11.1.2014

In the Bag

Sainpas itteä niskasta kiinni ja kirjoitettua tuon In the Bag -sivun valmiiksi. Sinne on nyt listattu, ja jatkossa tietenkin sinne päivittyy, kaikki ne kiekot mitä tulee hyppysissä pideltyä. Tällä hetkellä kiekkoja on kaksitoista kappaletta (viimeisin tuli ostettua tätä luonnostellessa), mutta pari niistä on periaatteessa identtisiä ja osa jouluna lahjaksi saatuja. Yhdestä kasvoin ulos, herranjestas! Tai no, bagissa sekin kiekko kulkee vielä, eri roolissa kuin ennen.

Mutta, käydäänpäs välineistö läpi!


Bageina on 15 euroa paikallisessa Intersportissa tarjouksessa maksanut Innova Starter Bag. Myyntitekstien mukaan vetää 8-10 kiekkoa, jonka lisäksi putterille on vielä oma tasku. Toinen bagi on periaatteessa Discraftin vastaava. Sen sain osana joululahjasettiä, mutta kulkee vissiin nimellä Weekend bag. Vetää muistaakseni 6-8 kiekkoa ja putterin. Molemmissa bageissa on (pieni) vetoketjutasku sekä juomapullolle pussi. Innovan bagissa on muuten kankainen väliseinä, joka jakaa laukun kahtia, Discraftin bagissa tätä ei ole (bagi nyt on muutenkin hitusen  pienempi).

Sitten tuo pyyhe... Se on ihan Luhdan käsipyyhe! Imee vettä ja on kivan kokoinen.Ei liian karkea, ei liian ohut, ja sopivan kokoinen. Jotain värjäymää siinä on, ei tosin vaikuta mihinkään. Mukana kulkee myös pari permanenttitussia, jos iloisen pyyhkeellä hinkkaamisen seurauksena sattuisi nimi ja/tai puhelinnumero kiekon pohjasta häviämään. Ovat sininen ja punainen, joista punaista käytän kaikkiin paitsi punaisiin kiekkoihin.

Sitten nuo pelin kannalta tärkeimmät, eli kiekot. Käyn kiekot kuvien jälkeen läpi kronologisesti. Tässä siis driverit...

...ja tässä midarit ja putterit



Tuo sininen Discmanian MD2 Fiend on miun ihka ensimmäinen kiekko. Sain sen miut lajin pariin esitelleeltä kaverilta viime syksynä, kun ei kuulemma oikein tykännyt heittää sitä. Ittehän tykkäsin. Laajensin melko nopeasti kiekkovalikoimaa Discmanian kolmen D-linen kiekon setillä. Siinä tuli siis tuo P1 Maniac, toinen MD2 sekä tuo keltainen FD Jackal. Näillä päästiin mukavasti pelin pariin ja opettelemaan lajia, mutta vakaammiksi drivereiksi ostin työkaverilta nuo Innovan kiekot, TeeBirdin ja Bansheen, Champion-muovilla molemmat. Setti jonkin aikaa hyvä sellaisenaan - FD:llä heitin suorat avaukset, TeeBirdia tai Bansheeta tuli käytettyä, kun tarvittiin varmaa fadea. Myös kovemmissa kämmenheitoissa TeeBird toimi hyvin. MD2:t olivat mukavan manipuloitavia, suoria midareita ja puttaus toimi tuolla P1:llä. Mutta sitten tapahtui ilmeisesti kehitystä, eikä tuo Jackal tahtonut enää olla suora. Joko ittellä kehittyi käsi, kiekko kului (hiton Ykslammi, se syö noita kiekkoja!) tai molempia, mutta FD:stä tuli kertaheitolla fadeton oikealle menevä kiekko. Tilasin sen ja toistaiseksi vielä suoriin avauksiin liian vakaan TeeBirdin väliin 175-grammaisen S-linen Jackalin. Sen mitä olen tuota ehtinyt heittää, niin toimii täydellisesti. Ja sen pitäisi kestää vähän enemmin!

Tässä olikin setti jouluun asti. Jouluna vaimo antoi lahjaksi tuon Westsiden BT-muovisen Tuonelan Lautturin. Tätä pääsin paiskomaan Karhumäessä sekä pari heittoa kentällä. Selkeästi nopeampi kiekko kuin nuo aiemmat ja todella vakaa. Tällä hetkellä toimii heittoihin, joiden pitää mennä pitkälle ja vasemmalle. Saa nähdä, miten tuo lähtee kulumaan ja kuinka paljon suoristuu. Innolla odotan, että tätä pääsee heitelemään lisää.

Vanhemmat olivat hommanneet lahjaksi nuo kolme Discraftin kolme Pro-D -muovista kiekkoa - Magnet, Buzzz ja XL. Nämä ovat painoiltaan siellä 164-168 -grammaisia. Aiemmassa tekstissä kerroinkin, miten nuo Buzzz ja XL lensivät, mutta kerrattakoon vielä, että XL asettuu miulla noiden Jackalien väliin, mutta hyvin lähelle S-linea. Buzzz sai taas miut muistamaan, millaisia nuo MD2:t olivat uutena... (hiton Ykslammi taas!). Magnetista en taas oikein osaa sanoa mitään, istuu käteen samoin kuin tuo Maniac, ja molemmat tuntuvat aavistuksen liian korkearimmisiltä. Voi kyllä olla ihan tuon tauonkin syytä, tiedä häntä. Pitää treenata tuota puttausta ja putterilla heittämistä vielä.

Lähdettiin tänään koko perheen voimin Lappeenrannan keskustaan kaupoille. Pyörähdin keskustan Intersportissa kuikuilemassa, josko heillä olisi vielä kiekot liikkeessä myynnissä. Jos tuuri kävisi, siellä voisi olla tuolla aiemmin kaipailemani kestävämuovinen suora midari (myyvät siis Innovaa ja Discmaniaa, eli MD2:sta tai Makoa haetaan). Noh. Niin... jaah, ostin sitte S-linen PD:n... Pitäisi olla saman oloinen kuin tuo Lautturi on uutena, mutta mikäli yhtään osaa aavistaa, niin se saattaa suoristua tuosta aika sähäkästi. Tuo PD on muuten jännän värinen. Ensiksi katoin, että valkoinen. Otin toisen valkoisen kiekon viereen ja tuo onkin haaleen vaaleenpunanen. Joku vaihtovärinen vissiin. Hieno joka tapauksessa.

Pitkä teksti tuli. Onneksi kuvien kanssa oli apuri paikalla!



My In the Bag -page is ready, but here I'll present my equipment and discs. So far I have two small bags - One is from Innova (8-10 discs) and the other from Discraft (6-8). Mainly I use the Innova one, because at least for now I can carry all my discs in it. The towel is just a regular towel meant to dry one's hands with, nothing special there. Also, some permanent markers are always inmy bag, just in case I wipe my markings off of the discs during a course.

And then the discs. I started with the blue MD2, which my friend didn't like and he decided to giveit to me. Afterwards Ibought a Discmania set containing P1, MD2 and FD, all in D-line. Ialso bought few discs to fulfill the need for more stable drivers - Champion TeeBird and Banshee from Innova.

Later Inoticed that either my throwing was improved, the FD got worn out, or both. FD started to turn right without any fade. The TeeBird didn't quite fulfill the role of straight driver, so I bought S-line version of the FD, this time in 175 grams. All good stuff.

For christmas my wife got me Westside Boatman in BT plastic. Faster than my previous drivers, also waaaay more stable. I'm exited to see howthis one wears out! Also, my parents gave me the Discraft Pro-D set of Magnet, Buzzz and XL. The XL isbit more understable than S-line FD and a bit faster too. The Magnet I really don't have an opinion on, my putting and putter-throws are kind of work-in-progress at the moment. But the Buzzz... it remindes me of the MD2s when they were new...! So straight!

Today I was searching my local Intersport for S-line MD2s or Star Makos... But... ehmmm... bought a S-line PD... It should be like the un-worn Boatman. Let's see...!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti