Sääennusteet näyttävät kieltämättä hyvältä täällä Etelä-Karjalassa. Tällä viikolla tarjolla on plussakeliä sattumanvaraisilla yöpakkasilla, auringonpilkahduksilla ja napakalla tuulella höystettynä. Luulisi lumien vähemmästäin lähtevän. Täytyy kyllä ihan rehellisesti sanoa, että koskaan aiemmin ei ole tullut säätä seurattua tällaisella tarkkuudella.
Männä lauantaina miulla olisi ollut mahdollisuus käydä kokeilemassa Mukkulan rataa Lahdessa ensimmäistä kertaa, mutta jätin kuitenkin kiekot kotiin. Hyvä niin - sain nimittäin pitsaa ja keli oli niin märkä että kuivana ei radalta olisi selvinnyt mitenkään. (Jälkeenpäin sain selville myös, että rata on talven kiinni, eli hyvä etten mennyt) Pyörähdin kauppakeskus Valon Budget Sport -myymälässä (on fgr.fi -sivuston mukaan siis erikoistunut myös frisbeegolfiin) katsomassa ja hiplaamassa, ja täytyy sanoa, että tällä kertaa ns. off-season -tarjonta yllätti. Kiekkoa oli sen verran paljon hyllyssä, että meni jokunen tovi kelailla läpi; josko siellä jotain kivaa olisi ollut. Tiedetään, tiedetään, lupailin aiemmin etten enää tälle kaudelle ostaisi, mutta... Ei miulla mitään erityistä mielessä ollut, kuhan kattelin.
Kova hinkuhan sitä olisi radalle ja kentälle. Herra J. kertoi tuossa aamusella käyneensä jalkapallokentällä tässä joku päivä heittelemässä, pitänee tehdä sama temppu tällä viikolla.
So, the weather forecasts imply that the spring is coming, the temperature is climbing to plus-figures during the daytime, sun may even shine plus there'll be some nice winds. Bye bye snow! Drooled over some discs while visiting Lahti last Saturday, didn't buy anything though... Gotta go to football field as soon as the snow goes away to throw the existing ones first.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti