Joulupäivänä radalla

Vuosi alkaa lähestymään loppuaan, ja vaikka muutamasta pakkasasteesta huolimatta ei maassa näy lunta, on tammikuun alkupäivinä maassa muutakin kuin pystyyn jäätynyt, jo uuden kasvun aloittanut nurmikko. Joulu vieteltiin hämeessä, ja koska keli oli... hmm... paljas (?) niin fribakamatkin pakattiin autoon mukaan.

Ja joulupäivänä lähdettiinkin kinkun sulatteluun Ykslammille. En ollutkaan vielä aiemmin tänä vuonna 18-väyläiseksi venähtänyttä, nykyisin AA1 -luokkaan lipsahtanutta rataa päässyt kiertämään. 

Kuva: http://frisbeegolfradat.fi/

Muutokset rataan ovat suoraviivaisia. Kutosväylään asti mennään vanhaa, ja siitä eteenpäin "jatketaan monttua pitkin" ja palataan vanhan seiskan myötä kolmelle vanhan leiskan väylälle. Ennakkotiedustelujen mukaan radalla on vähän erikoisempia ratkaisuja väylien (ja etenkin tiipaikkojen) sijoittelun kanssa ja väylä 15 on oman osansa kritiikistä saanut. Jätän nyt tulokset (kröhömplusneljätoistakrööh...) käymättä sen tarkemmin läpi, melkoinen puuskatuuli riepotteli kiekkoja oikein olan takaa. 

Vanhaa tuttua, puttaamassa väylällä kolme.

Uudet väylät ovat fiilikseltään sitä samaa tuttua Ykslammia. Tilaa heittää on ja korkeuserojen kanssa kikkailuun löytyy hiekkamontulta hyvät puitteet. Tuuli näyttelee edelleen isoa osaa pelikirjassa, kun monttua pituussuunnassa puhaltava tuuli puhaltaa reunavallilla lähes alhaalta ylöspäin. Avoin maasto tekeekin sitten yhtälön tasapainoksi pidemmät väylät. Tiimatot olivat uusilla väylillä tätä silmälläpitäen mitoitetut ja kiitorataa oli tarjolla sitä tarvitseville. 

Väylä 10, toinen heitto

Seiska, par 4 taisi vähän mennä alamäkeen, mutta kääntää koko matkalta oikealle. Tarkan draivin voisi livauttaa melkein heittämällä kohti 14 koria puiden välistä, mutta pirkulle ei miulla taida tässä olla asiaa. Kasiin pitänee kokeilla sekä antsaa että forea, mutta avauksesta noinkin pitkälle oikealle pääseminen saattaa tuottaa etenkin tuulessa vaikeuksia. Ysiväylä on melko lailla suoraviivainen 129-metrinen pirkutuksen mahdottomuus, korin takana vasemmalla tosin lammenlutakko ja montussa ainakin märkään aikaan vettä. Kymppi näyttää tyynellä ihan mahdolliselta pirkulta, joskin jyrkän feidin istuttaminen kapeaan ylämäkiränniin saattaa mennä tuuripeliksi. Yksitoista, vaikka onkin 120-metrinen kirkuu miun korvien välissä vakaata putteria koska korkeuseroa löytyy, pitäisin tätä jollain mittapuulla uusien väylien todennäköisimpänä pirkkona. Etenkin, kun koria ympäröi pieni vallintapainen eikä korista pitkäksikään menneitä ole vaikea nepata korin alle.

11

Kaksitoista on vähän pillimpi ja melko tasainen. Kun alun puukujasta selviää niin loppu on avointa. Kolmetoista heitetään jälleen mäen päältä ja mäen päälle. Tuuli voi viedä kiekot käytännössä minne vain aina seiskan korista 12:n tiille tai 11:n korille. Kieli keskellä suuta, niin osuu greenille. Neljälletoista tarjotaan käytännössä molemmille kätisyyksille väylää, joskin oikealla uralla löytyy enemmän tilaa. 80% väylästä on pilliä loivaan alamäkeen jonka jälkeen looooivan kummun päällä avoimella kököttää kori.

Sitten viisitoista. Herranjestas, terveisiä Ravikankaalta! Väylällä on 145 metriä pituutta, mutta leveyttä ei sitten ole. Sateenpieksemä maa on kova ja viettää hurjasti oikealle. Kaksi rollaamatonta pillisuoraa draivia niin hyvä on. Eli lukua tulee.

No mutta, ylipäätään onnistuneita väyliä, haastavuutta ainakin tällaiselle tavan amatöörille on ihan riittämiin. Tuon 7-11-12-13-14 -ryppään turvallisuudesta en mene tosin ihan takuuseen, pieni tuulenpuuska vie kiekkoa helposti ja mielessä kannattaakin pitää muiden väylien paikat ja numerot. Piilosta voi tulla kiekkoja ja vastatuuleen fore ei kuulu. Silmät ja korvat auki ja isompi väylänumero heittää ensin. Ja ohan tuo 15 aika höpsö. Silleen ihan vähän.

Palaneet pimpulat

Tulihan se syksyllekin vielä pakkaselle mennyt kierrostulos. Käytiin viime viikolla pariin otteeseen Heikin kanssa lounastaukokopittelemassa ja -draivailemassa liikuntasalissa ja viikonloppuna sitten sunnuntaiaamunakkelua perheen voimin Sammonlahdessa. Avauksia tuli nyittyä oikealle huomattavasti vähemmän, mutta lipsumisia sattui. Putti- ja lähäripeli toimi pelastavana enkelinä, kun useampi ekaan puuhun päätynyt avaus päätyi toisella heitolla kuitenkin korin tuntumaan. Kolme avausta onnistui, kolme pirkkua plakkariin: ykkösellä avaus pariin metriin, kolmosella ehkä seiskaan ja kutosella jäi joku kasimetrinen ylämäkiputti. Kakkosella avasin oikealle lepikkoon, nelosella oikealta puukimmoke (onneksi) mandon oikealta puolelta vasemmalle puolelle, josta polkua pitkin pitkälle par-putille. Ketjut kilisi mutta ei uponnut. Vitonen ekaan puuhun, mutta jatko forella venyttäen korin alle ja sieltä sisään. Seiskan avasin kans ekoihin puihin mutta jälleen jatkolla päästiin korille. Kasi lipsahti lussuna kädestä ja jäätiin pitkälle putille. Ketjuja kilistellen jälleen ohi. Ysin foretin maahan about kolmasosan väylää päähän. Antsaneppi alle ja -2 tuloskorttiin.

Taas oltiin jännän äärellä kun huonoilla avauksilla hätyyteltiin omaa ennätystä. Äh. Joskus sitä toivoisi sitä oikeaa suonenvetokierrosta, missä kaikki onnistuu niin saa suosiolla olla pettynyt jos avaus ei toimi. Nyt ei oikein voisi.

Keli oli kuiva eikä ollut kylmä. Loppua kohti sormilla alkoi olemaan vähän kylmä lyhyiden väyläsiirtymien ja hanskojen laiton vaikeuden (laiskuuden) takia. Noh, tyhmä pää...


Nopeustutkaprojekti lompsi myös pykälän pari etiäppäin, kun sain postista operaatiovahvistimet ja muutenkin kytkentä alkoi simuloinneissa olla siinä kunnossa että hieromisesta ei enää lisähyötyä saisi.

Tuo doppler-anturi on siitä vaikea mittalaite, että kohteesta heijastuva signaali pyörii mikrovolttiluokassa. Tämä tarkoittaa taas herkkyyttä häiriöille, ja pienen kohinan operaatiovahvistimet ovatkin tarpeen, kun mikrovolttiluokan signaali pitäisi vahvistaa 40000-kertaiseksi jotta mikrokontrolleri älyää että "hei, nyt tapahtuu!". Kohina ja häiriöt pitäisi mielellään pitää ainakin esiastesuodatuksessa ja -vahvistuksissa mahdollisimman pieninä.

Sanomattakin lienee selvää että kaikki oparit eivät ensimmäisistä kytkennöistä selvinneet. Käyttämämme virtalähde ei toiminut ihan niin kuin piti ja herkkä elektroniikka otti ja suli. Kertaa neljä. Viimeinen pimpula onnistuttiin pitämään ehjänä ja saatiin yllättävän hyviä tuloksia. Valmis suodatinkytkentä vaatii tottakai kaksi kyseistä pimpulaa, että ostohommiin niidenkin osalta vielä joudutaan.

Mutta, se mitä tuolla yhdellä oparilla tutkittiin niin suodatinkytkentä toimii ja periaatteessa ollaan valmiita tilaamaan itse anturi, mikrokontrolleri sekä suodatinpiirin piirilevyt.

Työ, huvi, harrastus

Miun nykyinen työ koostuu tutkimuksen tekemisestä osana jatko-opintoja. Jatko-opinnot ovat siitä vapaamuotoista, että tilaa on esimerkiksi tutkijan itse esittämille ja toteuttamille projektiluontoisille hommille.

Toisaalta frisbeegolf on lajina sellainen, että monesti löytyy tarvetta kaikenmaailman teknisille härpäkkeille, joilla omaa suoritusta voi analysoida ja parantaa. Tekniikan mukaan tuleminen näkyy ensimmäisen kerran kaikilla harrastajilla varmaan jonkinlaisen tuloskorttisoftan tai ihan oman draivin videokuvauksen muodossa.

Hieno juttu, mutta entäs sitten? Softia on Play-kaupat ja Apple Storet väärällään ja eihän tässä kannata videokameraa uudelleen keksiä...? Pituusmittaus- ja puttipeliapplikaatioiden työstämisestä miulla onkin jonkinlainen päänahka vyöllä, mutta nytpä päätettiin tehdä jotain... jännempää.

Pysytään draivitreenissä. Kentällä on hyvä testata kiekkoja ja omaa kykyään puristaa pakaroista se viimeinen metri ennen kuin futiskentän taka-aita tulee vastaan (niin varmaan...). Kun kenttä on poissa, draivataan verkkoon. Lihasmuistia ja nopeutta. Verkkotreenissä ei varsinaista palautetta tule, ja homma saattaa olla enemmän aivotonta tempomista. Kiekosta ehtii hyvällä tuurilla nähdä lähtökulman ja osumapisteen, loppu onkin sitten arvailun varassa.

Draivitreeniin lisätään palaute ja yllättäen hommassa on taas järkeä. Hidastuskuva formista auttaa hahmottamaan niitä pieniä ja ah-niin-merkityksellisiä eroja re-teen ja pirkkunoston välillä, ja kun mukaan saadaan nopeusmittaus, voidaan tasapainotella hyvän formin ja kovaa heittämisen rajamailla. Nopeus korreloituu jollain tasolla heiton pituuden kanssa ja hyvä formi varmistaa heiton teknisen oikeuden - verkkodraivi alkaa muistuttamaan hyödyltään kenttätreeniä ja talvellakin pysyy heitto kasassa.

Jälleen kerran: Entäs sitten? Noh, kuinkas monella on fasiliteetit verkkodraivata tutkaan niin halutessaan? Verkkoja löytyy urheilukentiltä, Motonetistä ja fribaradoilta, mutta tutkaa ei aina ihan äkkiä vastaan kävele. Friba Factoryssä tietysti pääsee luukuttamaan anturiin, mutta suurimmalle osalle harrastajia tutka on melko lailla poissuljettu. Maksaa liikaa omaan käyttöön ja muutoin ei vastaan tule.

 

Heikin kanssa aivoriiheiltiin, ja nyt tavoite olisi tehdä projektityönä oma nopeustutka mahdollisimman edullisesti. Radiotaajuiseen doppler -anturin pitäisi irrota alle kolmella amerikan eurolla ja siihen kylkeen parin dollarin mikrokontrolleri. Ja joku näyttö. Akkuineen koko järjestelmän materiaalikulujen pitäisi jäädä alle 20 euroon, jos akkuna käytetään pauttiarallaa 15 euron USB-varavirtalähdettä. Sähköinsinööri pääsee virittämään, tutkimaan, mittaamaan, säätämään ja saamaan opintopisteitä jatko-opintoihin samalla kun harrastus saa uusia kilkkeitä. 

Kyllä. Tuo on USB-liitin tuossa etureunassa.

Aika kunnianhimoista... Onnistuuko moinen? En tiedä. Siinä on osa koko projektin viehätystä. Aiheen parissa rakentelu on mukavaa. Haasteitahan tässä on melkoisesti, eikä varmasti tässä kohtaa vielä kaikki projektin sudenkuopat ole edes selvillä, mutta perusajatus alkaa olemaan selvä ja intoa riittää tutkia ja kokeilla.

Tänään katsellaan Heikin kera todennäköisesti tilaus kasaan anturin ja mikrokontrollerin osalta ja pikkuhiljaa potkaistaan projekti käyntiin. Suodatinpiiri alkaa olemaan simuloitu jo siihen kuosiin että sitä pitäisi jo periaatteessa päästä laboratorioon kytkemään.

Ajattelin tänne aina välillä kirjoitella, miten projekti lähtee etenemään..

Kiinnostaisiko teitä 20 euron nopeustutka?

Draivi mietteissäin

En ole pitkiin aikoihin liiemmin vaivannut päätäni draivitekniikan pohdiskelulla. Viime kesänä kävin vain muutamaan otteeseen kentällä draivailemassa, eikä vastaavasti radalla uskalla eikä oikeastaan halua kokeilla uusia temppuja - ainakaan liiemmissä määrin. Nuppi on tottunut siihen, että draivi ei kanna kuin sen 90 metriä, ja jos kerran suunta on suurinpiirtein hyvä, ei lyhyestä draivista haittaakaan ole ollut. Jos ennätys paranee niin mikäpä siinä.

Nyt kun ratakierroket alkavat olemaan harvemmassa, on aikaa ajatella ja kuutioida. Vähän erikoiseltahan tuo tuntuu, että nokkakulmaongelmat - joiden kanssa aiemmin painin - alkavat olemaan selätettynä ja draivin korkeuskulman hallinta on alkanut sujumaan (oikeastaan kaikkien kulmien hallinta for that matter), mutta toissakesäisiä päälle satametrisiä ei ole näkynyt. Heiton kehitys on ollut laadussa, ei pituudessa. Alun alkaen luulin, että nokka pystyssä heittäminen oli "se" syy, minkä takia kiekot tuntuvat feidaavan nopeasti eikä pituutta kerry.

Nokkakulman lisäksi pari muutakin seikkaa saattavat olla lyhyiden mittojen takana. Joko kiekossa (siis kädessä) ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi nopeutta tai sitten kiekosta puuttuu kierre. Nopeus nyt on itsestäänselvyys pituuden kanssa peilaamiseen, ja sinällään istuisi asetelmaan, koska midarien heittäminen suhteessa pitkälle ei ole ongelma ihan niin isolla skaalalla kuin draiverien. Varsinaista oikopolkua ei taida olla - nopeasti oppii heittämään heittämällä nopeasti.

Kierteen puuttuminen on toisaalta potentiaalinen ongelma, juurikin siksi että kiekon lentorata ei varsinaisesti ole (yli)vakaa vaan lopun feidiin asti jopa hyvä, Laseri tekee nättiä ässää sun muuta, mutta kun lopun feidi tulee se tulee ja tumppaa kiekon lähes välittömästi maahan. Kierrettä olen yrittänyt tuoda draiviin keskittymällä siihen, etten... hmm, vedä kiekkoa etureunasta kun veto takaa eteen lähtee, vaan yritän pitää sieltä ulkolaidasta kiinni mahdollisimman pitkään.

Heinäkuun lopulla sain kuvattua yhden (huima otanta, tiedetään) draivin Myllymäestä Instagramiin. Kyseessä on väylä 17, loivaa ylämäkeä satkun verran ja suoraan, kori pari-kolmimetrisen kummun päällä. Kokonaisnousua 5 tai 7 metriä, en muista tarkkaan.

Video, jonka Jarkko N. (@iloreplica) julkaisi 31. 07ta 2015 klo 2.23 PDT

Video on siis kuvattu juuri niillä aikaleimoilla kun nokkakulma alkoi pysymään alhaalla ja draivi oli suunnassaan mutta ehkä vähän varovaista. Läpiviennin puute tietysti osui ensimmäisenä silmään, ja siihen olen koettanut vähän hakeakin parannusta.  Omaan silmään tuo näyttää vähän lussulta, eikä asento oikein kestä kasassa. Kroppa ja hartialinja aukeaa ihan liian aikaisin. Lisäksi draivissa on sellaista hitautta. Tahmaisuutta. 

Yritin kaivaa sopivan still-framen tuosta kropan aukeamisesta, ja tuossa on käytännössä se kohta, kun kyynärpää viimeisen hetken vie tuota vetoa. Ja ote näyttäisi jo tuossa olevan kiekon etureunassa. Hmm...

 

Käytiin itsenäisyyspäivänä sateen ja... sateen pimeässä välissä Sammonlahdessa heittelemässä. Sinällään nappipaikka draivisotkujen kanssa, kun arsenaalissa oli pelkät midarit ja putterit. Yritin kuitenkin keskittyä pitämään kropan hallussa koko draivin ajan. Sanomattakin lienee selvää, että kapeaakin kapeammat pillitväylät ei ihan otollisimpia paikkoja tällaiseen ole, ja suurin osa draiveista karkailikin oikealle. Yhdellä pirkulla ja kolmella bogilla +2 ja kotiin.

Millaista kritiikkiä teille tulee mieleen? "Heitä kovempaa!"? "Kroppa kasaan ja vetoa pidemmälle eteen!"?

There. Is. No. Offseason!

Ei ole.

Esimerkki oikeanlaisesta pukeutumisesta ja asenteesta syksyisenmärällä fribaradalla!

Vaikka aurongon nousu- ja laskuajat viskelevät omia kapuloita fribaajien rattaisiin, eikä sateinen sää missään nimessä ole kelinä ideaali, on oltava sopeutuvainen eläin. Arkiset fribaillat väistyvät tai lediytyvät, ja mukaan tulee viikonlopun heittelyt isommissa määrin. Kylmyys ja märkyys fribaradalla ei olevarsinaisesti kovinkaan iso ongelma. Ohutta kerrospuheutumista, vedenpitävät kengät, pipo ja hanskat mukaan niin mikäs siinä ollessa ja heittäessä. Kaatosateella tuskin kannattaa metsään mennä, mutta pieni tihku pysähtyy takkiin varsin hyvin.

Pari viikkoa sitten käytiin anoppilassa jälleen käymässä, ja kiekot lähtivät tietysti mukaan. Olin Jasinin kanssa ollut yhteyksissä ja sovittiin, että lauantaina - heti kun on valoisaa - lähdetään Sahanmäelle. Kello oli yhdeksän, hyi. Jasin heitti varsin miehekkäät +3 miun tuskaillessa draivini kanssa rohkeahkon +14 -tuloksen. Ei parannusta kesään tuolta, mutta nyt sentään tulos oli ihan oikeasti huono ja suorittaminen surkeaa. Kivaa oli tosin, Sahanmäki on vaan yksinkertaisesti upea rata. Harmi ettei aikaa eikä valoa riittänyt käydä tutkimassa Ykslammin laajennusta. Jääköön ensi kertaan. Saako toivoa mustaa joulua? Ei kai. Enkä kyllä toivo. Hyi.

Likan innostus frisbeegolfiin alkaa myös näkymään. Vieteltiin tytön kanssa viikonloppu kahdestaan ja käytiin ekaa kertaa ihan vain kahdestaan radalla. Ei tietenkään mitään Ravikangasta lähdetty turaamaan läpi, vaan ihan tuo läheinen Sammonlahti. Rata oli tyhjä ja aikaa oli. Tyttö heitteli avauksia, kiikutteli (omaa) kiekkoaan kainalossa ja korilla kävi vielä heittämässä kiekon pömpeliin. Ja väyläopasteet. Niitä tutkittiin kans.

Monesta lähteestä kuuluu aina välillä, miten lapsen kanssa on vaikea mennä paikkoihin ja tehdä asioita. Osaltaan totta, mutta suurimmaksi osaksi kyse on pelkästä valmistautumisen ja uskaltamisen puutteesta. Meidän keväällä kolme täyttävä likka liikkuu fribaradalla oikein, "pelaten", ja ymmärtää että radalla liikutaan eteenpäin. Meidän likka silminnähden nauttii kiekottelusta! Tottakai, tiettyjä rajoitteita ratojen ja aikataulujen suhteen on, mutta mitäpä siihen sanoisi? Kompromisseilla kaikilla on hauskempaa. Mene ysiväyläiselle, kierrä vaikka kaksi kierrosta jos pikkuihminen vielä jaksaa. Pidä evästauko. Käy kesken pirkkuputken (jos niitä joskus edes...) siinä leikkipuistossa kiikkumassa ja kerää tiipaikalta kukkia. Osaa lähteä pois vaikka kuuden väylän jälkeen. Päästä muita ohi. Tutki väyläopastetta ja käpyä. Älä kiirehdi.

Millaisia tuntemuksia ja kokemuksia teillä on lapsista fribaradoilla?

Syksy ja kuivemman radan haku

Isänpäivää edeltävä viikko oli Lappeenrannassa melkoisen sateinen. Lauantaiksi oltiin kaavailtu perheen voimin suoritettavaa fribailureissua, mutta kauas ei oikein ollut intoa lähteä, ja lähialueen kuivemmista radoista Karhumäki on vähän pitkänpuoleinen perheen voimin ravattavaksi. Lyytikkälä it is, then! Sen verran paljon rinnettä ja ei-savista maata niin luulisi suurinpiirtein kuivana kestettävän.

Seuraa lyhyitä kappaleita ja paljon kuvia - vaimo päätti taas ottaa niin paljon ja hyviä kuvia että ei vaan sanat riitä.

Ja ennuste piti. Aamupalan jälkeen auto Nuijamaantien varteen ja yhdeksää väylää sitä Etelä-Karjalan yleisilmeestä poiketen avoimempaa mallia suorittamaan. Ja selässä olikin sitten aiemmin samalla viikolla seuratilauksella tullut Prodiscuksen pienempi (pienemmin iso) reppu. Kannatti luottaa vaimon suosituksiin, ruskea väri toimii erittäin mainiosti!

Kierroksessa meni sen reilut puoli tuntia ja viimeisellä väylällä alkoi tuhnuttamaan vettä taivaalta. Tulos oli kehnohko +4 pääasiassa lipsuilleen draivin ansiosta, mutta hymyillen mentiin koko kierros. Likka piti silminnähden hauskaa radalla; välillä kiekkojen kanssa pusaillen, välillä kukkia metsästellen. Pitää varmaan ostaa kohta neidille oma kiekko, lähtee meinaan silloin tällöin aika vihainen fore. Kaksivuotiaalta. 

Reppu istui muuten selkään tajuttoman hyvin! Vaikka kiekkoja on verrattaen vähän, saa tilanjakajan kanssa aikaan hölskymättömän paketin. Yläkerran putteritaskuun menisi ties mitä ja minkä verran, mutta miulla palloilee siellä pelkästään yksi putteri. Koetin aluksi roikottaa toisesta olkahihnan yläpäässä olevasta lenkistä pyyhettäkin, mutta ei toimi se miulla - vyölenkistä roikottaminen ja kävellessä pyyhkiminen on näköjään se miun juttu.

Fribaaminen perheen kanssa on tietenkin erilaista kuin kaveriporukalla pelaaminen. Oli hassua vetää lenkkiä heittomielessä pitkästä aikaa yksin. Ylipäätään fiilis heittää oli rento eikä tuloksella tosiaan ollut sen isompaa väliä. Perheen laatuaika ja yhdessä tekeminen, siinä oli viime viikon lauantain juju.

Vähän samoilla fiiliksillä roiskittiin muuten viime torstainakin. Asmo oli käymässä kulmilla ja Heikin kanssa käytiin kolmeen pekkaan korkkaamassa ledikausi Myllymäessä. Oli kuraa ja oli liukasta, mutta oli tajuttoman hauskaakin. 

Eihän tätä kukaan täysjärkinen pimeessä tee. Ja taas tehtiin. No season is offseason.

Pimeän lokakuun kuulumiset

Onkin ollut vähän hiljaisempi kuukausi! Pahoittelut. Vähän päässyt syksyn pimeys nakertamaan fribailun määriä, eikä kellojen kääntö nyt ainakaan edesauttanut pihalla hillumisia enää työpäivän jälkeen. Jotain sentään tullut tehtyä.

Tukholmassa käytiin tosiaan lokakuun alkupuoliskolla. Discsportin vierailu jäi tosin oven nykimiseen, kun kävi aukioloaikojen kanssa jonkinlainen aivopieru ja paikalla oltiin tunnin verran ajoissa. Shame on me. Loppumatka olikin sitten täyttä timanttia. Mukava mennä ja viipottaa kun koko kolmihenkinen perhe saa reissusta elämyksiä irti.

Kaksi kierrosta Myllymäkeä Heikin keralla. Molemmilta kerroilta +15. Ekalla kierroksella oli kuukauden tauko takana eikä oikein lähtenyt. Tai lähti mutta mihin sattui. Rehellisyyden nimissä ei tuolta mitään huikeita tuloksia lähdetty hakemaankaan, enemmänkin meni hajoamisen ja hajoamisen jälkeisen hupsuttelun puitteissa. Hauskaa oli. 

Toiselle kerralle oli tarkoitus lähteä sunnuntaina aamutuimaan ja hakea myllymäestä vielä se yksi alle +10 -tulos. Edellisenä iltana asentelin sitten valopuulle sähköjä ulkovarastosta pihalle kun tikkailta alastullessa tempaisin oikean nilkan ympäri että rutina kävi. Noh, seuraavana aamuna jäykällä koivella pari testidraivia. Ei tehnyt pahaa. Kävelyn kanssa sai tosin olla tarkkana, ja laitoin ideaalisiteen tukemaan kivien ja kantojen ylityksissä. Eipä kierros mennyt kehuttavasti, kun alitajunta varoi laittamasta tukijalalle kuormaa ja asento nousi tavallaan... hmm, pystyyn? Ja seurauksena draivin suunta oli oikealle. Ja siis oikealle PALJON. Loppukierros meni taas sitten ihan ok, pelissä oli ajatusta mukana ja heittovalinnat noin niinkuin teoriassa toimivat hyvin.

Mitäpä muuta...? Tempaisin harrastekassan (entinen fribakassa, sitten Magic the Gathering tuli jakamaan varoja) kuudenkympin verran pakkaselle ja pakkettiseurannan kanssa saan lähes reealiajassa seurata postiliikenteen takkuamisia. Palaillaan tästä kunhan seuratilaus löytää perille.

Ledilastuja pitäisi ostaa kiekkoihin. Se on mukavaa touhua se. Ylipäätään, pitää nyt päästä tästä pimeydestä yli ja ruveta suorittamaan. Kaamos on kuitenkin melko pitkälti pelkkää nuppijuttua.

Räkää ja Ruåtsia. Ja paljon spekulointia.

Miä olen yleisesti ottaen harvoin kipeä. Jos jotain, niin pari-kolme kertaa vuoteen tulee jonkinlainen flunssa, joka on parissa päivässä ohi. Nyt kuitenkin on viikon verran mennyt sairastellessa, ensin kuumeen, nyt yskän ja liman kanssa. Fun fun fun. Fribailut jäi viime viikolta tekemättä, eikä tälläkään viikolla ainakaan alkuviikosta oikein vielä hotsittelis, kun kolmen kilometrin pyöräily töihinkin alkaa hengästyttämään. Katsellaan loppuviikosta.

Viikonloppuna käytiin vaimon isovanhemmilla kyläilemässä Virolahdella. Kulmilla pyöriessä käytiin Virojoen Lapinvuorella pikaisesti pyörähtämässä, sinne kun olivat 12-väyläisen frisbeegolfradan saaneet vähän tutkan alla ja erittäin vauhdikkaasti aikaiseksi. En sen kummemmin ehtinyt kierrellä, se pitää sitten kiekkojen kanssa tehdä paremmalla ajalla, mutta ekan väylän ja ilmeisesti viimeisen väylän korin löysin.

Ratakarttaa olin foorumilla jo reilu viikko sitten kysellyt, mutta silloin eivät olleet silloin vielä saaneet moista. Vieno toive olikin yllättyä ja löytää se paikan päältä. Noh, eipä löytynyt, mutta eipä haittaa! Jonkinlainen opaste sentään paikalla oli, eka tii kun oli vallien takana piilossa.

Tästähän saa jo paljon itri. Ensinnäkin ykköstiin paikan, mutta myös radasta itsestään. Par 38 todennäköisesti tarkoittaa kahta par4-väylää, ja maaston tuntien sieltä löytyy joko korkeuseroa tai pilliä. Jos rata kiertää Lapinvuoren päälle asti niin odotettavissa on vähän avoimempaa ja kovempaa, kallioisempaa maastoa. Foorumipostauksessa radan rakentamiseen osallistunut nimimerkki samo kertoi että tiipaikkoja on kolmenlaisia, ja heittämään pääsee tekonurmelta, betonilaatalta ja... tadaa, kalliolta.Vaikuttaisi siis monipuoliselta radalta.

Yllä olevassa kuvassa näkyy siis pääpiirteittäin se, mitä pikaisella pyörähdyksellä silmiin osui. Punaisella piirsin tuon olemassaolevan pururata/latu-uran näkyviin ja lisäsin näkyvissä olleet korit ja tiit. Oikealla näkyy ensimmäinen väylä, vasemmalla oletettavasti viimeisen väylän kori. Kiertosuunta radalla tämän perusteella olisi myötäpäivään ja mikäli kalliotakin on jossain kohtaa tarjolla, kierretään melkoinen lenkki. Pururata menee kuvan tavoin rinnakkaisena jonkin matkaa, jonka jälkeen tämä... hmm... ykösväylän mukainen soiro kääntyy jyrkästi oikealle ja ylämäkeen heittäen lähes täydet 180 astetta ennen kaartumistaan takaisin kohti Lapinvuoren huipun seutuvia. Vastaavasti tuo paluu-ura jatkaa vielä jonkin matkaa suoraan, mutta nousee pitkällä ylämäellä ylös ja lähtee kaartumaan oikealle. Tämän suoran ylämäen oikealla puolella on muistaakseni jyrkät kalliot ja vasemmalla kivinen jyrkkä rinne alas, vastassa talojen takapihoja. "Ylhäällä" löytyy jos jonkinmoista kiveä ja kuoppaa korkeuseroilla ja ilman, metsässä ja vähän avoimemmalla.

Spekuloidaanpa lisää. Tässä kohtaa muistutan, että viime kerran tuolla kävin lukioaikoina, vajaa kymmenen vuotta sitten (herranjestas!). Silloin tosin tuolla tuli enimmäkseen suunnistettua, että siinä mielessä päässä on eläviä mielikuvia. Saatan siis puhua silkkaa skördää mutta tällaisia mielikuvia tulee radasta, your mileage may vary! Kalliotii tarkoittaa, että rata käynee mäen päällä asti. Kalliota löytyy lähinnä hyppyrimäen huoltotien varresta.

Punaisella pururata, keltaisella huoltotie. Eka väylä sekä miun unelma viimeisestä oranssilla. Kallioinen alua ellipsin alla ja oletettu yleiskierto vihreällä.

On vaikea arvioida, mitä ykkösväylän jälkeen tapahtuu. Rata voisi nousta mäen päälle periaatteessa heti kakkosväylällä, mutta uskoisin, että pururata ja sen kiertosuunta tulee tässä vastaan, eikä ylämäkee sokkona hölkkääjää vastapalloon heittäminen tunnu oikealta. Lähdetään siitä, että toinenkin väylä myötäilisi pururatauraa, jossa tilaa löytyy verrattaen paljon ja näkyvyys etenkin vastaantulevaa uraa pitkin on hyvä. Kori voisi olla pururadan haaraumakohdan tuntumassa. Siitä sitten lähdetään kohti ylämäkeä joko pururadan kiertosuuntaa mukaillen (miun veikkaus) tai suoraan ylämäkeen kallioiden kanssa kikkaillen. Sen jälkeen jonkinlaisella siksakilla päästäänkin kuvan keltaisen ellipsin alle kallioisempaan maastoon heittelemään taas vähän isomassa tilassa kunnes pikkuhiljaa palaillaan takaisin kohti pururadan maalialuetta ja hiihtomaata. Miun mielikuva viimeisestä väylästä on alamäkihysse hyppyrimäen hyppyrin tuntumasta vallien suojissa näkyneeseen koriin. 

Osuiko, samo lähellekään?

Spekulointi on kivaa, mutta innolla odotan ensi kertaa tuolla, kiekkojen kanssa tietenkin. 12 väylää mahtunee alueelle että heilahtaa, ja jos tuosta pururadan rajoittamasta alueesta lähtee etelään, löytyy siellä tarvittaessa tilaa laajentuakin.

Ensi viikoksi buukattiin koko perheelle Tukholman risteily. Toivottavasti aikaa jää sen verran, että Discsport.se:hen pääsisi kiekko-ostoksille. Myyvat meinaan Prodiscusta ja Prodiscustahan ei koskaan voi olla liikaa. Eihän?

Sunnuntai Etelä-Karjalassa

Tero pyörähti käymään viime sunnuntaina. Tarkoitus oli lähteä ottamaan mittaa toisistamme Lappeenranta-Imatra -akselin radoilla Karhumäessä, Ravikankaalla ja Myllymäessä.Kirvelevä tappio kesän Tuplabogey Tourilta mielessä kisaan lähdettiin asiaan kuuluvalla vakavuudella, olihan nyt kotikenttä kyseessä.

Ravikangas #7

Tai sitten ei. Karhumäellä olen nykyistä leiskaa heittänyt kerran, senkin viime kaudella. Ravikankaalla on kaksi kokonaista kierrosta selätetty, niistä kerran tänä kesänä. Noh, Terolla ei ollut Ravikankaasta mitään kokemusta, ja Karhumäen nykyinen 21-väyläinen suurimmaksi osaksi mysteeri. Pelotti kyllä vähän. Puistohysse-Tero kun oli retostellut oppineensa puttereilla draivaamisen jalon taidon. Menisikö etu metsäpilleissä sen siliän tien? Omat lämmittelyt oli jäänyt pelkästään viime viikkoiseen kierrokseen Myllymäessä Heikin kanssa. Tulos +17 oli siinä mielessä positiivinen, että huonoja heittoja on kropassa jäljellä nyt vähemmän. 

Noh, ysiltä aamulla kaffeet ja piirakat naamaan ja auton keula kohti Imatraa. Raikas ja poutainen keli saatteli matkaan. Karhumäen voisi summata siihen, että miä tappavan tylsästi revin paria korttiin kun Tero veteli vuoristoratahenkisesti isompaa ja pienempää lukua.

Omassa pelissä muuten mitään - kulki varsin kivasti - mutta avauksissa oli ongelmaa. Neljäntoista ja viidentoista tuplabogit harmittavat tietysti, mutta kokonaistulos +7 on ihan ok. Tero jäi heti kättelyssä neljän heiton päähän taakse. Oi kuinka kuulostaakaan kesäsiseltä reissulta. Pirkku tuli sentään otettua paineista huolimatta väylältä 20, kun Pystyin toistamaan Teron perässä Midarilla ylikääntävän rystyliidättelyn korin alle.

Eihän siinä, kamat autoon ja takaisin kohti Lappeenrantaa ja Joutsenon ravikangasta. Kapeat väylät on kapeita, ja Tero on oppinut kontrollidraivaamaan niitä midareita ja puttereita (prklö). Helisemässä oltiin, kun Tero piti avaukset väylällä itsen ollessa yleensä harmittavasti väylän reunassa pusikossa. Tero repi paria, miä bogia. Pari poikkeusta tietysti mahtui sekaan, mutta viiden heiton erolla Tero otti kokonaistuloksen kiinni ja painoi yhdellä heitolla ohi huimalla +9 -tuloksella. Itse siis jäin aiempia kierroksia yhdellä heitolla huonommaksi +14:llä. Pelottavasti alkaa muistuttamaan Tuplabogey touria tämä...

Naureskeltiin Myllymäkeen ajaessa, että on se kumma kun ei eroja saa syntymään oikein millään. Viimeiselle radalle lähdettiin Hesburgerissa virkistäytyneinä.

Myllymäkeen olikin iltapäivän tunteina eksynyt pari muutakin heittelijää, ja tiipaikoilla joutui ajoittain odottelemaan, mutta väliäkös tuolla. Ensimmäisellä väylällä otin heti eron kiinni paukauttamalla onnistuneella linjalla Titanin korin tuntumaan. Jäi muuten ainoaksi pirkuksi kierroksella tämä. Kolmannella väylällä turasin avauksen ja jälleen ajettiin takaa. Nelosella taas kiinni vain jotta pääsin antamaan seiskan hermopuuavauksella jälleen yhden siimaa. Ysillä Teron MD kääntää liikaa yli, ja allekirjoittanut pysyy väylällä tasoittaen pelin. Yhdellätoista kokonaiskilpailun johto vaihtui, kun päätin seiftata Midarilla väylälle sen sijaan, että olisin pidemmällä ja vasemmalla hakemassa hysselinjoja. Kannatti. 12:n avaus tumpeloitiin molemmat, mutta par mieheen siitä. Kolmellatoista Tero lirvautti kiekon oikealle pöpelikköön, miä vasemmalle. Teron kiekko löytyi neppi-noston päästä korista, miä tupeloin tuplabogin verran ja johto vaihtoon. 14 ja 15 tumpeloitiin tasatahtia, ja 16:ltakaan eroa ei syntynyt. Jäljellä oli kaksi avoimempaa väylää ja puistohysse-Tero hymyilee yhden heiton johdossa. Teron avaus menee vasemmalle ja painuu sen verran pitkälle että koria joutuu hakemaan isolla hyssellä. Oma avaus lähtee myös vasemmalle, mutta kimpoaa pensaasta takaisin väylälle lyhyenä. Jokerilla korin kumpuun ja putti sisään. Tero ei saa lähäriä hyvälle puttipaikalle ja bogin myötä tilanne tasan ennen viimeistä väylää. Viimesen väylän alamäki vei Teron avauksen jälleen vasemmalle miun hermostuksissani lepsuna lähtenyt avaus jäi väylälle vähän vajaana. Jokeri kouraan ja korkea lähäri korin alle. Teron foreantsa lähtee feidaamaan liian ajoissa ja painuu oikealle. Terolle bogi, ja miulle parin myötä kokonaiskisa yhden heiton turvin plakkariin. Lopputulos +7 kopsautti ennätystuloksesta taas yhden heiton pois, ja se kyllä kuvastaa kisan tiukkuutta entisestään.

Hieno reissu oli. Ja tiukka. Ensi kerralla kuulemma heitellään Hamina-Loviisa -ympäristössä. Teron kotikentillä tulee varmaan pataan että hilse pölisee. Mutta, se on vasta sitten, nyt nautitaan tästä!

Kierros viikossa

Käytiinpä maanantaina taas Myllymäessä pyörähtämässä kierroksen verran. Viime viikonloppuna pidetyt mestaruuskisat meni tapetointihommissa sivu suun, ja toiveissa oli ehtiä heittämään muokattua kisarataa, mutta seuran nohevat puuhamiehet olivat jo maanantain aikana palauttaneet radan omilleen. Noh, peliä se on normipelikin. 

Lyhyestä virsi kaunis - tuli pelattua omaan tämän kauden tasoon nähden hyvä kierros, +12. Jännästi tulokseen en varsinaisestiole tyytyväinen, mutta peliin olen. Pääosa tuloksesta muodostui avauksien kehnoudesta, pari lähäriä tempaisin rehellisesti pitkäksi, ja vain yhden pari-heittoa otin ahneilla puteilla.

Se, mikä esti tuloksia paisumasta tuon +12:n yli, oli ehdottomasti putti. Eilen tuntui uppoavan ihan kaikki. Siis ihan kaikki mitä vaa kehtasi yrittää vakavissaan. Ylipäätään tuli yritettyäkin puttia isommalla riskillä ja kauempaa kuin koskaan. Jos se pitkä, normaalisti alle nepattava putti ei uponnut, paluuputti meni justiinsa niitä paria ahnetta kohellusta lukuunottamatta viimeistään sisään. Toivottavasti tuo nyt ei ollut mikään yhden kierroksen suonenveto, vaan oikeasti se korin kanssa pihalla tanssahtelu alkaisi näkymäänkin.

Radalla oli väkeä pelaamassa ihan kiitettävästi. Yksinäisiä susia, kaveripooleja ja vanhempia lastensa kanssa. Koko kierrokseen meni kaikkinensa kuitenkin aikaa vain vajaa puolitoista tuntia - noin vartti lisää tyypilliseen. Lähes joka tiillä joutui vähän aikaa odottelemaan, mutta onhan se mukava kun ympärillä on muitakin pelaajia. Ei sillä, lisä pelaajamäärässä ja odottelu tuottaa välillä huonoja päätöksiä. Meitä seuraillut isä-poika -parivaljakko onnistui tuottamaan potentiaalisen vaaranpaikkoja avaamalla väyliä vielä kun edellinen ryhmä oli väylällä - ajatuksella "ei se sinne asti kuitenkaan yllä". Siitä ryhmästä, joka siellä väylällä vielä pelaa tilanne näyttäytyy täysin erilaisena; stressitasot nousee ja keskittyminen herpaantuu vähemmästäkin, saati siitä kun kymmenen metrin päähän selän taakse kopsahtaa kiekko. Sitä alkaa miettimään, että jokohan se seuraava tulee takaraivoon... Noh, meidän kierroksella tilanne kulminoitui viimeiselle väylälle, jossa sain sitten kiekon skippien kautta nilkoille. Huikkasin tiille päin, että jos mitenkään voisivat odotella väylän tyhjenemistä ennen avauksia ja väylän jälkeen jäimme vielä jutustelemaan asiasta kyseisen parin kanssa. Oli ilmeisesti tullut yllätyksenä koko heiton pituus, ja hyvässä hengessä sain anteeksipyynnön saattelemana lupauksen, että jatkossa odottelevat siellä tiillä hiukan kauemmin.

Alkaa muuten hämärtämään jo illalla.

Ratabongailua Petäyksessä ja Lyytikkälässä

Käväisin viime viikolla Petäyksessä työmatkan puitteissa. Kevyehkön virallisen osuuden jälkeen aktiviteetteja oli valittavissa muunmuassa frisbeegolfin ja kirkkovenesoudun muodossa. Ei varmaan edes tarvitse arvailla...? Matkassa oli pari kollegaa, jotka eivät lajia olleet pelanneet. Paineet suoriutua hyvin olivat siis kovat.

Noh, Petäyksen rata koostuu yhdeksästä lyhyekhöstä par3-väylästä hotellin ympärillä. Alkupää harvassa metsässä, lopussa tiheämpää pusikkoa. Rata on varsin sopiva lajiin tutustumiselle, sillä paria väylää lukuunottamatta kori näkyy tiille, tilaa heittää on ja väyläopasteet ja (alkupäässä lähekkäin olevien) korien merkinnät ovat selkeitä. Ongelmaksi muodostuu tilanne, jossa heittopituus alkaa olemaan väylän pituuden luokkaa tai yli - nimenomaan tuon väylien lähekkäisyyden takia. Heitto karkaa helposti naapuriväylälle, jossa maastonmuotojen takana piilossa oleva vastapalloon heittäjä odottelee.Lisäksi hotellin ikkunat olivat vähän turhan lähellä parissa paikkaa.

Noh, kierros meni kuitenkin mukavasti ja kaikilla oli kivaa. Kierroksen jälkeen vaihdettiin minigolfiin. Sitten hajosi pää.

Viikko tästä lähdimme Heikin kanssa jälleen bägtägitaistoon. Rataa mietiskellessä tuli eteen tieto, että Lappeenrannan Lyytikkälään oli valmistunut uusi 9-väyläinen rata. Radan toteutuksesta on vastanneet Lappeenrannan kaupunki, Saimaan kanavan kyläyhdistys sekä Lappeen Riennon Kanavan osasto. Radan kaksi väylää heitetään jalkapallokentän ympäristössä, jokunen latu-uria mukaillen ja loput hyödyntäen alueella olevaa kukkularypästä (Paljon isohkoja korkeuseroja.)

http://kylat.ekarjala.fi/kanava/files/2015/09/lyytikkala_frisbeegolfrata.pdf

Pelkästään karttaa ja kuvia tulkinneina juttelimme, että tiedossa saattaisi olla Lappeenrannan seudun avoimin rata. Paikalle päästyämme arvio osoittautui kutakuinkin oikeaksi, sillä varsinaisesti ahtaita väyliä ei 2- ja 8-väyliä lukuunottamatta oikeastaan ole. Noh, väylä 7 oli siinä ja tässä, mutta yleisesti ottaen tilaa heittolinjalle löytyy. Radalla tuuli tuntuu pyörivän aika vallattomasti kukkuloiden ja monttujen ansiosta, joten varmaa heittoa tarvitaan.

1. 80-metrinen suora ja tasainen futiskentän sivuitse heitettävä avoin väylä. Hyvä heitto on korilla.
2. 112-metkinen loivaan alamäkeen latu-uralla heitettävä suora väylä. Mando estää oikealta kiertämisen, eli uraa pitkin on heitettävä. Periaatteessa mahdollisuus päätyä korille, mutta reunapuut tappavat heiton kummallakin puolella varsin tehokkaasti.
3. Radan ainoa par4. Pituutta 136 metriä. Alku tasaisella, jonka jälkeen väylä nousee jyrkähkösti kukkulalle, jonka laki on tasainen ja avoin. Jos ensimmäinen heitto päätyy mäen päälle tai edes rinteen yläosaan, on jatkoheitto korin alle helposti haisteltavissa.
4. Lyhyt ja tekninen alamäkineppi, pituutta 71 metriä. Korin ympärillä on paljon tilaa kiekolle liidellä pitkäksi. Oikealla puolella vastassa on hiekkatörmää, vasemmalla jokunen puu. Putterin lento on kaunista katseltavaa.
5. Radan ainut väylä tekemisissä veden kanssa. 59-metrinen väylä etenee tasaisena lammen keskellä menevää latupengermää pitkin, jonka jälkeen nousee jyrkkään ylämäkeen, jonka päällä kori on puiden seassa. Mäki syö pituutta heitosta, mutta mäen päälle päätyvä suora heitto on helppo neppaista korin alle. Aikainen feidi tuottaa hankalan ylämäkiputin metsän läpi. Kovalla heitolla suoraan korille.
6.Kartan mukaan lyhyin väylä 58 metrin pituudellaan. Väylä on periaatteessa suora loivalla ylämäellä, mutta korin edessä ja takana on jyrkät montut ja vasemmalle karanneet heitot saattavat feidata loivassa alamäessä pitkälle. Periaatteessa tässä pitäisi päästä avaamaan korin alle.
7. 87-metrinen jälleen loivaan ylämäkeen. Avaus puiden seasta latu-uraa pitkin avoimelle, kori sijaitsee mäen päällä tasanteella. Tuuli metsästä  tullessa voi tehdä tepposet.
8. 65-metrinen latu-uraa pitkin oikealle kääntävä väylä. Onnistunut oikeakätisen rystyantsa päätyy korille.
9. Takaisin jalkapallokentälle. 98-metrinen väylä seuraa jalkapallokentän reunaa, jonka jälkeen ohittaa jääkiekkokaukalon ennen kuin sukeltaa oikealle puiden sekaan. Jos löytyy pitkä kämmenheitto, good for you. Hysseflippi rystyltä toiminee myös. Jos kaukaloon päätyy, pääsee sieltä pois lähinnä upsilla.

Väylä 3, melkein mäen päällä

Väylän 3 ylämäestä kohti väylää 4. Taustalla näkyy nelosväylän oikean laidan hiekkatörmä, tii kuvan ulkopuolella oikealla

Sellainen oli siis rata, ja kaksi kierrosta heitettiin. Ensimmäisellä kierroksella tuuli ja toisella satoi, tulokset +2 ja +3, Heikki tempoi -1 korttiin kahdesti. Omassa pelissä kostautui pahasti ahneus. Etenkin väylät 3,5 ja 7 vaativat kovaa avausta, ja miä sorruin yliyrittämisen kautta tekniikan hajoamiseen. Avauksia lipsui korkealle ja nokka pystyssä. Saa nähdä miten kurinalaisuus palkitaan. Ekalla kierroksella ei pirkkuja omalle osalleni tullut, bogien tullessa seiskalta ja ysiltä. Toisella kierroksella nappasin pirkun neloselta, mutta bogit kakkoselta ja ysiltä, sekä lisäksi puttiralli-tuplan seiskalta. Näkisin, että omalla räpellykselläkin tuo on helpostikin pelattavissa pakkaselle, mutta nollatulosta nyt varmaan ensimmäisenä tuolta lähdetään hakemaan.

Väylä 6, ja ilma liikkuu. Tiit ovat kaikki kuvan hiekkaa ja kyllä, monttuja on ja tulee.

Heitinpä yhden tombstonen, Tuuli tempas Laserin äkilliseen ja jyrkkään feidiin väylällä 7

Väylien avoimuus tuo vaihtelua muihin alueen ratoihin, joissa sijoituspelilläkin pärjää hyvin. Täällä alkaa heitoilla paikkapaikoin olemaan jonkinlaisia pituusvaatimuksiakin; jos kolmosta ei saa avattua mäen päälle, joutuu toisen heiton nakkaamaan sokkona sinne jonnein siinä missä kovakätinen avaa mäen päälle ja lähestyy helpon pirkun.

Väylä 7. Heikki seisoo tiin oikealla puolella, kori (näkyy jos zoomailee) nippanappa näkyvissä metsäsaarekkeen oikealla puolella törmän päällä

 Ainoa negatiivinen palaute koskee tiipaikkoja. Tästä juteltiinkin jo puuhamiesten kanssa paikan päällä, mutta tuo nykyinen hiekkaratkaisu ei tule kestämään draivien alla hyvänä kauaa. Jos tuohon halvan ratkaisun haluaisi hakea (ja pienellä budjetilla radan kanssa ollaankin liikkeellä), niin betoniset pihalaatat toisivat vähän tukevuutta. Tiiboxit itsessään olivat tukevat, lisätöitä sinne ei tarvita. Väyläopasteet ovat anturoiden perusteella tulossa, ja pitkät siirtymät on osattu merkata sinisillä nauhoilla. Hyvähyvä. Bonusta ennen kaikkea hyvästä monipuolisen maaston hyötykäytöstä. Jalkapallokentän hyödyntäminen toisaalta mietityttää - nyt kenttä oli tyhjillään, mutta mikäli tuonne enemmän väkeä eksyy niin heittäjä saa olla kieli keskellä suuta ykkös- ja ysiväylillä. Vastaava pätee tietysti latu-uriin; selkeät säännöt taululle siitä, miten talviheittely järjestyy jouhevasti hiihtäjien ja fribaajien välillä.

Lisää kuvia ja tietoja radasta löytää muuten osoitteesta http://kylat.ekarjala.fi/kanava/kylatoiminta/liikuntamahdollisuudet/lyytikkalan-frisbeegolfrata/.

Superman

Sateen uhasta huolimatta pöristeltiin Heikin kanssa eilen Myllymäkeen kierrokselle. Heikki oli vain hintsun verran aiemmin saanut meidän oman porukan bagtag-mittelöissä ykköstägin haltuunsa, ja sitä oli sitten tarkoitus lähteä haastamaan. Lähtökohtaisesti haaste ei ollut mikään kovin vakavasti otettava, onhan Heikki saanut Lappeenrannan ihmeen heitettyä nollille siinä missä allekirjoittanut on suoriutunut parhaimmillaan 9 päälle. Noh, aina haastetaan - se on pelin henki.

Radalla olikin yllättävän paljon väkeä, vaikka sääennuste näytti yli 50% mahdollisuutta sateelle koko illalle. Kierroksessa kesti kuitenkin vain 1h 12min, eli odottelua ei pahemmin joutunut tekemään. Pieni sadekuuro tuli kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, mutta muuten märkyyttä näkyi lähinnä kiekoissa. Ilma oli sen verran kosteaa, että basic-muovi meni yllättävän tahmaiseksi ja kättä sai hieroa pyyhkeellä paljon. Seuraavana kierroskuvaus, alla videomateriaalia avuksi.

1. Avaus liian tiukalla linjalla, mutta mäen päälle. Lähäri oli pakko heittää forella ja matalaksi jää. Par-puttikaan ei uppoa. Kuparinen rikki ja bogia tauluun. Heikki lirvautti avauksen pidemmälle mäen päälle mut pirkkuputti ei napannut. +1

2. Avaus lähtee mikrohyssessä ja jää ekan puukujan laitamille puiden sekaan. Foreen ei tullut liiemmin antsaa mukaan seuraavassa, mutta kiekko tetsaa siihen toiseen puukujaan. Jokerilähäri putille ja par korttiin. Heikillä avaus puukujien välissä ja jatkot kolistelivat puita. Lopulta kortissa seisoi 6. +1

3. Jälleen liikaa hysseä avauksessa. Uskomaton sylky reunapuusta väylän oikeaan laitaan, josta venytysantsa pitkälle putille. Ei nappaa, ja bogi. Heikki päätyi avauksella väylän reunaan oikealle puiden kautta ja pisti lähärin jälkeen oivallisen putin sisään. +2

4. Avauksessa Midarilla oli ajatusta ja kiekko käänsi hyvin yli. Puuosuma tulee ja pehmeä kiekko kuolee keskelle väylää. Lähäri puukujaan raastaa hermoja eikä osu. Toinen lähäri menee putille ja bogi. Heikki lirvauttaa pitkän foren kaukaa kuusen yli ja lähärin jälkeen ottaa parin. +3.

5.Heikki avaa forella oksiin ja kiekko taistelee puoleen väliin väylää. Hyvä lähäri ja Heikille par. Oma avaus lähtee ajoissa käsistä, mutta väistelee puut ja päätyy pitkälle putille. Sisään. +2.

6. Ylämäkiantsa on tiukka, mutta kiipeää mäen päälle. Lähäri osuu johonkin ja ylipitkä putti ei uppoa. Bogi. Heikki heittää pitkälle pirkkuputille, mutta ei osu. +3.

7. Hyvät avaukset molemmilta. Heikki vähän pitkänä kantoon korin takana ja itse maltillisemmin kiveä kopsauttaen vajaana. Molemmille pirkku. +2

8. Heikki parkkeeraa P-P1:n korin alle. Samalla linjalla yritys itsellä päätyy keskipuuhun. Forelähäri hyvällä linjalla mutta nappaa toiseen puuhun. Jyrkänneputtia en yrittänyt - alle ja bogi. +3.

9. Heikki nappaa oksia oikealta ja kiekko sukeltaa vasemmalle puiden sekaan. Forelähäri ei jaksa korille ja bogia tuli. Oma yritys Midarilla kääntää sopivasti yli ja ekaa kertaa oltiin ylipitkällä pirkkuputilla. Kova, viettävä greeni pelottaa ja lepsuna putti korin alle. Par on hyvä. +3

Yhdeksän väylän jälkeen tilanne oli siis tasan 31(+3). Tässä kohtaa olin tietysti tyytyväinen siihen, että tulos oli varsin hyvä, putti kulki ja tötöilyjä ei ollut tullut. Heikin kanssa samoissa lukemissa olo oli hämmentävää. Toinen puolikas on tyypillisesti ollut se haastavampi miulle, joten odottelin kaulan repeävän varsin pian.

10. Laseri griplockaa oikealle, mutta sylky tulee keskelle väylää. Lähärissä käy jotain hölmöä ja Sparta lähtee lussuna vasemmalle metsään. Vippi korille ja tyhmä bogi. Heikki avaa vasemmalle puihin ja päätyy kahdella upsilla korille. +4

11. Jälleen oikealle lepikkoon, mutta väylälle pätkähdettiin. Lähäri lipsuu ja päätyy puusaarekkeen sekaan vasemmalle. Sieltä eka lähäri puuhun ja toka vasta pitkälle putille. Putti sisään ja tuplabogi. Heikki avaa puusaarekkeelle ja lähäri korista vasemmalle putille, joka nappaa alarautaan. +6

12. Heikki heittää keskipuuhun ja siitä lähärin jyrkänteeltä alas. Neppi ylös ja bogia sinne. Oma avaus Jokerilla vähän leveällä linjalla jyrkänteen reunalle. Kuolonputti laiturikoriin menee sisään. +5

13. Avaus lipsahtaa vasemmalle puiden sekaan. Hysselähäri nappaa ahneena puuhun ja seuraava sitten niihin seuraaviin. Pitkä putti kuitenkin sisään, huhhei. Heikillä hyvä avaus ja hyvä lähäri, mutta putti ei uppoa. +6

14. Lyhyt avaus Midarilla pysyy väylällä, mutta jatkofore Titanilla lipeää taas ajoissa. Onneksi kiekko tetsaa korin yläpuolelle pitkälle alamäkiputille. Uppoaa, viimein tämäkin väylä pariin. Heikki Avaa, lähestyy ja pussittaa ihailtavalla varmuudella. +6.

15. Oma avaus Laserilla kääntää pahasti yli eikä sylkyä lepikosta kuulu. Jatko pikku-upsilla jää lepikon reunamille, mutta putteriantsalla viimein mäen päälle. Putti ei uppoa ja toinen tupla. Heikillä avaus mäen päälle ja näppärästi lähärin jälkeen par. +8.

16. Heikki avaa vähän pitkänä, mutta ylämäkiputille. Oma avaus meni suunnitellusti, jääden putille. Heikki missaa, miä pussitan neljännen pirkun. +7.

17. Avaus hysseflipillä ilman sitä hysseä ja puiden taakse oikealle. Jatko urheasti Midarilla antsaan, mutta laahaten lentää ja feidaa ennen korikumpua kuusen alle. Putti hipoo yläpantaa mutta ei vaan mene. Paluuputti ineen ja bogi. Heikki avaa kummun juureen, mutta puttaa ohi. +8

18. Heikillä yhden heiton kaula viimeiselle väylälle. Heikin avaus ei käännä yli ja osuu ilkeästi pusaarekkeen puihin ja kimmahtaa OB:lle. Dropparilta avaus osuu aitaan ja jää greeniä ympäröivän aidan portille. Putti ei uppoa ja tuplabogi. Miulla avaus nätisti aidan ja puusaarekkeen väliin väylälle. Lähäri lähtee rumasti ja kolistelee aitoja, mutta päätyy putille. Putti sisään ja par. +8.

Elieli, ensinnäkin tuli tehtyä uusi ennätys yhden parannuksella. Toisekseen sain viimein pelattua 14:n pariin. Kolmannekseen sain kierrokseen neljä pirkkua. Ja viimeisenä - sain ykköstägin! Huah! Ja ykköstägin mukana kulkee myös alla näkyvä Teräsmies-lätkä, ja vähän aikaa sitä saakin olla oman pelinsä Teris. Putti kulki loistavasti, ja se kompensoi paljon huonoa draivia.

Johan se olikin aika poiketa Ravikankaalla

Joo-o, kesä alkaa kääntymään lopuilleen, ja nyt vasta muistin, että meillähän on Lappeenrannassa toinenkin täysmittainen rata, Ravikangas Joutsenossa, nimittäin! Viikko sitten, tiistaina, käytiin Heikin kanssa pyörähtämässä tuolla, ja miulle tuli pienoisena yllärinä tuon paikan ahtaus. Aika kultaili muistoja oikein urakalla, kun ykkösen muistin olevan sellainen leppoisahko hyssenpoikanen korin juureen.... en osunu väylään kuin yhdellä kolmesta avauksesta... 

No mutta, ei menty vakavalla naamalla, vaan naureskellen rymyttiin pitkin metsiä. Loppujen lopuksi päädyin tekemään kahden heiton parannuksen omaan ennätykseen tuolla (nyt +14, wuhuu!) Heikin paukuttaessa tauluun +9. Ei bagtagia tällä kertaa, mur!

Käymisen arvoinen paikka, ehdottomasti. Viime kertainen reissu oli vähän turhauttavanpuoleinen taivaisiin lähtevien avausten kanssa, mutta nyt oli eri ääni kellossa - ainoastaa yksi avaus karkasi ylös, ja siinäkin oli jo heti heiton jälkeen selvä, että mistä se johtui. Jotenkin väistin edessä olevaa puuta ja koko asento jäi kieroon. Se mikä tällä kertaa aiheutti päänvaivaa, oli kiekkojen epätasainen irroitus. välillä foret lipsahtelivat ajoissa käsistä ja sitten taas kohta griplockailtiin pari- kolmekymmentä astetta oikealle siitä mistä piti. Välillä taas kaikki osui kohtiilleen, ja napsautin esimerkiksi jonkun vajaan ysikymppisen hysseflipin just siihen suuntaan kuin piti - olis vaan saanut olla metrin korkeampi niin olisi menny korille asti... Ylipäätään tuntui että pikkuhiljaa alkaa taas löytymään voimaa draivista.

Muutenkin suorittaminen tuntui luonnolliselta, eikä... noh, suorittamiselta. Kiekkovalinnat oli selkeät, vaikka väylät olivat "uusia", eikä huonoja valintoja tullut tehtyä. Pari kertaa vaihdoin draiverista midariin vielä tiillä. Ei tullut sellaisia "koska tämä kääntyy oikealle niin heitänpä kämmenellä vaikka väylällä on pituutta puoltoista kertaa miun foren verran" -päätöksiä näkynyt.

Jäipäs teksti lyhyeksi. Noh, huomenna seura on sama kuin tässä tekstissä, suuntana Myllymäki.