Tänä keväänä on ollut tosi mukavaa pelata. En ole edes seuran viikkokisoihin tosin viitsinyt lähteä, kun jotenkin niiden kanssa menee hommat vähän säätämiseksi - viikonloppuna on muutakin ja nykyisin täysin liigapohjainen viikkokisailukin vaatisi ehkä vähän enemmän läsnäoloa. Katon asiaa uudemman kerran jahka viikkokisat vaihtuvat arki-illoille. Nyt ei Linnoitus Openin lisäksi muita kisoja ole kiikarissa. Tämän hetken heittelyt on pääasiassa mallia kierros kerran viikossa kaverin kanssa ja viikonloppuisin perheen kesken mahdollisuuksien mukaan.
Fiilis radalla on ollut mahtava. Tänä keväänä fokus on kääntynyt tulospohjaisuudesta enemmänkin itse suoritukseen keskittymiseen. Miun mantra on ollut vähän sellainen, että jos puuhun tai väylän reunaan osuu jossain muutaman kymmenen metrin päässä tiiltä tavallaan hyvällä linjalla mutta vähän sivussa, voi heittoa pitää onnistuneena vaikka se päätyisikin pöpelikköön ja pirkku vaihtuukin tuplabogiin. Se metri sivussa sillä etäisyydellä on kuitenkin tulosta hävyttömän pienestä erosta kulmassa, joka miun heittomäärillä jää ihan puhtaasti satunnaisvaihtelun piikkiin. Se tarkentuu kun tarkentuu, ei sitä heittoa siinä tilanteessa olisi voinut heittää yhtään "paremmin". Lopputulos olisi voinut olla parempi mutta heitto ei.
Kiroilun sijasta olenkin päässyt rymyämään mörrissä vähintään neutraalilla mielentilalla, usein jopa tyytyväisenä heitosta. Jatkoheittoa pääsee tekemään rennompana ja usein huomaa niistäkin oppivansa samalla jotain. Turhautuminen johtaa hosumiseen ja hosuminen johtaa sitten oikeasti niihin huonoihin heittoihin. Eikä se yläpantaan paukahtanut, rinnettä alas rollannut putti muutu mihinkään, vaikka kuinka kiroaisi ja murehtisi.
Itselleen saa ja pitää nimittäin nauraa.
Olen tässä hevään aikana lueskellut myös Patrick D. McCormickin Zen and the art of disc golf -kirjaa ja koettanut saada sitäkin kautta psyykkistä puolta pelistä kasaan. Kirja on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistavaa luettavaa, ja sikäli mikäli sen oppeja pystyy ja kykenee omaksumaan, niin uskoisin että se näkyy melkoisesti tuloksessa ja kierrosten välisessä tuloshajonnassa. Yksi perusajatus kirjassa on se, että omat ajatukset ohjaavat pitkälti sitä miten kierros menee. Kierroksen ulkopuolisten asioiden pähkäily tai heiton riskeihin keskittyminen (sen onnistuneen heiton sijaan) ovat plussapainotteista toimintaa. Pitäisi uskoa ja luottaa siihen, että pystyy, osaa ja onnistuu.
Näiden asioiden yhdistelmä - onnistumiskeskeinen ajattelu, kierrokseen rauhoittuminen ja onnistumisen määritelmän muuttuminen - on ollut iso kehitysaskel tämän "kauden" avauksessa. Frisbeegolf on ollut tuloksesta riippumatta kivaa.
Tiedän jo nyt, että huomisesta Linnoitus Openista tulee uskomattoman siisti kisa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti