6.8.2015

Tägitaisto!

Loma alkaa pikkuhiljaa olemaan taputeltu ja työt jatkuvat. Töiden alun myötä alkaa myös taas se aika, kun kollegat, etenkin kiekkoja heittävät sellaiset, alkavat palailemaan omilta kesäisiltä riennoiltaan takaisin sorvien ääreen ja säännöllinen kierrosrytmi alkaa toivottavasti taas muotoutumaan. Noh, muotoutuuhan se kun muotoillaan.

Hämeeseen karannut Jasin, opiskeluaikainen kaveri, oli lomiensa tiimoilta käymässä Lappeenrannassa tiistaina. Heikki oli napannut päivemmällä Jasinin kiertämään Karhumäkeä Imatralle, ja miä lyöttäydyin mukaan, kun parivaljakko suuntasi illansuussa Myllymäkeen. After all, olihan siinä mahdollisuus puolustaa bag tagia ja nähdä vanhoja kavereita. Mukaan saatiin myös Niko, joka oli ainakin miun mielestä turhan vaatimaton arvioidessa omaa peliään, heitti meinaan oikein hyvin. Jasinin tuttuja mikäli oikein muistan. 

Kerkesin viitisen minuuttia lämmitellä puttia ennen kuin loppupoppoo eksyi paikalle. Aiempien kierrosten perusteella Jasin oli bagtagikilvassa niskan päällä, mutta luotto omaan peliin oli kova ja Jasinilla jo yksi kierros alla. Alkukierros meni omalla mittapuulla hyvin, pirkku kasilta ja bogit väyliltä 3,4 ja 9. Aikaisemmin hyvät kierrokset ovat viimeistään tyssänneet väylälle 9, mutta melkein hyvästä ja pöpelikköön päätyneestä avauksesta huolimatta otin pitkällä putilla taistelubogin siitäkin. Etuysin jälkeen huimassa +2-tuloksessa ja viisi heittoa Jasinia edellä. Jasinilta lipesi avaus kakkosväylältä lepikon puolelle ja herra raapi triplan korttiin sieltä, muutoin mentiinkin erittäinkin tasatahtia.

Toinen puolikas on aina ollut miulle se vaikeampi. Pirkkuja saa tavallisimmin väyliltä 12 ja 16, mutta muilta sitä lukua tuleekin. 13:n olen joskus pirkuttanut. 10 ja 11 napsin huonoilla avauksilla tai jatkoilla bogeja, mutta 12:n avaus tuotti kierroksen toisen pirkun. 13:n avaus oli jälleen melkein hyvä ja puun kautta puolessavälissä väylää, mutta kova ja paljas greeni lennätti Jokerin skipillä korin alta pitkälle putille, jota en saanut sisään. Vastaavasti 14:llä yritin seiftimpää avausta Midarilla, mutta lipsautin hysseflippiviritelmän vasemmalle ojaan. Jatkoheiton heitin oikealle metsään, mutta muutaman puun kiertämällä sain tästä vain bogin. Vielä jäi par ottamatta. +5 ja 15:n ylämäkeen. Avaus jää matalaksi, mutta periaatteessa korille olisi hyvällä putteridraivilla päässyt. Griplockasin sen kuitenkin nippanappa kallion päälle ja oikealle. Yritin antsalähestymistä korille, mutta liika varovaisuus kostautui, eikä aikaiseen suoristanut ja pitkälle putille jäänyt jatko mennyt. Toinen tuplabogi. 16:lla jäi avaus lyhyeksi, mutta alamäki-kuolonputtipaikoilla haisteltiin pirkkua. Putti alarautaan ja tuloksessa +7 kohti henkisesti ja fyysisesti miulle vaikeimpia viimeisiä väyliä.

Tässä kohtaa mainittakoon, että +9 on miun ennätys tuonne. Laskeskelin, että jos jommankumman pelaa pariin, niin toiselta saa sitten ottaa bogia ja vielä saa ennätystä parannettua. 17:n pelasinkin pariin ja yhtäkkiä mahdollisuudet oli jopa kahden heiton parannukseen - olinhan miä pelannut 18:n pariin ennenkin. Avaus käänsi liikaa yli ja jäi oikealle puihin. Jatkopaikka ojanpientareella ja asento huono. Periaatteessa tästä olisi pitänyt pistää Midarilähäri portille tai jopa korille, mutta lempaisin taivaille. Kiekko jäi parikymmentä metriä portista ilman suoraa linjaa. Ajatus oli pistää loiva hysse portin läpi korille, mutta lipsahtipa liian ajoissa ja aitaan. Bogiputti ei mennyt sisään.

Eli: sulin ja otin viimeiseltä väylältä bogin. Lopputulokseksi jäi omaa ennätystä sivuava +9 ja vaikka pitäisi olla tyytyväinen, niin oikeastaan päälimmäisenä tunteena oli pienoinen pettymys. Jasin lempoi ittensä lopulta tulokseen +14, jos sen triplabogin kakkoselta jättäisi huomiotta niin aika tiukillehan tuo veti. Muttei tarpeeks, hähä! Vitonen jäi siis Lappeenrantaan. Pitää jossain kohtaa syksyä lähteä Jasinin kotikentille huutelemaan.

Heikkiä ei ollut mitään jakoa lähteä haastamaan. Parhaimmillaan olin yhden heiton päässä väylän 8 jälkeen, mutta vielä ei rahkeet riitä. Vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti