Pientä blogihiljaisuutta on tässä reilun kuukauden verran pidellyt. Saimme perheeseen toisen tulevan frisbeegolfarineitokaisen, ja heittely onkin taka-alaistunut jonkin verran. Ei tosin kokonaan.
Vanhempi, kolmevuotias on nimittäin ruvennut innostumaan. Isyysvapaan puitteissa käytiinkin pariin otteeseen ihan kahdestaan radalla opettelemassa rystypuolelta heittämistä. Vaikka ajoittain näkee, että uuden opettelu on vaikeaa ja välillä meinaa surku iskeä, autossa kotimatkalla viimeistään kuuluu takapenkiltä miten pian pitäisi taas päästä uudestaan radalle. Oma kiekko kulkee tietenkin omassa laukussa ja välillä mukaan lähtee miun laukusta toinen, kolmas tai neljäskin kiekko.
Erilaistahan tuo radan kiertäminen on lapsen kanssa kuin omineen tai "isojen ihmisten" poppoossa. Vai kuinka monesti sitä esimerkiksi viikkokisoissa tulee napattua maassa oleva oksa keppihevoseksi tai jäätyä siirtymällä poimimaan kukkakimppua laukun juomapullopussukkaan? Tietysti siinä kohtaa kun tulee kohtaamisia muiden heittäjien kanssa, on oltava pelisilmää pitää kaikkien toiminta jouhevana, mutta Lappeenrannassa harvemmin ruuhkia onneksi on. Parempihan se onkin, kun asioita mahtuu tekemään leikin kautta.
Puistorataa kyllä tässä rupeaa kaipailemaan. Kaipa se on jossain kohtaa käytävä joko Kouvolassa tai Imatralla fribareissulla! ;)
Tavoitteet tuntuvat neidillä muutenkin olevan korkealla. Euroopanmestaruuskisoja telkkarista kattellessa neiti tuumi, että hänkin sitten MENEE joskus EM-kisoihin heittämään. Ja voittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti