25.2.2014

Kausi alkaa, ollaankos sitä valmiina?

Sääennusteet näyttävät kieltämättä hyvältä täällä Etelä-Karjalassa. Tällä viikolla tarjolla on  plussakeliä sattumanvaraisilla yöpakkasilla, auringonpilkahduksilla ja napakalla tuulella höystettynä. Luulisi lumien vähemmästäin lähtevän. Täytyy kyllä ihan rehellisesti sanoa, että koskaan aiemmin ei ole tullut säätä seurattua tällaisella tarkkuudella.

Männä lauantaina miulla olisi ollut mahdollisuus käydä kokeilemassa Mukkulan rataa Lahdessa ensimmäistä kertaa, mutta jätin kuitenkin kiekot kotiin. Hyvä niin - sain nimittäin pitsaa ja keli oli niin märkä että kuivana ei radalta olisi selvinnyt mitenkään. (Jälkeenpäin sain selville myös, että rata on talven kiinni, eli hyvä etten mennyt) Pyörähdin kauppakeskus Valon Budget Sport -myymälässä (on fgr.fi -sivuston mukaan siis erikoistunut myös frisbeegolfiin) katsomassa ja hiplaamassa, ja täytyy sanoa, että tällä kertaa ns. off-season -tarjonta yllätti. Kiekkoa oli sen verran paljon hyllyssä, että meni jokunen tovi kelailla läpi; josko siellä jotain kivaa olisi ollut. Tiedetään, tiedetään, lupailin aiemmin etten enää tälle kaudelle ostaisi, mutta... Ei miulla mitään erityistä mielessä ollut, kuhan kattelin.

Kova hinkuhan sitä olisi radalle ja kentälle. Herra J. kertoi tuossa aamusella käyneensä jalkapallokentällä tässä joku päivä heittelemässä, pitänee tehdä sama temppu tällä viikolla.

So, the weather forecasts imply that the spring is coming, the temperature is climbing to plus-figures during the daytime, sun may even shine plus there'll be some nice winds. Bye bye snow! Drooled over some discs while visiting Lahti last Saturday, didn't buy anything though... Gotta go to football field as soon as the snow goes away to throw the existing ones first.

 

21.2.2014

Tavoitteita kesälle 2014

Tulossa on siis miun ensimmäinen kokonainen kesä frisbeegolfin parissa. Viime syksy oli pitkä, joten paljon ehti tapahtua sitten elokuun, mutta onhan se jännä lähteä tutkimaan, miten kesän aikana riittää mahdollisuuskia pelata ja miten paljon kehitystä on luvassa. Tässä kohden (lämmintä luvassa) voisi olla hyvä hetki kirjoitella ylös omia tavoitteita tulevalle kesälle.

  1. Peruspeli kasaan
    • Avaukset varmemmiksi - haulikkoefektiä on paljon näkyvissä
    • Kämmenheittoa lisää -  viime syksyn treeni loi hyvää pohjaa heikommalle heittopuolelle
    • Puttipeli varmaksi - treeniä ja nupin pitämistä kylmänä
  2. Lappeenrannan Myllymäessä +10 -tulos - nykyinen ennätys +18
    • Tämä on hyvinkin saavutettavissa; ks. kohta 1.
  3. Ekat viikkokisat
    • Uusia kokemuksia lajin parissa
  4. Kenttätreeniä ja kierroksia
    • Rutiinia lajiin 
    • 100m raja rikki

So, as the first "full" season in disc golf is about to start, it'll be a good idea to list some of my goals for the upcoming summer.

  1. Basic game - improvement is needed in driving, putting and forehand
  2. Personal best of +10 in Myllymäki, Lappeenranta. Current best +18
  3. Attending to first weekly competition 
  4. 100m distance in field practise 

14.2.2014

Kiekot on, nyt pittäis heittämään vielä opetella


Powergripin ja Postin pojat ja tytöt olivatkin nopeita. Maanantaina laitoin tilauksen vetämään jossain puolenpäivän korvilla. Kymmenen minuutin päästä paukahti sähköposti laatikkoon, missä sanottiin että matkalla ovat. Seuraavana päivänä viiden jälkeen kävin hakemassa paketin iltakävelyllä lähikaupan Smartpost-automaatista. Eipä tuo kai paljoa nopeammaksi voi enää mennä.

Jaa mitäkö tilasin?

Eihän tuo tilaus iso ole, kolme kiekkoa, mutta nuo täydentävät miun bagin sisällön sellaiseksi, että pitäis ainakin ensi kesä pärjätä - mielellään seuraavakin. Kaikki kiekotovat Discmanialta ja vasemmalta yläreunan kautta oikealle D-line P1, C-line P1 ja C-line MD2 (flat). D-P1 on lähinnä sitä varten, että jos ja kun tuo nykyinen D-P1 kuluu pahki treenatessa ja pelatessa niin seuraava löytyy jo valmiina käyttöön. Ja onhan tuosta hyötyä puttitreeneissä ja kentällä heitellessäkin. C-P1 tulee tästä eteenpäin toimittamaan miun heittoputterin virkaa. Tykkään P1:n suoruudesta ja C-linen kiekot kestävät osumaa ja paljon. C-MD2:n muovivalinta tehtiin myös kestävyyden kantilta. Ja jos nyt ihan esteettisiä näkökulmia mietitään niin onhan tuo C-line uskomattoman nätti muovi.

Tuo MD2 on muuten miun mielestä loistava kiekko. Istuu käteen ja tekee mitä käsketään. Se oli eka kiekko minkä omistin ja muita midareita ei ole tarvinnut miettiä (mitä nyt se Pro-D Buzzz mikä tuli joululahjaksi... ) tai kokeilla.
Mutta niin, nyt olisi kaikki olennainen laukkuun ostettu. Vaimolle sanoin, että tarpeelliset on tässä ja että jatkossa kiekko-ostokisia saa ja pitää kyseenalaistaa.


Ai niin! Luulisi muuten, että kolmen kiekon kuvaaminen sohvapöydällä on helppo juttu...



Ok, now my bag should be complete! Ordered three discs online on Monday and got them already on Tuesday evening! Big thanks to boys and girls working in both Powergrip and finnish post. Anyways, my new disc are all from Dicmania - P1 in D-line and C-line and MD2 in C-line. C-line was the plastic of choise for my throwing putter and midrange just because it's the most durable plastic and D-P1 is a reserve putter and bulk putter in practise sessions.

...I told my wife that the discs I need are here, and from now on she should question my efforts of buying more... 

10.2.2014

Tukiryhmä auttaa aina

Eipä ole jokuseen toviin kirjoiteltu. Syynä tähän on lähinnä se, että ei ole liiemmin ilmaantunut paljoa kirjoitettavaa. Parempihan se on kirjoitella harvemmin aiheesta kuin joka toinen päivä silkkaa kuraa...?

Mutta niin, miulla on ollut tässä pyhähkönä tavoitteena saattaa bagin sisältö sellaiseen kuntoon, että ihan heti ei tarvittis olla ostelemassa lisää kiekkoja. Tähän mennessä laukusta puuttui vielä heittoputteri (mielellään kestävää muovia), samalla muotilla oleva putteri sekä kestävämuovinen midari.

Putteriosastolla päänvaivaa aiheuttanut griplock mörköili lumentulon jälkeen takaraivossa - päätöksiä ja kiekkotilauksia ei vaan uskaltanut tehdä kun heittämään ei päässyt. Discmanian P1 oli kiekkona tuttu, mutta griplock on tosiaan aiheuttanut päänvaivaa. Vaihtoehtona olisi Latitude 64:n Pure, josta heittokokemusta ei ollut, pari kertaa Hongkong -kaupassa hypistelty tosin. Se kun kuulemma olisi matalampi ja griplockin riski olisi täten pienempi... Midaripuolella linja oli melko selkeä - Dicmanian MD2 -kiekko menisi tilaukseen C- tai S-linella, jokerina kuitenkin MVP:n Axis.

Avuksi ongelmiin riensi työpaikan frisbeegolf-kolleegio. Herra T. toi hiplailtavaksi (tais siinä pari puttiakin tulla heitettyä kahvikuppi käsissä) käyttämänsä Puret ja verrokiksi vielä saman valmistajan Spiken, joka olisi Purea vieläkin matalampi. Muovejakin oli tassussa useampi. Hyvältä tuntuivat. Seuraavalla viikolla (oli siis viime viikko) käytiin kahvitauon aikana heittämässä työpaikan liikuntasalissa Herra H.:n Discmanian P1 ja P2 -puttereita eri muoveilla, mukana oli myös yksi Aviar Innovalta ja Herra J.. Heittelyn aikana pääsin vähän potkimaan tuota edellä mainittua mörköä nurin - ensimmäinen heitto jäi selkeään griplockiin, jonka jälkeen kaikki heitot pysyivät niin sanotusti sektorilla. Jopa heikko kämmenheitto toimi puttereilla hyvin pientä väpätystä ja kiekon ylös vievää lentorataa huomioimatta oikein hyvin. Jäi hyvä fiilis. Samalla juteltiin midareista.

Tarinan opetus? Jos askarruttaa, etsi kanssaihmisiä ja kysy. Oma työyhteisö käsittää varmaan kymmenen frisbeegolfaajaa ja täytyy kyllä sanoa, että se tuki mitä heiltä saa ja on saanut on jotain aivan käsittämätöntä. Kiekot on nyt tilattu - katsotaan niitä sitten lisää kun ne tulevat. Saadaan niitä kuviakin...


Long time, no posts. Well, haven't had much to write about; but I tend to think that occasional "proper" post is better than blog full of nonsense. This post is basically about the final forming of my bag (mainly the durable putter and midrange). With my current putter - P1 - I've had the tendency of getting griplocks, so switching to shallower molds (like Latitude 64's Pure) has been an option. However, I COULD alway learn to throw the putter I've had actual experience with - the putting itself feels good with it and I'd like to throw with the ame mold I putt with.

Luckily I have awesome disc golf support group at my work - Mr. T. brought his Pures (ans a Spike) for testing and Mr. H brought his P1's and P2's alongside Mr. J. and one coffee break of intense throwing in the workplace's sports hall. Long story short - now I've made up my mind and I ordered my bag-completing (at least for now) discs today.

The lesson? If you have discgolfers around and questions to ask. Ask them!

More about the ordered discs later when they arrive. Pics included, naturally.