Tajusinpa viime viikonlopun korvilla, että edellinen kerta, kun olin kiekkoihin heittomielessä koskenut... oli marraskuussa. Alkupuolella. Tuumasta toimeen - tänä viikonloppuna ehdin käydä kahden kierroksen verran verestelemässä lihaksia. Voitte varmaan uskoa, miltä tulokset näyttivät...
Lauantaina pyörähdettiin koko perheen voimin Imatralla. Testailtiin uutta turvaistuinta ja käytiin kaupoilla. Ennen kotiinlähtöä käytiin Karhumäen radalla. Vaimo nappasi tytön Manducaan (kaipa tuota kantorepuksikin voi sanoa... googlettakaa) ja miä hoitelin heittelypuolen. Viimeksi Karhumäessä olin käynyt juurikin marraskuun alkupuolella, jolloin olin ekaa kertaa paikkaa kiertämässä. Kangasmaastoon rakennettulla radalla on mukavan vaihtelevia väyliä ja ennen kaikkea edes jonkin verran tilaa (heittää harakoille), joten vajaa kahden kuukauden tauko kostautui "vain" kolmen heiton lisäyksenä aiempaan kierrokseen. Tulos oli siis +16. Draivi tuntui olevan heikoissa kantimissa, putteri ei kestänyt käsissä (ei puteissa saati lähestymisissä), mutta midareilla tuntui toimivan jotenkin. Yleiskuvauksena voisi sanoa, että draiveilla kolisteltiin puita mutta lähäripeli piti tuloksen kurissa. Toivottavasti männyt antavat anteeksi.
Tänään lähdin vielä kahden huitteissa kiertämään kotirataani, Lappeenrannan Myllymäkeä. Vastassa oli lauantailta kipeytyneet lihakset, Myllymäki itsessään sekä tieto siitä, että kohta tuloo pimeä. Tässä kohtaa voitaneen mainita, että Myllymäki on kotiratana vähän kaksiteräinen miekka, etenkin miulle. Se koulii peliä ja palkitsee onnistumiset, mutta virheitä se ei paljoa anteeksi anna. Väylät ovat kapeita ja reunukset tiheitä, korkeuserojakin löytyy sekä ylös että alas. Kontrollirata viimeistä piirtoa myöten. Vaatisi siis sitä tarkkuutta.
Otetaanpas se tulos sitten vaikka tähän väliin. Yleensä miä tähtään siihen, että jos +20 tai alle tulee, niin saa olla tyytyväinen, ennätyksen ollessa +18. Nyt tulos on huikea (ei sillein hyvällä tavalla) +34! Huonot draivit kostautuivat ja nyt ei oikein lähäripelikään pitänyt pakettia kasassa. Putit toimi jotenkin paremmin kuin lauantaina, mutta eipä tuolla vieläkään hurrata. Positiivisena asiana voipi mainita sen, että usein korkeaksi ja/tai puuhun mennut draivi pakotti seuraavan heiton kämmenpuolelta, joka ei miusta toiminut yhtään hassummin. Uskalsin tauosta huolimatta heittää kämmeneltä reippaitakin rykäisyjä, eikä voinut kuin nauttia näteistä lennoista.
Kaipa se on painuttava kentälle reenaamaan, jahka kerkeää. Ehkä keskiviikkona.
So, the last time I've been throwing my discs (in course or in field) was in the first half of November. I realized that this weekend and managed to pull two full rounds. One in Karhumäki, Imatra and the other in my "home corse", Myllymäki, Lappenranta. The pause had left its mark - especially my drives and putting (or putter-trows in general) suffered and the results naturally reflected to it.
Karhumäki, which is more forgiving of the two, only gave thee throws extra since my last round totaling the result to +16. Not bad, but it's to be kept in mind that the previous round there was also my first. Oh well, at least my approach shots were mosly good. Left with a smile and sore muscles.
Then to Myllymäki... The course is not forgiving - the fairways are narrow and surrounded by thick (and I mean thick!) undergrowth and numerous trees. This time my putting was better, although putter shots in general felt bad. My drives were all over the place and my approaches didn't work that well either. But on the bright side the bad driving forced me to throw my weaker side, forehand, quite often and it didn't look bad at all. However, the result was whopping +34, which is 16 more than my best and 14 more than what I consider as good result for myself. Oh well, at least I know what to improve. Left with a smile again.
Hopefully I'll manage to sneak to the local football field to practise my drives. Wednesday maybe...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti