Ratabongausta Lauritsalassa, Lappeenrannan neljäs rata

Lauritsalan asukasyhdistys oli rakentanut Lauritsalan uimahallin lähimetsään seitsemänväyläisen  radan. Avajaiset olivat lauantaina ja lauantai-iltana käytiin se perheen voimin bongaamassa. Rata on siis Lappeenrannan neljäs. Jälkiviisaana olisi voinut toivoa, että radan suunnittelijat olisivat näitä kolmea edeltävää käyneet ajatuksen kanssa vilkaisemassa.

Rata on lyhyt kaikilla mittapuilla. Väyliä on seitsemän ja niiden keskipituus on reippaasti alle 50 metriä. Ensi alkuun luulisi, että rata on tarkoitettu lajiin tutustuville paikaksi kokeilla ja nauttia. Ei millään muotoa huono asia, kaikentasoisille pelaajille on oltava pelimahdollisuuksia. Väylien toteutus oli kuitenkin paikkapaikoin kovin ontuvaa. Ensimmäisellä väylällä keskellä oikealle loivasti kaartavaa väylää tökötti jokin ihmeellinen betonimälli, josta sojotti kaksi metalliputkea valmiina haukkaamaan kiekosta aimo palasen jos ekalla mielii korin alle heittää. Ei hyvä. Kakkosväylää voisi luonnehtia oikeakätisen kämmenen s-nepiksi. Vähän pusikkoa, mutta huomattavasti mukavampi kuin tuo ensimmäinen. Kolmas väylä tutustuttaa korkeuseroihin ja kääntää jälleen hieman oikealle, keskellä väylää pari isoa mäntyä. Ja laidalla lisäksi jonkinlainen työmaatraktorin kauha ja tarpeistoa, josta mieleen tulee lähinnä teknisen toimen varikko. Ei ihan väylän vieressä mutta vaaravyöhykkeellä.

Neljäs väylä on lyhyt suora. Koria suojaa koria puolisen metriä korkeampi kanaverkkoaita koko väylän leveydeltä. Tekis taas höpöä kiekolle, jos hyssepommi jääkin matalaksi. Niinkuin jäi. ekaa kertaa lähestyin turboputilla. Viides oli muuten käytännössä avoin pururataa pitkin neppaisu, mutta kori oli reunustalepikon syvennyksessä. Tämä oli jälkeenpäin ajateltuna radan älykkäin väylä. Kuudes heitettiin loivasti vasemmalle (piiloon kaartavaa) pururataa pitkin korin sijaitessa taas vasemmalla syvennyksessä. Raivaamattomassa syvennöksessä. Muutama metri siellä raivaamattomassa syvennöksessä. Tässä haisi ensi alkuun myös riski kajauttaa pururadalla liikkuvaa kupoliin kiekolla.

7.

Ja sitten viimeinen väylä. Oikealle koko matkalta taittava sokkona polkua pitkin heitettävä väylä. Kori on tällä kertaa siinä polun laidassa, mutta "väylä" on sellainen punkit tuloo ja helmat paukkuu -ahdas pusikoitunut polun muisto, johon ei oikeastaan muuta kuin oikeakätisen sormiupsia osannut tarjota. Ja toivoa että se lätty vielä löytyy...

No niin, kuulostipas aika paljon Klamilan kalasatamalta - väylät ovat lyhyitä mutta täälläkin kaivattaisiin raivaussahaa.  Ja sivuleikkureita. Ja... emmiä tiedä, kuorma-autoa? Pienellä vaivannäöllä tästä olisi saatu oikein mukava tutustumispaketti frisbeegolfin pariin; lyhyitä ja helppoja väyliä, onnistumisen tunteita, naurua. Nyt aloittelija tuumannee että onpas pöljä laji ja enemmän pelannut ratabongari että ei kyllä tätä tarvitse uudestaan pelata. Pari väylää sinällään ok, mutta eipä täällä tule kerättyä kuin plussaa korttiin. Kuvainnollisesti että tuloksellisesti.

Miten niin, kysyy lukija, Väyläthän ovat lyhyitä, varmasti tuon pelaa pakkaselle, oli pusikkoa tai ei?

Radan par on (muistaakseni) 13. Yksi väylä on par 3. Ne, jotka eivät jaksa laskea: siellä on muunmuassa kaksi par 1 -väylää.

Suora pirkkuväy... hmm, eipä ollukkaan.

Lauritsalan asukasyhdistys on tehnyt eittämättä paljon työtä radan eteen ja työ ei varmastikaan lopu tähän. Korit olivat toimivia ja muutenkin tekemisessä oli ollut ajatusta mukana. Väyläopasteet löytyivät asianmukaisesti, samoin ratakartta - plussaa niistä. Jatkossa toivoisin radasta vastaavan miettimään, mitä paikalta haetaan. Jos radasta tehdään vasta-alkajille lajiin tutustumiseen tarkoitettu paikka, tulisi radan olla selkeä ja helposti lähestyttävä. Frisbeegolfissa ei pitäisi joutua väistelemään betoni-rautaromua eikä kanaverkkoaitoja. Tehkää väylille tilaa tupeltaa ja raivatkaa korit pois pusikon keskeltä. Kyllä siitä hyvä tulee.

Ja vaikka par-luku on vain toissijainen juttu: ensimmäisellä heitolla koriin heittäminen ei ole millään muotoa ihannetulos. Se on sattuma.