko Prodiscuksen uutta draiveria, Fastia, testaamaan riippuu pitkälti siitä miten Legendat alkavat toimimaan. Viime kesänä bägin ainokaisten leveärimmisten heittäminen jäi aika vähälle kun tuntui lipsahtelevan turhankin herkästi. Pitäiskö sitä sitten vaan puristaa kovempaa?