29.3.2017

"Sammonlahen tekis oottaa meit"

"Sammonlahen tekis oottaa meit"
Heikki lähestyi miua yllä olevan kuvan kera. Treenikauden avaus on käsillä.

Jo muutaman viikon kevät on kovaa vauhtia tehnyt tuloaan Lappeenrannassa. Radat ovat toki vielä jäässä ja märkiä, mutta Sammonlahden tekonurmikenttä on joka vuosi ollut se ensimmäinen paikka, jossa kiekkoa pääsee paiskomaan pitävältä alustalta. Kenttä on nimittäin luistelujäänä talvella, ja mustahko kumi(?)rouhepohja ja auringonpaiste tekevät tehokasta sulatustyötä. Nytkin yllä olevassa kuvassa kentän lähipääty oli täysin sula ja kuiva, metsänrajassa oli tietysti loskaa, vettä ja lunta. Vaikka tiistaina taivaalta tuli räntää ja tuuli oli varsin veikeän napakka oikealta vasemmalle -puhuri, oli meillä Heikin kanssa varsin mielekäs draivisessio ja molemmilla taisi jäädä hyvä maku suuhun. Näin jälkeenpäin ei edes olkapää mennyt jumiin!

Miun oli tarkoitus hakea tuntumaa draivaamiseen taas pitkän tauon (joululta asti) jälkeen, ja heitossa oli lähes koko kiekkoarsenaali. Ylivakaimmat, eli Titanit ja Premium Legendat jätin vielä pois.

Uusia ja "uusia" kiekkoja oli yhteensä neljä. Syksyllä ostettu Stari ja...pfft... kuun alussa hankittu Fasti olivat täysin uusia, ja bägissä jo mukana pyörinyt Ultrium Legenda pääsi varsinaisen draivitestailun pariin yhdessä Terolta saadun SINISELLÄ VIVAHTEELLA OLEVAN TUMMANPUNAISEN vastaavan kanssa. oikeasti, tuon värinen kiekko hukkuu kyllä vielä johonkin jo tämän kesän aikana, mark my words...


Muttasiis, aloitetaan Starista. Alivakaana midarina miulla on ollut tähän asti käytössä hakattu Basic Midari, ja uusi Premium Stari menee kyllä sitäkin herkemmin oikealle. Kiekko tuntuu vähän matalammalta ja vähemmän "pseudodraiverilta" kädessä. Pitää vielä heitellä lisää ja ennen kaikkea tyynellä, jos tuosta saisi jotain tolkkua irti ylikääntäviin korkeampiin heittoihin. Matalammilla linjoilla Stari päätyy tonttiin ennen kuin lähtee edes harkitsemaan feidaamista, mutta mikään täysflipperi tuo ei ole.

Fasti jatkaa samalla linjalla, joskin vähän isommin. Pohjustuksena siis tähän se, että miä en ole tähän mennessä oikein saanut tolkkua leveärimmisiin draivereihin liioin otteen tai nopeuden puolesta - kaikki heitot karkaavat vasemmalle ja feidaavat nopeasti. Ilme oli varmaan näkemisen arvoinen kun ensimmäinen heitto päätyi cut-rolliksi. Samoin toinen. Nopea tuo on, ei siinä mitään, mutta pitänee jatkossa kokeilla tuollekin korkeita antsalinjoja tai hysseflippiä - tai sitten katsoa miten tuo käyttäytyy vähän hitaammalla heitolla ja aavistuksella hysseä. Jännä kiekko.

Jotain alitajuista mentaaliharjoittelua on varmaan talven aikana tehty, kun sain ajoittain Legendatkin lentämään hyvin. Viimein tuntui, että leveärimminen kiekko istui kädessä verrattaen hyvin ja sitä sai puristettua tarpeeksi napakasti ilman että koko draivi menee jäkittämiseksi. Toki lipsujakin sattui, mutta hyvällä suoralla ja flätillä avauksella sain Ultrium-muovisista legendoista tiukan ässälinjan ja parilla metrillä reilun satasen pituutta irti.

Ei yhtään pöljempi kevään avaus.