Oliskohan se kohta aika ruveta valmistautumaan?

Päivittäin voi laskea neliöissä lumen alta paljastuvan pihan alan. Napakka tuuli, vajaa kymmenen astetta lämmintä ja pilvetön taivas tekevät kevättä huimaa vauhtia. Ja hyvä niin, Linnoitus Openiin on aikaa vain se reilu kuukausi. Ja miulla ei ole vielä yhtään kierrosta alla.

Meinasin tässä kellojen käännön yhteydyssä huikeasti lisääntyneen valon määrän myötä ruveta käymään ainakin sen yhden kierroksen viikossa Myllymäessä, ja huhtikuun lopulla lähden Teron kirittäjäksi Opiskelijoiden SM-kisoihin valmistautumiseen Mikkeliin. Päivän verran Siekkilää ja Kaihua. Näkeepä samalla miten käsi kestää täyttä kierrosta.

Sen verran tuo käpälä vielä oikuttelee, että esimerkiksi pyöräilyn kanssa pitää vielä varoa - kovat renkaat ja tärinä tuottavat herkästi kipuilevan seuraavan aamun...

Puttia käsi kestää hyvin, pää ei niinkään. Tuntuma on luonnollisesti ruosteessa, ja tällä hetkellä reeni menee siinä, että siellä 7-8 metrin väliltä menee suurinpiirtein puolet sisään. Olen taas kerran muuttanut tekniikkaa, ja vaikka sivuhajonta onkin pieni, pystysuunnan tatsi pitää saada kuntoon. Siis pitää - se ei auta jos kilahtaa tolppaan tai menee tolpan jatkeelta yli koko vehkeestä... Noo, siihen ei auta kuin reeni. Ja eilen meni paremmin kuin viikko sitten.

Olkoonkin että linnoituksen alue on miulle sinällään tuttu, asuinhan tuossa vallien kupeessa jokusen tovin, ja viime vuonna olin lippumiehenä häärimässä, on kisarata miulle täysi mysteeri. Rata kiertää enimmäkseen sellaisilla alueilla, jossa tavan pulliaisena ei vain yksinkertaisesti tule liikuttua. Pari väylää tuli nähtyä viime vuoden touhuiluissa, ja loppuja varten miulla on tällä hetkellä viime vuoden kirjanen ja Tuomas Korpin valokuvagalleria. Näillä pääsee jo hyvin alkuun ja pienellä mielikuvittelulla voikin jokaiselle väylälle löytää ainakin sen pari kuvaa. En tiedä missä vaiheessa, mutta jahka lumet sulavat niin käyn myös linnoituksessa kävelemässä (kiekoilla tai ilman) nuo väylät läpi, tsekkailen minkälaiset ne nyt sitten ihan oikeasti viime vuonna olivat.

Niin, uskoisin vakaasti, että muutoksitta tuo rata ei pysy. Muutokset on tosin todennäköisesti helpompi omaksua jos maasto on jo ennestään edes jollain tasolla tuttu. Teron kanssa turinoin jonkinlaista suunnitelmaa siitä, miten kierros etenisi, ja lähes kaikki väylät pitäisi onnistua pelata edes pariin. Ylipäätään arvioin lopulta, että +10...+15 -kierrokseen voi olla jo tyytyväinen. Kokonaistulos olisi siis +20...+30 ja viime vuoden tuloksissa sijoitus jossain puolen välin ja jumbokymmenikön välillä.

Korin Kevätkoestukset

Tässä on nyt muutamina päivinä päästy nauttimaan auringonpaisteesta ja plussakelistä. Pihan loska ja jää alkaa pikkuhiljaa sulamaan pois ja sora pääsee näkösälle. Eilen olikin aika ottaa kori esille (no siis tuossa katoksessa se on ollut esillä koko talven. En ole puttaillut koska... tekosyyt) ja kokeilla miten pahaan ruosteeseen putti on talven aikana päässyt. Kori ei ollut ruostunut. (Jutun kuvissa lisäksi miun värjäysopettelujen tuloksia)

Salidraivailujen ohella ollaan heikin kanssa aina ajoittain lyhennetty välimatkaa ja kopiteltu puttailemalla. Siinä kopitellessa putti on pikkuhiljaa muokkautunut viime kesäisestä käsi koukussa-työntö -putista enemmän sellaiseksi suoran käden heiluriliikkeeksi. Kun vielä yhtälöön ynnää sen, että jos kiekosta ei päästäkään irti silmien (tai edes rinnan) korkeudella vaan tavallaan "liian aikaisin" niin tuloksena miulla on sellainen laakana lentävä putti, joka ei kymmenestäkään meristä juuri ehdi feidata. Toki jos haluaa, niin tuota voi roikottaa korkeammalta, jolloin pystysuuntainen tähtäys vaikeutuu mutta ohi mennessään kiekko löytää nopeasti maahan. Suurpiirteissään liikerata on molemmissa kuitenkin sama, ja ensi alkuun tuntui meininki ihan hyvältä.

Kahden putterin kanssa miulla oli työstössä sellainen 50% osumaraja -drilli. Aloitin seitsemästä metristä ja puttasin molemmat. Jos molemmat menee sisään, putataan metri kauempaa, jos molemmat ohi, metri lähempää. Kuuteen metriin meno harmittaa ja rankaisee, välillä saatetaan käydä kympissäkin pyörähtämässä. Jotenkin tuo drilli tuntui mukavalta, koska koko ajan tuntui olevan sellainen haastava etäisyys ja tekemisen meininki käsillä. Ja keskimäärin ollaan siis niissä etäisyyksissä missä kahdesta heitosta puolet menee sisään. Siinä kipupisteessä.

Ranne jatkaa toipumistaan. Pientä turvotusta (nestettä?) on vielä havaittavissa oikean peukalon tyvessä, ja aamuisin kestää vähän aikaa ennen kuin vihlomiselta saa jänteet taas liikkeelle. Painoa tuo sietää päälle jo ihan hyvin - dippipunnerrusasennossa pystyy jo olemaan. Heittämistäkään tuo ei enää paljoa haittaa, tänään kokeilin taukoheittelyissä oikeastaan sita ainokaista miun käyttämää upsia - 30-metristä yli-ja-ympäri -pelastautumista, ja vaikka tuntui oudolta niin kipua ei ollut.

Hyvä niin. Tero meinaa varmaan huhtikuun puolella lähteä koestamaan OSM:ään harjoittelun merkeissä Mikkeliä tältä vuodelta ja miä kutsuin ittseni mukaan.

Ensimmäiset värjäykset

Viikon päätteeksi värjäilin tuota miun Prodiscus-miniä, tavoitteena testata välineitten ja värien toimintaa. Kolmen euron mini oli siinä mielessä hyvä starttipiste, että epäonnistumisen jälkeen ei olisi iso taloudellinen menetys heittää tuolla vaikka vesilintua.

Noh, tuumasta toimeen! Ensi töikseni kaivoin vaimon kynsilakanpoistoaineen esille ja rupesin hieromaan minin stämppiä irti. Aikaisemmasta kokemuksesta innovan stämpin kanssa poiketen tämä ryökäle olikin kiinni kun tauti, eikä meinannut irrota niin mitenkään. Kyyneleet, veri ja hiki katalyytteinä lätkä kuitenkin saatiin puhtaaksi.

Netin syövereistä löysin sopivan yksinkertaisen pöllökuvan ja ekan illan värjäystavoite olikin (pitäen keittiö ja koti puhtaana) saada pöllö minin pintaan kiinni, mielellään mustana.

Kalvo kiekkoon ja pöllökuva kalvoon teipillä kiinni. Varovasta leikkuuta veitsellä - oli muuten tuntumaltaan erittäin helposti omaksuttavaa toimintaa - ja paperin saikin irroittaa ja heittää pois.

Mustaksi värjättävistä kohdista kalvot irti ja kumilastan kanssa leikkausreunat kiinni kiekkoon, samalla hankasin leikkausreunojen tienoilta kuplat pois. Kiekko oli näillä töillä valmis.

Sitten se sotkuisempi osuus. Väripussiin leikkasin kodinhoitohuoneen puolella auki ja kaadoin mustan värijauheen minigrip-pussiin. Vajaa teelusikallinen väriä pieneen lasipurkkiin ja sinolia päälle sen verran, että liemi vaikutti nestemäiseltä. Rehellisesti en osaa sanoa paljonko sitä sinolia sinne meni mutta ei kovin paljoa.

Sitten sutia kauniiseen käteen ja väriä kiekkoon. Nelisen kerrosta myöhemmin kiekko näytti aika hurjalta. Maalailun jälkeen vein kiekon kodinhoitohuoneeseen pesuun ja kalvojen irroitteluun.

Pieniä vuotoja noihin teräviin kulmiin jäi, mutta ylipäätään meni omasta mielestä mukavasti tuo projekti. Värin tummuuteen olin erittäin tyytyväinen.

Seuraavana päivänä piirtelin paperille epämääräisen roiskekuvion, jonka ajattelin värjätä pöllön taustalle. Iltasella taas kalvo kiekkoon ja puukolla värjättävä alue esille. Seuraavaksi ruvettiin kokkaamaan, kun valmistelin kattilassa kiisseliä (noin muki vettä, noin muki maitoa ja reilu ruokalusikallinen perunajauhoa). Kiisseli muoviastiaan ja sinoliin liuotettua väriä (turkoosi ja pinkki) pinnalle. Turkoosi oli jännää, kun sitä tiputtelin kiisselin pinnalle. Äkkiseltään näytti, ettei seassa ollut väriä ollenkaan. Pinkki sen sijaan oli todella kirkas ja helposti lähestyttävä. sekoittelin varrastikulla kiisselin pinnalla olevia värejä, ja jälkiviisaana tuon turkoosin näkymättömyyden takia värit sekoittuivat liikaa, jolloin kuviosta tuli pientä ja violettia.

In any case, kiekko vielä lämpimän kiisselin päälle ja vartti odottelua...

Siinä kohtaa kun käänsin kiekon ympäri tajusin ettei paluuta ole. Tätä tulee tehtyä vielä paljon lisää!

Tottakai, roiskekuvion olisi voinut leikata toisin, ettei toiseen pöllön silmään olisi jäänyt valkoista läiskää, mutta menetelmä toimi hienosti eikä vuotoja ollut.

Eilen illalla rohkaistuneena nappasin käsiini aiemmin ostamani 9/10 -kuntoisen Ultrium Jokerin. Kiekon väri oli oranssi ja tarkoituksena tehdä yksivärinen värjäys. Puukkotöitä riitti reilun tunnin edestä pätkittäin, mutta lopputulos oli kaikessa vuodottomuudessaan varsin hyvä. Leikkauksiin en kyllä panostanut tarpeeksi, "hieman" on vinoutta havaittavissa...

Talviloma - uusia juttuja

Myö ollaan koko perheen voimin vietelty tätä kuluvaa viikkoa talviloman merkeissä. Viime viikonloppuna päristeltiin anoppilaan Riihimäen kupeeseen, ja sieltä käsin ollaan tehty pistoja niin pääkaupunkiseudulle vaimon kanssa kylpyläreissun merkeissä ja vastaavasti Ikaalisiin asti Titi-nallen taloa ihmettelemään. Huima viikko kertakaikkiaan on ollut takana!

Ennen lomille lähtöä mursin taas jonkinlaisen raja-aidan, kun ilmoittauduin ensimmäiseen oikeaan kilpailuun! Toukokuun 7. päivä pidettävä Linnoitus Open 2016 oli lähestymässä ja pohdiskelin puolivakavissaan, että pitäisiköhän tuohon ilmoittautumisralliin osallistua ja kokeilla, jos vaikka pääsisi koettamaan siipiään. Ja tuumasta toimeen, mukana ollaan. Kisa täyttyi huimassa 2 minuutin ja 20 sekunnin ajassa, ja ensimmäisen läpi menneen ilmoittautumisen ja vastaavasti avoimen sarjan täyttävän välissä oli huimat 48 sekuntia. Kaveri kertoili vähän saman suuntaista tarinaa Haminan kevään amatöörikisoista - minuutissa täynnä MA3-luokan osalta. Ilmeisesti kysyntä kisoille on kova ja hinku heittämään heti keväästä löytyy muiltakin kuin itseltä. 

Noh, käyn toukokuussa kokeilemassa miltä kisailu maistuu ja sitten myöhemmin kesällä saatan vaikka heittäytyä hurjaksi ja koettaa osallistua Sawo-Karjala tourille, jossa Mikkeli, Savonlinna ja Lappeenranta ottavat mittaa toisistaan.

Maanantaina pääkaupunkiseudulla liikuskellessa käytiin Frisbeepointissa ostamassa kiekonvärjäystarpeita. Mukaan lähti pointin sivuillakin oleva isompi aloituspaketti, johon kuului viisi väriä, parisenkymmentä kalvoa, sivellinsarja, veitsi ja kumilasta. Vielä Sinolit ostoon kun tästä ehtii ja sitte se oliskin kokeilujen aika. Väreiksi lähti mukaan mustan lisäksi keltainen, pinkki, violetti ja turkoosi. Ja js iskee, niin lisäähän saa tilaamalla!

Ikaalisiin ei Riihimäen seudulta näppärästi pääse ajamatta Tampereen kautta, ja Tampereellahan on Kiekkopiste! Paluumatkalla Titi-nallen talolta kävin tarkastamassa paikat ja matkamuistoksi mukaan lähti Ultrium Legenda ja Ultrium-muovinen Prodiscuksen mini valkoisena. Kaupasta itsessään jäi erittäin mukava fiilis, ja ehdottomasti tuolla tulee tilaisuuksien tullessa käytyä uudemmankin kerran! Myyjä kertoi tarkemmin Ultrium- ja Premiummuovisten kiekkojen vakauseroista ja tuon ostamani Legendan pitäisi nyt sitten olla selkeästi tuota aiempaa Premium-muovistani alivakaampi. Ja sellaista miä vähän kaipailinkin. Kunhan kentälle pääsee niin...

Käsikin on tässä pikkuhiljaa osoittanut toipumisen merkkejä. Peukalon tyven jänteet eivät muuten ole enää kipeät, mutta kun rannetta koettaa kääntää (kyynärvarsi ja kämmen vaikkapa pöytää vasten ja siitä) suoraan sivulle, tulee vastaan vielä sellainen vihlaisu että oksat pois. Normaalielämää tuo ei enää haittaa, muuten kuin tavaroita nostellessa - ja rystyheiton luulisin tuolla jo onnistuvan jotenkin. Kämmenheittoa kun kuiviltaan koettaa, niin herkästi tulee juurikin tuo ranteen kääntyminen vastaan... Noh, kaksi viikkoa vasta parannettu, eiköhän se tuosta.