Lueskelin tuossa talvella Willimiehen Disc Golf:n kotisivuilta, että Sammonlahteen rakennetaan kevään aikana uusi, 9-väyläinen rata metsikköön Sammonlahden koulun liepeille. Radasta tulisi koulun käyttöönkin soveltuva, noin 40min kierrokselta oleva "neppailurata". 3. päivä toukokuuta järjestettiin sitten rakennustalkoot, joihin en Lahden reissun takia ehtinyt. Joskin illalla kävin tytön kanssa hiukan kurkistelemassa. Seuraavana päivänä kävin kävelemässä radan läpi paikalle sattuneen heittäjän kanssa. Kaikki korit oli asennettu ja tiipaikat merkattu opastekyltin pohjalla ja tiin etureunaa merkkaavalla lankunpätkällä.
Rata ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin "neppailurata" kuin alunalkaen oletin. Raivausta oli tehty juuri ja juuri riittävästi, joten tarkkuutta tuolla vaaditaan. Rata muodostaneekin hyvän parivaljakon viereisen jalkapallokentän kanssa - kentällä voi hieroa pitkien heittojen tekniikkaa ja radalla tarkkoja lähestymisiä ja lyhyitä avauksia. Radat vaihtelevat pituuksiltaan 42 metristä aina 75:een, minkä lisäksi metsän rinnemäisyys on hyödynnettu 2. ja 3.:lla väylällä joista
ensimmäinen heitetään loivaan ylämäkeen ja toinen mäen päältä alaspäin. Draiverien heittäminen on ilmeisesti metsän läpi kulkevien polkujen sekä radan pienen koon takia kielletty, eli midareita ja puttereita saa siis pidemmillä väylilä vähän rykäistäkin. Ei huono, ei yhtään huono.
8. väylän tii |
Ratahan piti sitten käydä hetimiten testaamassa. Tiistaina iltasella sattui semmoinen rako, että ehdin kiertämään radan kaikessa rauhassa. Aiempien kieretlyjen perusteella asetin riman varovaisesti par-tulokseen - siihen oli mahdollisuudet, jos vain jaksaisi keskittyä.
1. väylä |
Kierros lähti mukavasti käyntiin, kun ensimmäisellä väylällä C-P1 napsahti korin alle ja kauden ensimmäinen birdie oli tosiasia. Siitä eteenpäin väylän ahtaus pääsi verottamaan, ja bogeyt jouduin rustaamaan korttiin väyliltä 2, 5, 7 ja 9. Suurin yksittäinen syy (avaushajonnan lisäksi) huonohkoon suoritukseen löytyy kämmenheitossa midareilla ja puttereilla. Noh, tuossahan sitä on väyliä treenata!
2. väylä |
My upshot practise has grown to the next level, as the Sammonlahti disc golf course was built a week ago. On Tuesday I had a chanse to go test it through, and oh boy, how my expectations were wrong! I thought that this could be nice casual practise place also suitable for throwing with friends with little experience with the sport, but this course is by no means easy! Tight holes to the right and to the left, uphill and downhill. Initally I estimated that par could be achievable result, but eventually I had +3 written on my card.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti