Joo-o, kesä alkaa kääntymään lopuilleen, ja nyt vasta muistin, että meillähän on Lappeenrannassa toinenkin täysmittainen rata, Ravikangas Joutsenossa, nimittäin! Viikko sitten, tiistaina, käytiin Heikin kanssa pyörähtämässä tuolla, ja miulle tuli pienoisena yllärinä tuon paikan ahtaus. Aika kultaili muistoja oikein urakalla, kun ykkösen muistin olevan sellainen leppoisahko hyssenpoikanen korin juureen.... en osunu väylään kuin yhdellä kolmesta avauksesta...
No mutta, ei menty vakavalla naamalla, vaan naureskellen rymyttiin pitkin metsiä. Loppujen lopuksi päädyin tekemään kahden heiton parannuksen omaan ennätykseen tuolla (nyt +14, wuhuu!) Heikin paukuttaessa tauluun +9. Ei bagtagia tällä kertaa, mur!
Käymisen arvoinen paikka, ehdottomasti. Viime kertainen reissu oli vähän turhauttavanpuoleinen taivaisiin lähtevien avausten kanssa, mutta nyt oli eri ääni kellossa - ainoastaa yksi avaus karkasi ylös, ja siinäkin oli jo heti heiton jälkeen selvä, että mistä se johtui. Jotenkin väistin edessä olevaa puuta ja koko asento jäi kieroon. Se mikä tällä kertaa aiheutti päänvaivaa, oli kiekkojen epätasainen irroitus. välillä foret lipsahtelivat ajoissa käsistä ja sitten taas kohta griplockailtiin pari- kolmekymmentä astetta oikealle siitä mistä piti. Välillä taas kaikki osui kohtiilleen, ja napsautin esimerkiksi jonkun vajaan ysikymppisen hysseflipin just siihen suuntaan kuin piti - olis vaan saanut olla metrin korkeampi niin olisi menny korille asti... Ylipäätään tuntui että pikkuhiljaa alkaa taas löytymään voimaa draivista.
Muutenkin suorittaminen tuntui luonnolliselta, eikä... noh, suorittamiselta. Kiekkovalinnat oli selkeät, vaikka väylät olivat "uusia", eikä huonoja valintoja tullut tehtyä. Pari kertaa vaihdoin draiverista midariin vielä tiillä. Ei tullut sellaisia "koska tämä kääntyy oikealle niin heitänpä kämmenellä vaikka väylällä on pituutta puoltoista kertaa miun foren verran" -päätöksiä näkynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti