18.6.2015

Ylikuntoa Tuplabogey Tourille

Eilisissä viikkokisoissa oli sanalla sanoen vaihteleva sää. Kelihän oli koko päivän ollut sekuli, taivas täynnä pilveä ja välillä sataa tahi paistaa. Tuuli sentään oli pysynyt aisoissa. Kisoihin ajaessa paistoi autinko, yhden väylän jälkeen tuli rakeita ja vettä ja kolme viimeistä väylää mentiin myrskylukemissa ja vesisateessa vain jotta palkintojenjaossa päästiin nauttimaan aurinkosta.

Ai niin, ja tein oman ennätyksen Myllymäkeen. Woohoo!

Kolmenkymmenen kisaajan koitos alkoi omalta osaltani Harrin ja Juuson kanssa kolmosväylältä. Keskinäinen kannustus ja tsemppi oli kova koko kierroksen ajan ja mukavaa oli. Avaukset tuntuivat lipsahtelevan antsan puolelle lähes joka kerralla, mutta jotenkin kiekot löysivät tiensä väylälle.

3. Avaus Laserilla oikealle pusikkoon puolenvälin tuntumaan. Jatko Spartalla alle. (0)
4. Spartalla antsayritys kopsahtaa ekaan puuhun vasemmalla. Vielä tiukempi antsalinja Jokerilla osuu viimeiseen puuhun ennen koria ja päätyy mäen alle. Neppi alle, eikun puuhun. Toinen neppi alle ja tuplabogey. (+2)
5. Kerrankin sain Laserin kestämään kämmeneltä aisoissa. Tiukka S-linja ja muikea skippi about viiteen metriin. Yläpantaa varoin putissa ja alarautaan osui... (+2)
6. Basic Laseri lähtee liian ahnaasti sisäkurviin. Antsapelastus Jokerilla lähtee korkeana ja liian pienellä kulmalla ja jää vasemmalle kallion alle. Lähäri sieltä jää liian pitkälle putille joten tuplabogey (+4)
7. Nätti ja matala avau Basic Spartalla menee vähän oikealle ja pitkäksi. Putti ei uppoa (+4)
8. Avaus Ultrium Spartalla lähtee pieneen antsaan ja ottaa hentoisen puupusun jatkaen matkaa. Kiekko putoaa toisen puun oksien kautta pitkähkölle jyrkänteenvastaiselle putille. Uppoaa. (+3)
9. Avaus Basic Spartalla pienessä antsassa oikealle puuhun ja kimmokkeella vasemmalle. Jokerilla neppiä väylään. Suora jatko Ultrium Spartalla mutta taas lähtee antsassa. Askelputti korille ja tupla korttiin. (+5)
10. Avaus lipsahtaa liian aikaisessa ja hipaisee vasemman laidan puita. Onneksi päätyy väylälle. Lähäri alle ja par (+5)


11. Kenttämestarin erikoinen Laserilla. Antsassa oikealle puiden sekaan, mistä kuusenoksat sylkäisevät takaisin väylälle. Lähäri feidaa vähän turhan paljon mutta pitkä putti sisään. (+5)
12. Matalaa hysseä Jokerilla oikeata laitaa. Linja on liian leveä ja kiekko tipahtaa puuosumasta 10m korista. Neppi alle meinaa rollata alas asti mutta istahtaa jyrkänteen reunalle. Par (+5)
13. Taas lähtee antsassa. Premium Midari lähtee sellaiselle "lälläspöö, etpä enää minuu näe" -linjalla isossa antsassa kohti väylää neljätoista. "FOOOOOOR!" ja kiekon etisntään. Midari oli nähtävästi
jaksanut tapella antsasta pois ja löytyi korin tasalta 13:n ja 14:n väliseltä polulta. Lähäri jää vajaaksi, ja pitkä putti paukahtaa korin kattoon. Bogey (+6).
14. Taas lähtee pienessä antsassa. Basic Midari jää kuitenkin väylälle edettyään ehkä 15 metriä. Jatko lähtee suoraan ja matalana, puolessavälissä jo! Titanilla fore joulureiteillä korille, ja putti vaivoin sisään. Huhhei! (+7)
15. Avaus Laserilla pienessä hyssessä vasemmalle puihin ja rollit neljäsosaan ylämäestä oikealle puolelle. Spartalla iso antsa kallion päälle. Neppi alle ja bogey (+8)
16. Ultrium Sparta suoraan kohti koria ja feidi korin tasalle vasemmalle kiviin. Haaraputti sisään. (+7)
17. Avaus vaihteeksi antsassa oikealle ja puiden sekaan. Korinlevyistä reittiä haetaan jokerilla, mutta puuhun osuu - onneksi viimeiseen. Neppi korille ja bogey (+8)
18. Tuuli alkaa nousta kovaksi. Matala avaus Ultrium Laserilla on liian matala ja painuu dropparin tasalla ojaan. Kuraojasta Premium Midari korin alle "just niikö suunniteltiin" ja par. (+8)
1. Oikealte vasemmalle julmettuun tuuleen hysselinjan sijasta Titania flättinä. Kiekko jaksaa mäen päälle. Neppi alle ja putti sisään. (+8)
2. Älyttömään vastaiseen Titan niin matalana kuin lähtee. Tuuli lyö kiekon maahan 15 metrin kohdalla, mutta skippi tulee ja sekin meinaa kääntää yli. Kiekko jaksaa ässä-skippailla ekan puukujan risteykseen asti. Jatko loivassa hyssessä Spartalla. Siitä Jokerilla yritys forella jää matalaksi. Uusi yritys jaksaa korille asti ja bogeyputti sisään (+9)


Lopputulos siis +9 ja ensimmäistä kertaa Myllymäki yksinumeroisille plussalukemille. En sen kummemmin lasksekellut tulosta kierroksen aikana, mutta sellainen kutina oli että kauden kärkitulosta +13 hätyytellään kyllä. Yllätys viimeisen väylän jälkeen oli melkoinen.

 WDG:n bagtagikisassa tuli +4 -tuloksen heittäneeltä Juusolta selkään, joten tagit menivät vaihtoon. Nykyinen numero 29.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti