30.1.2015

Karvakorvat seikkailee

Viime kesänä yritin kaverin kanssa lähteä viikonlopun mittaiselle fribailureissulle. Ajatus jäi pitkälti juurikin ajatukseksi, eikä talvella suunniteltujen perusraamien jälkeen saatu mitään varsinaisesti kasaan, ja keväämmällä kaverille sattunut haveri löi sitten koko suunnitelman jäihin.

Rupesin tässä tovi sitten kopistelemaan vuoden takaisia pölyjä idean päältä ja sain tänä vuonna rikoskumppaniksi serkkuni Teron, jonka kanssa yhyttelimme taannoin uudestaan, osittain juuri frisbeegolfin kautta. Viime kesänä Tero käväisi Lappeenrannassa ja kävimme kaksistaan nakkelemassa ratadueton Imatran Karhumäellä ja Myllymäessä Lappeenrannassa. Onnistuin kotikenttäedulla ja Teron urheilukisoista palautumisen ansiosta pitämään lukemat lopunviimein omassa päässä mutta miusta tuntuu, että saatan jatkossa olla helisemässä...


No mutta anyhow, Facebookissa ruvettiin juonimaan settiä kasaan. Suunnitelmat ovat hyvin alustavia, mutta niiden kehittymistä voi reaaliajassa seurata vaikkapa täältä kartalta. Keltaiset merkit ovat perjantaina kierrettäviä ratoja, vihreät lauantaina käytäviä ja mustat keskustelussa vielä mukana olevia vaihtoehtoja. Punaiset kuvaavat lähtöpaikkaa ja majoittumista. Varsinainen viikonloppu tullee olemaan jossain kesäkuun lopulla, päiviä ei ole lyöty kiinni. Ajatus on seuraavanlainen:
  • Lähtö perjantaiaamuna. Miä lähden vaimon, tytön ja koirien kanssa kohti Kouvolaa Lappeenrannasta, Tero yllättää betoni-ihmeen etelästä. Tapaamme kauppakeskus veturin pihamaalla kello XX tasan. Miä roudaan kilkkeeni sekä huolella valmistellun kansion täynnä ratakarttoja ja kebab-ravintoloiden ruokalistoja Teron kiesiin. Vaimo ja tyttö jatkavat koirien kanssa suoraan kohti Drop Zonea (anoppilaa) ja myö poijjaat painutaan Lahteen
  • Heittely alkaa Mukkulasta, jonka jälkeen siirrytään näillä näkymin Orimattilaan ja edelleen Riihimäelle (Mäntsälä hyvinkin matkan varrella, saas nährä). Päivän viimeinen etappi on Ykslammi Ryttylässä.
  • Majoittuminen Drop Zonella, joka on teknisistä syistä siirretty Ryttylän aseman päälle. Miulla on niin kiva anoppi että pidän olinpaikan mieluiten itselläni.
  • Aamusta lähtö kohti Karkkilaa. Sieltä Tuusulaan ja Keravalle, ja päivän kruunaa Hyvinkään duo. Paluu Drop Zonelle yöksi.
  • Sunnuntaiaamuna koskee. Miä lähden vaimon, tytön ja koirien kanssa Lappeenrantaa kohti ja Tero omia reittejään kohti kotia. Yliannostuksen takia fribasta ei puhuta kolmeen viikkoon ja laukku on hyllyllä. Miä olen saikulla.
Nyt vaan sormet ristiin että saadaan suunnitelma kokonaisuudessaan kasaan ja reissu järjestettyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti