21.1.2015

Numeroita siellä, numeroita täällä

Uusi vuosi toi tosiaan uusia kujeita. Kun pihalla on yhdeksän ja puoli metriä lunta siellä missä aura on käynyt ja muualla sitten vähän enemmän, tulee tehtyä kesän odottelun ohessa kaikenlaista fribaan liittyvää.


Sain viimein liityttyä seuraankin - Willimiehen Disc Golfiin , ja vaikka en jäsenkorttia ole vielä ehtinyt viikonlopun kiireiden takia hakemaan, on silti ensimmäinen tavoite kuluvalle vuodelle saavutettu. Viikkokisoihin seuran jäsenet pääsevät osallistumaan ilmaiseksi, joten kynnys lähteä viikkokisoihinkin lienee huomattavasti pienempi. Eihän tämä sinällään iso juttu ole, mutta onhan se mukavaa nähdä itsensä jäsennumeron muodossa. Essi kirjoitteli taannoin blogissaan Aitattaren käsistä siitä, miten PDGA-jäsenyyden mukanaan tuoma jäsennumero näyttelee rooliaan. Noh, vähän sama juttu täällä, tosin pienemmässä mittakaavassa. Ehkä joskus tulee se PDGA-jäsenyys hommattua...ehkä?


Sitten vähän toisenlaisia numeroita! Työpaikalle oli ilmestynyt 3d-tulostin tässä jokin aika sitten ja meidän työporukan (ja entisten opiskelukavereiden) muodostaman fribapoppoon pari jäsentä päätti toteuttaa meille oman bagtag-challengen.

https://scontent-b.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/10363879_849217091787734_5438594264552932832_n.jpg?oh=358d153a2683e988f87b2227f7fc2e8f&oe=556758AB

Jokaiselle porukan jäsenelle jaetaan siis tällainen kerrassaan upea 3d-tulostettu muovinen numerolätkä, jonka asianomainen kiinnittää omaan fribalaukkuunsa. Kun lähdetään puttailemaan, kierrokselle tai muuten kiekkojen kanssa rellestämään, voi isomman numeron haltija haastaa pienemmän numeron haltijan kisaan. Kisan voittaja kävelee kotiin pienempi numero laukussaan. Tasapelissä tagit eivät vaihdu. Se kenellä on numero 1, pääsee sitten paukuttamaan henkseleitään muiden kateellisina katsellessa. Yksinkertaista ja hauskaa, saadaan kierroksiin vähän panosta ja kilpailuhenkeä mukaan.


Olkoonkin, että ryhmän kuopuksena ja lajiin myöhäisherännäisenä miä olen ravintoketjussa vielä siellä loppupäässä, pari ihan rehellistä haastettavaa miulla löytyy, muita varten pitää suunnitella vaikka kierroksia Sammonlahden fribaradalle, josta miulla on suhteessa hyviä tuloksia... Mutta mutta, toistaiseksi siis mennään numerona 3 eteenpäin. Häilyvä tavoite kesälle on olla ei-viimeinen, mielellään 5 tai parempi.


Hetkeen ei varmaan vielä haasteita heitellä. Ulkona oli tänään työmatkalla rapsakka 19 pakkasta ja pakkasella tullaan todennäköisesti pysymään vielä jonkin aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti