Melkein kerkesi näyttää siltä, että tästä talvesta on kehkeytymässä samanlainen lumeton ihanuus kuin edellisestä, mutta taisipa tästä ihan aikuisten talvi pärähtää. Radoilla ei siis täällä Lappeenrannan suunnalla ole oikein päässyt pyörimään, lauantaina vaihtoi lämpötilat taas pakkaselle ja päivän mittaan maahan satoi parisenkymmentä senttiä höttöä lunta.
Mutta eipä siinä, kuumotus heittämään kasvaa koko ajan ja sellainen lapsuuden joulu -tyyppinen odotus on kevään suhteen aistittavissa. Tässä alkuvuodesta meinasin tehdä niinkin hurjan tempun kuin seuraan liittyminen. Päämääränä tällä on kannattaa lajitoimintaa ja enemmän omaa napaa tuijottaen toimia porkkanana käydä viikkokisoissa oppimassa ja kehittymässä. Ja porukkaan kuuluminen on muutenkin hienoa.
Miun lähipiiri on ollut kohtalaisen yksimielinen siitä, että esimerkiksi joululahjaksi miulle on turha ostaa mitään fribailuun liittyvää; miä itse tiedän kuitenkin mitä miä tarvin ja sokkona ostaminen valmistajien, muottien, muovien ja painojen saati sitten runien sun muun kanssa on aika villiä. Jouluna kuitenkin siskoni pääsi tekemään melkoisen fribayllärin, kun paketista löytyi Paul McBethin signeeraamat G-star Orc ja mini. Herra siis ennen Järvan viimevuotisia European Open -kisoja reissasi Suomessa esiintymässä erinäisissa urheilukaupoissa ja sisko oli hänet onnistunut bongaamaan.
Siinä on sellaiset pari kiekkoa, joita ei tule heitettyä.
Frisbeen hypistelyt ovat jääneet vähän hangen alle, mitä nyt putterit pestiin likan kanssa ja niitä on heitelty tässä olohuoneessa. Niin kauan kuin ulkona näyttää tältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti